Hiukkasen olympialaiskatsausta,

suomalaisella silmällä tarkattuna.

(Jatk. edellis. n:oon.)

3000 m. estejuoksu

oli iloisin laji meille suomalaisille. Hollannin kansa sai nähdä Suomen lipun kaikissa palkintotangoissa samalla kerralla ja ellei Ritola olisi ollut loukkautumisestaan voimaton juoksemaan, olisi neljä ensimmäistä sijaa ollut Suomen heiniä; saavutus, jonka veroista ei yksikään maa näissä olympialaisissa pystynyt esittämään ja jolle vain Suomen keihäänheitto 1920 olisi vetänyt vertoja.

Kilpailun voitti L o u k o l a,  hoikkarakenteinen Kortesjärven poika, jonka jo valintakilpailuissa huomattiin ottavan esteet kuin enkeli. Hänen voittonsa oli  kaikillekin yllätys, sillä tiedettiinhän Nurmen ja Ritolan huonosta aitomisesta huolimatta sileällä kykenevän vetämään aidoissa ja vesihaudoissa menettämänsä kiinni. Mutta Loukolan arvaamattoman hyvä aika panee hieman epäilemään, tokko N u r m i  ja R i t o l a  olisivat hänelle terveinäkään pärjänneet. Ainakin ottelu olisi tullut näiden kolmen kesken olemaan kuuma.

Nurmen ja Ritolan osanotto monista kilpailuista väsyneinä ja loukkautuneina oli todistus heidän alttiudestaan. Suomen kansa saa olla pojilleen siitä kiitollinen.

A n d e r s e n, Amerikassa kierrellyt pitkänmatkanjuoksijamme, teki tehtävänsä paremmin kuin monikaan odotti. Hänen kolmas sijansa lujassa kilpailussa ja kunnioitettavan hyvällä ajalla kestää arvostelun minkä saavutuksen kanssa tahansa.

Vasta neljäntenä ponnisteli maahan ruotsalainen E k l ö f,  joka täällä Suomessa lienee tunnetuin ruotsalainen urheilija Vide-Hermanssonin jälkeen, kuten Nurmi-Pihkala-sodan, jossa Eklöf näytteli laatuistansa osaa. Hänen juoksuaan alkukilpailussa ei siis hyljätty. Ranskalaisten sijoittuminen viidenneksi ja kuudenneksi on huomionarvoinen, silloin kuin anglosaksit jäivät pistesijoilta pois.

Molemmat viestit

menivät odottamattoman ylivoimaisesti A m e r i k k a a n,  vieläpä maailmanennätysajoilla. S a k s a  oli hyvä kakkonen kummallakin matkalla. K a n a d a  olisi voinut asettaa ainakin kolmanneksi lyhyessä viestissä tulleen  E n g l a n n i n  sijan tiukalle, ellei sen ankkuri, olympialaisvoittaja Williams olisi kaatunut. Ranskan pikajuoksijat tekivät hyvää työtä. - 4x400 m. viestissä tuli Kanada kolmanneksi ja Ruotsi Byhlonin ansiosta neljänneksi. Ruotsilla onkin luja 4x400 joukkue.

Suomi ei ottanut osaa kumpaankaan viestiin. Meidän joukkueemme olisikin ollut siellä turhana koristeena.

Kuulantyöntö.

