|
Tutkimus inhimillisestä luonnosta. Tieteellisen tutkimuksen eräänä pyrintöperänä on kunkin asian sijoittaminen omaan karsinaansa. Se tapahtuu siten, että olevaisen ilmiöt ryhmitellään niiden ominaisuuksien perusteella ja jaetaan jonkin mittapuuun mukaan lajeihin ja luokkiin. Mainitkaamme esimerkkinä, että Rochesterin yliopiston professori Cason piti aikoinaan sielutieteilijäin yhdeksännessä kansainvälisessä vuosikonferenssissa esitelmän "yleisten kiusojen alkuperästä ja laadusta", mainiten ottaneensa selville kaikkiaan 21 000 eri kiusalajia ja saaneensa ne sovitetuksi asteikkoon, jossa kunkin kiusalajin suuruutta ilmaisi määrätty luku: niinpä `hius ruoassa` oli arvoltaan 26 pisteen kiusa, `torakat` 24 pisteen kiusa ja `kaljun pään näkeminen` 2 pisteen kiusa. Olemme tämän kertonut omaksi puolustukseksemme ynnä ohjataksemme tieteellisyyden hohdetta kirjalliselle työllemme. Sillä tarkoituksemme on seuraavassa suorittaa ihmisten jako heidän luonteenominaisuuksiensa mukaan. Tosin tyydymme vain kahteen luokkaan, mutta kuitenkin. Tarkoittamamme jako perustuu ihmisten erilliseen tapaan suhtautua asioihin ja ihmisiin. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat ihmiset ovat ehdottomia. He ovat omaksuneet itselleen jonkin määrätyn, selvän linjan, jota he kaikessa toiminnassaan seuraavat. He pitävät omasta mielipiteestään kiinni järkähtämättömällä itsepäisyydellä. He tarkastelevat kaikkia asioita ja ihmisiä omaksumansa yleisen linjan antamasta näkökulmasta, ja sen valaistuksessa he antavat asioille ja ihmisille joko ehdottoman hyväksymisensä taikka yhtä ehdottoman tuomionsa. Heillä ei ole mitään väliastetta. Joko - tahi. He seuraavat elämässään itselleen hyväksymiään suuntaviivoja ja voimakkaalla tahdollaan he pakottavat taikka yrittävät pakottaa olosuhteet ja kehityksen noudattamaan näitä suuntaviivoja. Asioilla - kuten tiedetään - on kaksi puolta. Mutta näille ihmisille on asioilla ainoastaan yksi puoli, he joko eivät näe tuota toista puolta taikka kieltäytyvät sitä näkemästä. Toisten ihmisten näkökantojen ymmärtäminen, suvaitsevaisuus, oikeuden tekeminen ja tunnustuksen antaminen vastustajan mielipiteille, ne ovat heille hempeämielisyyttä, jota ei yhteiskunnan edun nimessä ole sallittava. Kun tällaisen ihmisen tapaa tuomarinpöydän takana, voi oitis havaita, että hänellä on heti haasteenhakemuksen luettuaan selvä ja varma kanta asian oikeasta laidasta, ja hänen on suorastaan vaikea prosessia johtaessaan sallia hänen mielipiteestään poikkeavien näkökohtien esittämistä. Toiseen ihmisluokkaan kuuluvat henkilöt ovat luonteeltaan sovittelevia ja suvaitsevia. Heilläkin on omat periaatteensa, joiden mukaan he pyrkivät elämäänsä ja toimintaansa ohjaamaan, mutta he eivät ryntää väenväkisin päämääräänsä, vaan neuvottelevat siihen sovitellen ja taivutellen. He näkevät asioissa niiden molemmat puolet, he tunnustavat, että vastapuolen taholta esitetyillä mielipiteillä saattaa olla hyvät perustelut, eräissä suhteissa suorastaan yhtä hyvät kuin heidän omillakin mielipiteillään. He näkevät vastustajassakin ihmisen, joka omien katsomustensa ja tarpeittensa mukaan pyrkii päämääräänsä. Kun tällainen ihminen istuu oikeutta tuomarinpöydän takana, voi tarkkanäköinen henkilö seurata hänen mielensä vaihteluja: kun kantaja esittää kanteensa, tuntuu hänestä asia olevan selvä päätettäväksi kantajan eduksi, ja kun vastaaja esittää vastineensa, näyttää asia muuttuneen sellaiseksi, että vastaaja on oikeassa. Ja niin seurailee hänen mielialansa eri suuntiin tempoilevien todistusten mukaan. Mutta oikea on vain yksi ratkaisu, ja sellaisen määrääminen on tämän tyypin ihmiselle usein vaikea tehtävä. Yleisesti ottaen voidaan todeta, että diktatuurien ihmistyyppi on ehdoton, demokraattien taas sovitteleva. Diktatuurimaiden kasvatus pyrkii määrätietoisesti luomaan kansalaisista ehdottomia, kovia, fanaattisia, jotka ovat oppineet tarkoituksellisen yksipuolisesti näkemään asioissa vain yhden puolen ja ihmisissä vain joko ystävän tai vihollisen. Yhteiskunnassa diktatuuri on järjestänyt olosuhteet oman ihanteensa mukaan välittämättä lainkaan siitä, tehdäänkö siten ehkä vääryyttä yksityisen kansalaisen tai kokonaisen kansanryhmän intresseille. Elämä on pakotettu kulkemaan valtiota johtavan periaatteen mukaan, eikä oikeutettua vähemmistöä tunnusteta. Demokraattisen valtion kasvatusihanne pyrkii inhimillisyyteen ja suvaitsevaisuuteen. Valtioelämässä turvataan vähemmistölle vastaavat oikeudet kuin enemmistöllekin. Taloudellinen