Säästömahdollisuuksista

valtiovirastojen julkaisutoiminnassa.

Kun hallitus kävi laatimaan valtion talousarviota tulevaa vuotta varten jatkuvan yleisen pulan vallitessa, jonka loppumisesta ei ole vieläkään merkkejä näkyvissä, oli luonnollista, että se koetti valtion menoissa löytää supistamismahdollisuuksia kaikkialta, missä se sellaisille suinkin katsoi tilaa olevan maan elinetujen ja hallinnon säännöllisen kulun tulematta häirityksi. Missä määrin ne supistukset, joita hallitus on talousarvioehdotuksessaan esittänyt, ovat olleet tarkoituksenmukaisia, siitähän luonnollisesti voidaan olla eri mieltä yksityiskohdissa, vaikka supistusten yleinen suunta myönnettäisiinkin oikeaan osuneeksi. Mutta tarkoituksemme ei ole kiinnittää huomiota siihen, missä on pyritty säästämään, vaan siihen, missä vielä olisi voitu säästää.

Ensiksikin on syytä tehdä se yleinen huomautus, että meillä omaksuttu virallinen kaksikielisyys, joka aikaisemmin vallassa olleen ruotsalaisen kieliryhmän vaatimuksista johtuen on huomattavasti laajempi kuin mihin käytännölliset syyt antaisivat aihetta, tuottaa valtiolle samaten kuin kunnillekin monien kymmenien miljoonien markkojen kustannukset, joiden puolustuksena ei ole - kuten yllä mainittu - mitkään asialliset syyt, vaan ainoastaan ruotsalaisen sivistyneistömme kunnianarkuusnäkökohdat. Näyttää siltä kuin meidän valtiollamme olisi aikaisempina hyvinä vuosina ollut varaa tällaiseen tarpeettomien menojen suorittamiseen, mutta nyt, jolloin säästäväisyyden nimessä ollaan pakotettuja kaventamaan monia valtion ja sen asukkaiden edun kannalta mitä tarpeellisimpia määrärahoja taikka niitä kokonaan poistamaan, olisi vihdoinkin aika ottaa kysymys kaksikielisyyden säilyttämisestä koko laajuudessaan tutkimuksen alaiseksi ja siinä ensisijassa tällä kertaa kiinnittää huomio sen taloudelliseen puoleen, eritoten sen takia, että sen asiallinen oikeutus nyt voimassa olevassa laajuudessa on perustelematon ja sentakia tutkimuksittakin selvä. Tämäntapainen perinpohjainen selvitys osoittaisi valtiolle säästömahdollisuuksia, jotka tällaisina pula-aikoina, jolloin korkea verorasitus erikoisen ankarana lankeaa pulasta pahimmin kärsivien yhteiskuntaluokkien harteille, olisivat omalta osaltaan omiaan helpottamaan valtion talousarvion tasapainoon saattamista ilman, että menopuolella tarvittaisiin tehdä supistuksia monesti hyvinkin tarpeellisista talouselämää edistävistä määrärahoista y.m.s.

Mutta ennenkuin tällainen perinpohjainen selvitys on saatu aikaan, on varmaankin monta talousarviota ehditty laatia ja toteuttaa, siitähän meillä on monia vastaavanlaatuisia kokemuksia. Sentakia olisi säästäväisyyspyrkimykset alotettava pienemmässä mittakaavassa sellaisella allalla, joka ilman tutkimuksiakin on selvä. Tällainen mahdollisuus tarjoutuu eri virastojen painatusmäärärahojen kohdalla. Nythän on varsin monessa virastossa tapana julkaista kaikki viraston painatustuotteet, vuosikertomukset, julkaisut y.m.s. sekä suomen- että myöskin ruotsinkielellä, jotapaitsi monessa tapauksessa niihin on vielä liitetty yhteenveto jollakin suurella sivistyskielellä.  Vain sormella voidaan luetella sellaiset virastot ja keskuslaitokset, joiden vuosikertomukset ja julkaisut ovat yksikielisiä. Niinpä m.m. Meteorologisen Keskuslaitoksen vuosikertomukset, samaten kuin Geodeettisen laitoksen ja Valtion Maantutkimuslaitoksen kertomukset ovat yksinomaan suomenkielisiä. Kun eri virastojen painatusmäärärahat tekevät vuoden mittaan useita miljoonia ja niiden painatustöissä esiintyy varsin lukuisasti sellaisia, joiden painattamista myöskin ruotsinkielellä ei voida perustella laillisilla eikä käytännöllisillä syillä, niin koituisi jo tulevan vuoden aikana huomattava säästö, jos näissä julkaisuissa viljeltäisiin ainoastaan suomenkieltä. Kuvaavaksi esimerkiksi siitä, millaista tässä mainittu julkaisutoiminta on, otamme esille sosialiministeriön julkaiseman "Sosialisen Aikakauskirjan". Se on niin täydellisesti kaksikielinen julkaisu, että joka ainoa sana on sekä suomen- että ruotsinkielellä, yksinpä uutiset 50 vuotta täyttäneistä j.n.e. Kun tämän julkaisun vuosikerta käsittää 6-800 sivua, niin on helppoa havaita, minkälaista tuhlausta painatus- ja käännöskustannuksissa harjoitetaan. Samanlaisia esimerkkejä voisi esittää muistakin virastoista.

