Ed. Kekkonen: Herra puhemies! Se esitys, joka nyt on käsiteltävänä, on laadittu, niinkuin esityksen perusteluissa mainitaan, siinä tarkoituksessa, että siirtoväellä olisi mahdollisuus vielä kerran valtiollisissa vaaleissa säilyttää se maakunnallinen yhteenkuuluvaisuus, joka Karjalan luovuttamisen yhteydessä rikkoontui. On täysin ymmärrettävä, että sen lyhyen ajan kestäessä, joka on kulunut välirauhan sopimuksesta lähtien, siirtoväki, joka ei vieläkään ole kokonaisuudessaan sijoittunut lopullisille asumispaikoilleen, ei ole voinut saada asuinpaikkakuntiensa kanta-asukkaiden kanssa sellaista etujen ja ajatustapojen yhtenäisyyttä, joka loisi hedelmällisen pohjan yhteiselle esiintymiselle valtiollisissa vaaleissa. Eräänä perusteluna siirtoväen vaalioikeuden erikoisjärjestelylle voidaan edelleen esittää se, että siirtoväkeä koskevia lainsäädäntökysymyksiä on vielä keskeneräisinä ja käsittelyn alaisina.

Lakiehdotuksen 6 §:n mukaan suoritetaan edustajanpaikkojen jako vaalipiirien kesken vaalioikeutettujen lukumäärän perusteella. Tämä poikkeaa olennaisesti siitä normaalisesta menettelystä, joka on tähän saakka ollut koko yksikamarisen eduskunnan koossaoloajan kuluessa vallalla, nimittäin menettelystä, jonka mukaan edustajanpaikkojen jako suoritetaan eri vaalipiirien kesken niiden edellisenä vuonna henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärän mukaan. Normaalisessa menettelyssä ilmenee se periaate, että kansaneduskunta edustaa koko kansaa eikä ainoastaan sen äänioikeutettuja, s.o. täysi-ikäisiä jäseniä, ja varsinkin periaatteellisesti tämä näkökohta on erittäin tärkeä eikä siitä olisi syytä poiketa muuten kuin aivan välttämättömistä syistä. Se edustajanpaikkojen jakamista koskeva menettely, joka nyt lakiehdotuksessa on esitetty, aiheutuu vaalijärjestelmän poikkeuksellisesta luonteesta, koska siirtoväen vaalipiirin osalta vaalioikeutettujen lukumäärä näyttää olevan ainoa käytettävissä oleva tarkka luku, joka voidaan jakoperusteeksi ottaa.

Perustuslakivaliokunta ei ole kuitenkaan kiinnittänyt mietinnössään huomiota siihen seikkaan, kuinka suuria muutoksia lakiehdotukseen otettu edustajanpaikkojen jakotapa aiheuttaisi normaaliseen jakotapaan verrattuna. Ainoa laskuperuste, joka on käytettävissä, on vuoden 1945 vaalien vaalioikeutettujen lukumäärä. Jos vuoden 1945 vaalien edustajanapaikkojen jako olisi suoritettu vaalioikeutettujen lukumäärän eikä henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärän perustella, kuten se tapahtui, olisivat muutokset vaalipiirien edustajanpaikkoihin olleet varsin huomattavat. Oikeusministeriössä on siitä suoritettu laskelma, joka osoittaa, että se tapa, jota nyt hallituksen esitys vuoden 1948 vaaleissa ehdottaa toteutettavaksi, olisi merkinnyt sitä, että esim. Uudenmaan läänin vaalipiiri olisi saanut 31 edustajan asemesta 35 edustajaa, siis 4 paikkaa lisää. Samaten olisi Turun eteläinen saanut yhden paikan lisää ja jos otetaan huomioon se, että tämän edellisessä kohdassa käsitellyn lakiehdotuksen mukaan täytyy myöskin Ahvenanmaalle antaa yksi edustajanpaikka, olisi Turun läänin eteläisen vaalipiirin osalta tapahtunut kahden edustajanpaikan lisäys. Lisäksi olisi Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri saanut yhden edustajanpaikan lisää ja Kymen läänin vaalipiiri yhden edustajanpaikan lisää. Mutta sitävastoin Oulun läänin vaalipiiri olisi menettänyt kolme paikkaa, Lapin läänin vaalipiiri olisi menettänyt yhden paikan, Vaasan läänin eteläinen vaalipiiri olisi menettänyt yhden paikan, Vaasan läänin itäinen vaalipiiri olisi menettänyt yhden paikan ja Turun pohjoinen vaalipiiri olisi menettänyt yhden paikan. Me havaitsemme siis, että siirtyminen sen jakoperusteen kannalle, jonka hallituksen esitys sisältää, tämä siirtyminen tulisi merkitsemään erittäin suuria muutoksia edustajanpaikkojen suhteen eri vaalipiirien kesken. Nimenomaisesti on pantava merkille se, että menetykset kohdistuisivat pääasiassa Pohjois Suomen ja muiden harvaanasuttujen seutujen vaalipiireihin, joissa nimenomaisesti suuremman syntyväisyyden vuoksi asukkaista suurempi osa on vaalioikeusikärajan alapuolella kuin Etelä-Suomessa. Sitä paitsi on huomattava, että kun vuoden 1948 vaaleissa lakiehdotuksen mukaan edustajanpaikkojen jako tapahtuisi vuonna 1947 suoritetun henkikirjoituksen pohjalla tapahtuvan vaalioikeutettujen määräämisen perusteella, tulisi Etelä-Suomen vaalipiirit saamaan vielä muutamia lisäpaikkoja verrattuna siihen, mitä äsken vuoden 1945 osalta osoitin. Uudenmaan läänin vaalipiiri tulisi saamaan ainakin yhden paikan lisää, toisin sanoen sen saamien lisäpaikkojen määrä nousisi viiteen. Turun läänin eteläinen vaalipiiri samoin saisi yhden paikan lisää, ja lähinnä silloin tulisivat paikkoja menettämään Mikkelin läänin vaalipiiri yhden ja Vaasan läänin pohjoinen vaalipiiri samoin yhden paikan. Kun tarkastellaan niitä vaalipiirejä, jotka hallituksen esityksen mukaan tulisivat saamaan lisäpaikkoja, havaitaan, että ne ovat kaikki sellaisia vaalipiirejä, joissa on suuria kaupunkeja, Uudenmaan läänin vaalipiiri Helsingin osalta, Turun eteläinen Turun osalta ja Hämeen pohjoinen, joka myöskin saisi lisäpaikan, siis Tampereen osalta.

