Maailmankirjat sekaisin.

Otsikko on kotoisin kansanomaisesta huudahduksesta "johan on maailmankirjat sekaisin", mitä käytetään, kun maailmalla on tapahtunut jotakin yllättävää ja täysin odottamatonta.

Kun 6.10.1973 kahinat alkoivat Lähi-idässä, voidaan sanoa, että miltei koko maailma joutui äkkiarvaamattoman tosiasian eteen. Eikä siinä tarvinnut kysyä, että miksi hämmästyitte säikähtäin, sillä alusta alkaen oli selvillä, miten vaaranalainen tilanne maailmanrauhaa ajatellen oli päässyt syntymään.

Olemme voineet vuosikausia seurata Egyptin valtionpäämiehen Anwar Sadatin tavantakaa toistamia uhkailuja, että riita Israelin kanssa ei ratkea muuten kuin uudella sodalla. Näitä jyrkkiä mielipiteenilmaisuja on saatu kuulla ikävystymiseen saakka. Niitä ei ottanut vakavasti enempää Egyptin vihollinen Israel kuin muu maailma, onhan ollut muistissa Israelin musertava ylivoima vuoden 1967 kuusipäiväisessä sodassa. Israel, jonka elämästä on kysymys, on esiintynyt ylimielisen itsevarmana ja todella luottanut sotilaalliseen voimaansa.

Kun Egypti ja Syyria aloittivat keskellä kirkasta päivää 6.10. sotatoimet Israelia vastaan, palautti nimimerkki mieleensä, mitä hän oli viimeksi Lähi-idästä kirjoittanut. Lukeminen ei mieltä virkistänyt, sillä niin väärin nimimerkki hieman yli puoli vuotta sitten oli arvioinut Israelin ja arabien väliset sotilaalliset voimasuhteet. Kuusipäiväisestä sodasta lähtien oli Israelin sotilaallinen etumatka muka jatkuvasti kasvanut, mihin omalta osaltaan oli vaikuttanut arabijoukkojen moraalin ja tehon aleneminen. Nimimerkki oli täten yhtynyt siihen yleiseen käsitykseen, mikä maailmalla oli vallalla Israelin ylivoimasta.

Ja nyt kuin salamana kirkkaalta taivaalta tapahtuu Egyptin ja Syyrian armeijoiden yhteishyökkäys Israelia vastaan. Fanaattiset arabijohtajat voivat tietenkin hyökätä epätoivossaan tietoisina voiton vähäisistä mahdollisuuksista. Mutta nyt alkaneella Lähi-idän sodalla on tarjottavana niinhyvin vastustajalle kuin koko maailmalle se täysin odottamaton yllätys, että arabijoukot ovat ainakin viiden ensimmäisen päivän aikana olleet suorastaan niskan päällä. Tosin tiedot taistelujen kulusta ovat tässä sodassa olleet tavallistakin sekavampia ja ylenmääräisen propagandan värittämiä, mutta vastaansanomattomana on pidettävä, että arabien sotilaallinen voima on osoittautunut ennakoitua huomattavasti suuremmaksi. Taistelujen kovuus ja pitkäaikaisuus puhuvat sen puolesta, että arabit ovat tuoneet kentälle ikäänkuin uudestisyntyneen sotakelpoisen armeijan. Tämä on todella ihme, joka yllätti ns. asiantuntijatkin.

Miten tässä sitten oikein käy?

Kaikesta huolimatta lienee pidettävä todennäköisenä, että Israel vetää taisteluissa pitemmän korren ja häätää vihollisensa aselepolinjojen taakse. Mutta se saattaa viedä pitkän ajan. Ensi päivien hämmennyksen jälkeen alkaa Israelin taholla esiintyä taas ylimielisyyteen saakka yltävää voitonvarmuutta. Merkillepantavaa on kuitenkin, että maltillisia ja varoittaviakin ääniä on kuulunut Israelin sotilasjohdon piiristä.

Jos Israel kykenee karkottamaan arabit, onko tilanne Lähi-idässä palautunut siihen, missä se oli ennen 6.10.1973, siis siihen, mihin päädyttiin kuusipäiväisessä sodassa vuonna 1967?

