II.

Esteperusteet.

1. Holhouksenalaisuus.

Kun alle 21-vuotiaat, jotka 19/8 1898 annetun holhouslain mukaan ovat avioliiton solmineita lukuunottamatta täysivaltaisuutta vailla, eivät ole vaalioikeutettuja, tulee tässä kysymykseen täysikäisen holhouksenalaisuus. Voimassa olevan holhouslain 17 :n mukaan oikeus voi määrätä holhousajan pidennettäväksi, ei kuitenkaan yli 25 ikävuoden. Saman lain 19 :n mukaan oikeus voi mielipuolisuuden, tuhlaavaisuuden, juoppouden, vanhuudenheikkouden tahi muun heikontuneen mielentilan, ruumiinvian taikka pitkäaikaisen sairauden tähden julistaa henkilön holhouksen alaiseksi. Vihdoin köyhäinhoitolain 59 :n mukaan holhouksen alainen on sellainen köyhäinhoitolainen, joka on otettu kunnan täyteen huolenpitoon, jonka voidaan otaksua kestävän hänen koko loppuikänsä. Tässä tapauksessa on holhoojana köyhäinhoitolautakunta. Ennenkuin vaalioikeuden poistavan holhouksenalaisuuden voitaneen katsoa astuvan voimaan, on holhoussuhteesta tehtävä ilmoitus asianomaiselle alioikeudelle.

Kun holhouslain 75 :n mukaan päätöstä, jolla joku henkilö on julistettu holhouksen alaiseksi, on noudatettava valituksesta huolimatta, vaalilautakunnat ovat velvolliset poistamaan vaalioikeuden henkilöltä, joka on julistettu holhouksen alaiseksi, vaikka päätöksestä olisi valitettukin, ellei tätä päätöstä ole lainvoimaisesti kumottu.

Konkurssitilassa oleva henkilö ei ole holhouksen alainen, vaikka hän ei hallitsekaan omaisuuttaan. Häntä ei siis tämän kohdan nojalla voida katsoa vaalioikeutta vailla olevaksi. Sen sijaan henkilö, joka on konkurssitilassa, samaten kuin sellainenkin henkilö, joka on tehnyt konkurssin, eikä ole tyydyttänyt täysin kaikkia velkojiaan (milloin akordisopimusta ei ole tehty) ei ole vaalikelpoinen holhouslautakunnan puheenjohtajaksi tai jäseneksi (holhouslaki 5 ).

2. Kunnallisverojen maksamatta jättäminen.

Ennen vuonna 1917 tapahtunutta kunnallishallinnon uudistamista oli kunnallisen vaalioikeuden edellytyksenä niin kaupungeissa kuin maalaiskunnissakin kunnallinen verovelvollisuus. Vaalioikeus ei liioin ollut yhtäläinen kaikkien veronmaksajien kesken, vaan kullakin äänivaltaisella oli yksi ääni jokaista maksamaansa veroäyriä kohti, erikseen määrätyin rajoituksin. Vuoden 1917 kunnallislainsäädännön uudistamisessa olikin kaikkein merkityksellisintä kunnallisen vaalioikeuden muuttaminen yleiseksi ja yhtäläiseksi, mikä jo vuodesta 1906 lähtien oli ollut valtiollisissa vaaleissa voimassa. V. 1917 kunnallislakien mukaan kunnallinen vaalioikeus ei ollut riippuvainen verovelvollisuudesta kunnalle. 27/31 91 9 annetulla lailla säädettiin, että kunnallinen vaalioikeus oli oleva ainoastaan sellaisilla henkilöillä, jotka tulojensa suuruuden vuoksi ovat velvolliset suorittamaan kunnallista tuloveroa. Samalla säädettiin, että vaalioikeutta vailla olivat kuitenkin ne, jotka kahden edellisen vuoden aikana olivat jättäneet suorittamatta heidän maksettavakseen pannut kunnalliset verot tai maksut. 15/8 1919 annetulla lailla kunnallinen verovelvollisuus vaalioikeuden edellytyksenä poistettiin, mutta samalla kuitenkin säilytettiin säännös, jonka mukaan sellainen verovelvollinen henkilö, joka muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksella näytetyn varattomuuden takia on kahden lähinnä edellisen vuoden aikana jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannut kunnalliset maksut, on vaalioikeutta vailla. Tämä on edelleenkin voimassa.

