|
Korkeushyppy. Mielenkiintoinen, syvimmiltä syiltään selittämättömäksi jäävä ilmiö urheilumaissa on se, että yleisurheilun huippumies kohottaa yleisen tason omassa lajissaan. Siitä on meillä monia valaisevia esimerkkejä, ja yksi kaikkein helpoimmin havaittava on kehityksemme korkeushypyssä. Reinikan viides sija Los Angelesissa oli kansainväliseksi nousseen korkeushyppytasomme ensimmäinen esiinmurtautuminen. Kehitys oli neljässä vuodessa ollut suorastaan yllättävän voimakas, ja sen seurauksena me voimme lähettää Berliiniin kolme korkeushyppääjää, joista paras saattoi vakavasti ryhtyä kilpailemaan kultamitalista ja toiset kaksi olivat kelvollisia pistesijoille. Korkeushyppy olikin olympialaisissa eräs niitä laajentuneen urheilutasomme uusia lajeja, joita odotettiin poikkeuksellisen jännittyneinä. Kotkas oli eritoten valintakilpailuissa saavuttamallaan uudella loistavalla ennätystuloksella, 203, kohdistanut itseensä koko maailman huomion, ja me suomalaiset saatoimme toivoa hänestä enemmänkin kuin mihin yksin hänen tuloksensa oikeutti, kun tiesimme hänen poikkeuksellisen kykynsä kasvaa suurissa kilpailuissa. Näin oli asianlaita valintojen aikana. Mutta tilanne oli muuttunut hieman toiseksi, kun saatiin havaita, ettei Kotkaksen valintakilpailuissa saama lonkkavika ottanut parantuakseen. Valintojen ja olympialaiskilpailun välillä Kotkas saattoi harjoitella riman ylimenon taitoa vain kaksi kertaa ja kummallakin kerralla verraten vähän lohdutusta antavalla tuloksella. Sitä vastoin amerikkalaiset neekerit Johnson ja Albritton olivat varmassa kunnossa, molempien hypättyä U.S.A:n valinnoissa uuden maailmanennätyksen 207. Korkeushyppy suoritettiin Berliinin kisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä. Uusien sääntöjen mukaan oli varsinaiseen kilpailuun pääsemisen ehtona selviytyminen 185 sentiksi määrätystä minimikorkeudesta. Tämä oli sijoitettu aamupäivällä tapahtuvaksi. Aamupäiväkarsinnat eivät tuottaneet mitään muita yllätyksiä kuin saksalaisen Martensin putoamisen pois kilpailuista. Meikäläiset Kotkas, Kalima ja Peräsalo selviytyivät vaivatta minimistä, samoin muutkin huomattavimmat osanottajat. Kaikkiaan 22 kilpailijaa suoriutui jatkamaan. Karsinnat, jotka alkoivat 10.30, olivat kestäneet toista tuntia. Miehet pääsivät vasta yhtä käydessä takaisin olympialaiskylään ja jo klo 3 piti heidän olla stadionilla korkeushyppykilpailun silloin alkaessa. Sellaisessa herkkyyttä vaativassa lajissa kuin korkeushyppy, oli aamulla suoritettava karsinta erittäin haitallinen, sillä pitkät matkat stadionille, monien osanottajien vuoksi pitkittyvä oleskelu kilpailupaikalla karsintojen aikana ja lyhytaikainen olympialaiskylässä olo karsinnan ja kilpailun välillä eivät olleet omiaan suoritusherkkyyttä lisäämään. Tämä ei tietenkään ollut järjestäjien vika, se jää sääntöjen tekijäin viaksi. Tulevissa kisoissa se olisi saatava korjatuksi. Mutta varsinainen kilpailukin tuli kestämään luvattoman kauan: tasaluvuin neljä tuntia. 22-miehinen joukko ottaa aikaa jo itsessäänkin, mutta saksalaisten seremoniat pitkittivät kilpailua monella turhalla ja eräille kilpailijoille hyvin vahingollisiksi koituneilla minuuteilla ja puolituntisilla. Jos Kotkas olisi ollut tuliteräkunnossa niinkuin valinnoissa, olisi muita kilpailijoita hermostuttava ja lamauttava odottelu tosin lisännyt hänen mahdollisuuksiaan, mutta nyt hänen arat parantumassa olevat lihaksensa joutuivat tietenkin neljä tuntia kestävän suorituksen ja koleassa tapahtuvan odottelun vuorotellessa liian ankaralle