"Pyrkimys ja toiveet korkealle, puhe pieneksi"

Turun Sanomat 3.5.1931

Matka mahdollisimman suoraan ja nopeasti.

Los Angeles, se alkaa velvoittavana tunnussanana nousta urheilijaimme eteen. Ja aika jo onkin. Tämän syksyn tulosten perusteella jo suurelta osalta voidaan olympialaisjoukkueemme kokoonpano suunnitella ja sen vuoksi on jokaisen urheilijamme kiinnitettävä valpas huomio valmentamiseen elokuussa pidettäviä Suomen Mestaruuskilpailuja ja Ruotsi-Suomi-maaottelua varten, joissa saavutettujen tulosten perusteella tämä alustava olympialaisjoukkueen valinta suoritetaan. "Kiiruhda hitaasti", siinä paras neuvo, jonka kevätvalmennusta varten voi tänä vuonna näinollen antaa.

Los Angelesiin mennään siis ilman empimisiä. Ennen Amsterdamin kisojahan meillä oli voimakas mieliala kisoihin osanottoa vastaan, tehtiinpä niihin aikoihin vuodesta neljä vuotta sitten päätöskin, että Amsterdamiin ei mennä. Tämä päätös, joka pian purettiin, oli kuin hermotärähdys, joka kiinnitti huomiota kotimaisen urheilutoiminnan syventämiseen, mutta nyt tuntuu siltä kuin ei teoiksi asti. Tällä hetkellä ei ole olemassa mitään aihetta moisen hermotärähdyksen järjestämiseen. Mahdollisimman edustava osanottomme Ameriikan mantereella suoritettaviin olympialaisiin kisoihin on välttämättömyys yksin puolimiljoonaisen suomalaisen siirtolaisväestön takia, monia muita ja tärkeämpiäkin syitä mainitsematta. On selviö, että me menemme Los Angelesiin ja menemme sinne niin edustavalla joukkueella kuin suinkin saamme kokoon.

Aikaisempien olympialaisten jälkeen on Suomessa yleensä moitittu sitä, että kisoihin on meillä lähetetty liikaa osanottajia. Moitteissa on ollut kieltämättä hyvä annos tottakin. Kisoihin on lähetetty miehiä, joiden mukaanpääsyä on puolustettu oppimatkoina, mutta monen tällaisen urheilullinen ura on suurin piirtein loppunut tähän "oppimatkaan". Tällä kertaa on "vahingosta viisastuttu", jos niin saa sanoa ja olympialaisjoukkue tullaan kokoonpanemaan vain n.k. tähtiurheilijoista, miehistä, joiden oletetaan voivan selviytyä palkintosijoille. Tähän pakottaa jo yksin matkan pituuskin ja sen kalleus. Mutta toiselta puolen matkalle on saatava myös jokainen urheilija, joka todennäköisesti kykenee palkintosijoille, niin että rahojen puute ei saa tällaisen miehen matkallepääsyä estää. Kuta enemmän huipputuloksisia yleisurheilijoita meillä esiintyy ennen kisoja, sitä suuremmaksi urheilujoukkueemme on saatava.

Matka Kaliforniaan on pitkä ja se tulee muodostumaan rasittavaksi. Hitailla ja pienillä vuorolaivoilla ei Atlannin yli voida ajatellakaan kuljettavaksi. Matka on tehtävä suurilla valtamerilaivoilla, joissa keinuminen ei pahasti haittaa ja joissa merimatka supistuu vähimpään mahdolliseen. Mutta järjestettiinpä matka kuinka nopeaksi tahansa, se kuitenkin vie parisen viikkoa eikä siihen lepohetkiä silloin paljonkaan pääse sopimaan. Esim. New Yorkista Los Angelesiin halki Amerikan mantereen kestää matka neljä vuorokautta kaikkein nopeinta junaa käytettäessä. Pysähdysaikaa tulee tähän Chigacossa 5 tuntia, muut pysähdysajat ovat korkeintaan 20 minuuttia. On luonnollista, että tällaisen hiidenvauhdin jälkeen tarvitaan aikaa taas tottua liikkumaan lujalla maalla ja päästä kuntoon, niin että parin viikon aika tarvitaan perillä ennen kisojen alkua. Paluumatka kestää huomattavasti kauemmin, sillä on suunniteltu, että osa joukkueesta kiertelisi Yhdysvaltojen suomalaisseuduilla kilpailemassa. Toinen osa ehkä palaa kotimaahan Japanin kautta. Siihen joukkueeseen kuuluvat miehet tulevat tehneeksi matkan maapallon ympäri.

Miten perilläolo tullaan järjestämään, siitä ei vielä ole lopullista tietoa, mutta yleisurheilijain edun vuoksi on lujasti pidettävä kiinni siitä, että joukkuetta ei saa majoittaa amerikkalaisten rakentamaan parakkikaupunkiin. Suomalaisten pitää saada olla ja valmentautua kilpailuihin omalla päällään siten säästyvät hermot itse kilpailutilaisuuteen.

Luonnollisesti alkaa jokaisen urheilumiehen mieltä askarruttaa kysymys kuinka me tulemme kisoissa menestymään. Siihen on luonnollisesti kenenkään mahdoton antaa varmaa vastausta. Jos menestyminen riippuisi yksinomaan meistä suomalaisista, niin voisi täydellä luottamuksella sanoa, että menestys on parempi kuin koskaan ennen, niin huomattavasti parempi ja leveämpi yleisurheilurintamamme yleensä on nyt kuin aikaisemmin. Niillä miehillä, joita meillä oli esim. viime syksynä, me Parisissa ja Amsterdamissa olisimme kyllä pitäneet puolemme. Mutta valitettavasti muutkin maat ovat edistyneet, ainakin yhtä paljon kuin me ellei enemmänkin. Kansainvälinen kilpailu on kehittynyt niin lujaksi ja taso kohonnut niin korkealle, että menestymisemme tulevissa olympialaisissa kisoissa ei ole ilman muuta selvä. Viime vuosien maaotteluissa on saatu kokea monta karvasta palaa sen takia, että vastustajamme ovat kilpailuissa osoittaneet yllättävää venymis- ja irtiottokykyä, josta meidän miehemme ovat aina olleet tunnetut, kun taas yleisvaikutus omistamme on ollut - poikkeuksia lukuunottamatta - se, että he täyttivät sen mitä heiltä varmasti voitiin odottaa, mutta ei enempää. Kaikki nämä seikat, matkat, outo ilmasto ja monet muut ovat niiden puolella, jotka käyttävät ennustellessaan maamme urheilijain menestystä vähemmän kirkkaita värejä. Mutta mustamaalaukseen ei sentään kenelläkään pitäisi olla perusteltua syytä. Meillä on lajeja, joissa ei kaikissa voida epäonnistua: pitkät ja keskipitkät matkat, kymmenottelu, estejuoksu, keihäänheitto, varmimmat mainitakseni. Ja ensi kesään mennessä kyllä ehtii tulla muitakin. Paras sinne Kalifornian maille on lähteä varovaisin mielin ja pienellä pussilla kultaa hakemaan, kyllä ne ylimääräisetkin sieltä jollakin tavalla saadaan kotiin kulkemaan. Ja parempi on saada odotettua enempi kuin vähempi. Pyrkimys ja toiveet korkealle, mutta puheet vähäiset.

Urho Kekkonen