IV. Siirtoväen seurakunnallinen elämä.

Kirj. rovasti Kustavi Lounasheimo. [poistettu]

V. Siirtoväkeä koskevaa lainsäädäntöämme.

Siirtoväelle tuottaa varmaan useissa tapauksissa suuria vaikeuksia seurata ja ottaa selkoa sitä koskevista ja sille tärkeistä lainsäädäntömme luomista oikeussäännöksistä. Siksi on paikallaan tämän opaskirjan yhteydessä selostaa tärkeimpiä mainituista oikeussäännöksistä tai ainakin viitata niihin, jotta asianomaiset tarvittaessa voivat helpommin saada niistä selvyyden.

Siirtoväkeä koskevaa lainsäädäntöä käsitellessämme olisi meidän lähdettävä siitä, sanoisimmeko peruslaista, joihin poikkeuksellisia oloja säännöstelevät oikeussäännöksemme ovat suureksi osaksi nojautuneet, nimittäin 26 päivänä syyskuuta 1930 annetusta sotatilalaista. Siirtoväen velvollisuudet ja myös oikeudet pääasiassa ovat perustuneet ja perustuvat vieläkin suureksi osaksi tähän lakiin. Niinpä mainitun lain 49 §:n mukaan, sellaisena kuin sanottu lainkohta on muutettuna 1939 annetussa laissa, valtio on velvollinen huolehtimaan tarpeen mukaisesti pakollisesti evakuoidun siirtoväen majoituksesta ja muonituksesta. Korvauksen saantioikeus eräistä puolustuslaitoksen tarpeisiin siirtoväeltä otetuista erilaisista tarvikkeista nojautuu tähän lakiin, samoinkuin eräät muutkin korvausvaateet. Kun kuitenkin mainitun lain säännöksiä on julkisuudessa toistuvasti kosketeltu, ei tässä yhteydessä niihin ole tarpeen laajemmalti puuttua.

Siirtoväen huollon nykyistä organisaatiota käsittelevää asetusta, joka on annettu 17/1 1940 (asetuskokoelman N:o 35), siihen asetuksella 20/9 1940 (asetuskokoelman N:o 510) tehtyine muutoksineen on jo edellä selostettu, joten voimme sen sivuuttaa ja viitata vain edelläolevaan.

Siirtoväkeä koskevista oikeussäännöksistä mainittakoon ensinnä siirtoväen pika-asutuslaki, joka on annettu 28/6 1940 (asetuskokoelman N:o 346). Tämä laki turvaa maan saannin niille luovutetun alueen Suomen kansalaisille, jotka Neuvostoliitolle luovutetulla tai vuokratulla alueella asuessaan ovat saaneet toimeentulonsa tai asunnon ohella osan siitä maasta tai kalastuksesta. Mainitun lain mukaisista tiloista muodostetaan asutuslain mukaisia viljelys-, asunto- tai sekamuotoistiloja. Maan hinnaksi määrätään se käypä hinta, joka sillä on katsottava olleen siihen tarkoitukseen käytettynä, mihin se luovutetaan, vuosina 1934-38. Tilan hinnan on maan saaja velvollinen maksamaan valtiolle neljän prosentin suuruisina vuotuismaksuina veronkannon yhteydessä. Maksuaika alkaa 5 vuoden kuluttua siitä, kun asukas on tehnyt viljelyssopimuksen. Tätä maksutapaa voidaan käyttää myös vapaaehtoisessa kaupassa ostetun tilan hinnan maksamisessa, jollei tilan hinta ole edellämainittua hintaa korkeampi ja mikäli ostettu tila alueeltaan täyttää siirtoväen Pika-asutuslaissa säädetyt edellytykset. Puheenaolevan lain 34 §:n mukaan voidaan asukkaalle maksaa viljelyspalkkiota maan raivauksesta 1.000-5.000 markkaan saakka ha:lta. Pika-asutuslain mukaan maata saanut on vapautettu siltä vuodelta, jolloin hän on tehnyt viljelyssopimuksen ja vielä seuraavalta vuodelta, valtion veroista sekä kunnallis- ja kirkollisverosta.

Maata haluavain sijoittamista varten maan eri osiin ja kuntiin tekee maatalousministeriön asutusasiainosasto suunnitelman. Lain mukaan on asukkaat mahdollisuuksien mukaan sijoitettava uskontonsa, kielensä ja entisten asuinpaikkojensa yhteisyyden perusteella samoihin kuntiin sellaisille alueille, jotka luonnonsuhteittensa ja taloudellisten edellytystensä puolesta lähinnä vastaavat asukkaiden aikaisemmin asumia alueita.

Kun vielä mainitsemme, että pika-asutuksen toimeenpanevina eliminä toimivat ylinnä maatalousministeriön asutusasiainosasto ja paikallisina eliminä pika-asutustoimikunnat kunnissa, tarkastusoikeudet, pika-asutussuunnitelman tarkastajat ja asutuslautakunnat, emme tarkemmin voi puuttua puheenaolevan lain selostamiseen, vaan viittaamme siinä suhteessa lain säännöksiin.

