Ingemar ja nyrkkeily

VELJENPOIKA

1/9 1952

Suomen olympiakisat olivat miltei sataprosenttisesti onnistunut sekoitus huolellista valmistelua, saumatonta järjestelyä, loistavia urheilusaavutuksia, oikeaa olympiahenkeä ja rehtiä urheilumieltä - ynnä onnea. Ainoa vakavampi puutteellisuus oli sietämätön, kurja sää, mutta kun ulkolaiset vieraamme olettivat, että täällä ei koskaan tähän aikaan olekaan parempia ilmoja, ottivat he koettelemuksen vastaan kuin luonnollisen asian ainakin. Vain me kotimaan ihmiset, jotka tiesimme, että sää kurittaa nyt meitä, olimme nyrpeissämme.

  Näillä palstoilla kuulutettiin kisojen alla, että suomalainen yleisö osoittaisi hyvää urheilumieltä kaikkia vieraita kohtaan. Nyt kisojen jälkeen havaitaan, että moisia varoitteluja ei olisi tarvittu, sillä suomalaiset katsomoissa ja kaduilla esiintyivät tavalla, joka on maalle kunniaksi. Kaikille, todella kaikille, oltiin kohteliaita, ja hyville urheilusuorituksille osoitettiin puolueettomasti ja paljon suosiota. Stadionin katsomon ainoa kiusallisesti vaikuttava ilmiö oli, että suomalaisten urheilijan menestys - sekin heikohko - helpoissa alkukilpailuissa sai osakseen suomalaisyleisön valtavat aploodit. Kun Antverpenissa aikoinaan, 1920, yleisö osoitti myrskyistä suosiota jollekulle belgialaiselle, jolle viisaammat ja paremmat kilpailijat alkuerissä lahjoittivat voiton, mutta jolla ei loppukilpailuissa sitten ollut mitään sanomista, oli suomalaisten urheilukynäilijäin huuli mennä naurusta ristiin: urheilua ymmärtämätön, hassusti kiihkokansallinen yleisö, joka iloitsee syyttä, kun ei saa syystä iloita! Joo, joo. Niin muuttuu maailma, Eskoseni.

  Kirjoittelumme olympiakisoista olisi saanut jäädä, jollei erään surullisen tapauksen jälkipesu olisi siihen suorastaan pakottanut. Tarkoitamme ruotsalaisen Ingemar Johanssonin diskvalifiointia raskaan sarjan kultamitaliottelussa USA:n neekerijättiläistä Sandersia vastaan. Kuten muistetaan, Johansson ei antautunut lainkaan iskujen vaihtoon, vaan juoksi pakoon, jonka vuoksi kehätuomari annettuaan hänelle 3 varoitusta ajoi hänet toisessa erässä pois kehästä. "Skandaaliottelu", totesivat seuraavan aamun sanomalehdet niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Lisäksi voitiin panna merkille, että Johanssonin nyrkkeilyyn kohdistuneet arvostelut olivat ylivoimaisesti pippurisempia pojan omassa maassa kuin meillä. Osoitukseksi Ruotsin urheilujohdon kannasta on tarpeen mainita, että Ruotsin olympiakomitea lähetti yhdessä Ruotsin nyrkkeilyliiton kanssa kisojen järjestelytoimikunnalle "vilpittömät ja varauksettomat valittelunsa siitä epäurheilijamaisesta tavasta", jolla Johansson oli esiintynyt. Ruotsin urheilujärjestöjen virallinen äänenkannattaja Svensk Idrott kirjoitti asiasta seuraavaa: "Vähemmän nyrkkeilyä tai edes yritystä siihen on harvoin, tuskin koskaan nähty nyrkkeilykehässä."

  Asian olisi luullut olevan sillä pois päiväjärjestyksestä. Nuori nyrkkeilijä oli menettänyt hermonsa, hän oli siitä saanut sapiskat ja sillä siisti. Mutta ei. Erään Ruotsin päivälehden vastaava urheilutoimittaja on nyt kisojen jälkeen katsonut kutsumuksekseen Ingemarin puolustamisen. Sehän olisi tietenkin hyvin luvallista, mutta ikävää asiassa meidän suomalaisten kannalta on, että tämä kynäilijä on rakentanut torjuntalinjansa yksinomaan suomalaisten parjaamiseen. Siihen on pantava edes vaisu vastalause.

