Vaaliyllätys Ruotsissa.

Ruotsin historian todennäköisesti kiihkeimmät valtiolliset vaalit on käyty ja yllättävä tulos on tiedossa. Kun kyseessä on rakkaan naapurimaan valtiollisen elämän suuri tapahtuma, on tavallaan velvollisuus näilläkin palstoilla sitä käsitellä, vaikka paljoa ei ole irtisaatavissa sen lisäksi, mitä nyt yleisesti tiedetään.

Ruotsihan on maailmalla poliittisesti vakaan ja taloudellisesti vakavaraisen maan maineessa eikä syyttä. Yhtä lyhyttä, kaunista kesää lukuunottamatta sosiaalidemokratia on hallinnut kuningaskuntaa 36 vuoden ajan, ja hallitsee edelleen. Tage Erlander-Suhoinen on ollut yhtämittaa pääministerinä 22 vuotta. Nyt kysytään, liittyykö hyvä maine siihen, että maata johtaa sosiaalidemokratia ja että yksi mies on johdossa ylen aikaa? Vastaus on: ei varmaankaan. Portugalissa on Salazar ollut pääministerinä 36 vuotta, mutta maan kansainvälinen maine ei suinkaan ole parhaimpia, päin vastoin. Syynä Ruotsin hyvään nimeen on se, että maa on hoitanut hyvin asiansa. Solidisti, voitaisiin ruotsalaisittain hienostellen sanoa.

Se, joka on seurannut Ruotsin viimeaikaisia vaalitaisteluja, on voinut panna merkille, että niistä on puuttunut suuria, sytyttäviä ja kiihottavia ristiriitoja. Erimielisyydet ovat kohdistuneet pääosaltaan teknisiin yksityiskohtiin. Samaa on sanottava myös viime vaaleista. Todella suuri kysymys oli: kuka hallitsee? Siinä oli "asialinjaa" tarpeeksi. Meilläkin räikeästi touhutun "asialinjan" takana näyttää olevan halullisten vallan kipeys.

Paasikivellä oli kuulemma tapana, että kun hän oli saanut - hyvin tai huonosti - päätökseen jonkin suuren ja vaikean asian, hän oli siunatuksi lopuksi sanonut: nyt me olemme kronglanneet läpi tämänkin jutun. Kun Erlander on yli kahden vuosikymmenen aikana saanut kronglata läpi monia vaikeita asioita, joiden ratkaisuissa ei ole voitu välttää epäonnistumisia ja virheitä, on selvää, että oppositiolle on tarjoutunut paljon tilaa arvostelulle. Juuri näiden vaalien alla porvarilliset puolueet luulivat saaneensa niin vahvat asemat arvostelulleen, että sosiaalidemokraattien tappiota ei voi mikään estää. Näissä väistämättömän voiton merkeissä oikeisto ja keskustapuolueet rynnistivät vaaleihin. Ei vain hyökkääjät vaan myös sosiaalidemokraatit ovat nyt ymmällään: sos.demot siitä, että he voittivat ja porvarit siitä, kuinka he saattoivat hävitä.

Sosiaalidemokraattien voitto johtui osaltaan jättiläismäisestä vaalityöstä. Se voidaan osaksi selittää myös kommunistien suurella tappiolla. Toivatko Tshekkoslovakian tapahtumat kommunisteille Ruotsissa vain tilapäisen takaiskun, se nähdään vaaleissa 2 vuoden perästä. Erlander arvelee, että ne entiset kommunistit, jotka näissä vaaleissa äänestivät sosiaalidemokraatteja, ovat tulleet yli jäädäkseen puolueeseen. Hän etsii vertauskohtaa 1920-luvulta, jolloin vasemmistososialistit suurin joukoin palasivat sos.dem. puolueeseen, jäivät sinne, vieläpä miehittivät tärkeitä johtopaikkoja. Näin todella oli asianlaita. Höglund, Ström ja Vennerström ovat tuon ajan miehiä. Eikä ole unohdettava, että Hänen Ylhäisyytensä Ruotsin ulkoministeri Torsten Nilsson aloitti poliittisen uransa johtavalla paikalla kommunistisessa nuorisoliitossa.

Ulkopolitiikka siis todella vaikutti Ruotsin vaalitulokseen.

Myös porvarillisessa vaalitaistelussa näytteli Tshekkoslovakian kriisi tietynlaista osaa. Eritoten kansanpuolueen uusi johtaja Weden turvautui Tshekkoslovakiaan. Hän tavallaan syytteli Ruotsin hallitusta Tshekkoslovakian heitteillejätöstä; hallituksen kai olisi pitänyt rientää välittämään Varsovan liiton sisälle. Weden oli lähtenyt heikolle jäälle, sillä hän oli aikoinaan vaatinut Ruotsin liittymistä Atlantin liittoon. Kansanpuolueen suuren vaalitappion yhtenä syynä oletetaan olleen taitamattoman hosumisen ulkopolitiikan piirissä.