koetukselle. Korkeushyppykilpailu suoritettiin hyvällä hyppypaikalla Stadionin maratontornin puoleisessa päässä. Ilma oli kylmähkö, mistä johtui, että hyppääjät tulivat kentälle moniin viltteihin kääriytyneinä. Kesken kaiken kasteli sade kilpailijat. Muutamat kilpailijat aloittivat jo 170 sentistä, mutta vielä 185:stä pääsivät muut yrittäneet paitsi puolalainen Plawzyk, jonka ilmielävästi muistan Los Angelesissa osoittamansa rajattoman pettyneisyyden vuoksi, kun ei siellä päässyt 190 senttiä enemmän. Hän oli sillä tuloksella silloin seitsemäs, nyt hän jäi 22:ksi. Peräsalo aloitti 180:stä ja pääsi 185 vasta kolmannella yrityksellä. 190:stä aloittivat sitten viimeisetkin siihen saakka lepäilleet. Niihin kuuluivat Kotkaksen ja Kaliman ohella mm. Johnson ja Albritton. 190 oli liikaa kymmenelle osanottajalle. Ne olivat Brasser, Hollanti, Toribio, Filippiinit, Bodosi, Unkari, Otto, Tanska, Eggenberg, Sveitsi, Thacker, Etelä-Afrikka, Metcalfe, Austraalia, Ödmark, Ruotsi, Newman, Englanti ja meidän Peräsalo. Huomiota herätti sekä Los Angelesin pronssimitalimies Torribion että Austraaliassa meidän Peräsalomme voittaneen Metcalfen poisjäänti. Metcalfen raskas hyppytapa erikoisesti ihmetytti ja suomalaisten leirissä arveltiin yleisesti, ettei hänestä tule kolmiloikan voittajaa, niinkuin oli ennustettu. Peräsalon huono tulos oli pettymys. Matkalle lähtiessä ja perilläkin hän oli vakuuttavassa kunnossa ja vielä aamun karsinnoissa hän oli kevyesti selviytynyt 185. Varsinaisessa kilpailussa hän pääsi 185 vasta viimeisellä yrityksellä. Hänen hyppynsä 190:stä olivat avuttomia, ensimmäisellä hän vielä yritti, mutta toinen epäonnistui täysin ja kolmannen hän suoritti käskystä ehdittyään sitä ennen jo ilmoittaa keskeyttävänsä kilpailun. Useimmat 190 ylittäneet tekivät sen ensimmäisellä yrityksellä. Ne olivat: Albritton, U.S.A., Yada ja Asakuma, Japani, Kotkas, Johnson, U.S.A., Weinkötz, Saksa, Tanaka, Japani, Kalima sekä Thurber, U.S.A. Kolmannella kerralla selviytyivät vielä Gehmert, Saksa, ja Kuuse, Viro. Kilpailun loppuratkaisu alkoi hahmottua. Mukana olivat kaikki U.S.A:n ja Japanin edustajat, 2 suomalaista ja 2 saksalaista sekä 1 virolainen. Kilpailun jännityskään ei yksin voinut vaikuttaa, että 190 oli ollut liikaa niin monelle hyvälle hyppääjälle, vaan aamukarsintojen ja kylmän ilman osalle on pantava monen miehen epäonnistuminen. Seuraava korkeus oli 194. Ensimmäisenä ylitti sen lujavauhtinen Albritton, teräväponnistuksinen Yada, kippurassa riman ylittävä Johnson, Tanaka ja Thurber. Kotkaksen ensimmäinen yritys meni heikosti. Kaliman hyppy oli parempi, mutta kevyt kosketus pudotti riman. Asakuma pääsi vasta toisella hypyllä ja silloin varsin varmasti. Kotkas pudotti vielä toisellakin, tällä kertaa raapaisi selkä tosin aivan hienosti, mutta rima tuli alas. Kalima sensijaan meni kevyesti yli. Kolmannet hypyt. Kuuse ja Gehmert yrittivät turhaan. Tuli Kotkaksen vuoro. Me suomalaiset pelkäsimme pahinta. Kilpailu oli kestänyt jo parisen tuntia. Odottelu oli vienyt herkkyyden ja lonkkavika oli varmaankin ruvennut vaivaamaan. Kotkas meni verkkaiseen tapaansa vauhdinottoon, pitkä vauhti alkoi laiskasti, kiihtyi, ponnistus sattui kohdalleen ja kohotti jättiläisvartalon yli riman. Puhtaasti. Olihan maine sentään pelastettu, vaikka jatko näytti pahalta. Kalevi hyppäsi valinnoissamme sekä 200 että 203 ensimmäisellä yrityksellä. Mies ei ollut kunnossa, kun 194 otti noin lujille. - Weinkötz selviytyi vielä kolmannellaan tästä korkeudesta. Rima korotettiin 197 senttiin. Mukana