Hirmukilpailu, jossa Amerikan ja Saksan vuorottelevat maailmanennätysmiehet kohtasivat toisensa. Suomella, joka sentään tähän asti on ainakin mennyt olympialaisiin v:sta 1912 lähtien voitontoivein, ei tällä kertaa ollut lähettää miestä, joka olisi kyennyt tasapäätappeluun H i r s c h f e l d t i n,  K u c k i n  ja  B r i x i n  kanssa. Merkillepantavaa on, että  H i r s c h f e l d t  oli säilyttänyt niinkin hyvin hermonsa, että voi heti ensimmäisellä yrityksellään paiskata kuulan 15,75! Ja sitä kunnioitettavamman näytteen hermojen hallinnasta esitti Kuck kykenemällä tällainen saavutus silmiensä edessä latautumaan ennätysvireeseen ja voittamaan kilpailun. Siinä on näyte taipumattomasta sisusta. Amerikan saavutus: kulta- ja hopeamitalit, oli tavallaan yllätys sen jälkeen kuin Hirschfeldt oli keväällä saanut loistotuloksia. Mutta Hirschfeldt ei liioin kunnostautunut negatiivisesti, hänen oivallinen tuloksensa osoitti, että heittäjä voi pysyä hyvässä kunnossa pitemmänkin ajan ja että leitosaavutusten aikaiseen keväällä ei tarvitse ennustaa huonoa kuntoa myöhemmin samana kesänä.

Suomen edustus supistui kahteen hyvään mieheen,  W a h l s t e d t i i n  ja  P a a v o  Y r j ö l ä ä n. Edellisen varmuus on ollut silminnähtävä vuosien mittaan, mutta tänä vuonna hän ei sittenkään liene vielä viime kesän kunnossa. Hänen viides sijansa on Suomelle kyllin kunniakas niin kovassa kilpailussa. Y r j ö l ä  oli mukana enemmänkin vain harjoittelemassa kymmenottelua varten. Viime kesän kunnossa ollutta Kalle Järvistä siellä olisi tarvittu.

Kiekonheitossa

ei odotettu Suomeen mitalia minkäänlaista. Saksalaisten, amerikkalaisten, unkarilaisten ja norjalaisten ja ties keiden saavutukset aivan kisojen alla löivät niin täydellisesti varjoon K i v e m m e  ja  K e n t t ä m m e  vaatimattomat kotoiset tulokset. Lähetettiin sentään kolme miestä, Kivi oikein järjen ja voiman kanssa pistesijoista riitelemään sekä Kenttä ja Taskinen nuorina, edistyvinä limpunnakkaajina oppimaan ja olostumaan suuriin kilpailuihin. Kenttään nähden kyllä tamperelaiset, jotka olivat nähneet harjoituksissa jo hänen ja kiekon välille jääneen aina 46 metrin pituisen raon, hienokseltaan toivoivat yllätystä. Ja yllätyksen hän valmistikin, ei tosin tulokseen nähden, 44,16, jollaista häneltä hyvin voitiin kotoisten saavutusten nojalla odottaa, vaan sijoituksensa perusteella.  K u u d e s  tila on enemmän kuin hyvä, silloin kuin Paulukset, Hoffmeisterit, Egrit, Marvalitsit, Askildit, Trandennit ja Veickerit ynnä monet muut mainehikkaat jäävät pois loppukilpailuista.

Mutta suuremman yllätyksen meille suomalaisille - ja muille myös valmisti tanakka  K i v e  m m e . Hän teki rauhallisena ja varmana tehtävänsä 2 1/2 metrin ympyrässä niin hyvin, että sai palkakseen hopeaisen olympialaismitalin, tuloksen ollessa kokonaista 47,23. Se on paras suomalaisen saavuttama tulos sitten Taipaleen aikojen ja sen arvo lujassa kilpailussa saavutettuna on tavallista suurempi. Ja mikä ilahduttavinta, Kiven loistoheitto ei ollut mikään "yksinäisen kurjen huuto", hänen sarjansa on varmaan parhaita, mitä maailmassa koskaan on yksissä kilpailuissa heitetty, ellei ihan paras. Me suomalaiset otamme Kiven vastaan Amsterdamista parempana heittäjänä kuin hänet sinne lähetimme. Me toivomme, että hän pitää päälle ja palauttaa Suomelle "sijan auringossa" tässäkin lajissa. Mutta liiku taidolla ja järjellä!

