SKP

Meillä on ollut yleisesti vallitsevana käsitys, että suomalainen kommunismi on salaseuraisuutta, jonka asioista vain vihityt ovat selvillä. Pääsiäispyhien aikana pidetyn Suomen kommunistisen puolueen 15. puoluekokouksen kulku on kuitenkin omiaan horjuttamaan tällaista asennoitumista. Kokoushan käytiin niin sanoaksemme avoimin ovin ja erityisesti porvarillisessa lehdistössämme julkaistiin laajoja selostuksia ei yksinomaan kokouksen virallisesta ohjelmasta vaan myös ja nimenomaan käytävätapahtumien värikkäistä vaiheista. Lehtimiesten halua saada irti mahdollisimman paljon vastasi sekä enemmistön että vähemmistön pyrkimys saada omat näkökantansa julkisuuteen.

    Vuosikausia on ollut tiedossa, että kommunistiemme parissa käydään katkeraa linja- tai valtataistelua. Ulkopuolisen on vaikeaa sanoa, onko ollut kyseessä enemmän erimielisyys oikeasta poliittisesta ohjelmasta kuin henkilökohtaisesta vallasta puolueessa. Tahtoo vain olla niin - eikä kommunistinen puolue ole suinkaan poikkeusasemassa - että linja- ja valtakysymykset lopultakin yhtyvät. Pelkkä henkilöristiriita saa vähitellen myös aatteellista sisältöä. Sosiaalidemokraateillamme oli aikoinaan pitkäaikaisena puoluesihteerinä Taavi Tainio, jolla oli laajan elämänkokemuksensa perusteella tietoa myös siitä, minkälaiset asiat saattavat synnyttää suuria poliittisia ristiriitoja. Hänen kerrotaankin varoittaneen puolueensa johtohenkilöitä seuraavaan tapaan: "Muistakaa se, että ette lähentele tovereittenne vaimoja. Siitä syntyy vain suuntariitoja puolueessa." Ovatko tällaiset tärkeät asiat olleet vaikuttamassa kommunistipuolueemme suuntariitoihin, sillä seikalla voinee tuleva tieteellinen tutkimus ilahduttaa jälkipolvia.

    On tietenkin selvää, että SKP:ssä on ollut linjariitoja. Puolueessa on maltillisia ja jyrkkiä, revisionisteja ja stalinisteja, kuten nasevimmat nimitykset kuuluvat. Mutta ihmeteltävää on kuitenkin ollut se, että kun puolueen uusi periaateohjelma saatiin aikaan, se hyväksyttiin suurin piirtein yksimielisesti. Siinä keskustelussa, jos missä, olisi kuitenkin pitänyt näkyä jyrkkien ja maltillisten katsantokantojen erilaisuus, mutta ei. Esimerkiksi suhtautuminen väkivaltaan yhteiskunnallisen vallankumouksen toteuttamiseksi. Tämä paljon puheenaihetta synnyttänyt asia on ohjelmassa hoidettu maltillisten kannan mukaisesti. Onko taistelussa siis ollut sittenkin tärkeimpänä kysymys siitä, kuka on porukassa suurin? Vaikea vastata.

    On muuten ollut merkillepantavaa, että sekä maltilliset että jyrkät ovat puhaltaneet sävyisästi yhteen hiileen, kun on ollut esillä hallituskysymys. Sikäli nimittäin, että molemmat suunnat ovat hyväksyneet nykyisen hallituspohjan ja ilmoittaneet kannattavansa sen olemassaolon jatkamista. Mutta siihen yksimielisyys on jäänytkin. Oppositio on näet arvostellut hyvinkin jyrkästi hallituksen toimintaa ja erityisesti vakauttamispolitiikkaa. Jos jokin asiallinen erimielisyys halutaan nähdä kaiken ristiriidan takana, niin minään ihmeenä ei voikaan pitää sitä, että 20 vuotta oppositiossa olleen työväenpuolueen piirissä syntyy kritiikkiä suurien taloudellisten vaikeuksien kanssa taistelevan hallituksen politiikasta. Olemmekin nähneet, että esimerkiksi keskustapuolueen piirissä ovat takametsien miehet tavan takaa esittäneet vaatimuksia hallituspolitiikan muuttamisesta. Eivätkä vain takametsien miehet, vaan puolueen johtajat ovat suorastaan ärtyneessä äänilajissa uhkailleet hallituksenhajottamisella, jollei jne.