Kunnallinen vaalioikeus ei siis ole verovelvollisuudesta riippuvainen. Henkilö, jolla ei ole verotuksenalaisia tuloja, voi siitä huolimatta kuitenkin olla vaalioikeutettu. Mutta kunnallisen vaalioikeuden saaminen on asetettu sikäli riippuvaksi velvollisuudentunnosta kuntaa kohtaan, että henkilö, jolla on ollut verotettavia tuloja ja joka on velvoitettu veroa kunnalle maksamaan, on vaalioikeutta vailla, ellei hän verovelvollisuuttaan suorita. Ainoastaan varattomuuden takia aiheutunut veronmaksun laiminlyönti katsotaan tässä suhteessa sallituksi.

Ne kunnalliset maksut, jotka tässä otetaan huomioon, ovat yleinen kunnallisvero ja maalla lisäksi manttaalin perusteella suoritettava vero, josta on säädetty maalaiskuntain kunnallishallinnosta 15/6 1898 annetun asetuksen II luvussa.

Laissa puhutaan kahden lähinnä edellisen vuoden aikana suorittamatta jätetyistä kunnallisista maksuista. Esim. vuonna 1933 tulee siis kysymykseen vuosien 1932 ja 1931 aikana maksettavaksi pannut kunnallisverot, mutta sitä vastoin vuonna 1933 maksettavaksi pannut ja kannettavat verot jäävät ulkopuolelle tarkastelun. Kun verot kunakin vuonna pannaan maksettavaksi edellisen vuoden tuloista, on vuonna 1933 kunnallista vaalioikeutta tarkasteitaessa kysymyksessä vuosien 1931 ja 1930 aikana saaduista tuloista suoritettavat kunnallisverot.

Kunnallisverojen maksamatta jättämisen aiheuttama vaalioikeuden menetys kohdistuu ainoastaan siihen henkilöön, jonka maksettavaksi verot on pantu. Perheen päämiehen laiminlyönti ei poista vaalioikeutta hänen vaimoltaan eikä esim. hänen luonaan ja leivässään eläviltä täysikäisiltä lapsilta, joita ei ole lainkaan verotettu. Mutta siinäkin tapauksessa, että perheen päämiestä olisi verotettu sen työn arvosta, minkä hänen perheenjäsenensä, vaimoa lukuunottamatta, ovat hänen taloutensa hyväksi tehneet (mka, 82 kohta 6), ja hän on jättänyt nämä veronsa suorittamatta, hän yksin menettää vaalioikeutensa, mutta eivät ne perheenjäsenet, joiden työn arvo tällä tavoin oli joutunut taksoituksen alaiseksi. Samaten on asianlaita, jos aviopuolisoja on yhteisesti verotettu, ja verot pantu miehen maksettavaksi. Laiminlyönnin sattuessa vaimo on tästä huolimatta vaalioikeutettu.

Verojen maksamatta jättäminen tarkoittaa tässä ainoastaan kunnallisia veroja. Valtion verojen ja kirkollisten verojen maksaminen tai maksamatta jättäminen ei tule lainkaan huomioon. Ja kunnallisistakin veroista joutuvat tarkastuksen alle vain ne verot, jotka on ollut maksettava siihen kuntaan, missä kunnallinen vaalioikeus tulee kysymykseen. Kun vuonna 1933 toimitettavia kunnallisia vaaleja varten laaditaan vaaliluetteloja, eivät vaaliluetteloiden laatijat siis saa ryhtyä ottamaan selkoa, onko joku henkilö jättänyt jollekin toiselle kunnalle maksettavat kunnallisveronsa suorittamatta.

Tarkastuksen alaiseksi on otettava vain oman kunnan kunnallisverot.

P o i k k e u s: Kunnallisen jaoituksen muuttamisesta 19/51925 annetun lain 21 :n mukaan kunnallisten verojen suorituksen laiminlyönti alkuperäisessä kunnassa on vaalioikeuden käyttöön nähden muutetussa tai uudessa kunnassa tuottava saman seurauksen kuin se olisi tuottanut ensinmainitussa kunnassa.