Pika-asutustoimintaa koskevista muista oikeussäännöksistä mainittakoon ensinnäkin 28/6 1940 annettu asetus (asetuskokoelman N:o 348) määräajasta, jonka kuluessa siirtoväen pika-asutuslakiin perustuva maansaantihakemus on tehtävä. Tämä määräaika päättyi viime elokuun 1 päivänä, paitsi mitä tulee valtakunnan uuden rajan läheisiltä alueilta siirtyneiden henkilöiden maansaantihakemuksen määräaikaan nähden, josta asetuksen mukaan säädetään myöhemmin.

Asetuksella siirtoväen pika-asutuslaissa Maatalousseurojen Keskusliitolle annetun toimivallan käyttämisestä, joka on annettu 20/6 1940 (asetuskokoelman N:o 347) on määritelty Maatalousseurojen Keskusliiton ja sen alaisten maanviljelysseurain tehtävät ja toimivalta pika-asutusta toteutettaessa.

Tarkemmat määräykset siirtoväen pika-asutuslain toimeenpanosta on annettu maatalousministeriön päätöksellä 8 päivältä heinäkuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 381), jota päätöstä on osittain muutettu maatalousministeriön päätöksellä 1/10 1940 ja 15/11 1940 (asetuskokoelman N:ot 534 ja 644). Määräykset siirtoväen pika-asutuslain mukaan annettavista valtion velkasitoumuksista on annettu lailla 19 päivältä joulukuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 755). Tässä yhteydessä mainittakoon vielä eräitä pika-asutustoimintaan liittyviä määräyksiä.

Lailla varojen varaamisesta uudisraivauksista jaettavia palkkioita varten 6 päivältä syyskuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 475) ja samana päivänä annetulla asetuksella uudisraivauksista jaettavista palkkioista sekä tämän asetuksen soveltamisesta mainittuna päivänä annetulla maatalousministeriön päätöksellä (asetuskokoelman N:ot 476 ja 477) on siirtoväellä valtion tulo- ja menoarvioon varatuista varoista mahdollisuus saada uudisraivauspalkkiota vapaaehtoisessa kaupassa tai asutuslain nojalla hankkimallaan tilalla hyväksyttävän suunnitelman mukaisesti viljelyskuntoon saatetuista pellon- ja laidunraivauksista 20-100 prosenttia työkustannuksista vastaten rahassa 1.000-5.000 markkaa hehtaarilta. Palkkiot julistaa maataloushallitus haettavaksi ja määrää samalla ne järjestöt, joille hakemukset on jätettävä, samoinkuin hakemuksien jättöajan.

Valtioneuvoston päätöksellä valtion osanotosta maanparannustöiden kustannuksiin annetun valtioneuvoston päätöksen muuttamisesta 26/9 1940 (asetuskokoelman N:o 511) on m.m. määrätty, että siirtoväelle pika-asutuslain toimeenpanon yhteydessä suoritettaviin raivaustöihin voidaan antaa valtion varoista 20 % muutoin myönnettävää avustusta suurempi avustus.

Määräykset siirtoväen pika-asutuslain mukaan muodostettaville tiloille annettavista yhteismetsistä ja -laitumista sisältyvät 8/11 1940 annettuun lakiin siirtoväen pika-asutuslain nojalla perustettavista yhteismetsistä ja -laitumista (asetuskokoelman N:o 607).

Viljelyspalstain saantimahdollisuudet siirtoväelle järjestettiin viime toukokuun 14 päivänä annetulla lailla ja asetuksella viljelyspalstain luovuttamisesta siirtoväen viljeltäväksi (asetuskokoelman N:ot 211 ja 212). Nämä määräykset koskivat vain viime vuotta, mutta lienee tarpeen säätää ne voimassaolemaan tänäkin vuonna.

Siirtoväen korvauksensaantioikeus Neuvostoliitolle luovutetulla tai vuokratulla alueella menetetystä omaisuudesta määräytyy yksinomaan 9 päivänä elokuuta 1940 alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta annetun lain perusteella (asetuskokoelman N:o 420), sellaisena kuin se on muutettu 13/12 1940 annetulla lailla (asetuskokoelman N:o 718). Tämän lain mukaan, jonka määräyksiä emme voi ryhtyä tarkemmin selostamaan, suoritetaan korvausta laissa määrätyin rajoituksin Suomen kansalaisille ja eräille yhteisöille siitä menetetystä omaisuudesta, joka on Moskovan rauhansopimuksen johdosta jäänyt edellämainituille alueille tai sieltä siirtämisen tähden tuhoutunut tai vahingoittunut tai kadonnut 1/10 1939 ja 30/9 1940 välisenä aikana. Tällöin otetaan ilmoitetut, korvaukseen oikeutetun p.o. alueella olevaan omaisuuteen kohdistuneet velat korvaussumman vähennyksenä huomioon ja suoritetaan suoraan velkojille. Korvaukset tehtyjen ilmoitusten perusteella määräävät asianomaisia kuntia varten asetetut arvioimislautakunnat. Lautakunta laatii työnsä päätyttyä korvauksenhakijoista korvausluettelon, josta lyhennysote on soveliaaseen paikkaan sen kunnan alueella, jossa asianomaisen luovutetun tai vuokratun kunnan hoitokunta tai sen puutteessa kunnan täytäntöönpaneva elin on, pantava nähtäväksi 14 päivän ajaksi. Kuulutus luettelon nähtäväksi asettamisesta on ainakin yhdessä pääkaupungin sanomalehdessä julkaistava. Korvauksenhakija ja eräässä tapauksessa saamamies, joka ei tyydy lautakunnan päätökseen, voi 30 päivän kuluessa edellämainitun korvausluettelon nähtäväksi asettamispäivästä valittaa asianomaisen arvioimislautakunnan puheenjohtajalle jätettävällä, mutta arvioimistarkastuslautakunnalle osoitetulla valituskirjelmällä. Arvioimistarkastuslautakunnan päätöksestä voidaan valittaa edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saannista, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että mainittu päätös ei ole yksimielinen. Laillisesti vahvistetut korvaukset suoritetaan sitten valtiokonttorin toimesta, rahassa ainoastaan 10.000 markkaan saakka ja muu osa Suomen valtion nimetyille henkilöille asetetulla obligatioilla.