oli vielä 9 miestä. Albritton pudotti ensimmäisellään, kun taas Japanin heikoin mies Yada varmasti ja hallitusti selvisi. Kotkas oli lämmennyt ja kovan kuntonsa päivien tapaan hyppäsi heti ensi yrityksellä yli. Saman tekivät Johnson ja Thurber. Albritton korjasi vahingon toisella hypyllään. Asakumalle, Tanakalle, Weinkötzille ja Kalimalle osoittautui 197 tällä kertaa liian korkeaksi. Kaliman kohdalta sitä ei sopinut ihmetellä, hän oli lujassa kilpailussa hypännyt oman ennätyksensä ja osoittanut kykenevänsä suuriinkiin tehtäviin. Japanilaisten pudottaminen oli hyvän ja merkillepantavan alun jälkeen hieman odottamaton. 200. Sen ylittäminen tiesi uutta olympiaennätystä. Osbornen 198 oli säilynyt lyömättömänä niin hyvin Amsterdamissa kuin Los Angelesissakin. Los Angelesissa neljänneksi tullut Johnson hyppäsi 200 yli ensimmäisellä koettamalla ja puhtaasti hyppäsikin. Muitten yritykset epäonnistuivat. Varsinkin Albritton tuntui olevan kovin hermostunut. Rima jäi vallan jalkojen väliin. Toisella selviytyi vaalea U.S.A:n Thurber, jonka hyppytyyli vaikutti jollakin tavoin keskeneräiseltä. Kotkaksen toinen hyppy oli jo varsin toiveikas, rima jäi keikkumaan selän koskettamana. pysyi, pysyi., putosi. Kolmannellaan meni Albritton vapaasti yli, Yadalle 2 metriä oli vielä nytkin liikaa. Kolme jenkkiä oli jo yli, Kotkaksella jäljellä enää viimeinen yritys. Taas pitkä laiskahkosti alkava ja tasaisesti kiihtyvä vauhti, onnistunut ponnistus, ja mies oli yli. Oliko Kalevi sittenkin kunnossa kyetäkseen estämään amerikkalaisten kolmivoiton. Rima kohotettiin 203. Pitkä neekeri Johnson meni oitis yli. Se olikin muille liikaa. Maailmanennätysmies oli saanut kultamitalin. Hän antoi korottaa 208, joka olisi ollut uusi ME. Seurasi kolme turhaa yritystä, joiden aikana ainakin suomalaiset odotimme kärsimättömästi uusinnan alkamista, sikäli kun 10 000 juoksulta ehdimme sitä ajatella. Uusinta hopeasta ja pronssista alkoi 2 metristä. Albritton pudotti. Kotkas meni hyppypaikalle. Mutta juuri kun hänen piti lähteä hyppäämään, alkoi meille suomalaisille suurseremonia: 10 000 juoksun kolmoisvoittajat seppelöitiin. Ja joukon neljättä tuntia kilpaileva Kotkas joutui iltakoleassa odottamaan urheilupuvussaan seremonioitten ajan. Kun tämän tiesi, tuntui "Maamme"-laulu typistettynäkin kovin pitkältä. Kun Kotkas sitten pääsi hyppäämään, oli hän tietenkin pahoin jäykistynyt, ja hyppy meni penkin alle. Mutta onneksi ei Thurberkaan päässyt. Rima alennettiin 195:een. Albritton valmistautui huolellisesti, hyppäsi ja meni ylitse. Kotkas oli havainnut hyppäämään valmistautuessaan, että kuulantyönnön palkintojenjakoa hankitaan. Vahingosta viisastuneena hän päätti kiirehtiä, mutta arvatenkin hän siinä jotenkin tuli liikaa hätäilleksi, koska hyppy epäonnistui. Thurber vuorollaan ylitti riman. Kotkaksemme oli jäänyt siis neljänneksi. Albritton, joka oli kovalla alastulopaikalla hieman loukannut jalkansa, selviytyi kuitenkin vielä 197:stä, joka nyt oli Thurberille liikaa. Palkintojärjestys oli tullut selväksi. Tulokset: 1) Cornelius Johnson, USA, 203 sm 2) David Albritton, USA, 200 sm 3) Delos Thurber, USA, 200 sm 4) Kalevi Kotkas, Suomi, 200 sm 5) Kimio Yada, Japani, 197 sm 6) Lauri Kalima, Suomi, Asakuma, Japani, Tanaka, Japani, Weinkötz, Saksa, 194 sm 10) Kuuse, Viro, Gehmert, Saksa, 190 sm Paljon on keskusteltu jälkeenpäin, mitä Kotkas olisi kyennyt tekemään terveenä. Ei ole epäilemistäkään siitä, ettei kilpailun aikana lievästi loukkautunut Albritton ja suhteellisen heikolta vaikuttava