Onko ihminen onnensa seppä?

Perjantai 34/25.8.1916

Asetti kerran kohtalo minunkin eteeni tuon kysymyksen kumman, kauan pohditun.

Hämmästyin. Tunne jäätävä sieluuni hiipi, kauhu valtasi minut. Tuon ratkaisusta riippui elon onni.

"Valtias, pelasta minut turmiosta, tie selvyyteen minulle osoita! Onko ihminen onnensa seppä?!"

Ja ukkosen jyrinässä olin kaikkivaltiaan vastauksen kuulevani.

"Ihmislapsi, kysymys sinun itsesi ratkaista täytyy. Autan sinua. Katso ja valitse!"

- - -

Sieluni unten maille liiteli.

Vuorella korkealla, jolta maat ja valtakunnat näkyivät, seisoi mies, vanha, tietäjännäköinen. Synkkä katse harhaili määrätönnä. Äänetönnä hän kädet ristissä seisoi. Astuin vanhuksen luo ja polttavan kysymykseni hänelle tein:

"Onko jokainen onnensa seppä?"

Surullisesti hymyillen vanhus puoleeni kääntyi, lausuen:

"Maan lapsi, katso hiuksiani harmenneita, katso varttani kumartunutta. Tuota kysymystä miettiessäni on vanhuus minut yllättänyt. Katso tuonne laaksoihin. Näet siellä olennon viehkeän, lumivalkean liitelevän. Se on onnetar. Näet ihmisten sitä joukoissa ajavan takaa, mutta kiinni se ei antaudu. Vain eräille harvoille, jotka eivät sitä etsi, se hymyillen kätensä ojentaa. Ihmislapsi ei ole oman onnensa seppä. Kohota katseesi taivaalle. Näet siellä päivän sammuessa tuhansien valojen syttyvän: niihin on kohtalot kirjoitettu. Siellä on sinunkin tähtesi, onnenko vai turman, sen aika osoittaa."

Heräsin.

- - -

Taas unetar silmäni sulki.

Vuorella samalla, jolla tietäjä vanha ensin seisoi, oli nyt mies uljas, kookas varreltaan, kaunis kasvoiltaan, soturin puvussa. Peitsen kärki ilmassa välähteli, tuuhea kypärin harja mahtavasti hulmahteli. Suuri kilpi kirkkaasti sädehti. Mietteissään hänkin laaksoja tarkasteli. Vavisten ilmestyksen eteen astuin ja huuliltani heikkona kuiskeena kuului:

"Valtias, sano minulle: onko ihminen oman onnensa seppä?"

Ruhtinas ylväs puoleeni hymyillen katseensa loi:

"Ihminen, katsele tuonne alas! Näet maan viljavan, hyvinhoidetun, laaksot lempeät, majat rauhaisat. Näet kansan ylvään ja korkean, joka laulaen työnsä tekee. Ja minä olen tuon kohtalojen suosiman maan hallitsija. Olin ennen köyhä, arvoton, mutta mielessäni tulikirjaimin päilyi: Itse itsellesi onni tao. Tein työtä, uurastin, mutta kunnianhimotta, joukkoja johdin, taistelin, voitin, tien onneeni läpi vaivojen mursin. Ja nyt olen onnellinen. Hallitsen maata kaunista, kansaa onnellista. Ihminen on onnensa seppä!"

Näkyni loppui.

- - -

"Kohtaloni, kiitän sinua, että minut turmiosta pelastit, tien selvyyteen minulle osoitit. Olen valinnut. Kuulkaa, yksilöt, kansakunnat, kaikki kuulkaa: ei ole muuta kohtaloa kuin se, jonka kukin yksilö itse itselleen luopi. Älkää uskoko niitä, jotka sanovat: teitänne sallimus säälimätön johtaa, kohtalonne on tähtiin kirjoitettu. Ihminen, oman onnesi olet seppä!"

Urho Sorsimo