P.o. korvauslaissa ja sen täytäntöönpanosta ja soveltamisesta 2/9 1940 annetussa asetuksessa (asetuskokoelman N:o 461) ovat yksityiskohtaiset määräykset sanotusta korvauksesta, joten viittamme vain siihen. Lisäksi mainittakoon valtiovarainministeriön päätös 24/9 1940 (asetuskokoelman N:o 530) p.o. korvausmenettelyssä maatalouskiinteistön arvoa määrättäessä noudatettavista perusteista.

Menetetyn omaisuuden korvaamista koskevain säännösten yhteydessä on mainittava vielä 13/12 1940 annettu laki valtion oikeudesta erinäisissä tapauksissa luopua saamisesta korvauslain mukaan korvaukseen oikeutetulta (asetuskokoelman N:o 717). Tämän lain mukaan luopuu valtio saamisestaan, jos ne yhteensä ovat alle 200 markkaa sekä köyhäinhoidon korvausvaatimuksesta.

Varojen saamiseksi korvauksen maksamista varten menetetystä omaisuudesta on 9/8 1940 annettu laki omaisuudenluovutusverotuksesta (asetuskokoelman N:o 419), jota lakia on osittain muutettu 15/11 1940 annetulla lailla (asetuskokoelman N:o 419), ja mainitun lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta 30/8 1940 annettu asetus (asetuskokoelman N:o 453). Tämän lain ja asetuksen tarkempaan selostamiseen emme voi tässä yhteydessä puuttua. Tulkoon kuitenkin mainituksi, että omaisuudenluovutusveroa ei suoriteta luovutetulle tai vuokratulle alueelle jääneestä tai sodan johdosta sanotulla alueella tai sieltä siirtämisen vuoksi tuhoutuneesta, vahingoittuneesta taikka kadonneesta omaisuudesta, vaan otetaan tästä omaisuudesta korvauslain mukaista korvausta suoritettaessa vero korvaussumman vähennyksenä huomioon.

Valtakunnan nykyisellä alueella sodan johdosta tapahtuneiden vahinkojen korvaamista koskevista määräyksistä mainittakoon ensin sotavahinkolaki 14 päivältä joulukuuta 1939 (asetuskokoelman N:o 469 vuodelta 1939) ja irtaimiston sotavahinkolaki, joka on annettu 12/3 1940 (asetuskokoelman N:o 88) sekä mainittujen lakien toimeenpanosta 11/10 1940 annettu asetus (asetuskokoelman N:o 553). Edellämainittuja määräyksiä täydentävät lisäksi valtioneuvoston päätös sotavahinkoyhdistyksen sääntöjen vahvistamisesta 7/3 1940 (asetuskokoelman N:o 85) ja sosiaaliministeriön päätös sotavahinkoyhdistyksen vakuutusehdoista 7/3 1940 (asetuskokoelman N:o 86) sekä Valtioneuvoston päätös irtaimiston sotavahinkoyhdistyksen vakuutusehdoista 29/8 1940 (asetuskokoelman N:o 449).

Lain mukaan sotavahingon korvaamisesta eräissä tapauksissa, joka on annettu 15/11 1940 (asetuskokoelman N:o 631), voidaan valtiovarainministeriölle tehdystä anomuksesta korvata sellainen sodan aiheuttama vahinko, jota ei ole korvattava sotatilalain, sotavahinkolakien eikä menetetyn omaisuuden korvauslain perusteella.

Sotavahingoista puheenaollen on vielä mainittava 1/8 1940 annettu valtioneuvoston päätös niiden vahinkojen ilmoittamisesta, jotka sodasta ja evakuoimisesta ovat aiheutuneet eräissä pakollisesti tyhjennetyissä tai sotatoimien alaiseksi joutuneissa kunnissa (asetuskokoelman N:o 421). Päätöksen mukaan erityiset sotavahinkojen selvittelylautakunnat, niille tehtyjen ilmoitusten perusteella, toteavat eräissä valtakunnan itä- ja kaakkoisrajaan rajoittuvissa kunnissa sodan ja evakuoinnin aiheuttamat vahingot jälkeenpäin tapahtuvaa korvausmenettelyä varten.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa vielä valtioneuvoston 22/8 1940 antama päätös niistä vuokramaksuista ja muista korvauksista, jotka suoritetaan puolustusvoiman tarpeisiin otetuista hevosista ja ajoneuvoista (asetuskokoelman N:o 444) sekä valtioneuvoston päätös eräiden yhteisöjen omaisuuden luovuttamisesta valtiolle 17 päivältä lokakuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 559).