Lisäksi on otettava eräs seikka huomioon. Siirtoväelle on juuri tämän lakiehdotuksen toteuttamisen yhteydessä jo tähän mennessä järjestetty mahdollisuus ilmoittautua vaaliluetteloon merkitsemistä varten Kymen läänin vaalipiirissä vaalioikeutetuiksi. Tähän asti saadut tiedot osoittavat, että tätä oikeuttaan siirtoväki on käyttänyt verrattain huonosti hyväkseen. Tämä tulee johtamaan luonnollisestikin siihen, että Kymen läänin vaalipiiri tulee saamaan oletettua vähemmän vaalioikeutettuja, ja seurauksena on se, että Kymen läänin vaalipiiri myöskin tulee saamaan oletettua vähemmän edustajanpaikkoja käytettäväkseen tulevissa vaaleissa. Tästä aiheutuu edelleenkin se, että ne edustajanpaikat, jotka Kymen läänin vaalipiiri tulee siirtoväen huonon ilmoittautumisen takia menettämään, jakautuvat suurimmaksi osaksi nekin Etelä-Suomen vaalipiireihin, joissa siirtoväki, joka ei tule Kymen läänin vaalipiirissä vaalioikeutetuksi, tulisi käyttämään äänioikeuttaan. On ehdottomasti väärin, että tilapäisen, ohimenevän seikan vuoksi luovutaan siitä periaatteellisesti oikeasta kannasta, jonka mukaan edustajanpaikkoja jaettaessa perusteeksi on otettava koko asukasluku eikä vain äänioikeutettujen lukumäärä. Ne seudut, joissa tapahtuu kansakunnan kannalta katsoen tärkeä väestön kasvu, asetetaan huonompaan asemaan. Ja sitäpaitsi on otettava huomioon, että kun kolmen vuoden perästä suoritetaan taas vaalit, silloin palataan normaaliselle kannalle ja silloin Etelä-Suomi tulisi taas menettämään huomattavan osan niistä edustajanpaikoista, jotka se tässä kaappauksessa vuonna 1948 tulisi saamaan. Ei ole oikein eikä tarkoituksenmukaista, että tällaisia hyppäyksiä näin tärkeissä kysymyksissä tapahtuu.

Tämä asia on minun ymmärtääkseni erittäin tärkeä ja se on tutkittava varsin huolellisesti. On tutkittava sitä, eikö jollakin järjestelyllä olisi mahdollista sittenkin saada henkikirjoitettujen asukkaiden lukumäärä pohjaksi, silloin kun määrätään edustajanpaikkojen lukumäärä eri vaalipiiressä. Lisäksi yksi mahdollisuus on luonnollisestikin olemassa se, että jo tässä laissa määrätään, kuinka paljon vuoden 1948 vaaleissa edustajanpaikkoja kullekin vaalipiirille annetaan.

Tämä lakiehdotus on poikkeus normaalisesta järjestelystä ja tämä poikkeus on pidetty tärkeänä nimenomaan siirtoväen takia. Tämä lakiehdotus on tavallaan siis ollut ja yksinomaisestikin on siirtoväen kysymys. Mutta kun otetaan huomioon, mitä muutoksia tämä esitetty järjestely aiheuttaa edustajanpaikoissa kautta maan, tulee tästä enemmänkin kuin siirtoväen kysymys Pohjois-Suomen ja maan harvaan asuttujen seutujen kysymys. Jos asia järjestetään sillä tavalla, kuin hallituksen esitys tietää, silloin se merkitsee suurten kaupunkien asettamista edullisempaan asemaan nimenomaisesti maaseudun kustannuksella. Minun nähdäkseni asia on siksi tärkeä, että jollei tätä kysymystä saada oikeudenmukaisesti ratkaistuksi, on parasta, että koko lakiesitys hylätään.