Thurber olisi hävinneet, mutta itse Cornelius Johnson olisi saanut tehdä parhaansa. Tämä kilpailu rasittavan pitkäveteisenä ja arvatenkin uusintahyppyjen varaan jäävänä olisi ollut kuin tehty sellaiselle armoitetulle kilpailijalle, jollainen Kotkas on lukemattomia kertoja osoittanut olevansa. Tästä asiasta on tietenkin tarpeetonta näin perästä päin kannuja valaa, mutta niin houkuttelevan kuvan se antaa suomalaisen urheilun mahdollisuuksista - siis myöskin tulevaisuutta varten - että olen rohjennut nämä terveen Kotkaksen perustellut voitontoiveet tässä esittää. Ehkäpä se on omiaan vahvistamaan sitä nuorta miestä, joka innostuksellaan, tahdonvoimallaan ja kilpailumielellään toteuttaa sen, minkä onneton kohtalo esti Kalevi Kotkaksen suorittamasta. Pituushyppy Pituushypystä muodostui loisteliain kilpailu, mitä tässä lajissa on konsanaan nähty. Ja saattaa viipyä, ennen kuin toinen samallainen tai vielä parempi suoritetaan, niin korkeaksi nousi ei ainoastaan voittajan tulos, vaan kilpailun yleistasokin. Pituushypyn minimivaatimus oli sääntöjen mukaan 700 sm, mutta jokin kaikkivaltias elin oli sen kohottanut edellisenä päivänä 715. Tämä olikin liikaa suurimmalle osalle 46:sta ilmoittautuneesta. Karsiutuneista mainittakoon suurena yllätyksenä japanilainen Harada, jonka tulostaulukko osoitti hypänneen kotimaassaan 759, sekä mitään yllätystä valmistamatta suomalaiset Martti Tolamo ja Rajasaari, jotka eivät tosin olleetkaan mukana pituushypyn takia, vaan tottuakseen hyppypaikkoihin omia erikoislajejaan varten. Owens selviytyi minimivaatimuksesta vasta kolmannella hypyllään. On huomattava, että hän tuli hyppäämään suoraan juoksuradalta, tehtyään siellä 200 metrillä alkuerissä uuden olympialaisennätyksen, 21.6. Kaksi ensimmäistä hyppyä meni häneltä yli, mutta kolmas varovasti kaukaa lankun takaa ponnistettu hyppy kantoi silmämäärältä n. 7.5 m:n vaiheille. Iltapäivällä suoritettavaan varsinaiseen kilpailuun oli selviytynyt 14 hyppääjää. Alkukilpailu tapahtui takasivun viereisellä hyppypaikalla, loppukilpailu vastakkaisella puolella pääkatsomon edessä. Vallitsi kolea ilma. Ankarat tuulenpuuskat irrottivat juoksuratojen punaista peitekerrosta ja nostivat pölypilviä kentälle ja katsomoon. Tuuli oli myötäinen ja auttoi hyppyjen pituuksissa. Vuoden pituushyppytaso oli ollut poikkeksellisen korkea, joten odotettiin lujaa kilpailua. Jo alkukilpailu osoitti, ettei siinä petyttykään. Owens, joka aloitti hurjannopean vauhtinsa jännitetystä kyyryasennosta, leiskahdutti kohta ensimmäisellä hypyllään 7.74, jolla hän johti kilpailua, kunnes paransi toisella hypyllään 7.78. Se jäikin alkukilpailun parhaaksi. Italialainen yllätysmies Maffei hyppäsi ensimmäisellä yrityksellä oman ennätyksensä, 7.50, mutta kolmannellaan kokonaista 7.73. Sillä hän olikin yhteenaikaan kolmanneksi paras. Toisena oli vaalea, heiveröiseltä vaikuttava saksalainen Long, jonka ensimmäinen hyppy oli kantanut 7.54, toinen 7.74 ja kolmas 7.84. Long osoitti asteittain paranevilla tuloksillaan olevansa varma ja lujahermoinen kilpailija. Hänellä oli ihailtavan täydellinen ja hyvin hallittu tyyli vauhdin viimeisenkin voiman hyväkseen käsittävine jalkojen heittoineen maahan. Kolmannella hypyllään ohitti Japanin solakkarakenteinen Tajima Italian Maffein 1 sentillä. Hänen ensimmäinen hyppynsä oli ollut 7.65, toinen yli ja kolmas siis 7.74. U.S.A:n Clark pääsi loppukilpailuun toisella hypyllään, 7.60, ja Saksan Leichum kolmannellaan, 7.52. Leichum oli ehtinyt sitä ennen valmistaa saksalaiselle patriooottiselle