Verojen suorittamatta jättäminen on tapahtunut silloin, kun verovelvollinen on oikeassa veronkannossa jättänyt veronsa maksamatta. Vaalilautakunnan tai maistraatin, kun se kvl. 4 :n mukaisesti laatii vaaliluettelon, ei tarvitse, tutkiessaan äänestysalueen- täysikäisten vaalioikeutta, pitää silmällä muuta kuin sitä, onko henkilö laillisesti määrätyissä veronkannoissa suorittanut kunnallisveronsa, vaiko ei. Tässä yhteydessä ei siis ole tarvis ottaa huomioon sitä, onko joku oikeassa veronkannossa veronmaksun laiminlyönyt henkilö ehkä myöhemmin veronsa suorittanut (2). Luonnollista sitä vastoin on, että kun henkilö, joka on tämän nojalla merkitty vaalioikeutta vailla olevaksi, tekee vaaliluetteloa vastaan muistutuksen sen ollessa tarkastettavana ja osoittaa, että hän myöhemmin ennen oikaisuajan loppumista on suorittanut aikoinaan laiminlyömänsä veron, hänet on otettava vaaliluetteloon vaalioikeutettuna.

Iin kunnan vaalilautakunta, tarkastaessaan v. 1928 vaaleja varten laadittuja vaaliluetteloja, oli niistä poistanut kunnan jäseniä, jotka olivat jättäneet suorittamatta heidän maksettavikseen vuosina 1926 ja 1927 pannut kunnallisverot. Tehdystä valituksesta Oulun läänin maaherra katsoi, että vaalilautakunta näin tehdessään oli menetellyt virheellisesti, koska mkl. 9 :n 2 mom. 2 kohdan mukaan, sen lailla 25/21925 muutetussa muodossa, vaalioikeutta vailla olivat vain ne kunnan jäsenet, jotka kahden lähinnä edellisen vuoden aikana muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksella näytetyn varattomuuden tähden olivat jättäneet maksamatta kunnallisveronsa. Kho sitä vastoin katsoi, että koska ne vaaliluettelot, joita Iin kunnan äänestysalueiden vaalilautakunnat olivat tehneet äänestysalueita varten, sen jälkeen olivat olleet laissa säädetyllä tavalla esillepantuina tarkastettaviksi ja kunnan jäsenillä siis oli ollut tilaisuus tehdä vaatimuksensa vaaliluettelojen oikaisemisesta, mikäli aihetta siihen oli katsottu olevan, vaalilautakuntien edelläkerrottu menettely ei ollut ollut virheellinen.

Kho 1929 II 2814.

Tässä yhteydessä herää kysymys, milloin vakinaisessa veronkannossa maksamatta jätetyn veron voi vielä suorittaa vaaliluetteloon pääsemistä varten. Voidaanko vero suorittaa senkin jälkeen, kun vaaliluettelo on ollut tarkastettavaksi esillepantuna, jolloin henkilö siis on voinut nähdä, että hänet on merkitty vaalioikeutta vailla olevaksi verojen maksamisen laiminlyönnin takia. Kho:n yhtenäistä kannanottoa tuntuu puuttuvan. Eräässä tapauksessa Kho on asettunut sille kannalle, että maksamatta jätetyn veron voi vaaliluetteloon pääsemiseen johtavalla vaikutuksella suorittaa aina siihen päivään saakka, jolloin oikaisuvaatimuksen vaaliluetteloa vastaan saa vaalilautakunnalle esittää (3). Eräässä tapauksessa taas Kho näyttää hyväksyneen myöhemminkin tapahtuneen suorituksen (4). Edellinen kanta lienee oikeampi. Milloin siis vaalilautakunnalle tehdään oikaisuvaatimus vaaliluetteloa vastaan ja vaaditaan vaaliluetteloon verojen maksamattomuuden vuoksi vaalioikeutta vailla olevaksi merkittyä siihen otettavaksi vaalioikeutettuna sekä esitetään todistus, että k.o. henkilö on suorittanut kysymykseentulevan veron, vaikkapa vaaliluettelon tarkastamisen aikana tai sen jälkeenkin ennen oikaisuvaatimuksen jättämistä, on henkilö merkittävä vaaliluetteloon vaalioikeutetuksi.

