Japanilaisia näköaloja.

Jos nyt emme ota varteen sitä valtavaa mielenkiintoa, jota Filippiinien saarivaltakunta Armimme ansiosta meillä herätti, on huomiomme Aasian asioissa yksinomaan kohdistunut Koreaan, Kiinaan, Indokiinaan ja ehkä hieman Intiaan, mutta esimerkiksi Japani on jäänyt miltei tyystin havaintopiirimme ulkopuolelle. Miten siellä tappion jälkeen eletään? Olemme tosin vuosien mittaan lukeneet tietoja vaaleista, joissa liberaalien nimellä kulkevat vanhoilliset ovat voittaneet milloin enemmän, milloin vähemmän, mutta mitään kokonaiskuvaa emme tästä `Aasian Preussista` ole saaneet.

Tarkoituksena ei ole tässäkään käydä näin laajaan tehtävään. Tyydymme vain tarkastelemaan erästä Japanin ongelmaa, nimittäin aseistautumista. Se on ilmeisesti eräs läheisen ajan tehtäviä Japanissa, niin pyhästi kuin MacArthurin sanelema valtiosääntö sen Japanilta kieltääkin.

Japanin nousu maailmanpoliittiseksi mahtitekijäksi tapahtui uskomattoman lyhyen ajan kuluessa 1800-luvun lopulla. Vuoden 1894 sota Kiinaa vastaan oli ensimmäinen vakava merkki Japanin laajenemishalusta ja vuoden 1905 sota Venäjää vastaan loi Japanille kiistattoman johtoaseman Kaukaisessa Idässä.

Mutta Japanin expansiopyrkimykset tapasivat Yhdysvalloissa jyrkkää vastustusta. Kiinan sodan voiton hedelmät luisuivat sivullisten asiaanpuuttumisen johdosta pois Japanin käsistä. Samoin voidaan sanoa käyneen myös Venäjän sodan osalta, sillä ilman vierasta diplomaattista apua Venäjän menetykset rauhanteossa olisivat olleet melkoista suuremmat. Mutta näiden voitollisten sotien seurauksena Japani oli kuitenkin saanut pysyvän ja merkittävän jalansijan Aasian mantereella: Koreassa ja Mantshuriassa. Tämän aseman Yhdysvallat virallisesti tunnustikin Japanille vuosien 1905 ja 1908 sopimuksissa.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välinen aika Kauko-Idässä kulki Japanin häikäilemättömän laajentumispolitiikan ja Yhdysvaltojen sitkeän vastustuspolitiikan merkeissä. Japanin tunkeutuminen Kiinaan, jota maata kohtaan Yhdysvalloissa tunnettiin jonkinlaista haaleata sentimentaalista lempeä, kuohutti yleistä mielipidettä Amerikassa ja se osaltaan vaikutti Valkoisen Talon noudattaman politiikan jyrkkyyteen. Tietenkin huoli Filippiineistä oli sentään etusijalla. Japanin ja USA:n suhteet kiristyivät kiristymistään ja vaikka molemmin puolin tehtiin vilpittömiä yrityksiä suhteiden parantamiseksi, ne valuivat hiekkaan. Toisen maailmansodan alkaessa Euroopassa 1939 oli epäsuotuisa kehitys USA:n ja Japanin välillä ehtinyt jo sille asteelle, että inhimillisesti katsoen Pearl Harbor ei ollut vältettävissä, vaan sota laajeni 1941 myös tuolle pallonpuoliskolle.

Vuonna 1935 kirjoitti eräs kaukonäköinen amerikkalainen diplomaatti MacMurray promemorian Japanin kysymyksestä, jossa hän varoitti Amerikkaa sodasta Japania vastaan. Jos Japani lyötäisiin ja se kadottaisi merkityksensä Kauko-Idässä, olisi olemassa vaara, että Neuvostoliitto kykenisi menestyksellä kilpailemaan Aasian herruudesta, selitti MacMurray. Sota Japania vastaan tulisi koitumaan Neuvostoliiton hyödyksi, ja Japanin karkoittaminen Aasian mantereelta avaisi Neuvostoliitolle mahdollisuuden ottaa Japanin entinen asema, ja paljon enemmän. Tämä oli MacMurrayn teema.