yleisölle sieluntuskat rikkomalla molemmat ensimmäiset hyppynsä. Loppukilpailusta jäivät pois mm. Kanadan voimakasrakenteinen neekerihyppääjä Richardson, joka astui yli 2 parasta hyppyään (niistä toinen n. 7.70, ja sillä R. osoitti, että hänellä olisi ollut loppukilpailussa sanansa sanottavana palkintojakin jaettaessa), japanilainen Togami (kaikki 3 hyppyä yli), iloinen ranskalainen ystävämme Paul, joka hyppäsi yllättävän heikosti (7.34) ennätykseensä verraten (7.70) Norjan Otto Berg (7.30 ja 2 yli) sekä U.S.A:n neekeri Brook (7.41) hänkin 7.70 miehiä. Loppukilpailua suorittamaan siirtyivät miehet monilukuisilla vilteillänsä kiireestä kantapäihin verhoutuneina pääkatsomon eteen. Puuskittainen myrskytuuli jatkui. Uudella hyppypaikalla olivat tulokset ensimmäisellä kerralla huonompia kuin alkukilpailuissa. Leichum 7.38, Clark 7.60, Maffei 7.22, Tajima 7.52, Long 7.37 ja Owens yli. Owensin hyppy oli n. 8 metriä, mutta pari piikkiä oli mennyt rajaviivan yli. Toisella yrityksellä ei Leichum liioin saanut hyppyään onnistumaan - 7.25. Clark sitävastoin paransi - 7.67. Maffei 7.42 ja Tajima 7.60. Mutta sitten tuli paukku, joka sai ilman pielet vapisemaan. Long, jota saksalaiskatselijoitten kymmenettuhannet kantoivat toivomustensa siivillä, hyppäsi loistavasti. Huolellinen keskittyminen, varma, Owensiin verrattuna tosin hidas, vauhti, sentilleen tarkka ponnistus, korkea ilmalento ja ihailtavan voimakas jalkojen eteenvienti. Henkeä pidätellen odotettiin tulosta. 7.87. Sama kuin Owensinkin tulos. Sen arvaa, että ääntä lähti. Owens meni vaatimattomasti hymyillen vauhdinottopaikalle, kyyristyi, pinkaisihe liikkeelle, kiihdytti vauhdin 100 metrin malliin, ponnisti kohdalleen, korkea ilmalento, alastulo hieman töksähtäen, mutta tulos lujan vauhdin ansiosta 7.94. Owens johti taas. Kolmannella hypyllään tavoitti Leichum Maffein, 7.73, Clark hyppäsi 7.57, Maffei, jolta veto oli kokonaan loppunut, 7.39 ja Tajima yli. Mutta Longilla oli hyppy jäljellä. Hän toivoi vielä itse ihmettä ja koko Saksan kansa toivoi. Hyppy oli kaunis nähdä, mutta meni yli. Se oli ehkä 7.70-7.80 välillä. Owens saattoi voittajana valmistautua viimeiseen hyppyynsä, joka kantoikin vihdoin 8 metrin paremmalle puolelle, 8.06. Owens oli kilpailun paras mies. Mikään varsinainen pituushyppääjä hän ei suinkaan ole, hän on sprintteri myöskin hyppääjänä. Hänen hyppytyylinsä on keskeneräinen sikäli, että maahantulossa ei kaikkea vauhtia käytetä hypyn hyväksi. Hän elää hirmuisella vauhdillaan. Longilla on silmiähivelevän kaunis tyyli. Tajima, jonka varsinainen ala on kolmiloikka, vahvisti todeksi sen väitteen, että hyvä kolmiloikkaaja on myös hyvä pituushyppääjä. Sitten kuin Maffei oli voittanut Leichumin uusinnassa neljännestä sijasta, saatiin selville tulokset: 1) Jesse Owens, U.S.A., 8.06 2) Lutz Long, Saksa, 7.87 3) Naoto Tajima, Japani, 7.74 4) Arturo Maffei, Italia, 7.73 5) Wilhelm Leichum, Saksa, 7.73 6) Robert Clark, U.S.A., 7.67 Seiväshyppy Berliinin kisojen neljäntenä päivänä oli ilmojen haltija entistään huonommalla päällä. Sää muistutti Suomen syksyn koleita ja sateisia päiviä. Tällaisella ilmalla suoritettiin kisojen ehkä kaikkein dramaattisimmaksi muodostuva kilpailu: seiväshyppy, joka lukuisine nousukohtineen ja vaiheineen piti kylmästä hytisevän yleisön herpaantumattomassa jännityksessä. Aamupäivällä suoritetussa karsinnassa oli mukana 35 miestä. Karsintaraja oli 380 sm. Siitä selviytyi kaikkiaan 24 osanottajaa. Epäonnistuneiden joukkoon kuuluivat mm. meidän Aulis Reinikkamme, Viron