B u d  H o u s e r i n  voitto tuli kuin lahjaksi taivaalta U.S.A:lle. Houser on myös näyte hyvästä sisusta ja pettämättömästä voitontahdosta. Sellaisiin esityksiin pitäisi meidän heittäjiemme oppia. Meillähän tahtoo miehiltä kovassa kilpailussa mennä sisu kaulalle ja jos he sitten väellä ja voimalla käyvät yrittämään ratkaisevaa heittoa, lentää kiekkoa väkkäränä tai luiskahtaa kädestä j.n.e.

Saksalaisten P a u l u k s e n  ja H o f f m e i s t e r i n  epäonnistuminen on kuin puhuva filmi. Hermot pettivät. Sama vika lienee ollut unkarilaisissa ja norjalaisissa kiekkomiehissä.

Kolmas edustajamme  T a s k i n e n  osoittautui valinnoissa tasaiseksi ja tyylivarmaksi heittäjäksi. Hänhän olisi voinut hyvällä onnella saada kiekon 44 metrin paremmalle puolelle.

Keihäänheittoon

lähetettiin Suomesta täysilukuinen osanottajajoukko. Vaikkakin  P e n t t i l ä n  jalka oli kevään mittaan kekkuloinut, niin pidettiin kultarahaa kuitenkin niinkuin taskussa, kun saatiin tietää - tosiako vai vääriä? - harjoitustuloksia Amsterdamista.  L i e t t u u n  luotettiin myöskin lujasti, ei tosin häntä voittajaksi kaavailtukaan, vaan varmaksi loppukilpailun mieheksi häntä toivottiin. L a m p p u  oli osoittautunut luotettavaksi 62-3 metrin heittäjäksi ja valintakilpailujen yllätys Rinne oli jo kerrallisista Tampereen laulujuhlista pitäen hallinnut silloin tällöin kilpaillessaan kuuttakymmentä. Nämä kaksi viimemainittua olivat varmoina varmistusmiehinä mukana.

Kuta lujemmin ja perustellummin voittoa odottaa, sitä masentavampi on voittotiedon sijoista saapunut häviönsanoma. Penttilä hävisi, vaikka pääsikin vielä loppukilpailuun puolustamaan ennakkoarveluissa hänelle taattua sijaa. Häviön syistä on jo niin paljon kirjoitettu, että tässä ei siihen tarvitse syventyä. Totuus vain lienee, että tässä tapauksessa on kai käynyt kuten niin monille heittäjille tätä ennen ja tämän jälkeen: hermot eivät ole kestäneet pitkäaikaista korkeajännitystä. Penttilälle olisi tehnyt tänä keväänä hyvää muunkin ajatteleminen kuin tulevan keihäskilpailun ja muissakin puuhissa touhuaminen kuin keihään kimpussa. Mutta "vuoro se on vaaralaisellakin".

L i e t t u  heitti hyvin. Hänen tekniikkansa vaatii parantamista ja kehittämistä. Mutta kun joku vuosi kuluu, jos hän on ottanut vaaria oikeista ohjeista ja kantanut sen mukaista hedelmää, tietää se uuden loistoluokan heittäjän ilmaantumista vanhan kaartin tilalle, heittäjän, joka toivottavasti pysyy korkeimman ulkomaisen heittotason mukana. Voimaa on ja hämäläistä rauhallisuutta.

L a m p u s s a  myös on rauhallisuutta ehkä liikaakin. Tämän vantteran miehen luulisi vielä olevan kehityskaudessaan.  R i n n e t t ä  nähdään siksikin harvoin suurkilpailuissa, että hänestä on vaikea sanoa puoleen tai toiseen.