Keiteleen kunnan II äänestysalueen vaalilautakunta oli jättänyt vahtimestari V. V:n pois vuoden 1928 vaaleja varten laadituista vaaliluetteloista. V. V. teki oikaisuvaatimuksen, jonka vaalilautakunta hylkäsi. V. V. valitti maaherralle. Maaherra: koska V. V. oli jättänyt suorittamatta Keiteleen kunnassa vuonna 1926 ja 1927 hänen maksettavakseen pannut kunnallisverot, sen vuoksi ja kun se seikka, että V. V. oli näyttänyt senjälkeen kun vaalilautakunnan päätös oli annettu, suorittaneensa hänen maksettavakseen pannut kunnallisverot vuodelta 1926, ei enää voinut vaikuttaa asiaan, valitus hyljättiin. Kho: ei muutosta.

Kho 1928 II 2425.

4.

Matti Uutelan valituksen vaaliluetteloon ottamista koskevassa asiassa maaherra hylkäsi, koska M. U. ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että hän oli maksanut vuosina 1927 ja 1928 suoritettavaksi langenneet kunnalliset verot. Kho: koska M. U. nyttemmin oli näyttänyt suorittaneensa kunnallisveronsa vuosilta 1926 ja 1927, p.o. vaaliluettelo oli siten oikaistava, että M. U. oli siihen vaalioikeutettuna merkittävä.

Kho 1928 II 2241.

Kun verojen maksamatta jättäminen on täytynyt tapahtua kahtena lähinnä edellisenä vuonna, joudutaan useanlaisessa eri tapauksessa tarkastelemaan, onko vaalioikeus menetetty vaiko ei. Jos katsomme kysymystä vuonna 1933 toimitettavien vaalien kannalta, saattaa esiintyä seuraavanlaisia tapauksia:

a) henkilön maksettavaksi ei ole kumpaisenakaan vuotena, ei vuonna 1932 eikä vuonna 1931 pantu mitään kunnallismaksuja -- hän voi olla v a a l i o i k e u t e t t u, jollei hän muilla perusteilla ole vaalioikeutta vailla. Verovelvollisuus ei ole vaalioikeuden edellytyksenä ja olemattomien maksujen suorittamista ei voida laiminlyödä;

b) henkilön maksettavaksi on vuonna 1932 pantu kunnallismaksuja, mutta vuonna 1931 ei, taikka päinvastoin vuonna 1932 ei ole pantu ja vuonna 1931 on -- tällöinkin hän on v a a l i o i k e u t e t t u, riippumatta siitä, onko vuonna 1932 tai vuonna 1931 maksettavaksi pantu maksu suoritettu vai ei. Tällaisessa tapauksessa hän ei ole voinut jättää kahden lähinnä edellisen vuoden kunnallisia maksuja maksamatta, koska toisena vuonna hänellä ei ole ollut mitään maksettavaakaan;

c) henkilölle on sekä vuonna 1932 että vuonna 1931 pantu kunnallismaksuja maksettavaksi, mutta hän ei ole kumpaakaan niistä suorittanut, -- henkilö on vaalioikeutta vailla;

d) henkilön maksettavaksi on sekä vuonna 1932 että vuonna 1931 pantu kunnallismaksuja, ja hän on niistä toisen vuoden maksut maksanut kokonaan, -- henkilö on v a a l i o i k e u t e t t u. Vaalioikeutta vailla kunnallisten maksujen laiminlyönnin johdosta hän ei ole, koskei hän kahden edellisen vuoden aikana ole jättänyt kunnallisia maksujakaan suorittamatta, sillä toisen vuoden maksut hän on suorittanut kokonaan;

e) henkilölle on sekä vuonna 1932 että vuonna 1931 pantu kunnallismaksuja maksettavaksi, mutta hän on suorittanut kumpaisenkin vuoden maksuista vain osan tai vain toisen vuoden maksusta osan, -- henkilö on vaalioikeutta vailla-, koska hän kahden lähinnä edellisen vuoden aikana on jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannut kunnalliset maksut (5).

Milloin veron suorittamatta jättäminen on tapahtunut varattomuuden takia, silloin ei vaalioikeutta ole menetetty, mikäli tämä varattomuus osoitetaan kunnallishallituksen todistuksella, s.o. kunnallislautakunnan puheenjohtajan maalla taikka julkisen notarin kaupungissa antamalla todistuksella. Tässäkin tapauksessa, samaten kuin yleensä silloin, kun vero on oikeassa veronkannossa jätetty suorittamatta, ei vaaliluettelon laatijan tarvitse ottaa huomioon, minkä syyn takia vero on jätetty suorittamatta. Sellaisen henkilön, jonka nimi on vaaliluetteloon merkitty vaalioikeutta vailla olevaksi sillä perusteella, että hän on jättänyt kunnallisveronsa suorittamatta, asiana on vaaliluettelon ollessa tarkastettavana tehdä muistutus vaaliluetteloa vastaan ja silloin esittää kunnallishallituksen todistus siitä, että veron maksamisen laiminlyönti on tapahtunut varattomuuden takia. Mikäli näin on tehty, vaalilautakunnan tai maistraatin tulee ottaa muistutuksentekijän nimi vaaliluetteloon vaalioikeutettuna.