  Ingemarin puolustelu aloitetaan varsin oikein, kun kerrotaan, että tämä nuori nyrkkeilijä ei ratkaisevaa ottelua odotellessaan ollut saanut unenrahtua silmäänsä edellisenä yönä. Edelleen tiedetään, että miehen omat toverit olivat ennen ottelua häntä pelotelleet. Hellandudis! Tällainen oli siis sielullinen tausta, kun Ingemar nousi kehään. Ja nyt alkaa ruotsinmaalaisen urheilutoimittajan rosvoromaani: "Ingemar kehässä." Heti ottelun alussa meni Ingemar suunniltaan - ei pelosta vastustajaa kohtaan, vaan Messuhalliyleisön vihamielisen suhtautumisen vuoksi. Ingemar tunsi, että yleisö vihasi häntä, koska hän oli ruotsalainen, ja Ingemar päätti kostaa yleisölle sillä ainoalla tavalla, joka hänellä oli käytettävissään, nimittäin olemalla nyrkkeilemättä. Jos osaavat suomalaiset olla itsepäisiä, osasi sitä Ingemarkin. Hän ei nyrkkeillyt. "Viheltäkää vaan, vietävät, ajatteli Ingemar. En ole täällä huvittaakseni teitä."

  Kas niin. Syy Ingemarin häviöön ja koko epäurheilijamaiseen esiintymiseen oli suomalaisessa yleisössä, joka vihelsi ja osoitti epäsuosiotaan Ingemarille. Ja jotta tämä loistava teoria saisi lisävahvistusta, ruotsalainen kynäniekka vetää tässä yhteydessä esille kaikki Suomen ja Ruotsin välillä olleet riidat hamasta Ahvenanmaan asiasta ja Nurmen jutusta saakka. Suomalaisen yleisön silmitön ruotsalaisviha estää kaiken onnellisen urheiluyhteistyön Suomen ja Ruotsin kesken, on kynäilijän lopputoteamus.

  Yritys Ingemarin menettelyn puolustamiseksi on erityisen epäonnistunut, kun siinä sysätään syy yleisön niskoille. Nyrkkeilijä nyrkkeilee, sai hän yleisöltä osakseen suosiota tai vihellystä, siitä ei ole kysymys. Nyrkkeilykilpailuyleisö jokaisessa maassa on inhottava. Jos suomalainen nyrkkeilijä olisi esiintynyt kehässä kuin Ingemar, olisivat vihellykset jo toisessa erässä olleet yhtä vilkkaat kuin nyt. Mutta valitettavinta tuossa puolustuskirjoituksessa on sen yleisesti ottaen täysin perusteeton suomalaisyleisön syyttely ruotsalaisvihasta. Yhdessä ja toisessa pienessä on olympiaviikoilla ehkä voitu nähdä tuomittavaa puolueellisuutta ruotsalaisten urheilijain vastustajien hyväksi, mutta tarkempi psykologinen tutkiminen antaisi varmasti sen lopputuloksen, että syynä suomalaisyleisön puolueellisuuteen ei suinkaan ensi sijassa ole ollut se seikka, että kyseessä oli ruotsalainen urheilija tai joukkue, vaan jotkin muut urheilun piirissä esiintyvät erikoislaatuiset tunnetekijät. Edesvastuuttomasti menettelevät Suomen ja Ruotsin kesken vallitsevaa todella hyvää yhteisymmärrystä vastaan ne, jotka skandaalia puolustaessaan ovat valmiit repimään rikki maittemme välisen urheilullisen solidariteetin. Tulee helposti mieleen, että asianomainen kynäilijä on etsimällä etsinyt tilaisuutta päästäkseen suomalaisyleisön kimppuun, joka muuten sai kaikilta tahoilta niin loistavan todistuksen asiallisuudesta. Ingemarin juttu tuntui antavan parhaan lähtökohdan. Mutta masentava on asian lopputulos kirjoittajalle, sillä Ingemar itse toivuttuaan järkytyksestä parin viikon perästä, on sanonut seuraavasti: "Se, että minulle ei annettu mitalia, oli aivan oikein, ja on totta, etten ollut mitään muuta kuin peloissani tullessani kookkaan Sandersin eteen." Asian pitäisi olla tällä kunnossa.

  Muuten: Helsingin olympiakisojen nyrkkeilyt olivat vakuuttava osoitus siitä, että nyrkkeily ei kuulu olympialaisiin. Tyrmäyksen kyttääminen on vienyt nyrkkeilyltä kaiken sen, minkä vuoksi sitä on sanottu itsepuolustuksen jaloksi taidoksi. Ja mikä arvo itse oikean urheilullisen lopputuloksen kannalta arvosteltuna on urheilulajilla, jossa 1/3 kaikista pistetuomioista ratkeaa äänin 2-1. Pois nyrkkeily olympiakisoista!

  Lopetamme kirjoituksemme viipurilaisnyrkkeilijän ajatelmalla, jonka hän lausui ääneensä laskeutuessaan nyrkkeilykehästä Tampereella: "Ko mie luulin, et mie voitan ykskaks, ni mie hävisinkii kaks-yks."