L u n d q v i s t i n  heitosta ovat riikinruotsalaiset olleet hyvillään, eikä suotta. Tulos on hyvä, mutta Lundqvistin heittojen sarjoissa se jäi yksinäiseksi kukkulaksi, niin että ruotsalainen urheilujohtomies Edström on sen leimannut onnenheitoksi. Kieltämättä Lundqvist on hyvä heittäjä, mutta eiköhän hän olisi vielä 4 vuotta saanut odotella kultamitalia! Pilapiirtäjä, moniniekka S z e p e s  Unkarin iloisesta viinimaasta onnistui hyvin, ja suurena tekijänä varmaankin lienee ollut se, että hän ei harjoitellut yksin keihäällä, vaan myöskin kynällä, että hän ei pohtinut mielessään yksin tulevaa kilpailua, vaan hän suunnitteli ja sommitteli, miten saisi suururheilijoista hupaisimmat pilakuvat piirretyksi. Hän oli henkinen "kylmiltään urheilija" ja sellaiset ovat kovassa kilpailussa ja pelättäviä miehiä.

Ruotsalaisen exmestarin Lindströmin ja uusseelantilaisen Layn poisjäänti loppukilpailusta on merkillepantava. Mutta loppukilpailuun mahtuu vain kuusi miestä.

Moukarinheitossa

luuli Ruotsin kansa ja konstaapeli  S k ö l d  saavansa kultamitalin. Sköld luuli sitä aivan viime hetkeen asti, kunnes Irlannin vapaavaltion P.O.  C a l l a g h a n  heivasi rautapoikaa kymmenen sentin verran ohi Sköldin merkin. Tulokset eivät mitään loistavia, voittajalla 51,39. Meidän herra Erikssonimme olisi tavallisessa praktiikassa voinut päästä kuuden parhaan joukkoon (huonoin heistä 46,75), mutta hän oli jo matkalle lähtiessä raihnainen, mikä lienee istunut vaiva selkään. U.S.A:n neljästä oli kolme loppukilpailussa, paras heistä pääsi pronssimitaliin. Makaroonimaan P o g i o l i neljäs.

Pituushyppyyn

oli U. S. A :lla kaksikin kultamitalintavoittelijaa, äskettäin maailmanennätyksen leiskauttanut valkoihoinen H a m m  ja samalla kertaa ennätyksen menettänyt mustaihoinen H u b b a r d.  Hamm piti kutinsa, hyppäsi olympialaisen ennätyksen 773 ja vei mitalinsa rapakon taa. Sinne meni hopeatkin haitilaisen neekerin  C a t o r i n  ansiosta, eikä pronssille käynyt yhtään paremmin: U.S.A:n  B a t e s  otti sen aivan Meierin nenän alta. Saksalaiset Meier ja Köchermann hyppäsivät odotetun hyvin, kun taas Dobermann ei ollut parhaan 15 joukossa. Ruotsin "joustavuusihme"  S v e n s s o n  ja  H a l l b e r g  eivät liioin selviytyneet armoitettujen joukkoon, vaikka hyppäsivät yli 7 metriä ja paremmin kuin meidän parhaamme. Lohduton maaotteluperspektiivi.

Suomalaisista oli mukana  T u u l o s  ja  T u l i k o u r a,  molemmatkin enemmän hyppypaikkoihin tutustumassa kuin "tositarkoituksessa". Tuulos hyppäsi kuitenkin hyvin, 711, saman tuloksen kuin epäonnen Hubbard, ja tämän johdosta alettiin täällä odottaa kolmiloikassa kultametkua suu mareissa.

Korkeushyppy

oli tulostasoltaan huonompi kilpailu kuin Parisissa, sikäli, että paras tulos jäi vaatimattomaksi, vaikka yleistaso olikin kohonnut, USA:n rintama ei pysynyt rikkomattomana. Ranskan  M e n a r d  tuli yllättäen kolmanneksi ja Filippiinien  T o r r i b i o,  ainakin meille homo nuovus, neljänneksi. Kilpailun voitti  K i n g,  U.S.A. 194 cm. ja toiseksi selviytyi  H e d g e s,  U.S.A. Viime olympialaisten voittaja  O s b o r n e  jäi peräti viidenneksi. Kentiespä hän ei ole entisessä vireessäänkään, mutta sääntöjen uusintakin riman kannatustapaan nähden lienee riipaissut Osbornelta senttejä alaspäin. Nykyinen riman kannatustapa ei salli taktikoimista eikä etuilua.

