P.M. totaalisesta propagandasta 26.10.1942

Demokratioissa syntyy kansalaismielipide vapaan mielipiteenmuodostuksen tietä. Vapaa puolue- ja yhdistystoiminta, monissa eri muodoissa tapahtuva vapaaehtoinen kansalaistoiminta sekä ennen kaikkea vapaa sanomalehdistö huolehtivat maan yleisen mielipiteen muodostumisesta. Kun kansalaisten erikaltaisuus saa demokratioissa ilmenemismuodon, seuraa siitä, että poliittisessa elämässä esiintyy maailmankatsomuksellista, taloudellista yms. seikoista aiheutuvia vastakohtaisuuksia. Yleinen mielipide saattaa tällaisissa maissa olla yhtenäinen ainoastaan joissakin suurissa, valtakunnan olemassaololle perustuvaa laatua olevissa asioissa, ja niihinkin suhtautumisessa esiintyy vivahdus- ja voimakkuuseroja. Kuta kauemmas loitotaan näistä peruskysymyksistä, sitä epäyhtenäisemmäksi mielipiteet käyvät.

Valtiovalta ei demokratioissa muuten pyri virallisilla toimenpiteillä johtamaan yleistä mielipidettä kuin lujittamalla sitä niissä valtakunnalle elintärkeissä asioissa, joissa kansalaismielipide on riidattomasti yhtenäinen sekä edistämällä myönteisen kansalaismielipiteen syntymistä sellaisissa kysymyksissä, joissa se valtakunnan edun kannalta on välttämätöntä. Mutta sen edemmäs ei valtiovalta virallisin toimenpitein puutu yleisen mielipiteen muodostamiseen, sillä muutoin se tulisi sekaantuneeksi valtiossa sallittujen vastakohtaisuuksien keskinäiseen taisteluun.

Toisin on asianlaita autoritäärisissä maissa. Niissä ei ole tilaa vapaalle mielipiteenmuodostukselle. Puoluetoiminta on alistettu valtion määräysvallan alaiseksi. Yleensä on vain yhden puolueen toiminta sallittu, jolloin puolue samastuu valtion kanssa. Sanomalehdistö on valtion johtama. Yhdistystoiminta ja muu kansalaisten vapaaehtoinen toiminta on valtiovallan tehokkaasti kontrolloima. Näillä sekä muilla samansuuntaisesti vaikuttavilla toimenpiteillä on yleinen mielipide tehty yhtenäiseksi. Kaikissa poliittisesti tai yhteiskunnallisesti merkittävissä asioissa on julkisuudessa sallittu ainoastaan yksi mielipide.

Vapaa mielipiteen muodostuminen ja kansalaisten oikeus vaikuttaa valtiontahdon luomiseen ovat eräitä demokratian luonteenomaisimpia piirteitä. Niiden osalla näkyy myös selvimpänä ero demokratioiden ja autoritääristen valtioiden välillä. Mutta sodan ja sodanvaaran aikana nämä eroavaisuudet suurelta osalta häviävät.

Sodan ja sodanvaaran aikana vaatii valtakunnan etu ensiksikin sitä, että julkisuudessa ei esiinny tietoja, jotka voisivat hyödyttää vihollista tai odotettua vihollista. Edelleen vaatii valtakunnan etu, että suhteissa ulkovaltoihin noudatetaan sellaista pidättyväisyyttä, joka on ennen sotaa tarpeen sodan estämiseksi taikka joka sodan aikana on välttämätöntä kaiken mahdollisen ulkomaisen avun saamiseksi. Sodassa oleva valtio joutuu vaaranalaisen asemansa vuoksi monella eri tavalla tehokkaasti rajoittamaan sananvapautta, mutta samantapainen asema on puolueettomallakin maalla, joka ei voi antaa esim. julkisen sanan asettua pidättelemättömästi toisen taistelevan osapuolen kannalle, jollei halua joutua vaikeuksiin vastakkaisen sotivan valtion tai valtioryhmän kanssa. Autoritäärisissä valtioissa, joissa julkisuus on normaalisenakin aikana valtiovallan kontrolloima on tämäntapaiset seikat otettu huomioon jo rauhan aikana. Demokratioiden on sodan vaaran ja sodan aikana ryhdyttävä rajoittamaan voimassa olevia kansalaisvapauksia, jotta voitaisiin pitää huolta valtakunnan turvallisuudesta.

