Nyt on tehtävä suururakoita.

Öljyn hinnannousun yhteydessä on Suomen kansan mieliin teroitettu kahta seikkaa, jotka molemmat koskevat kauppaamme Neuvostoliiton kanssa. Ensimmäinen niistä on se, että kaupankäynnissämme noudatetaan maailmanmarkkinahintoja. Toinen, vielä tähän saakka harvemmin mainittu, on kauppamme tasapaino. Se merkitsee sitä, että vientimme ja tuontimme tulee olla suunnilleen yhtä suuret, so. alijäämiä, jotka korvattaisiin kullalla, kolmannen maan valuutalla tai lainoilla, ei saa syntyä. Nämä molemmat ovat selviä periaatteita. Sitä paitsi ne vallitsevat olosuhteet huomioonottaen ovat järkevää asioiden hoitoa.

Tavaranvaihdossamme noudatetun tasapainon periaate on viimeaikaisten tapahtumien johdosta saattanut Neuvostoliiton kauppamme suuriin vaikeuksiin. Öljyn maailmanmarkkinahintojen nousu on ollut niin raju, että tuontimme arvo Neuvostoliitosta vuonna 1974 kohoaa kaksinkertaiseksi vuoteen 1973 verrattuna. Koko itäisen kauppamme luonne on täydellisesti muuttunut. Aikaisemmin meidän oli lyhty kädessä etsittävä Neuvostoliitosta tuontitavaroita, että olisimme voineet ylläpitää vientiämme Neuvostoliittoon. Sitä piti vielä laajentaa, koska teollisuutemme tarvitsi Neuvostoliiton markkinoita. Nyt ovat asiat täysin päinvastaiset. Meidän on kaksi lyhtyä käsissämme näyteltävä neuvostoliittolaisille, mitä he voisivat ostaa meiltä ja neuvottelutaidollamme saatava heidät vakuuttuneiksi siitä, kuinka edullisen kaupan he tekevät, jos meiltä ostavat kaiken tarjotun.

Viime vuosien aikana on uudeksi taloudellisen yhteistyön muodoksi Suomen ja Neuvostoliiton välillä löydetty suurten rakennushankkeiden suorittaminen Neuvostoliitossa suomalaisten yrittäjien toimesta ja suomalaisella työvoimalla. Tämäntapainen yhteistyö täyttää mainiosti myös vientimme lisäämisen asettamat vaatimukset. Kun Neuvostoliitto näyttää olevan kiinnostunut suomalaisten toimesta suoritettavista suururakoista Neuvostoliiton alueella, on tähän yhteistyön linjaan kiinnitettävä erittäin vakavaa huomiota.

Ensimmäinen tällainen suomalainen hanke oli Tallinnan hotellin rakentaminen. Urakoitsijan isottelun takia (sanotaan se nyt vaikka näin) yritys olisi saanut surkean lopun ilman valtion väliintuloa. Ne suuret rakennuskohteet, joissa suomalainen taito ja voima nyt jylläävät, ovat Pääjärven metsätalouskeskus ja Svetogorskin (Enso) paperitehtaan uusiminen ja laajentaminen. Mitä vaikeuksia niissä on ollutkin, toimitusaikojen ja työn laadun osalta on asiat tähän saakka hoidettu nappiin. Tiedossa on, että parhaillaan neuvotellaan monistakin suurista rakennushankkeista, suurin niistä aina syvällä Siperiassa saakka.

Ajankohtaisin on tällä hetkellä Kostamuksen rautakaivoksen rakentaminen Neuvosto-Karjalassa rajan läheisyydessä Kuhmon korkeudella. Alustavat sopimukset Suomen ja Neuvostoliiton viranomaisten välillä on tehty. Työtkin on pantu jo muutamilta osin käyntiin. Hankkeen suuruudesta saa oikean kuvan, kun on laskettu, että Kostamus ja siihen Suomen puolella liittyvät työt antavat työn ja toimeentulon 3000 miehelle ja naiselle 10 vuoden ajaksi. Siinä avautuu Korpi-Kainuulle savotta, jonka jälkeen "Nälkämaan laululle" on pakko antaa uusi nimi, vaikka vanhat sanat säilytettäisiinkin.

Tavallista sanomalehden lukijaa on viime viikkoina ihmetyttänyt, että Kostamus-töiden käyntiinpano on viivästynyt. Työpalkoista, päivärahoista yms. on virinnyt virkeä riita. Vielä enemmän on ihmetystä herättänyt se seikka, että kommunistien johtama työntekijöiden ammattiliitto on julistanut Kostamuksen työt saartoon, kun työehdoista ei ole päästy sopimukseen. Tämä on tapahtunut samaan aikaan, kun työväenpuolueiden yhteisessä käskynjakotilaisuudessa "Jyväskylän talvessa" vaadittiin idän kaupan lisäämistä ja tuomittiin porvareiden jarrutus.

Näitä rakennusliiton saartotoimenpitein tehostettuja päivärahavaatimuksia on syytä tarkastella siltä pohjalta, että ne eivät loppujen lopuksi kohdistu urakoitsijaan, joka korotetut päivärahat maksaa, vaan tilaajaan, siis Neuvostoliiton valtioon. Urakoitsija antaessaan tarjouksen tilaajalle, pitää pohjana muiden kustannusten lisäksi myös työpalkkoja. Kuta korkeammat kustannukset sitä suurempi urakkahinta.

Oikeastaan on nurinkurista, että urakoitsija tekee riitaa esim. päivärahojen suuruudesta, sillä eihän urakoitsija niitä maksa omasta pussistaan, vaan siirtää ne tilaajan maksettavaksi. Varsin pitkälle tilaajan etuja ajaessaan urakoitsija meneekin, kun antaa asioiden ajautua siihen, että syntyy saarto, joka aiheuttaa urakoitsijalle myös sellaista menoa, jota ei voi siirtää tilaajan maksettavaksi.

Tällainen neuvotteluasetelma on kovin erikoinen, eikö totta. Jos uppiniskainen työntekijäosapuoli ei olisi kommunistien johtama, niin helposti tulisi mieleen, että Neuvostoliitolle vihamieliset ainekset yrittävät heitellä kalikoita taloudellisen yhteistyömme tielle.

Mitenhän olisi, jos Neuvostoliiton alueella suoritettavien rakennushankkeiden työehdoista olisivat neuvottelemassa työntekijäin ja työnantajain lisäksi myös tilaajan edustajat. Tilaajaahan tämä asia viime kädessä koskee.