Tähän kysymykseen lienee vastattava selkeästi kieltäen. Israel voi työntää arabijoukot ennen äskeistä hyökkäystä voimassaolleiden aselepolinjojen taakse. Tämän jälkeen voidaan ajan kanssa ja suurvaltojen yhteisestä painostuksesta saavuttaa Lähi-idässä uusi aselepo, siis uusi kausi, jota taas voidaan luonnehtia sanoilla: ei sotaa, ei rauhaa. Mutta vaikka tämäkin tapahtuisi, on todettu, että Israelin asema on käynyt entistä kestämättömämmäksi.

Israel on kuusipäiväisen sodan jälkeen voinut tosiasiallisesta sotatilasta huolimatta noudattaa taipumatonta politiikkaansa. Se on tuntenut olevansa sotilaallisesti ylivoimainen, se on nähnyt arabien hajanaisuuden, se on voinut luottaa Yhdysvaltojen apuun niin taloudellisesti kuin sotilasvarustelujen suhteen. Kansa on tarkoituksellisesti tuuditettu uskoon turvallisesta tulevaisuudesta.

Mutta nyt puhjenneen sodan jälkeen, kävi siinä miten tahansa, on israelilaisten pakko havahtua unestaan. He eivät voi olla näkemättä, että aika tekee työtään arabivaltojen hyväksi. Jos arabit lyödään tässä sodassa, he valmistautuvat öljymiljardiensa turvin uuteen sotaan. He voivat epäonnistua vielä kerran, mutta ei monta kertaa. Tällaiset tulevaisuudenkuvat silmiensä edessä Israelin johtajien on ymmärrettävä, että mitä kauemmas lopullinen välienselvitys siirtyy, sitä raskaampia uhreja se vaatii.

Israelin kansan pahin vihollinen on tästä lähtien sen omassa keskuudessa, sen omat kiihkomieliset, aseisiin turvautuvat johtajat. Eikä ole uskottavaa, että tähän saakka menestyksellisesti noudatettu jyrkkä arabivastainen linja tulee lähiaikoina Israelissa muuttumaan, oli nyt käytävän sodan lopputulos mikä tahansa. Nimenomaan voiton jälkeen israelilainen ylimielisyys viettää juhliaan. Ratkaisu siirtyy siihen saakka, kunnes Israelin on pakko taipua etsimään ns. rauhanomaista rinnakkaiseloa vahvistuvan arabimaailman kanssa.

Vuodesta 1967 on Lähi-idän tilanne muuttunut mm. sen vuoksi, että arabimaiden aseistusta on lisätty öljyaseella, se tahtoo sanoa, että keskenään riitelevät arabimaat ovat ryhtymässä painostamaan nimenomaan Israelin taustavoimaa Yhdysvaltoja uhkaamalla vähentää öljyn toimituksiaan länteen. Kun USA:n käytettävissä olevat öljyvarat muutenkin ovat riittämättömät, merkitsee muutamankin prosentin vähennys Lähi-idästä tulevissa toimituksissa raskasta iskua amerikkalaiselle talouselämälle.

Arabit tietävät hyvin, kuinka ratkaisevaa osaa Israelia vastaan käytävässä sodassa öljy tulee merkitsemään. Siitä on todistuksena tunnetun egyptiläisen lehtimiehen Mohammed Heikalin äskettäin esittämät sanat: "Lähi-idän konfliktin perussyy on öljyssä. Tosiasiassa konflikti on amerikkalaisten ja arabien välinen, sillä Israel on vain Yhdysvaltojen paikallinen edustaja." Silloin kun arabit voivat pakottaa öljyllä uhaten Yhdysvallat luopumaan Israelia tukevasta politiikastaan, jää Israelille väliinputoajan osa.

Edellä tuli sanotuksi, että suurvallat saattavat pakottaa sotijapuolet aselepoon. Se on mahdollista, mutta ei luultavaa. Nimenomaan Egypti on ryhtynyt sellaiseen uhkapeliin, että se saattaa olla valmis uusiin aluemenetyksiin taipumatta aselepoon tai välirauhaan. Eikä mikään suurvalta voi sitä taivuttaa tahtoonsa. Ja jos onni on Egyptin sotatoimille suopea, se merkitsee Israelin toiveiden täydellistä luhistumista.