Valtioneuvoston päätöksellä siirtoväen työhön sijoittamisen perusteista 14 päivältä kesäkuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 308) on määrätty, että jokainen työkykyinen 15 vaan ei 60 vuotta täyttänyt valtion huoltoavustusta nauttiva siirtoväkeen kuuluva henkilö on velvollinen ottamaan vastaan normaalisesti palkattua työtä sillä uhalla, että jos hän pätevättä syyttä kieltäytyy siitä, menettää hän ja hänen perheensä valtion huoltoavustuksen. Päätös säännöstelee tarkemmin vielä menettelyä työhön sijoittamisessa ja siirtoväen velvollisuuksia siinä suhteessa.

Siirtoväen majoituksen ja muonituksen turvaamista tarkoittaen on valtioneuvosto 7 päivänä maaliskuuta 1940 antanut päätöksensä eräistä kansan toimeentulon ja tuotannon turvaamista tarkoittavista toimenpiteistä (asetuskokoelman N:o 114). Tämän päätöksen 2 ja 3 §:ien mukaan voidaan pakkotilauksella ottaa rakennuksia ja huoneistoja siirtoväkeä ja heidän omaisuuttaan varten sekä hankkia siirtoväelle ja heidän kotieläimilleen välttämättömästi tarvittavat elin- ja majoitustarvikkeet, rehut ja polttoaineet. Pakkotilauksen voi päätöksen mukaan tehdä lääninhallitus tai kiireellisissä tapauksissa siirtoväen huoltojohtaja.

Lailla ja asetuksella sotasiirtolaisten yhteiskunnallisesta huollosta, jotka on annettu 9/8 1940 (asetuskokoelman N:ot 423 ja 424) on järjestetty niiden luovutetulla tai vuokratulla alueella ennen rauhan tekoa jo pysyväisessä huollossa olleiden henkilöiden huolto ja siitä aiheutuvien menojen korvaaminen asianomaisille kunnille valtion varoista.

Laissa köyhäinhoidollisesta kotipaikkaoikeudesta, jonka eduskunta on 30/12 40 hyväksynyt, on määrätty, että Suomen kansalainen, jolla viimeksi on ollut köyhäinhoidollinen kotipaikkaoikeus luovutetussa tai vuokratussa kunnassa, ei vuosien 1941 ja 1942 henkikirjoituksen perusteella saa kotipaikkaoikeutta. Lisäksi säännöstelee laki Moskovan rauhanteon jälkeen edellätarkoitetuille henkilöille annetun köyhäinhoidon korvaamista valtion varoista.

Viime elokuun 30 päivänä annetulla lailla ja asetuksella siirtoväen nautakarjan sijoittamis- ja elatusvelvollisuudesta (asetuskokoelman N:ot 450 ja 451) on määrätty jokainen, jolla on hallinnassaan nautakarjan hoitoa varten varustettu viljelmä, velvolliseksi sanotussa laissa määrätyin rajoituksin ottamaan siirtokarjaa viljelmällään elätettäväksi. Laki ja asetus säännöstelevät lähemmin p.o. sijoitusmenettelyä ja korvauksen suorittamista eläinten sijoituksesta ja ruokinnasta. Laista on tehty selkoa tämän kirjasen I osassa.

Eläinten ruokintaa yleensä turvaavista määräyksistä mainittakoon 2/12 1940 annetut valtioneuvoston ja kansanhuoltoministeriön päätökset korsirehun takavarikoinnista ja sen kaupan säännöstelystä (asetuskokoelman N:ot 672 ja 673) ja valtioneuvoston päätös eräistä viljan olkien ja ruumenien kaupan ja kulutuksen säännöstelytoimenpiteistä 28 päivältä marraskuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 662) sekä kansanhuoltoministeriön päätös rehuselluloosan hankkimisesta kotieläinten ruokintaan 10 päivältä joulukuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 698) ja valtioneuvoston päätös väkirehun kulutuksen säännöstelystä 2 päivältä marraskuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 612) sekä väkirehun jakelusta 14/11 1940 annettu kansanhuoltoministeriön päätös (asetuskokoelman N:o 630).

Jotta siirtokunnat voisivat mahdollisuuksien mukaan hoitaa asioitaan entisen alueensa osaksi tai kokonaan menetettyäänkin, on 16 päivänä maaliskuuta 1940 annettu laki sellaisen kunnan hallinnosta, josta väestö on sotatilalain nojalla poistettu (asetuskokoelman N:o 110). Tämä laki antaa sisäasiainministeriölle vallan määrätä mainitunlaisen kunnan hallintoon laillisesti kuuluvista tehtävistä ja velvollisuuksista voimassaolevista määräyksistä ja tehdyistä päätöksistä poiketen ja vieläpä jättää ne tarpeen mukaan kokonaan suorittamatta, samoinkuin määrätä, miten kunnallisille viranomaisille lain mukaan kuuluvaa päätös- ja täytäntöönpanovaltaa on käytettävä.