vapaus tasoittaa tien taloudelliselle kehitykselle. Yksityisen ja ryhmän oikeutetut intressit tunnustetaan ja saavat suojan. (1)) Tässä on kuvattu vain muutamalla sanalla, ja siis varsin epätäydellisesti, millä tavoin ehdoton ja sovitteleva ihmistyyppi projisioituvat yhteiskunnassa. Me voimme sen perusteella tehdä muutamia rinnastuksia. Ehdottoman ihmistyypin periaatteelle rakennettu yhteiskunta on tehokas, mutta ei aina taloudellinen, edelleen: se on luja ja fanaattinen mutta ei aina realistinen. Ja päinvastoin: sovittelevan ihmistyypin mukainen yhteiskunta on taloudellinen, mutta ei aina tehokas, se on realistinen, mutta ei aina riittävän luja. Kullekin kansalle sopii sen erikoisluontoa vastaava yhteiskunta- ja valtiomuoto. Kannettu vesi ei pysy kaivossa. Mutta eräänä yleisenä näkökohtana voitaisiin ehkä esittää, että ehdottoman ihmistyypin periaatteelle rakennettu valtiojärjestys sopii parhaiten suurvallalle ja huonoimmin pienelle vallalle. Suurvallalla on varaa hoitaa maansa asioita ehdottomien valtaperiaatteiden mukaan. Sillä on voimaa takanaan, kun se pidättelemättömästi esittää hyväksymisensä tai paheksumisensa naapurien toimenpiteiden johdosta yms. Suurvallan taloudelliset resurssit tekevät mahdolliseksi harjoittaa hallintoa omaksuttujen periaatteiden mukaan silloinkin, kun se ei ole taloudellisesti kaikkein edullisinta. Sanalla sanoen: suurella valtakunnalla on reaaliset edellytykset, siis valtaa ja voimaa, ajaa fanaattisesti oman edun politiikkaa. Toisin on asianlaita pienen valtion suhteen. Ehdottomien, järkähtämättömien valtaperiaatteiden mukaan ohjatulla politiikalla ei pikkuvaltiossa ole takanaan sitä voimaa, jota tuollainen politiikka tarvitsee ollakseen menestyksellinen. Me muistamme varmaankin Liettuan valtion, joka pienikokoisen diktaattorinsa Woldemarasin johdolla harjoitti fanaattista sisä- ja ulkopolitiikkaansa. Seurauksena oli kaikilta suunnilta kohdistuva vihamielisyys ja lopuksi katastrofi. Pienen valtion on otettava riittävässä määrin huomioon voimavaransa ja reaaliset edellytyksensä politiikassaan. Sen vuoksi valtionjohdon tulee olla kylmä ja laskeva. Fanaattisesti ajatteleva ja tunneperäisesti toimiva valtionjohto saattaa viedä maan, jolla ei ole vastaavia resursseja, vaikeaan, jopa kohtalokkaaseenkin asemaan. Pienenkin valtion tulee tietysti ajaa oman edun politiikkaa, johdonmukaisesti ja itsekkäästi. Voidaanpa sanoa enemmänkin: pienen valtion on pakko olemassaolonsa suojelemiseksi turvautua omaa etua katsovaan politiikkaan vieläkin välttämättömämmin kuin suurvallan, jonka voimavarojen ainakin potentiaalinen suuruus varjelee sitä, vaikkapa se joskus torkahtaisikin. Mutta pienen valtion politiikan tulee itsekkäitä päämääriä noudattaessaankin olla realistista, sovittelevaa ja tosiasioiden vaatimuksiin soveltuvaa. Tämä `joustava puolustus` politiikassa tuottaa pienelle valtiolle erikoislaatuiset vaikeudet ja asettaa sen poliittiselle johdolle poikkeukselliset vaatimukset. Fortiter in re, suaviter in modo. Mutta valtakunta voi joutua sellaiseen tilanteeseen, että sille ei jätetä mahdollisuutta sovitteluun. Sille voidaan esittää vaatimuksia, jotka toteutettuina merkitsivät itsenäisyyden ja vapauden tuhoa, niiden perusteiden murskaamista, joille maan omaehtoinen valtioelämä rakentuu. Jos kansan eteen tällä tavoin nousee kysymys olemassaolosta taikka tuhosta, silloin punnitaan, onko kansalla sisäisiä edellytyksiä itsenäiseen elämään. Kansan on kyettävä puolustamaan vapauttaan, sillä ulkopuoliseen apuun, joka tulisi kuin kreikkalaisen tragedian Deus ex machina, ei minkään kansan kannata luottaa. Sen on sisukkaasti turvattava omaan voimaansa ja luotettava oman asiansa oikeuteen. Ja silloin, kun portit sen takana on suljettu, on heitettävä harkinta ja kokoonnuttava fanaattisin mielin taisteluun kansallisen olemassaolon puolesta. - - - Kaitselmus ei ole menneiden vuosisatojen vaikeuksien yli johdattanut Suomen kansaa kuolemaan sankarillisimman taistelunsa jälkeen idän uhkan edessä. 9.3.1944 (1)) Väärinkäsitysten välttämiseksi on tarpeen sanoa, että ihmistyypit eivät kulje valtiojärjestysten mukaan. Demokratioissa on ehdottomia ja diktatuureissa sovittelevia ihmisiä. Periaatteellinen uskontunnustus ei muuta ihmisen perimmäistä luontoa. Ultrademokraattinen kuolemanrangaistuksen vastustaja voi olla niin kiihkomielinen käsityskantansa puolustaja, että hän saattaisi hyvällä omallatunnolla tuomita kuolemaan kaikki, jotka vastustavat hänen mielipidettään. |