Nykypäivien sota on luonteeltaan totaalista. Se ei siis rajoitu vain sotavoimien väliseen voimainkoetukseen, vaan se on vetänyt piiriinsä myös siviiliväestön. Siitä nimi kotirintama. Varsinainen siviiliväestön taistelumieli ja kestävyys saattavat olla yhtä ratkaisevia sodan tulokselle kuin armeijoiden taistelukuntoisuus. Tästä seuraa, että kotirintaman on seisottava yksimielisenä maan valtiollisen ja sotilaallisen johdon takana. Poliittisiin ja yhteiskunnallisiin riitaisuuksiin ei millään maalla ole sodan aikana varaa, kaikkein vähimmin pienellä maalla, joka taistelee ylivoimaa vastaan. Voidaan sanoa, että sama tehtävä, mikä on maan sotilaallisella johdolla armeijan taistelukyvyn säilyttämiseksi, on maan valtiollisella johdolla kotirintaman yhtenäisyyden luomiseksi ja säilyttämiseksi. Tämä voi tapahtua eräältä osalta sitä tietä, että tarpeen vaatiessa pakkotoimenpitein ehkäistään kaiken sellaisen esilletulo, joka saattaisi edistää erimielisyyttä kansalaisten keskuudessa ja synnyttää poliittisia, taloudellisia taikka yhteiskunnallisia ristiriitoja. Useinkaan tähän ei tarvita valtiovallan toimenpiteitä, sillä käsitys repivien vastakohtaisuuksien välttämisestä sodan aikana on kansalaisten parissa elävä. Se lyö leimansa mm. puolueiden ja vapaiden kansalaisjärjestöjen työskentelyyn sekä sanomalehdistön esiintymiseen. Mutta valtiolla tulee olla käytettävissään keinot estää yhtenäistä mielialaa rikkovien mielipiteiden esillepääsy, milloin kansalaisten oma harkinta ei ole siihen riittänyt. Eräs tällainen keino on ennakkosensuuri. Sodan aikana ei demokratioissa ole voimassa vapaa mielipiteen muodostuminen.

Valtio on näin ollen oman etunsa vuoksi ottanut sodan aikana yhteiskunnalta pois ne keinot, joilla sen keskuudessa mielipiteenmuodostus on tapahtunut. Mutta valtiolle ei ole tärkeää yksinomaan se, että julkiseen mielipiteeseen ei pääse vaikuttamaan sodan päämäärille myönteistä mielialaa vahingoittavat tekijät, s.o. että valtio ehkäisee valtion etujen vastaisen mielialan syntymisen. Valtion on myös huolehdittava siitä, että kansalaismielipide johdetaan valtakunnan elineduille myönteiseksi ja sodan päämääriä tukevaksi. On välttämätöntä, että kun valtiovalta on ottanut pois yhteiskunnalta vapaan mielipiteen muodostamisen oikeuden ja rauhan aikana käytettävissä olevat keinot siihen, valtiovalta samalla korvaa tämän ryhtymällä aktiivisesti huolehtimaan julkisen mielipiteen muodostamisesta, ottamalla siis omiin käsiinsä sen työn, jonka aikaisemmin suoritti valtiosta riippumaton kansalaistoiminta. Valtio täyttää vain puolinaisesti velvollisuutensa rajoittumalla mielipiteen muodostumisprosessin passiiviseen puoleen, estämään vahingollisen esillepääsyn. Valtion velvollisuus on astua tilalle positiivisesti ja aktiivisesti luomaan mielipidettä, joka valtion pakkotoimenpiteiden kautta on jäänyt normaalisen ajan muodostumiskeinoja vaille. Voidaan sanoa, että yleinen mielipide on sodan aikana rajoitettujen julkaisu- ym. olosuhteitten vallitessa tuuliajolla, ellei valtiovalta sitä määrätietoisesti johda.