Tammikuun 17 päivänä 1941 annettu laki eräiden kuntien lakkauttamisesta. Laista on edellä tehty selostus.

Siirtoväkeen kuuluvien kansakoulunopettajien aseman järjestää 21 päivänä kesäkuuta 1940 annettu laki eräiden kansakoulunopettajien sijoittamisesta uusiin virkoihin tai toimiin (asetuskokoelman N:o 316). Tämä laki myöntää kaupunkikunnan opettajille siinä tapauksessa, että he eivät saa kaupunkikunnalta palkkaa virastaan, oikeuden saada korvausta valtion varoista, sekä määrää kansakoulunopettajien velvollisuudesta ottaa vastaan muu valtion virka tai toimi taikka sen sijaisuus.

Edellämainitun lain nojalla on 12/7 1940 annetussa asetuksessa eräiden kansakoulunopettajien asettamisesta lakkautuspalkalle ja sijoittamisesta uusiin virkoihin (asetuskokoelman N:o 368) määrätty Neuvostoliitolle luovutettujen ja vuokrattujen kuntien kansakoulunopettajat lakkautuspalkalle 1/8 1940 lukien, ja maksattaa kouluhallitus heille lakkautuspalkan kunkin kuukauden alkupuolella. Kouluhallitus ratkaisee myös lakkautuspalkalle asetetun opettajan velvollisuudesta ottaa vastaan muu virka tai toimi taikka niiden sijaisuus.

Luovutetun alueen kansakoulunopettajia koskevista määräyksistä mainittakoon vielä 26/7 1940 annettu asetus eräistä toimenpiteistä kansakoulunopettajain valmistuslaitosten sodan johdosta keskeytyneen työn jatkamiseksi (asetuskokoelman N:o 395).

Tässä yhteydessä on vielä huomattava, että 26/7 1940 annettu asetus eräiden luovutetulla tai vuokratulla alueella sijanneiden valtion oppikoulujen lakkauttamisesta tai Suomen tasavallan alueelle siirtämisestä sekä siitä aiheutuvista toimenpiteistä (asetuskokoelman N:o 396) järjestää mainittujen oppikoulujen toiminnan.

Maaliskuun 16 päivänä 1940 annetulla lailla eräistä sotatilan aiheuttamista poikkeussäännöksistä verolakeihin (asetuskokoelman N:o 104) on määrätty, että vuonna 1940 toimitettavassa tulo- ja omaisuusverotuksessa ei verotettavaksi tuloksi katsota muun muassa siirtoväen huoltoavustusta. Tämä on lain mukaan 15/11 1940 (asetuskokoelman N:o 619) voimassa vastaavasti vuoden 1941 aikana.

Valtioneuvoston päätöksellä 18 päivältä huhtikuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 160) on 16/3 1940 annettuun lakiin valtiolle ja kunnalle suoritettavien verojen maksuunpanon lykkäämisestä eräissä kunnissa nojautuen on toistaiseksi lykätty vuonna 1940 toimitettavan tulo- ja omaisuusverotus, perintö- ja lahjaverotus sekä kunnallisverotus eräissä aikoinaan pakkoevakuoiduissa kunnissa.

Eduskunnassa on hyväksytty lakiehdotus, jonka mukaan siirtoväki eräin poikkeuksin vapautettaisiin vuoden 1940 tuloista suorittamasta veroa valtiolle ja kunnalle, sekä lakiehdotus siirtoväen vapauttamisesta eräistä kansaneläkemaksuista. (Annettu 17/1 -41, N:o 64.)

Verotusta koskevista määräyksistä on huomattava vielä laki elinkeinoliikkeen verotuspaikan määräämisestä 1941 toimitettavassa kunnallisverotuksessa 15 päivältä viime marraskuuta (asetuskokoelman N:o 620).

Siirtoväen taloudellista asemaa helpottavista määräyksistä mainittakoon vielä asetus maksuajan lykkäyksestä eräille velallisille 20 päivältä syyskuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 488). Tämän asetuksen 2 §:n mukaan saa korvauslain mukaan korvaukseen oikeutettu velallinen sellaisen velkansa maksussa, josta velkojan sanotun lain säännösten mukaan on tehtävä ilmoitus, maksuajan lykkäystä, kunnes valtiokonttori pidättää sen velalliselle tulevasta korvaussummasta ja maksaa velkojalle.

Tämän asetuksen 7 §:n mukaan voi ulosoton haltija ja ulosottomies myöntää määräajaksi maksuajan tai täytäntöönpanon lykkäystä velalliselle, joka kuuluu tai on kuulunut joltakin Suomen nykyisellä alueella olevalta paikkakunnalta sotatilasta annetun lain 11 §:n nojalla poistettavaksi määrättyyn väestöön, mikäli sodasta johtuvat poikkeukselliset olot ovat huomattavasti vaikeuttaneet velallisen taloudellisten asiain järjestämistä, ja ellei sellaisen edun myöntäminen ole velkojan taloudelliseen asemaan nähden kohtuuton. Korko on tällöin kuitenkin suoritettava.