Herää kysymys, onko voimassaolevan kielilainsäädännön mukaan sallittua, että keskushallitusten ja virastojen vuosikertomukset ja muut samanlaatuiset painatustuotteet julkaistaan ainoastaan suomenkielellä. Silmäys kielilakeihimme osoittaa, että sellainen menettely on lainmukainen. Ensiksikin on huomattava, että vain lait ja asetukset ynnä hallituksen esitykset eduskunnalle sekä eduskunnan vastaukset, esitykset ja muut kirjelmät hallitukselle on hallitusmuodon 22 §:n mukaan annettava sekä suomen- että ruotsinkielellä. Samaten on lainvalmistelukunnan lakiehdotukset ja painetut mietinnöt annettava kielilain 21 §:n nojalla molemmilla kielillä. Samassa lainkohdassa säädetään edelleen, että valtion komiteain ehdotukset sekä, milloin mietinnöt painosta julkaistaan, perustelujen pääkohdat on toimitettava molemmilla kielillä. Mitään muita säännöksiä painatustuotteiden kielestä ei kielilainsäädännössämme ole olemassa, lukuunottamatta viime vuoden lokakuun 2 päivänä annettua lakia Virallisesta lehdestä, jossa laissa yksityiskohtaisesti säädetään, millä kielellä ilmoitukset ja kuulutukset Virallisessa lehdessä on julkaistava. Kielilain 10 §:ssä on tosin säännökset siitä, millä kielellä julkipanot, ilmoitukset ja kuulutukset tai muut sellaiset asiakirjat, jotka tuomioistuin tai muu valtion viranomainen antaa väestölle, on julkaistava. Mutta tämän lainkohdan sanamuodosta käy ilmi, että virastojen kertomuksia ja muita niihin verrattavia painotuotteita ei voida katsoa tämän lainkohdan alaisiksi, joten mitään yksityiskohtaista ohjetta siitä, millä kielellä tällaiset tuotteet on julkaistava, ei ole olemassa. Tosin on myönnettävä, että kielilainsäädäntömme yleensä suosii tarpeetonta kaksikielisyyttä, mitä useinmainittujen painotuotteiden molemmilla maan virallisilla kielillä julkaiseminen juuri on, mutta kun mikään nimenomainen säännös ei sellaiseen velvoita, niin lainvastaiseksi ei suinkaan voida katsoa sellaista menettelyä, että ne julkaistaisiin yksinomaan suomenkielellä. Sellaisesta on olemassa jo ennakkotapauksia ja käytännöllinen tarve ei varmaankaan yhdessäkään tapauksessa tule vaatimaan ruotsinkielen säilyttämistä näissä julkaisuissa, varsinkin jos yhteenveto ja taulukot julkaistaan samalla jollakin suurella sivistyskielellä.

Kun täten on kiinnitetty huomio virastojen julkaisuihin, niin saattaisi olla paikallaan, että tämä ala järjestettäisiin lainsäädännöllä, kuten Virallisessa lehdessä julkaistavien ilmoitusten ja kuulutusten kielisuhteitten järjestäminen on tapahtunut. Tällöin olisi ohjeena pidettävä käytännöllisen tarpeen ja säästäväisyyden vaatimuksia ja vapauduttava niistä asiallisuuden kustannuksella tähän asti hyväksytyistä kohteliaisuussyistä, joiden vuoksi kaksikielisyyden miljoonia maksava tarpeeton taakka on meitä tähän asti rasittanut.