Niin kuin valtion sodan aikana on pakko siirtyä johdettuun talouteen, niin on valtion sodan aikana myös johdettava mielipiteenmuodostumista. Jokainen on voinut konkreettisissa tapauksissa nähdä johdetun talouden välttämättömyyden ja numeroissa sen merkityksen. Vastaavanlaisia arvosteluperusteita ei ole olemassa, kun on kyseessä kansan mielipiteen johtaminen. Saksan häviöön viime maailmansodassa vaikutti kotirintaman väsyminen ja luottamuksen loppuminen. Nykyisen sodan aikana olemme havainneet kaikkien sotivien valtioiden käyttävän suuria summia vihollismaiden asukkaisiin kohdistetun propagandan harjoittamiseen. Olemme myös nähneet, kuinka määrätietoinen, häikäilemätön omaan kansaan kohdistettu propaganda voi ylläpitää suunnattomia sotilaallisia ja taloudellisia tappioita kärsineen valtakunnan jatkuvan taisteluhengen. Nykypäivien ihmisellä onkin kaikki edellytykset oivaltaa, että sotivan kansan mielipiteen muodostamisen johtamiselle, s.o. oikean mielialan, oikean hengen aikaansaamiselle ja säilymiselle, on annettava niin tärkeä sija, että se suorastaan on asetettava sotatointen ja talouden johtamisen tasalle. Yhtenäinen sodanjohto, johdettu talous ja johdettu yleinen mielipide, ne ovat sodassa olevan valtion kolme perustekijää. Määrätyissä olosuhteissa saattaa kansan mieliala, kansan taistelutahto tulla ratkaisevaksi tekijäksi. Kuta kauemmin sota idässä jatkuu, sitä enemmän meillä Suomessa lähestytään sitä ajankohtaa, jolloin taistelumme pääpaino on kansallisen yhtenäisyyden ja loppuun saakka kestävän mielialan säilyttämisessä. Me saatamme luottavaisin mielin suhtautua tuleviin sotatoimiin armeijamme lohkoilla, me saatamme uskoa selviävämme tiukalle ahdistetun taloutemmekin vaikeuksista, mutta jos kansan mielialan aktiiviseen hoitamiseen ei kiinnitetä tarpeellista huomiota, voi vaara uhata siltä taholta. Jo nyt voidaan havaita, että sodan odottamaton jatkuminen on turruttanut mieliä, ryhmävastakohtaisuudet ovat kasvamassa ja poliittiset ristiriidat viriämässä. Epäsuotuisien poliittisten ilmiöiden poistaminen ei ole tosin propagandan tehtävä, ne on hoidettava ensi sijassa poliittisin keinoin, mutta näiden ristiriitojen vaikutusten eliminoiminen maan mielialasta, se on valtion johdettavana olevan mielipiteenmuodostuksen tehtävänä. Ei koskaan sen paremmin kuin aikana, jolloin epäsuotuiset kehitysmahdollisuudet ovat näköpiirissä, voida käsittää, että maan yleinen mielipide on tuuliajolla, jollei valtio sitä johda. Tähän on kuitenkin lisättävä, että valtionjohtoinen mielipiteenmuodostus ei sellaisenaan sisällä mitään lisääntyvää julkisen sanan valvontaa.

Kohta eurooppalaisen sodan alettua syksyllä 1939 ryhdyttiin Suomessa ensimmäisiin toimenpiteisiin varsinaisen valtion tiedoitustoiminnan alullepanemiseksi. Hallitus pyysi eduskunnalta vaatimattoman määrärahan tiedoitustoiminnan tehostamista varten. Hallituksen esityksen perusteluissa mainittiin niistä syistä, joiden vuoksi valtion oma tiedoitustoiminta on saatava käyntiin, seuraavaa: 1) Hallituksen on saatava mahdollisimman nopeasti luotettavia tietoja kansainvälisen tilanteen kehityksestä. 2) Suurelle yleisölle on tarpeen toimittaa tiedoituksia ja selostuksia viranomaisten toiminnasta ja suunnitelmista. 3) Julkisen sanan vapautta polkematta on pyrittävä huolehtimaan, että sanomalehtien uutispalvelu ja yleisradion toiminta eivät joudu ristiriitaan maanpuolustuksen ja puolueettomuuden etujen kanssa. 4) Suomen ulkomaista tiedoitustoimintaa on harjoitettava, niin että puolueettomuutemme ja sen syyt tulevat ymmärretyiksi sotaa käyvissä ja puolueettomissa maissa.

Kyseessä olivat siis verrattain vaatimattomat tavoitteet, jotka eivät sanottavasti eroa rauhankaan aikana valtiolle kuuluvista tiedoitustehtävistä. Talvisodan puhjettua valtion tiedoitustoiminta olennaisesti laajeni, mutta sen pääasialliseksi työkentäksi sittenkin tuli ulkolaisten lehtimiesten hoitaminen, kun sen sijaan kotimaahan kohdistunut mielialanmuokkaus jäi sivuun. Kun muistaa talvisodan aikaiset olosuhteet, ei tätä voi ihmetellä, sillä silloinhan ei kotimainen yleinen mieliala ainakaan aluksi mitään hoitamista tarvinnut.

