Pääministeri Urho Kekkonen: Kaikki keinot on käytettävänä.

    Kansamme elintason jatkuva kohottaminen edellyttää maatalouden kaikenpuolisen kehittämisen ohella maan, ei vähiten maaseudun, tehokasta teollistamista. Edellytyksiä siihen meillä on olemassa. Eteläosissa maata niitä on käytetty hyväksi, mutta Pohjois-Suomen runsaat luonnonvarat ovat vielä valtaosaltaan koskemattomia. Ei ole mitään järkeä jättää niitä käyttämättä, ne ovat maalle suorastaan välttämättömät. Tehtävä on ennemmin tai myöhemmin suoritettava ja ilmeisesti kansallemme on sitä parempi mitä nopeammin tähän käydään käsiksi. Siksi olen viime aikoina eri yhteyksissä korostanut asian kiireellisyyttä.

    Kuka tämän tehtävän sitten ottaa suorittaakseen? Kaikki kunnia suuria aikaansaaneelle yksityiselle yritteliäisyydelle,mutta kokemus osoittaa,että Pohjois-Suomen teollistamiseen yksityisen yritteliäisyyden mahdollisuudet tai halu eivät ole riittäneet. Epäonnistumisen riski on siellä ilmeisesti ollut tähän saakka liian suuri. Siksi olen tullut siihen johtopäätökseen,että Pohjois-Suomen teollistamisessa ainakin uranuurtajan työ on suoritettava valtion toimesta. Valtion mukaantulo on välttämätöntä voimakysymyksen hoitamisessa,ja kukapa yksityinen ottaisi suorittaakseen teollistamiselle tarpeellisten teitten, ratojen yms. rakentamiset? Kenties näitten perustehtävien suorittamisen jälkeen yksityisetkin uskaltautuvat mukaan Pohjois-Suomen teollistamistyöhön. Elleivät ne sitä tee, valtion on jatkuvasti omin toimenpitein vietävä asiaa eteenpäin. Kun olen Pohjois-Suomen teollistamiseksi esittänyt ohjelman, jonka toteuttamisessa valtiolle on annettu keskeinen asema,olen saanut vastaani väitteitä, että tämä tie on väärä. On sanottu, että kyllä yksityisetkin pääomat virtaavat Pohjois-Suomeen, kun valtio vain verotusta ym. julkista rasitusta yksityiseltä teollisuudelta vähentäen suo sille mahdollisuudet uussijoituksiin tarvittavien pääomien kokoamiseen. Asia ei liene näin yksinkertainen. Niinpä parhaillaan on eräillä teollisuusyhtiöillä meneillään suurten pääomien olemassaoloa edellyttäviä laajennustöitä,mutta ei näitä pääomia suinkaan sijoiteta Pohjois-Suomeen.

     Tietysti valtiovallan on oman aktiivisen osuutensa lisäksi kaikin käytettävissä olevin keinoin - kuten esim. vero- ja tariffipolitiikan avulla - suosittava myös yksityisten yritysten sijoitustoimintaa Pohjois-Suomessa. Valtion rahalaitoksilla lienee myös jossakin määrin mahdollisuuksia avustaa yksityisten yritysten lainoituskysymyksen järjestämisessä. Mutta nämä pohdiskelut eivät hyödytä. ellei ole olemassa todella lujalle perustalle rakentuvia konkreettisia hankkeita uusiksi teollisuuslaitoksiksi.

     Pohjois-Suomen teollistaminen on niin valtava kansallinen tehtävä, että siinä kyllä riittää työalaa kaikille halukkaille yrittäjille: yhtä hyvin valtioille, kunnille kuin yksityisillekin. Matkan varrella ilmenee varmaan monenlaisia mahdollisuuksia myös näiden eri osapuolien yhteistoimintaan, että sellaisia tilaisuuksia ei ole tietenkään jätettävä käyttämättä, jos ne auttavat yhteiseen päämäärään pääsemiseksi.

     Esittämiäni menettelytapoja vastustettaessa on aseina melko laajassa mitassa vyörytetty ideoligisia näkökohtia. Sehän sopii. Mutta ken asettaa ehdottomaksi päämääräksi tulosten aikaansaamisen Pohjois-Suomen teollistamiskysymyksessä, hänelle on tärkeintä, että itse asiassa saadaan jotakin aikaan siitä riippumatta, missä muodossa se kulloinkin onnistuu. Olen lähtenyt siitä, että Pohjois-Suomen teollistaminen ei saa kaatua uskonriitoihin, vaan siinä on käytettävä hyväksi kaikki ne käytännölliset mahdollisuudet, jotka ovat näköpiirissä.