Asetuksen 4 §:n mukaan ei edellä tarkoitettua velkaa lykkäysaikana voida hakea oikeudessa eikä ulosotonhaltijan luona eikä sellaisesta velasta velallisen omaisuutta saa ulosmitata tai ulosottotoimin myydä taikka asettaa velallista konkurssiin. Myöskään ei saa velallista ja hänen perhettään häätää asunnostaan sellaisen vuokramaksun laiminlyönnin takia, jota maksuajan lykkäys koskee. Lisäksi säätää asetus, että määräaika, jonka kuluessa vaatimus kannevallan menettämisen uhalla on tehtävä tai veron tai maksun perimiseen sen vanhentumisen ehkäisemiseksi ryhdyttävä lykkäykseen oikeutettua velallista vastaan, pitennetään sillä ajalla, mikä siitä sattuu lykkäysajalle.

Asetuksella eräiden vekseliä ja shekkiä koskevien määräaikojen pitentämisestä 13 päivältä joulukuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 723) on taas määrätty sellaisen toimen aika, jonka varassa vekseli- ja shekkioikeus ovat, pitennettäväksi 31 päivään tammikuuta 1941 tai, milloin velallisella on maksuajan lykkäystä pitemmäksi ajaksi, viimemainittuun ajankohtaan saakka.

Siirtoväen asemaa vuokralaisina on helpotettu lailla kohtuuttomien vuokrien ehkäisemisestä 7 päivältä kesäkuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 283). Lain mukaan voidaan huoneenvuokralain alaisessa vuokrasopimuksessa vuokramaksu, jos se on sovittu kohtuuttoman korkeaksi, vuokralaisen vaatimuksesta alentaa sille tasolle, jolla se on ollut paikkakunnalla 1 päivänä kesäkuuta 1939, kuitenkin ottaen huomioon sen jälkeen tapahtuneet vuokramaksun suuruuteen vaikuttavat tekijät. Vaatimus on tehtävä paikkakunnan huoneenvuokralautakunnalle tai jos sellaista paikkakunnalla ei ole, sen paikkakunnan alioikeudessa, jossa vuokrattu huoneisto tai rakennus sijaitsee.

Lailla eräiden säästöpankkien lakkauttamisesta, joka on annettu 31 päivänä toukokuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 254) on määrätty, että sellaisen säästöpankin toiminta, jonka kotipaikkana on ollut sellainen kunta, jonka alue on kokonaisuudessaan luovutettu tai vuokrattu Neuvostoliitolle, lakkaa lain voimaan tullessa. Pankin asiat tulevat silloin Säästöpankkien selvitystoimistoon, jonka kotipaikka on Helsingin kaupunki, selvitettäväksi lain määräämällä tavalla. Selvitystoimintaa hoitava valtuuskunta päättää, milloin ja kuinka paljon tallettajille maksetaan heidän talletuksistaan. Tallettajien ei tarvitse ryhtyä valvontatoimenpiteisiin, vaan maksetaan pankin tilikirjan perusteella heidän talletuksistaan maksut sen mukaan, kuin varat siihen riittävät.

Sodasta aiheutuneen ruumiinvamman ja sairauden johdosta suoritettavaa korvausta ja invaliidihuoltoa koskevista määräyksistä mainittakoon 24/3 1938 annettu laki korvauksen suorittamisesta sotapalveluksesta aiheutuneen ruumiinvamman ja sairauden johdosta ja tämän lain soveltamisesta 28/4 1938 annettu asetus (asetuskokoelman N:o 177) sekä sodasta aiheutuneen ruumiinvamman johdosta suoritettavasta korvauksesta 21/3 1940 annettu laki ja 12/4 1940 annettu asetus (asetuskokoelman N:ot 107 ja 138) ja sotainvaliidien huollon väliaikaisesta järjestämisestä 26/7 1940 annettu asetus ja sen 1 §:ää muuttava asetus 22/10 1940 (asetuskokoelman N:ot 404 ja 652) sekä 22/11 1940 annettu asetus sotavainajain omaisille ja sotainvaliideille suoritettavasta väliaikaisesta avustuksesta (asetuskokoelman N:o 653).

Lienee syytä tässä mainita, että eduskunta on jo hyväksynyt uuden sotilastapaturmalain, joka huomattavasti tulee parantamaan sotainvaliidien asemaa ja joka kumoaa edellä mainitut määräykset.

Tämän yhteydessä mainittakoon edelleen 12/7 1940 annettu laki sotaan osallistuneen ja siinä kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi (asetuskokoelman N:o 366).

Asetus 9 päivältä helmikuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 51) asevelvollisille sotatilan aikana myönnettävästä palkkauksesta ynnä eräistä muista eduista säännöstelee asevelvollisten palkkausta samoinkuin siihen liittyvä puolustusministeriön päätös 14 päivältä helmikuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 52), jossa päätöksessä määrätään, että asevelvollisen sotakuukausipalkka maksetaan suoraan kunnallislautakunnan, kaupunginhallituksen tai kauppalanhallituksen toimesta asevelvollisen vaimolle tai alaikäisille lapsille.