Suomalaisista oli mukana  W a h l s t e d t  ja  Y r j ö l ä.  He eivät päässeet loppukilpailuun oikeuttavasta 183 cm. korkeudesta. Samaan aikaan suoritettu kuulantyöntö vei voimat pois. Molemmat ovat he sentään varmoja 185 miehiä ja ellei Wahlstedt pane painoa korkeushypyn harjoittelulle, saattaa Yrjölä ryhtyä asettamaan vaaranalaiseksi Wahlstedtin mestaruutta. 10-ottelun 187 cm. on pelottava tunnustähti.

Kolmiloikka

on ollut meille aina edullinen laji siitä lähtien kun Tuulos-Villen koulukunta on ollut kypsä astumaan areenalle. Baltisissa kisoissa 1914 herätti Tuulos ensimäisen kerran huomiota, voittamalla kolmiloikkakilpailussa Ruotsin silloin niin pelätyt kolmiloikkaajat. Tälläkin kertaa oli tuo uupumaton mies mukana ja lisäksi parhaana toivonamme. Nuorista oli "päälleluotettavin" Erkki Järvinen, monitaituri, jonka sopusuhtaista vartaloa katselee huvikseen. Tulikoura, joka keväällä näytti olevan vallan auttamaton, pääsi juuri valinnoissa kuntoon ja neljäs edustajamme Rainio on osoittautunut taatuksi hyppääjäksi kautta vuosien. Joukkueemme oli paras mahdollinen. Ja sittenkin sieltä lohkesi vain pronssia. Japanilainen Oda täytti ne toiveet, jotka idän vinosilmillä on häneen ollut kiinnitettynä ja heidän toinen edustajansa Nambu oli uhkaavan lähellä palkintomiehiä, jättäen muut meikäläiset paitsi vanhimman ja kokeneimman joukosta taakseen. Kolmiloikka oli Japanin "valtti"; se määrätietoinen työ, jolla Nipponissa urheilua harjoitetaan, ennustaa valkoihoisten herruudelle voimakasta ahdistajaa. Oda ja Nambu ovat pioneereja nousevasta urheilumaasta.

Ameriikan Casey tuli kuin aave ja otti hopeamitalin. Kenelläpä hän lienee ollut laskelmissa mukana.

Poikaimme saavutuksiin saamme olla sittenkin tyytyväisiä. Kolme loppukilpailuun ja yksi "pritskalle"! Vahinko vain, että Erkki Järvinen loukkasi jalkansa, hänellä olisi ollut edellytykset parempaankin sijoitukseen. Tuuloksen häviö oli kyllä harmittava, mutta kaikki ei käy nuottien mukaan. Ehkäpä Tuulos kostoksi voi tänä kesänä, taas hyvään kuntoon itsensä harjoitelleena ja hautoneena, vihdoinkin ottaa maailmanennätyksen oikeisiin nimiin.

Parisin voittaja  W i n t e r  ja  Hollannin toivo  P e e t e r s  jäivät pois loppukilpailusta. Merkitään.

Seiväshyppy

meni kokonaan kaikkenaan Amerikkaan. Maailmanennätysmies  S a b i n  C a r r  asetti olympialaisen ennätyksen 420 cm. ja huolehti kultamitalista.  D r o e g e m ü l l e r, hänkin Setä Samulin poikia, tuli 410 cm. toiseksi, mutta seuraavat miehet eivät enää ylittäneet 4 metriä, ei  L e e  B a r n e s k a a n, jota sentään pidettiin Carrin veroisena. Kaikki USA:n miehet pääsivät pisteille. Kanadan  P i c k a r d  rikkoi heidän rintamansa, ja Japanin  N a g a z a w a  pääsi kuudenneksi ennen hyvin hypännyttä Ruotsin  L i n d b l a d i a. Meikäläisiä ei mukana ollut, eikä heillä olisi ollutkaan siellä mitään sanomista.