Ärrman sekä Ranskan Vintousky. Reinikan heikko esitys oli meille pettymys. Tietenkään Reinikkaa ei ollut otettu mukaan edes pistetoiveissa, mutta me vahvasti uskoimme, että tämä nuori, kehityskykyiseksi osoittautunut urheilija selviytyisi varsinaiseen kilpailuun, ja toivoimme, että 4 metrin ylitys hyvässä seurassa antaisi hänelle tulevissa maaotteluissamme tarpeellista itsevarmuutta. Hän sortui tottumattomuuteensa, kun ei osannut kilpailla aamulla, minkä osoituksena on hänen myöhemmin olympialaiskisojen 10-ottelun yhteydessä seiväshypyssä saavuttamansa tulos 390. Seiväshyppykilpailu alkoi päivällä klo 16. Se tuli kestämään kuudetta tuntia. Tähän aikaan mahtui kylmän auringonpaisteen muuttuminen parikymmentä minuuttia kestäväksi rankkasateeksi sekä päivän vaihtuminen pilkkopimeäksi illaksi, jolloin kilpailu suoritettiin sähkölamppujen valaistuksessa. Olosuhteet olivan [olivat] niin poikkeuksellisen epäedulliset, että puhuttiin kilpailun siirtämisestä seuraavaan päivään, mutta siihen eivät kilpailijat tahtoneet suostua. Ja niin jatkui ottelu seiväshypyn kultamitalista. Muutamat kilpailijat aloittivat 360:stä. 380, jonka kaikki osanottajat olivat aamulla ylittäneet, oli jo muutamille liikaa, mutta 4 metristä selviytyi vielä 16 miestä. Merkille on pantava, että näiden 16 joukossa ei ollut Saksan kumpaakaan edustajaa: Müller ja Schulz olivat siis karsiutuneet pois. Erityisesti ihmetytti 409 hypänneen Müllerin epäonnistuminen. Ranskan Ramadier ja Crepin sekä Tanskan Larsen ja tshekkiläinen Klasek olivat myös jääneiden parissa. 4 metristä korotettiin rima suoraan 415. Tässä kuorittiin sitten akanat nisuista erilleen. Luettelemme aluksi ne, jotka selviytyivät ja pääsivät jatkamaan. Ne olivat: Meadows, Sefton ja Graber, kaikki U.S.A:sta, sekä Nishida ja Oe, Japanista. Siis kaikkiaan viisi kilpailijaa. Ne 11, joiden tulokseksi siis tuli 400 sm, olivat: Haunzwinkel ja Proksch, Itävalta, Innocenti, Italia, Sznajder, Puola, Apps, Kanada, Ljungberg, Ruotsi, Bacsalmasi ja Tsuffka, Unkari, Koreis, Tshekkoslovakia, Webster, Englanti sekä Adachi, Japani. Tämä korkeus otti eniten aikaa, sillä sateen vuoksi kastuneiden seipäiden suojelu ja kuivailu sekä hyppyihin valmistautuminen vei tavattoman paljon aikaa. Pitipä palkintotuomarien sekaantua eniten viivyttelevien kilpailijain asioihin, ja nimenomaan Japanin Adachi näytti siinä suhteessa olevan silmätikkuna. Meadows, Nishida ja Oe vaikuttivat tässäkin korkeudessa erittäin varmoilta: he ylittivät sen kohta ensimmäisellä kerralla. Romuluiselta vaikuttava Graber tarvitsi siihen vielä toisenkin hypyn, ja Sefton, joka ensimmäisellä hypyllä oli pudottanut riman seipäällään ja toisen kädellään, tarvitsi kolmannenkin hypyn. Se meni puhtaasti yli, ja jännittynyt yleisö puhkesi valtaviin suosionosoituksiin. Amerikkalaisten vihellykset sekaantuivat huutoihin, ja koko stadion kiehui. Seuraava korkeus oli 425. Jännitys kohosi huippuunsa. Harmaa päivä oli muuttunut pimeydeksi, valot oli sytytetty. Myöhäisestä ajasta huolimatta oli katsomossa vielä 40-50 000 katsojaa. Karsiutuneet kilpailijat olivat jääneet seuraamaan ottelua ja parhaansa mukaan auttamaan onnellisempia kilpaveikkojaan seipäiden suojelussa ja lukuisten vilttien käärimisessä ottelijoitten ylle. Yleisö seurasi tätä epäsuotuisissa olosuhteissa suoritettavaa kilpailua aivan poikkeuksellisella mielenkiinnolla. Se oivalsi, mitä hermojenhallintaa kilpailijoilta vaadittiin, ja se kiihoitti heitä ponnistuksiin. Japanin toivo Nishida, Los Angelesin hopeamitalimies ja