Kho katsoi, että henkilö, jonka maksettavaksi oli pantu vuosilta 1925 ja 1926 kunnallisveroja ja joka oli jättänyt vuoden 1926 verot kokonaan maksamatta, mutta suorittanut osan vuoden 1925 veroista, oli vaalioikeutta vailla eikä häntä voitu vaaliluetteloon ottaa, koska hän ei ollut väittänytkään, että verojen suorittamatta jättäminen oli johtunut kunnallishallituksen todistuksella näytetystä varattomuudesta.

Kho 1928 II 2264. (Maalaiskunta 1929, s. 67).

3. Täyden köyhäinhoidon varassa oleminen.

V. 1917 kunnallislaeissa ei ollut säännöstä, jonka mukaan köyhäinhoidon saaminen olisi poistanut kunnallisen vaalioikeuden. Sellainen säännös otettiin lakiin 15/8 1919. Se on muutettuna 21/2 1925 annetulla lailla edelleenkin voimassa.

Kohdassa 1 olemme kosketelleet tapausta, jolloin täyden köyhäinhoidon varassa oleva köyhäinhoitolain 59 :n mukaan on holhouksen alainen ja sellaisena vaalioikeutta vailla. Varsinaisen köyhäinhoidon saamisen perusteella henkilö on vaalioikeutta vailla, milloin hän on 1) täyden köyhäinhoidon varassa ja 2) tätä hoitoa on hänelle annettu kunnalliskodissa, muussa kunnallisessa köyhäinhoitolaitoksessa tai vuosihoidokkina. Jos avustus on vain osittaista, ei vaalioikeus sen vuoksi ole menetetty. Ja vaikkapa avustus olisi niin runsas, että se olisi katsottava täydeksi avustukseksi, ellei sitä ole annettu kunnalliskodissa, muussa kunnallisessa köyhäinhoitolaitoksessa tai vuosihoidokkina, ei avustus aiheuta vaalioikeuden menetystä. Mikäli siis köyhäinhoitoavustus annetaan kotiavustuksen muodossa, se ei vaikuta vaalioikeuteen, vaikka avustus olisi jatkuvaa ja säännöllistä.

Lisäksi on huomattava, että köyhäinhoitoavustus poistaa vaalioikeuden ainoastaan siltä, joka on itselleen saanut tällaista avustusta (6). Mies, jonka vaimo taikka lapset ovat esim. kunnalliskodissa täyden köyhäinhoidon varassa, ei ole sen vuoksi vaalioikeutta vailla.

Työlaitokseen pantua henkilöä ei ole katsottava täyden köyhäinhoidon varassa olevaksi, koskapa hän siellä työllään korvaa saamaansa köyhäinhoitoa. Toinen asia on se, ettei hän voi vaalioikeuttaan käyttää.

Kun henkilö ei ollut saanut itselleen, vaan lapsilleen köyhäinhoitoa, ei hän sen johdosta ollut valtiollista vaalioikeutta vailla.        Kho 1924 I 19.

4. Kansalaisluottamuksen puute.

Kunnallinen vaalioikeus menetetään, milloin henkilö oikeuden lainvoimaisen päätöksen nojalla on a) kansalaisluottamusta vailla, tai b) kelvoton maan palvelukseen, taikka c) kelvoton toisen asiaa ajamaan.

Kansalaisluottamuksen menettäminen seuraa rikoslaissa erikseen säädetyistä rikoksista, joko elinkaudeksi tai 1-15 vuodeksi. Jälkimmäisessä tapauksessa kansalaisluottamuksen menettäminen kestää vapausrangaistusajan jälkeen niin monta vuotta kuin tuomiossa on määrätty. Jos se, joka on tuomittu ehdollisella tuomiolla menettämään kansalaisluottamuksensa, ei ole menettänyt oikeuttansa rangaistuksen lykkäytymiseen, kansalaisluottamuksen menettäminen raukee samalla kuin lykkäytynyt rangaistus (Laki ehdollisesta rangaistustuomiosta 20/6 1918, 7 ).