10-otteluun

lähetti Suomi neljä lujaa miestä, Yrjölän favoriittina, Wahlstedtin kysymysmerkkinä, jonka tiedettiin voivan tehdä "kauheita",  J ä r v i s e n  A k i n toivorikkaana ja toivottuna sekä teoloogi  T o p e l i u k s e n  valintakilpailuissa kunnostautuneena. Miehemme menestyivät korkeimpien toivojen mukaan, Wahlstedtia lukuunottamatta, joka jo toisen kerran oli pakotettu loukkautumisen takia 10-ottelun keskeyttämään. Topelius tosin ei päässyt sellaisiin tuloksiin kuin hän ehdottomasti pystyy, mutta olemme varmat, että hän teki minkä ihminen ja pappi voi.

Y r j ö lä  voitti, kuten oletettu, vieläpä uudella maailmanennätystuloksella ja  A k i  J ä r v i n e n tuli toiseksi, kuten toivottu, vallan erinomaisin tuloksin. Yrjölän venyväisyys on ihmeteltävä asia eikä hänen nyt asettamansa maailmanennätys ole luotu miksikään "aero perennukseksi". Hän voi parantaa tuloksiaan ainakin neljällä sadalla ja keihäässä sikäli, että pistemäärä kohoaa 8200 paikkeille, ehkä ylikin. Siinä on puremista.

J ä r v i n e n  jäi nipin napin alle 8000 pisteen. Mutta sellainen lahjoilla armoitettu urheilija kuin hän, ei jää tallaamaan paikoillaan. Kunhan vuodet antavat voimaa ja kokemusta (vartta on aivan tarpeeksi), niin että heittovehkeet lähtevät kauemmas, niin Järvinen asettaa pian itsensä Yrjölän vakavan kysymyksen eteen, kumpi on parempi. Järvisen vahvuus on nopeudessa. Mutta korkeushyppyyn tulee hänen kiinnittää valistunutta huomiota. Seiväs alkaa mennä ja menee vielä paremminkin ja 1500 metriäkin on 10-ottelijalle hyvä. Akilleksessa näkee Isä-Järvinen varmaankin hartaimpien toivojensa toteutumassa.

Amerikkalaiset 10-ottelijat pysyttelivät aivan viimeisiin lajeihin saakka meikäläisten rinnalla, mutta lopussa jäivät jäämällä.  H e l g e  J a n s s o n, Pohjanlahden tuolta puolen, säilytti vaivoin 1 pisteen Svea-mammalle, jolla niitä ei ollut paljoa ennestään. Janssonille ovat ensimmäisen päivän lajit edulliset.

Maratonjuoksun

miehistövalinnasta on Suomessa puhuttu ja kirjoitettu vallan paljon. Lähetetty joukkue, vaikkakaan ei ehkä paras, oli tasainen ja varmempi kuin ehkä kukaan saattoi olettaa. Mutta siitä puuttui huippumiehiä, joita olisi tarvittu lujaksi muodostuneessa maratonkilpailussa. S t e n r o o s i a  siellä olisi kieltämättä kaivattu ja varsin monen mielipide lienee nyt juoksun tapahduttua se, että  F a g e r l u n d  olisi ollut varmin voittajaehdokas. Hänen vallan viimeisille kilometreille asti loistava juoksunsa toisissa valinnoissa antaa kyllä tukevan pohjan tällaisille arveluille.