ylioppilaiden maailmanmestari 1935 tuloksella 430, ylitti 425 ensimmäisellä kerralla. Mutta 415:ssä säikähtänyt Sefton oli samoin päättänyt koota kaikki voimansa ja taitonsa ensimmäiseen hyppyynsä. Niinpä hän selviytyikin yli. Meadows ja Oe ylittivät tämän korkeuden toisella hypyllään, mutta Bill Graberin oli auttamattomasti jäätävä. Tämä Graber on huonon onnen vainoama mies. Los Angelesin olympialaisten kynnyksellä hän oli hypännyt vuoden ME:n: 437, mutta hänet jätettiin kisoissa neljänneksi, tulokselle 415. Nyt hän oli ennen Berliiniä ollut varmassa 430 kunnossa, mutta kisoissa oli 425 jo liikaa. Kisojen jälkeen Suomessa kilpaillessaan Graber osoitti, mikä mainio seiväshyppääjä hän on, ylittämällä Tainionkoskella 427 ja Helsingissä 435. Rima korotettiin 435:een. Selviöltä tuntui, että se, joka tästä pääsi, saa kultamitalin mukaansa. Näytti siltä, niinkuin jokainen mukana olevista voisi hyvällä onnella selviytyä, mutta onni oli myönteinen ainoastaan vähimmin tunnetulle: vantteralle Meadowsille, joka toisella hypyllään pääsi yli, vaikka rima uhkaavasti vipajikin. Setä Samuli sai merkitä kymmenennen voittajan seiväshypyn kultamitaliluetteloon, jossa ei vielä "vääräuskoisia" olekaan. Kultamitalimies yritti vielä 3 kertaa uudesta ME-korkeudesta, 445, mutta onnistuminen ei enää ollut mahdollisuuksien rajoissa. Meadows on poikkeuksellinen seiväshyppääjätyyppi, 188 senttiä pitkä ja 75 kg painava lihaksikas atleetti. Uusinta muista mitalisijoista oli äärimmäisen jännittävä. 435 oli kaikille yhätikin liikaa. 425 Seftonin vuoro. Luja vauhti, hyvin onnistunut ponnistus ja mies näyttää jo selviytyvän yli, mutta sittenkin rima putoaa. Oen yritys on samoin sangen hyvä, mutta ei tarpeeksi: kädet ottavat rimaan ja se putoaa. Nishidalla ei ole sen parempaa onnea. Nyt lasketaan rima 415. Sefton. Maanmiestensä auttamana valmistautuu hän huolellisesti ja ilmeisen hermostuneena hyppyynsä, joka onnistuu muuten hyvin, mutta riman jo ylittäneen miehen kädet ottavat alastullessa kiinni. Hitunen onnea, eikä edes onnea, vaan epäonni pois, niin Sefton olisi saanut jatkaa ottelua. Nyt käsittivät jäljelläolevat japanilaiset mahdollisuutensa: yli hinnalla millä hyvänsä. Amerikkalaiset niin hyvin katsomossa kuin kentällä olivat tulisilla hiilillä. Sefton itse oli peittäytynyt viltteihinsä umpihuppeloon, eikä uskaltanut katsoa kilpatovereittensa hyppyjä. Mutta yleisön raivoisat hyvähuudot tiedoittivat hänelle, että ensin Oe ja sitten Nishida olivat ylittäneet riman. He eivät uusineet II ja III sijasta, vaan jakoivat sen kristillisesti. Tulokset: 1) Earl Meadows, U.S.A., 435 sm 2) Shuhei Nishida ja Sueo Oe, Japani, 425 sm 4) William Sefton, U.S.A., 425 sm 5) William Graber, U.S.A., 415 sm 6) Edellä mainitut 9 urheilijaa 400 sm Tämä erikoislaatuinen kilpailu, joka oli kyennyt yhdistämään yleisön kilpailijoiden kanssa aivan poikkeukselliseen myötäelämiseen, jää varmaankin pysyvänä muistona katsojien mieleen. Se oli miesten taistelu maineesta isänmaan ja omaksi kunniaksi. Kolmiloikka Suomella on ollut aikaisemmin Ville Tuuloksessa olympialaismittoihin riittävä kolmiloikkaaja. Mutta hänen manttelinsa perijää ei ole ilmaantunut. Kolmiloikan kansainvälinen taso on noussut tavattomasti, mutta kotimainen huippu polkee paikoillaan. Meillä oli kyllä tälläkin kertaa kolme 15 metrin miestä panna mukaan (niistä Ilovaara jäi sairastumisen vuoksi pois), mutta kilpailu osoitti, että heillä ei olisi parhaimmassa kunnossaankaan ollut palkintomiehille mitään sanomista. Karsintarajan, 14 metriä, ylitti 