Avauspuhe Suomen Urheiluliiton vuosikokouksessa Tampereella 25.8.1940

Kun kokoonnuimme viime vuonna liiton vuosikokoukseen, tunsimme liittomme olevan erään ratkaisevan vaiheen kynnyksellä, meillä oli Olympiakisat. Me tiesimme, että päähuomio niissä kohdistuu yleisurheiluun. Se velvoitti järjestelyn ja itse urheilun osalta. Tiesimme myös, että Suomi on kyennyt saamaan olympiakisat ensi sijassa yleisurheilunsa voiman avulla. Se lisäsi edesvastuuta. SUL kokosi voimansa ja valmistautui vastaanottamaan suuren tehtävän, varmana siitä, että se tulee onnistumaan ja varmana myös siitä, että olympiakisojen jälkeen urheilutoimintaan meillä tullaan kaikissa piireissä suhtautumaan entistä positiivisemmin. Täten toiminta tulisi helpommaksi ja tulokset paremmiksi.

Me tiedämme nyt, että olympiakisoistamme 1940 ei tullut mitään. Syytkin ovat tiedossamme. Me emme luopuneet järjestelyjen ylivoimaisuuden vuoksi, päinvastoin ne olivat edistyneet niin hyvin, että kisojen onnistuminen näytti syksyllä 1939 jo turvatulta. Meistä ja Suomesta riippumattomista syistä kisojen järjestämisestä kuitenkin oli luovuttava. Ja urheilijoittemme oli muun Suomen nuorison mukana kestettävä olympiakisojakin suuremmissa tehtävissä, maan vapauden ja itsenäisyyden puolustamisessa.

Me toivoimme, että olympiakisat olisivat kohottaneet urheilumme ja urheilutoimintamme arvoa Suomen valtion, yhteiskunnan ja kansalaisten silmissä. Me emme saaneet olympiakisoja. Mutta me voimme kuitenkin todeta, että Suomen taistelu ylivoimaista vihollista vastaan osoitti urheilutoiminnan arvon maan elämälle ja itsenäisyydelle. Se osoitti, kuinka urheilu kasvattaa niitä fyysillisiä ja psyykillisiä arvoja, joiden varassa armeijan taistelukyky on. Urheilun kasvatuksellinen merkitys selkeentyi monelle urheilun vastustajalle ja välinpitämättömille. Mutta meille urheiluväelle se antaa myös vahvan opetuksen: Edistäkäämme oikeaa urheilua, sitä, joka kehittää nuorisossa taistelijan ominaisuuksia. Urheilun tulee olla kurin alainen, kova leikki, jossa miehen mieli ja ruumiillinen kunto terästyy, silloin se vastaa oikean urheilun ihannetta.

Mutta viime talven taistelut tekivät monta aukkoa riveissämme. Me kaipaamme nyt suoritettavissa Suomen mestaruuskilpailuissa monia urheilijoita, jotka saivat uhrata henkensä puolustustaistelussamme. Monet miehet, jotka ovat aikaisemmin kantaneet kunnialla edustuspukuamme, ovat suorittaneet viimeisen kilpailunsa. Ja monet niistä, joitten osalla tulevina vuosina olisi ollut vastata urheilumme edustuksesta, joutuivat suorittamaan palveluksensa isänmaalleen arvokkaammalla tavalla kuin mitä mikään urheilusaavutus merkitsee. Me tiedämme, mitä nämä menetykset merkitsevät Suomen urheilulle, mutta me olemme ylpeitä siitä, että liittomme miehet osoittivat taistelukentällä oikeata urheilumieltä ja isänmaallista uhrivalmiutta. Se pysyy koko kansan ja ensi sijassa SUL:n kiitollisessa mielessä.

Kun me ajattelemme sitä osaa, joka vapaustaistelussamme kaatuneiden urheilijan osalle on tullut, voimme me yhtyä niihin sanoihin, jotka Ruotsin urheiluliiton entinen puheenjohtaja Bo Ekelund lausui kultamitalimiehemme, Summassa kaatuneen Gunnar Höckertin haudalla Ruotsin urheiluliiton seppelettä laskiessaan: `Hän liitti olympiavoittojen seppeleeseen kalleimman, minkä ihminen voi saada, isänmaan puolesta kaatuneelle sankarille suodun seppeleen`. Sama on ollut kaikkien urheilijain osa: Olipa urheilussa saavutettu voitonseppele suurempi tai pienempi, siihen on heille liittynyt korkein, mikä voidaan saada ja mikä voidaan saada vain silloin, kun isänmaalle annetaan kallein uhri.

Urheilijat, urheilumiehet, kunnioittakaamme hetken hiljaisuudella kaatuneittemme toverien muistoa.

Mutta me olemme velvolliset elämään ja jatkamaan työtämme. Jälleenrakennus, urheilu on sitä. Suomen Urheiluliitto on pyrkinyt palaamaan normaalisiin työmuotoihin. Koulutustoiminta, maaottelut, kuuluvat ohjelmaan, voitettavanamme on paljon vaikeuksia. Elpymistä on kuitenkin havaittavissa. Me voitamme vaikeudet, jatkamme työtä. Seuratoimintaan on kiinnitettävä suurinta huomiota. Uusi probleemi on luovutettujen alueiden urheiluväki. Jos me saamme rauhassa toimia, uskon, että urheilun alalla olemme pian normaalissa työssä.

Tahdon myös mainita siitä voitosta, mikä on saavutettu urheiluelämän yhtenäisyyden alalla. SUL on aina sitä vilpittömästi halunnut. Nyt se on toteutunut. Toivomme hyviä tuloksia SUL:n ja TUL:n välisestä yhteistoiminnasta ja SUL:lle ja sen seuroille sisäistä yhteenkuuluvaisuuden tuntoa. Vain sitä tietä voimme täyttää osamme jälleenrakennustyössä.