Maratonjuoksun tulosten valossa osoittautuu viiden edustajan vaali Kauhavan kilpailujen jälkeen hätäiseksi. Toiset kilpailut kaikille muille paitsi Marttelinille olisivat olleet paikallaan. Ainakaan niistä ei olisi kenellekään ollut mitään haittaa. Nyt tulivat molempien valintakilpailujen voittajat joukkueen parhaina perille.

Kuten sanottu juoksijoidemme saavutus kokonaisuudessaan oli erinomaisen tasainen ja jos joku heistä olisi kilpailun voittanut, olisi joukkue saanut vain kiitosta. Moitteeseen ei ketään maratoonaria vastaan ole näinkään aihetta, jokainen heistä on hyvin tehnyt tehtävänsä. Sanomalehtihälinä ei liene nostanut "vaaranalaisten" Sipilän ja Kuokan mielialaa, joten varsinkin Kuokan sijoitukseen on suhtauduttava arvonannolla. Yksityisten asianharrastajain toimeksiannosta suoritettu anteeksiantamattoman ajattelematon, vaikkakin hyvää tarkoittava, "käännytysmatka" Kuokan kotiinjäämisen hyväksi on Kuokan hermoilla kenties ollut liikanainen taakka kannettavaksi.

Työnsä hyvin tehneitä miehiä ei siis saa kivittää. Toinen asia on, jos lausutaan, että joukkueen toisenlainen kokoonpano (Stenroos ja Fagerlund) olisi luultavasti johtanut siihen tulokseen, jonka puuttuessa mieliala maratonjuoksun loppuratkaisusta tiedon Suomeen tultua pysyi verrattain matalalla.

Naisten kilpailuista

olisi sana sanottavana, mutta mielenkiinto siihen on meillä ollut niin vähäinen, että niihin ei kannata tarkemmin kajota. Kiitos Pihkalan naisurheilulle syvästi ja rajattomasti vihamielisen kannan sekä Pihkalaan liittyneiden Suomen liikuntokasvatusnaisten torjuvan kannanoton, ovat Suomen naiset jääneet kokonaan kilpayleisurheilun piiristä pois, lukuunottamatta TUL:a, jossa naisten yleisurheilulle on annettu sija ohjelmassa ja käytännössä.

Torjuva asenne ei ole niin luonnostaan selvä kuin veljemme Pihkala olettaa. Ja olympialaisten kisojen opetukset naisten urheilun alalla kenties ovat saaneet kisoja seuranneiden silmät avatuiksi (ei Tahkon!). Sanottakoon naisurheilusta mitä tahansa, mutta kun joku miss J.  C a t h r e w o o d  hyppää korkeutta 160 cm., niin panee se ajattelemaan, eikö naisten urheilulla ole arvoa ei vain terveydellisessä mielessä, vaan myöskin kilpailullisessa (Tahkolle pyydän nimenomaan huomauttaa, että ihastukseni miss J. Catherwoodin saavutukseen johtuu yksin tuloksesta, naista en ole nähnyt).

Loppukatsausta

tämä juttu ei oikeastaan kaipaisi. Tulkoon vain sanotuksi, että Suomen urheilijain saavutukset Amsterdamissa olivat sen arvoiset, että optimistisinkin urheilun ystävä saa niihin olla tyytyväinen. Vikapistoja- ja epäonnistumisiahan luonnollisesti sattui, mutta urheilu ei olekaan mikään laskuesimerkki, jossa kahden tunnetun avulla ratkaistaan yksi tuntematon.

Kaikkein ilahduttavinta kuitenkin on, että Suomen saavutukset eivät olleet kahden miehen, yhden Nurmen ja yhden Ritolan varassa. Nuori kaarti oli oivallisesti mukana jaloja metalleja ja pisteitä hakemassa, urheilijaimme huippuluokka on entisestään saennut. Se on merkki ja lupaus menestyksestä tulevissa suurkilpailuissa.