On siis huomattava, että silloinkin kun kansalaisluottamuksen menettäminen yhdistyy rangaistustuomioon, joka on ehdollinen, seurauksena on vaalioikeuden menettäminen (7).

K:n kaupungin valtuusto oli 27/1 1930 todennut, että sen jäsen A. S. oli kansalaisluottamusta vailla. Sen johdosta oli katsottu hänet eronneeksi valtuuston jäsenen toimesta sekä muistakin kaupungin luottamustoimista sekä valittu toiset henkilöt hänen tilalleen. Tyytymättömänä tähän A. S. oli valittanut maaherralle. Maaherra hylkäsi A. S:n valituksen, koska Turun hovioikeus 25/5 1928 antamallaan lainvoiman saaneella päätöksellä oli tuominnut A. S:n yhden vuoden kuritushuonerangaistuksen ohella kansalaisluottamuksen menettäneeksi kolmeksi vuodeksi, mikä rangaistus oli oleva ehdollinen viiden vuoden koetusajalla ja kun A. S., ellei tuomittua rangaistusta määrätty pantavaksi täytäntöön, oli oleva kansalaisluottamusta vailla koko määrätyn koetusajan ja niin ollen kelpaamaton valtuuston jäseneksi ja kunnallisiin luottamustoimiin. Kho: ei muutosta.                        Kho 1931 II 176

(Maalaiskunta 1931, s. 144).

Kelvottomaksi maan palvelukseen tuomitaan virkamies erinäisistä virassa tehdyistä rikoksista. Se tuomitaan määräajaksi, 1-15 vuodeksi, ja sekin kestää, jos samalla on tuomittu vapausrangaistus, sen päättymisen jälkeen tuomiossa määrätyn ajan.

Kelvottomaksi toisen asiaa ajamaan oikeudessa tahi muun julkisen viranomaisen edessä tuomitaan asianajaja rikoslain 38 luvun 2 :n säätämissä tapauksissa.

Vaalioikeuden menettämisen edellytyksenä kaikissa yllämainituissa tapauksissa on se, että niitä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Tämä seikka ansaitsee erikoista korostamista, koska valtiollinen vaalioikeus menetetään vastaavanlaisissa tapauksissa heti, kun oikeus on antanut päätöksensä, vaikka siitä olisi valitettukin (valtiopäiväjärjestys 28/1 1928, 6 2 mom. 6 kohta).

Vielä on syytä mainita, että kelpaamattomuus vanginvartijan tai -kuljettajan toimeen, josta säädetään rikoslain 16 luvun 11 :ssä, samaten kuin rikoslain 40 luvun 16 :ssä mainittu kelpaamattomuus palvelukseen rautatie-, kanava-, telegrafi-, luotsi- tai majakkalaitoksessa, ei aiheuta vaalioikeuden menettämistä.

5. Vaalivapauden häirintä.

Rikoslain 15 luvussa säädetään rangaistus äänten ostamisesta tai myymisestä yleisissä asioissa, toisen nimellä äänestämisestä ja siitä, että joku tahallansa saa aikaan, ettei äänestyksen tulos ole oikea taikka että sitä ei saada selville. Milloin näiden lainkohtien mukaan henkilö lainvoiman voittaneella päätöksellä on tuomittu rangaistukseen kunnallisissa vaaleissa suoritettujen rikosten perusteella (ei siis valtiollisissa tai kirkollisissa y.m.s. vaaleissa), silloin henkilö on vaalioikeutta vailla aina kolmannen kalenterivuoden loppuun, siitä lukien kun päätös sai lainvoiman.

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että ne rajoitukset, jotka 31/7 1930 annetuilla laeilla tehtiin kunnalliseen vaalikelpoisuuteen, s.o. kelpoisuuteen tulla valituksi kunnallisiin luottamustehtäviin, eivät kohdistu kunnalliseen vaalioikeuteen. Kunnallisvaaleissa on siis oikeutettu äänestämään sellainenkin henkilö, joka osanottonsa vuoksi valtio- ja yhteiskuntajärjestyksen vastaiseen toimintaan olisi vaalikelpoisuutta vailla, mikäli hän muuten ei ole vaalioikeuttaan menettänyt.