Valtioneuvoston päätös 9 päivältä helmikuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 53) huoltorahan suorittamisesta sotapalveluksessa olevien asevelvollisten, suojeluskuntalaisten ja vapaaehtoisten omaisille määrää, millä tavoin sotapalveluksessa olevan omaisille, joilta puutuu varoja elatukseen tai jotka ovat työkyvyttöminä riippuvaisia palvelukseen kutsutun työansioista, maksetaan avustusta. Tällainen hakemus huoltorahan saamisesta on tehtävä oleskelupaikan kunnallislautakunnalle, kaupunginhallitukselle taikka kauppalanhallitukselle, jotka myös huoltorahan suorittavat.

Sen siirtoväen henkikirjoitusta vuonna 1941, jolla ei ole varsinaista asuntoa ja kotia, säännöstelee 29 päivänä marraskuuta 1940 annettu asetus siirtoväen henkikirjoituksesta (asetuskokoelman N:o 683) ja määrää heidät vuoden 1941 henkikirjoituksessa merkittäväksi oleskelukuntansa henkikirjaan.

Laissa puhevallan tai oikeuden säilyttämisestä sodasta johtuneissa poikkeuksellisissa oloissa, joka laki on annettu 31/5 1940 (asetuskokoelman N:o 268), on annettu mahdollisuus niille, jotka sodan johdosta eivät ole olleet tilaisuudessa määräajassa valvomaan oikeuttaan tuomioistuimessa ja muissa virastoissa, tehdä tämä myöhemmin laissa määrätyin edellytyksin. Niinpä asia, joka alioikeudessa 6/10 1939 ja 15/5 1940 välisenä aikana on jäänyt käsittelemättä sentähden, että oikeuden istuntoa ei ole pidetty tai asianomaisen poissaolon vuoksi siitä, on voitu 1/8 1940 mennessä tehdystä ilmoituksesta ottaa uudelleen käsiteltäväksi. Jos taas määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiseen tai muutoksen hakuun tuomioistuimen tai muun viranomaisen päätöksestä on kokonaan tai osittain sattunut edellämainittujen päivien väliseksi ajaksi, ei tätä aikaa oteta lukuun määräaikaa laskettaessa. Sama on asianlaita määräajan palauttamiseen ja pitentämiseen nähden, milloin jokin toimi tai toimitus on suoritettava taikka haaste tai syyte vireille pantava tai muu hakemus tehtävä lain taikka viranomaisen määräämän ajan kuluessa. Tämä laki koskee myös kunnan ja seurakunnan viranomaisia. Sitä vastoin se ei koske määräaikoja, joista sotatilalain tahi muutoin sodasta aiheutuneiden poikkeuksellisten olojen varalta tai tähden on erikseen säädetty eikä eräitä muita sanotussa laissa lueteltuja määräaikoja.

Neuvostoliitolle luovutetuilla tai vuokratuilla alueilla olevassa alioikeudessa vireillä olleiden ja siellä vireille pantavien riitain käsittelypaikan määräämiseksi kävi tarpeelliseksi rauhan teon jälkeen antaa määräyksiä. Tässä tarkoituksessa onkin 7 päivänä kesäkuuta 1940 säädetty laki laillisesta tuomioistuimesta ja oikeuden käynneistä eräisiin alioikeuksiin kuuluneissa asioissa (asetuskokoelman N:o 292). Lain 1 §:n mukaan voidaan riita- tai rikosasia, joka on ollut 12/3 1940 vireillä sellaisessa alioikeudessa, jonka tuomiopiiri kokonaan tai osaksi on jäänyt luovutetulle tai vuokratulle alueelle ja joka senjohdosta on lakannut olemasta, 1/1 1941 mennessä tehdystä ilmoituksesta ottaa käsiteltäväksi jäljempänä mainittavassa tuomioistuimessa. Sama on asianlaita sellaiseen asiaan nähden, joka mainitussa alioikeudessa 6/10 1939 ja 12/3 1940 välisenä aikana on jäänyt käsittelemättä sentähden, ettei oikeuden istuntoa ole pidetty tai asianomaisen poissaolon vuoksi. Sama on myös laki, vaikka tuomioistuin edelleen on olemassa, sen tuomiopiiristä luovutetulla tai vuokratulla alueella olevaan kiinteistöä koskevaan riitaan nähden. Edellätarkoitettu riita-asia on ilmoitettava käsiteltäväksi siinä tuomioistuimessa, jossa se oli pantava vireille silloin, kun ilmoitus tehdään. Jos tätä säännöstä ei voida noudattaa sen johdosta, ettei siinä tarkoitettua tuomioistuinta ole enää Suomen valtakunnan alueella, on asia ilmoitettava vastaajan tai jos niitä on useampia, yhden heistä säännönmukaisessa velka-asiain tuomioistuimessa. Jos ei tätäkään sääntöä voida soveltaa, käsitellään asia kantajan tai jos heitä on useampia, yhden heistä asuinpaikan alioikeudessa, tahi jollei kantajalla ole asuinpaikkaa Suomessa, Helsingin raastuvanoikeudessa. Tuomioistuimen, joka edelleen on olemassa, on kuitenkin käsiteltävä sen tuomiopiiristä luovutettua tai vuokrattua kiinteistöä koskeva asia. Edellämainittu koskee myös ilmoitusasioita. Asianomaisella on kuitenkin valta sopia muusta tuomioistuimesta, kuin edellä on mainittu. Poiketen ylläolevasta on vielä määrätty, että Hangon raastuvanoikeudessa vireillä ollut asia on käsiteltävä Tammisaaren raastuvanoikeudessa, elleivät asianomaiset riita-asiaan nähden toisin sovi.