23 kilpailijaa. Kaikki nämä tulivat hyppypaikalle iltapäivällä. Jo ensimmäisistä hypyistä voitiin havaita, että tulostaso nousee korkeaksi. Japanin silmälasipäisen Haradan ensimmäinen hyppy kantoi 15.39. Mutta ent. ME-mies Metcalfe, Austraalia, vastasi tähän 15.50 hypyllä. Saksan Wöllner, josta vielä 1935 ei tiedetty mitään, sai tuloksen 15.27, mutta pituushypyn pronssimies Tajima kohta ensimmäisellä yrityksellään löi maanmiehensä Nambun Los Angelesissa saavuttaman ME:n hyppäämällä 15.76. Oshiman tulos oli 15.07. Toiset hypyt olivat seuraavanlaisia: Harada 15.45, Metcalfe yli, Wöllner yli, Tajima yli ja Oshima yli. Kolmannet hypyt: Harada 15.42, Metcalfe 14.67, Wöllner yli, Romero, U.S.A., 14.90, Tajima 15.44, Oshima yli. Loppukilpailuun olivat siis selviytyneet Tajima, Metcalfe, Harada, Wöllner, Romero ja Oshima. Loppukilpailuista jäivät pois mm. Joch, Saksa (14.54), Brown, U.S.A. (14.36), Suomela (sarja 13.98, 14.72, 14.53), Klasema, Hollanti (14.55), Somlo, Unkari (14.60), Rajasaari (sarja 14.15, yli, 14.59), Luckhaus, Puola (14.61), Wilkins, U.S.A. (14.83), Ljungberg, Ruotsi (14.35), Long, Saksa, (pituushyppykilpailun sankari, tulos 14.62) ja Haugland, Norja (14.56). Taso oli siis erittäin korkea. Omat poikamme olivat harmittavan saamattomia ja ponnettomia. Alku- ja loppukilpailun välillä oli neljännestunnin lepo, ja hyppypaikka siirrettiin stadionin toiselle puolelle. Loppukilpailu oli vähemmän jännittävä kuin tulostasoltaan loistelias. Oshima, jolta oli alkukilpailussa onnistunut vain ensimmäinen hyppy, ei saanut yhtään hyväksyttävää hyppyä loppukilpailussa. Romeron ensimmäinen hyppy oli yli. Wöllner oli jo täysin poissa vedosta, eikä saanut loppukilpailussa kuin 14.52 tuloksen. Metcalfe oli myöskin jo hypännyt parhaat hyppynsä. Haradan ensimmäinen hyppy oli sama kuin Metcalfen paras tulos 15.50. Mutta Tajimalla oli tarjottavana suuryllätys. Tämä sprintteriominaisuudet omaava jäntevä urheilija otti lujan vauhdin, ponnistus sattui täsmälleen, loikkaukset suoritettiin mainiolla tasapainolla ja hallitusti. Hyppy kantoi silminnähden yli entisen ennätyksen. Ja mittaus todisti, että hypyn pituus oli tasan 16 metriä. Uusi, loistava ME, jonka luulisi säilyvän. Loppukilpailun muut hypyt eivät enää tarjonneet muuta mainitsemisen arvoista kuin sen, että Harada, varmuudessaan ihmeteltävä urheilija, hyppäsi kaikki yrityksensä yli 15 m, huonoin niistä 15.27, ja ohitti viimeisellä hypyllään Metcalfen, saavuttaen tuloksen 15.66. Japani oli saanut kaksoisvoiton. Tulokset: 1) Naoto Tajima, Japani, 16.00 2) Masao Harada, Japani, 15.66 3) J. Metcalfe, Australia, 15.50 4) H. Wöllner, Saksa, 15.27 (Saksan ennätys) 5) R. Romero, U.S.A., 15.18 6) Kenkichi Oshima, Japani, 15.07 Tajiman tulos tuli kuin salama taivaalta. Hän oli aikaisemmin varsinaisesti tunnettu pituushyppääjänä (jo Los Angelesissa kuudes tuloksella 7.15). Kolmiloikassa oli hänen ennätyksensä ennen olympialaisia 15.40. Kolmiloikkaajan tuleekin olla korkeimman luokan pituushyppääjä. Suomessakaan ei enää päästä maailman kolmiloikkaajien eturiviin, ennen kuin loikkaajamme pystyvät leiskauttamaan 7.40-7.50 tuloksia pituushypyssä. Mutta tämä vaatii kolmiloikkaajiemme tyypin muuttumista. Atleettityypit eivät 16 metrin tasoa saavuta. Hypyissä jakaantuivat pisteet eri maille seuraavasti: [taulukko]: Sija Maa Korkeush. Pituush. Seiväsh. Kolmil. Yht. 1 U.S.A. 16 8 12 2 38 2 Japani 1 1/2 4 9 13 28 1/2 3 Saksa 1/4 7 1/2 - 3 10 3/4 4 Australia - - - 4 4 5 Suomi 3 1/4 - - - 3 1/4 6 Italia - 2 1/2 - - 2 1/2 |