Kirje Wilhelm Wahlforssille 4.3.1955

Hyvä Veli.

Olen saanut kuulla, että eräissä Sinua lähellä olevissa piireissä on arveltu minun kirjoittaneen Uudessa Kuvalehdessä metalliteollisuutta käsitelleen kirjoituksen, joka oli julkaistu "Veljenpoika" -nimimerkillä.

Haluan tietoosi saattaa, että en ole tuota kirjoitusta tehnyt enkä siitä mitään tietänyt, ennen kuin sen luin. Kirjoituksessa on paljon sellaista, jota en hyväksy. Olinkin kuvitellut, että sen tiedät.

Minulla on sitä paitsi tässä omassa vaatimattomassa virassani sen verran tekemistä, että en ehdi toimitella aikakauslehtiä.

Suomen Teollisuusliiton pääministerin luona käyneen lähetystön taholla lienee kerrottu minun suhtautuneen epäsuopeasti kotimarkkinateollisuuden konetuonnin laajentamiseen. Toivoisin, että vastedes Teollisuusliiton taholta lähetettäisiin henkilöitä, jotka ymmärtävät puhutun sanan sisällön.

Parhain terveisin

Tuus

Urho Kekkonen