Yllä tarkoitettu rikosasia käsitellään taas siinä alioikeudessa, missä vastaaja tai yksi heistä asuu, silloin kun ilmoitus tehdään. Jos vastaajalla ei ole asuinpaikkaa Suomessa menee asia siihen tuomioistuimeen, jonka alueella hänet tavataan. Mainittakoon vielä selostettavan lain määräyksistä, että holhous, joka on ollut kirjattuna luovutetulla tai vuokratulla alueella olleessa oikeudessa, on siirrettävä siihen oikeuteen, joka soveliaimmin voi pitää siitä vaarin. Sama koskee myös uskotunmiehen tointa.

Tässä vielä mainittakoon, että valtioneuvoston päätöksellä 4/5 1940 (asetuskokoelman N:o 191) on eräiden valtakunnan rajalla olevien tuomiokuntien osia siirretty toisiin tuomiokuntiin.

Laki väliaikaisesta lisäyksestä alusrekisterilakiin 12 päivältä heinäkuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 371) määrää, että alusrekisteriviranomaisena vuoden 1941 loppuun on Viipurin, Sortavalan, Käkisalmen tai Hangon kaupungin maistraatin asemesta edellälueteltuja maistraatteja vastaavasti Helsingin, Savonlinnan, Lappeenrannan ja Tammisaaren kaupungin maistraatti.

Tämän yhteydessä viitattakoon vielä 1 päivänä marraskuuta 1940 annettuun lakiin ulosotto- ja veronkantoviranomaisista eräissä tapauksissa (asetuskokoelman N:o 592). Sanottu laki järjestää luovutetun alueen ulosotto- ja veronkantoviranomaisten tehtävien nykyisen hoidon.

Asetuksella lakanneiden alioikeuksien arkistoissa säilytettyjen asiakirjain luovuttamisesta hovioikeuksille 24 päivältä toukokuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 240) on taas määrätty, että lakanneitten luovutetulla alueella sijainneiden alioikeuksien pöytäkirjat vuodesta 1929 alkaen on alioikeuden luovutettava hovioikeudelle. Asianomaiset voivat niistä siis saada otteita hovioikeudesta.

Laki tuomiokirjan tai pöytäkirjan taikka oikeuteen annetun asiakirjan sisällyksen toteamisesta eräissä tapauksissa annettu 13/12 1940 (asetuskokoelman N:o 722) myöntää siinä tapauksessa, että edellämainittu asiakirja on kadonnut tai tuhoutunut, henkilölle, jonka etua hukkaan joutunut asiakirja koskee, oikeuden saada sen sisällys todetuksi, mikäli asiakirjasta ei ole jäänyt tallekappaletta tai jäljennöstä, jolla on julkinen luotettavuus. Laki säännöstelee sitten tarkemmin menettelyn asiakirjan sisällystä todettaessa.

Valtioneuvoston päätöksellä 9 päivältä toukokuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 203) on määrätty millä tavoin eräät viime rauhanteossa Suomen puolelle jääneet rajaseutualueet hallinnollisessa suhteessa liitetään toisiin kihlakuntiin ja nimismiespiireihin.

Siirtoväen avioliittokuulutuksen saannin helpottamiseksi on asetuksella 24 päivänä toukokuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 238) säädetty, että jos avioliittokuulutuksen saantia varten tarpeellista rekisteriviranomaisen todistusta ei ole rekisterin tuhoutumisen tai muusta sellaisesta syystä saatavissa, voidaan kuulutusta pyydettäessä kahden luotettavan henkilön todistusta, joka on päivätty ja 2 henkilön oikeaksi todistama, pitää niistä seikoista, jotka avioliittotodistukseen on merkittävä, rekisteriviranomaisen todistusta vastaavana.

Lopuksi on vielä mainittava, että laki eräiden yhtiöiden ja muiden yhteisöjen kotipaikasta 14 päivältä toukokuuta 1940 (asetuskokoelman N:o 213) määrää, että milloin yhtiön, yhdistyksen, säätiön, laitoksen tai muun yhteisön kotipaikkana oleva kunta on rauhan teossa luovutettu tai vuokrattu Neuvostoliitolle, on yhteisön kotipaikkana pidettävä Helsingin kaupunkia, kunnes yhteisö on uudesta kotipaikasta toisin päättänyt ja siitä on tehty merkintä rekisteriin.

Edellä on tehty selkoa pääkohdittain siirtoväelle tärkeästä sodan ja sen jälkeisenä aikana annetusta lainsäädännöstämme. Tämän kirjoituksen puitteissa ei ole voitu yksityiskohtaisesti puheenaolevia säännöksiä selostaa. Siirtoväki voi kuitenkin tarpeelliseksi katsomistaan lainmääräyksistä saada selon tilaamalla valtioneuvoston julkaisuvarastosta asianomaisen lain, asetuksen tai päätöksen. Tilauksessa, joka voidaan tehdä postitsekin, on mainittava asetuksen numero ja vuosiluku, siis esim. N:o 238 vuodelta 1940.