    Kun kommunistit tulivat viime vaalien jälkeen hallitukseen, aiheutti se arvostelua porvareiden parissa. Sitä ei ollut niin paljon kuin etukäteen olisi olettanut, mutta oli sentään. Jos nyt SKP puolueopposition tappion jälkeen hajaantuu, niin on ilman muuta selvää, että puolueen särkyminen on aiheutunut ensi sijassa kommunistien hallituksessa olosta. Jos näet SKP:llä ei olisi ollut mitään poliittista vastuuta siitä kovan käden talouspolitiikasta, joka on ollut devalvaation jälkihoidon kannalta välttämätöntä, olisivat kommunistimme voineet yhdistää voimansa arvosteluun, mihin työttömyysluvut ja monet muut seikat olisivat antaneet hyvää aineistoa. Sisäiset erimielisyydet olisivat peittyneet jyrkän oppositiopolitiikan alle ja hajaantumispyrkimykset olisi tuomittu sakin voimalla.

    Tämä kaikki on syytä sanoa niille, jotka ovat kantaneet kaunaa äärimmäisen vasemmiston hallituksessa olosta. Siitä on ollut kuitenkin seurauksena SKP:n hajaantuminen - jos se tapahtuu. Tietoisuus tästä lohduttakoon heitä heidän vanhassa murheessaan.

    Mutta johtaako SKP:n puoluekokouksessa todettu jyrkän siiven tappio ja poistuminen "paanalta" puolueen hajaantumiseen? Jos otetaan totena se, mitä suuret päälliköt Sinisalo ja Kainulainen ovat julkisuudessa sanoneet, niin tällaista lopputulosta olisi pidettävä väistämättömänä. Mutta matkassa on monia asioita, jotka voivat tämän kuun loppuun mennessä vaikuttaa kehityksen kulkuun. Ensiksikin Neuvostoliiton veljespuolueen kanta. Vaikka esim. Tshekkoslovakian tapahtumien osalta SKP:n opposition kanta on ollut Neuvostoliittoa myötäilevä, tämä voi tuskin merkitä niin paljon, että Neuvostoliiton taholta voitaisiin antaa kannatus SKP:n hajottamiseen. Julkisuuteen onkin päässyt tietoja, että Moskovasta puoluekokoukseen saapunut delegaatio olisi tuominnut hajotushankkeet. Tällä kannanotolla täytyy olla oma merkityksensä.

    Sitten tulee vielä inhimillinen tekijä mukaan. Puoluekokouksen aikana ovat toimivien henkilöiden tunteet kiehuneet yli äyräidensä. Kun vanhat maanalaisessa työssä rinta rinnan toimineet toverit eivät ole suostuneet tervehtimään toisiaan, on se merkkinä suomalaisesta tosikkomaisuudesta politiikan teossa. Mutta hajotuskokous pidetään vasta tämän kuun lopulla, ja tunteet ovat voineet siihen mennessä lauhtua.

    Yleiseltä kannalta ei luultavasti olisi hyväksi kahden kommunistisen puolueen syntyminen. Äärimmäisen vasemmiston parlamentaarinen voima kieltämättä vähenisi, mutta keskinäinen kilpailu ja vastakkaiset kannanotot haittaisivat toimintaa poliittisissa ja ammatillisissa yhteyksissä. Asia on samantapainen kuin ammattiliikkeen piirissä. Aluksi porvarillisessa leirissä hajaantumisesta lienee jopa iloittu, nyt yhdistymistä yleisesti toivotaan.