Ulkopolitiikkaa ei saa sekoittaa sisäisiin vaalikiistoihin, tavataan sanoa. Mutta politiikassakin on niin, että kyllä lyöpä aseen löytää. Ulkopolitiikka kelpaa vaalitaistelun aseeksi jokaiselle aikanaan. Eiköhän Tshekkoslovakialla pelata paljon myös meidän kunnallisvaaleissamme??

Vaalien jälkeen on Ruotsissa suuri kysymys, mitä sosiaalidemokraattien vaalivoitto tuo mukanaan. Jos saa uskoa oppositiopuolueiden ennustuksiin vaalitaistelun aikana, olisi maata odottamassa suorastaan kumouksellinen vasemmistolainen yhteiskuntapolitiikka. Miten sen asian laita oikein on?

Lähes neljästä sosiaalidemokraattisesta vuosikymmenestään huolimatta Ruotsi on ns. kapitalistisen talousjärjestelmän maita, vieläpä puhtaammin kuin monikaan porvarien johtama valtakunta. On sanottu, että sosiaalidemokraatit ovat Ruotsissa olleet kapitalismin hyviä, uskollisia täytäntöönpanijoita. Kun Herbert Marcuse väittää, että kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän vahvin tuki on nykyään työväenluokassa, ei olisi ihme, vaikka hän olisi tarkoittanut juuri Ruotsia.

Mutta jos opposition väitteissä on perää, Ruotsin sosiaalidemokratia olisi nyt luopumassa kapitalismin toimeenpanoviranomaisen osasta.

Todennäköisenä voidaan kuitenkin pitää, että mitään suurta muutosta ei Ruotsin politiikassa tule tapahtumaan, yleisestä sosialisoinnista nyt puhumattakaan. Valtion suunnittelua ja tietynlaista määräysvaltaa talouselämässä tullaan kyllä vahvistamaan. Talousministeri Krister Wickman on vaalien jälkeen kertonut, että valtion omistusoikeutta tullaan yritystoiminnassa lisäämään. Onpa hän varsin täsmällisesti sanonut, että uusi sosiaalidemokraattinen politiikka tähtää siihen, että noin 25 % maan tuotannollisesta yritystoiminnasta tulee olemaan yhteiskunnan omistuksessa. Tätä nykyä valtion osuus on 5 %.

Siis radikaalia meininkiä, vai?

Tuskin sentään. Suomessa on valtion ja valtionenemmistöisten yhtiöiden omistuksessa arviolta viideosa teollisuustuotannosta. Kestää vuosikymmeniä ennen kuin Ruotsin sosiaalidemokratia voi ilmoittaa päässeensä samoihin suhdelukuihin. Ja meillä on ollut erikoista se, että valtion osuus yritystoiminnassa on lisääntynyt nimenomaan porvarien toimesta. Oikeistolaisuudestaan tunnettu valtiovarainministeri, siviilissä suurpankin johtaja, osti aikoinaan Gutzeitin valtiolle. Oikeistolainen hallitus aloitti 1920-luvun alussa valtion varoilla ja toimesta Imatran voimalaitoksen rakentamisen ja loi alun Imatran Voima Oy:lle. Jos tarkastellaan, miten valtion osuus teollisuudessamme on lisääntynyt, havaitaan kummastukseksemme, että vasemmistolaisten hallitusten tai vasemmistoenemmistöisen eduskunnan aikana on tässä suhteessa tapahtunut peräti vähän.

Ilmeistä on, että Ruotsissa käydään monet kovat taistelut ennenkuin valtion osuus teollisessa toiminnassa on saavuttanut kapitalistisen Suomen tason. Meillä nykyinen tila on toteutunut varsin rauhallisen - tekisi mieli sanoa luonnollisen - kehityksen tuloksena.

Erityistä huomiota Ruotsin voitollinen sosiaalidemokratia tulee kiinnittämään Pohjois-Ruotsin talouselämään. Sen kehittäminen aiotaan hoitaa valtion yritystoiminnan puitteissa ja turvin. Siinäkään ei meille ole mitään uutta. Pohjois-Suomessa on täytynyt talouselämää kehittää nimenomaan valtionenemmistöisten yhtiöiden toimesta, koska yksityiset yrittäjät ovat kiertäneet esim. Lappia. Se taas on ollut sikäli luonnollista, että eteläisempi Suomi on tarjonnut tuottavampia ja varmempia sijoituskohteita.

Mitään tosiasiallisesti yllättävää ei Ruotsin sosiaalidemokraattien vaalivoitto siis tiedä läntiselle naapurillemme.