Amerikkalaisten on pakko tänä päivänä myöntää, että kehitys Aasiassa on vastannut epämiellyttävän hyvin MacMurrayn arviointia. Japani on hävityn sodan jälkeen häädetty pois Aasian mantereelta ja aseettomana se seuraa amerikkalaisten taistelua Korean sillanpääasemasta. Neuvostoliiton valta entisillä Japanin alueilla on ehdoton, ellemme ota huomioon, että kommunistinen Kiina on hankkinut itselleen suvereniteetin suurilla japanilaisten ennen hallitsemilla alueilla. Se tehtävä, joka Japanilla yleisen tasapainopolitiikan kannalta katsoen oli ollut Neuvostoliittoa kurissapitävänä valtana Aasian mantereella, on siirtynyt Japanin kukistajalle Amerikalle itselleen. Suurin osa mahdollisuuksista loppui Japanin häviön mukana, mutta se vähä, mikä on jäänyt jäljelle, suoritetaan ensi sijassa Amerikan voimin Koreassa. Historia saattaa olla ironinen: ennen piti Japani yllä miljoona-armeijaa Mantshuriassa ja esti Neuvostoliiton etenemisen, nyt saa Japanin kukistaja Amerikka pitää satatuhantista armeijaa Korean taisteluissa, Japanin ansaitessa suunnattomia summia rahaa Korean armeijan huoltotukikohtana ja osittaisena hankkijana.

Kun Korean aseleponeuvottelut näyttivät johtavan tulokseen, herätti se suurta huolestumista Japanissa. Japanin talouselämä oli hyötynyt suuresti Korean sodasta ja sen ansiosta oltiin siellä vähitellen vapautumassa sodan ankarista seurauksista. Japanilaisen teollisuuden tuotteita alkoi vähin erin ilmaantua lännenkin markkinoille entisiin alhaisiin hintoihin. Japanilaiset vain toivoivat, että sota Koreassa olisi kestänyt niin kauan, että he olisivat sotadollareilla kyenneet uudelleen panemaan jaloilleen Euroopan teollisuusmaille painajaisena kummittelevan vientituotantonsa. Paljon on tähän mennessä ehditty tehdä, mutta paljon olisi vielä ollut tehtävissä, jos Japanin kansa olisi saanut aseistamattomana ollen hyötyä verenvuodatuksesta Koreassa.

On turhaa kuvitella, että niin läpikotaisin militaristinen ja natsionalistinen kansa kuin Japani olisi sodan jälkeen MacArthurin komennuksesta muuttanut sisäistä luontoaan. Uudestitehdyn pinnan alla on vanha samuraitten Japani, sen ovat kaikki havainnoitsijat todenneet. Ei kestä varmaankaan kauan kun Japani itse vaatii oikeutta aseistautumiseen, pienoisohjelma on jo valmiina. Mutta japanilaiset eivät varmaan hoppuile, sillä he tietävät, että Amerikalla on suurempi kiire saada Japani aseisiin kuin Japanilla itsellään. Vaikka ei olekaan odotettavissa, että Japanin asevoimia tultaisiin käyttämään Aasian mantereella mahdollisesti käytäviin taisteluihin, niin sellaisen reservin luominen, mitä Japanin armeijan perustaminen merkitsisi, olisi jo suuri kevennys Amerikalle. Ja niin voidaankin jäädä odottamaan, kuinka pitkälti Länsi-Saksan aseistamisen jälkeen kuluu aikaa Japanin aseistamiseen.

Amerikka löi Japanin perusteellisesti sodassa, jonka katkera antautumiskirja allekirjoitettiin `Missourin` kannella 2/9 1945. Kymmentä vuotta aikaisemmin, 1935 oli amerikkalainen diplomaatti kirjoittanut sodasta Japania vastaan mm. seuraavaa: "Venäjää lukuunottamatta ei kukaan tulisi hyötymään voitostamme sellaisessa sodassa." Tämän on voinut todeta, ennen kuin kymmenen vuotta voitosta on kulunut.