Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan uudet säännöt.

Kenties oli hyvä, että Suomen ylioppilaskunnan uusien sääntöjen valmistelu kesti niin monia vuosia kuin se tosiaankin kesti, sillä jos ehdotus uusiksi säännöiksi olisi tullut kunnassa esille muutamia vuosia sitten, niin tuskinpa vain suomalaisten ylioppilaiden enemmistö olisi olosuhteet ja ruotsalaisten suuren vaikutusvallan huomioonottaen rohjennut ryhtyä hyväksymään sääntöjä sellaisia kuin kunnan viime syyskokouksessa hyväksyttiin. Ja tuskinpa ruotsalaiset olisivat muutama vuosi sitten vastalauseitta antaneet nyt vahvistettujen kaltaisten sääntöjen tulla hyväksytyiksi. Näiltä kannoilta asiaa tarkastellen voitaneen pitää onnellisena hitautena n.k. sääntökomitean töitten viivästymistä.

Ainakaan niin kauan kuin ruotsalaiset aktiivisesti ottivat osaa ylioppilaskunnan asioiden ratkaisuun, tuskin olisi voitu saada tarpeellista määräenemmistöä sellaisten sääntöjen taakse, jotka kuluvan vuoden alusta lähtien ovat voimassa. Näitten sääntöjen mukaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunta on itse asiassa *yksikielinen*, vaikkakin kunnan ruotsinkielisille jäsenille on annettu kohtuulliset oikeudet kielensä käyttöön ylioppilaskunnassa. Harppaus viime vuonna voimassaolleista kaksikielisyyssäännöistä nyt voimaantulleisiin yksikielisyyssääntöihin on tavattoman suuri, niin suuri, että ruotsalaiset eivät muutamaa vuotta sitten sellaista olisi reageeraamatta sallineet.

Käytännöllisesti katsoenhan uudet säännöt eivät edes tarpeeksikaan hyvin osoita sitä vaikutusta, mikä erikielisillä ylioppilailla on kunnan asioiden hoitoon nähden. Ruotsalaisethan ovat julistaneet olevansa ottamatta osaa ylioppilaskunnan toimintaan muussa suhteessa kuin taloudellisten asiain käsittelyyn, joiden yhteydessä he valvovat omia etujaan. Kun ruotsalaiset näinollen ovat jättäytyneet tosiasiallisesti kokonaan ulkopuolelle ylioppilaskunnan, niin on se asema, mikä heidän kielelleen kunnan uusissa säännöissä on varattu, tarpeettoman hyvä. Mutta kun otetaan huomioon, että suomalaisten ylioppilaiden kantaan ei ole vaikuttanut se seikka, millä tavalla ruotsalaiset katsovat olevansa kunnan yhteydessä, niin on luonnollistakin, että säännöissä on ruotsalaisille varattu ne oikeudet, jotka heille täysivaltaisina, asioiden ratkaisuun täydellisesti osaaottavina kunnan jäseninä kuuluvat. Sääntöjä laadittaessa on lähdetty siitä periaatteesta, että jos ruotsalaisille kunnan jäsenille joskus annetaan tilaisuus erota kunnasta, niin silloin kunnan sääntöjen muutoskin on tarpeen sikäli, että säännökset vähemmistökielen käytöstä tarpeettomina poistetaan.

Tässäkin yhteydessä tulkoon toistetuksi se toteamus, jonka ylioppilaskunnan hallituksen nykyinen puheenjohtaja viime syyskokouksessa lausui ruotsalaisten julkilausuman johdosta, että uusien sääntöjen hyväksyminen ja ruotsinkielisten ylioppilaiden eroamista koskevan ponnen hyväksyminen olivat heidän mielestään kiinteässä yhteydessä toistensa kanssa. Toteamus kuului: mainituilla asioilla ei ole yhteyttä keskenään. Suomalaiset hyväksyvät kunnalle uudet säännöt täysin riippumattomasti suhtautumisestaan ruotsinkielisten jäsenten erohankkeisiin.

Laajemmaltakin kannalta katsoen oli epäilemättä suuriarvoinen se suomalaisten ylioppilaiden toimenpide, kun he hyväksyivät omalle ylioppilaskunnalleen yksikielisyyssäännöt. Se antaa ylioppilaskunnan ulkopuolella työskenteleville suomalaisuusmiehille luottamusta siihen polveen, joka paraikaa valmistuu elämäntehtäväänsä, se antaa heille vakuutuksen siitä, että kun tämä nuori polvi kerran on maan kohtaloihin vaikuttamassa, se tulee toimimaan silloinkin suomalaisuuden voittoonsaattamiseksi niinkuin se nyt on toiminut sillä työsaralla, josta se on pystynyt määräämään. Tämän näkökohdan merkitys ei ole niinkään vähäinen, ja sen huomaamme parhaiten siitä, kun ajattelemme, millainen tilanne olisi ollut silloin, jos ylioppilaskunta olisi itselleen hyväksynyt kaksikielisyyden toteuttavat säännöt. Kyllä siitä olisivat maamme puolsuomalaiset sanomalehdet saaneet paljon purtavaa; ne olisivat muistaneet kaikissa sopivissa tilaisuuksissa ylioppilaiden suomalaiskansallista työtä vastustaessaan muistuttaa siitä, että eiväthän nämä suomalaisuudesta puhuvat ylioppilaat ole siivonneet omaa eteistään, vaan antavat siellä, missä itse ovat määräämässä, kaksikielisyyden rehoittaa.

Uudet säännöt eivät anna sellaiseen puheeseen tilaisuutta.

Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnassa on parast`aikaa vireillä uusien sääntöjen aikaansaaminen. Eiköhän Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan säännöissä olisi jotakin varteenotettavaa näitä sääntöjä uudistettaessa.