Talvisodan päätyttyä jatkui Valtioneuvoston tiedoituskeskuksen toiminta ja se sai uusia työmuotojakin. Sensuuri, joka siirrettiin sotilasviranomaisilta sisäasiainministerin alaisuuteen, toimi läheisessä yhteistyössä tiedoitusviranomaisten kanssa. Uuden sodan alkaessa Valtion Tiedoituslaitos oli helposti laajennettavissa ja sille siirrettiin mm. sensuuri. Valtion tiedoituslaitoksen ulkonaiset puitteet ja mittasuhteet ovat kehittyneet sellaiseksi, että sillä pitäisi niiden puolesta olla mahdollisuudet suorittaa sille kuuluvat tehtävät.

Tämän kirjoittajalla ei ole edellytyksiä ryhtyä arvostelemaan Valtion Tiedoituslaitoksen toimintaa, koska ei sitä yksityiskohdissaan tunne. Mutta sen yleisen vaikutelman valtion tiedoitustoiminta on tämän kirjoittajaan jättänyt, että se on suuremmassa määrässä kuin olisi ollut otollista rajoittunut negatiiviseen, ehkäisevään puoleen, s.o. estämään väärien ja vahingollisten mielipiteiden julkisuuteen tuloa, torjumalla muualta levitettyjen maata vahingoittavien tietojen vaikutuksia jne. Ja vaikka aktiivistakin tiedoitustoimintaa on ollut, niin varsinaisen aktiivisen kotimaahan suuntautuvan propagandan osuus on sittenkin jäänyt verraten vähälle huomiolle.

Tiedoituslaitoksen toiminta saattaa olla tähän saakka tarkoituksellisesti ohjattu preventiiviselle, torjuvalle linjalle, ja yleiset olosuhteet ovat kenties antaneet tällaiselle menettelytavalle tukea. Hyvin tunnettua on, että julkinen sanamme on arka vapaudestaan ja kansa meillä suhtautuu kaikkeen propagandan leimaa kantavaan tietyllä epäluulolla. Saattaa johtua juuri tästä, että yhdessäkään muussa sotaa käyvässä maassa ei propagandatoiminnalle liene annettu niin passiivista luonnetta kuin meillä on tehty. Mutta nyt jo voidaan todeta, että olosuhteet meillä ovat muuttuneet monessakin katsannossa huonompaan suuntaan, niin että aktiivinen propagandatyö on käynyt ehdottoman tarpeelliseksi.

Poliittiselle asemallemme on luonteenomaista, että me emme voi esittää kansalle mitään lopullista konkreettista sodanpäämäärää lukuun ottamatta yleisluontoista ohjelmaa: turvalliset rajat. Tästä seuraa, että meidän tulisi esittää kunakin ajankohtana tunnuslauseet lähintä tulevaisuutta varten. On välttämätöntä, että kansan huomio kohdistetaan johonkin ajankohtaiseen pulmakysymykseen ja että tavoite siinä asetetaan niin järkevästi, että se voidaan saavuttaa. Jos me kykenemme onnistuneesti jakamaan edessäolevan vaikeuksien ajan jaksoihin, joilla kullakin on tunnuslauseensa ja saavutettavissa olevat tavoitteensa, kiinnitetään kansan mielenkiinto läheisen ajan konkreettisiin kysymyksiin, mistä taas on seurauksena, että huomio kääntyy pois sodan jatkumista koskevista pohdiskeluista.

Tämä ajankohtaisten tunnusten suunnittelu ja esittäminen olisi yksi aktiivisen propagandan tehtäviä. Siihen liittyisi oleellisesti kansan mielialan tarkka seuraaminen, sen rohkaiseminen ja lujittaminen. Saatetaan sanoa, että maan sanomalehdistöllä on mahdollisuus seurata mielialan vaihteluita ja kirjoituksillaan vaikuttaa epäuskoa poistaen ja mieliä rohkaisten. Tämä pitää tietenkin osaltaan paikkansa, mutta nykyisenä aikana tämä ei riitä. Kansalaiset luottavat nyt enemmän vastuunalaisessa asemassa olevien miesten sanoihin kuin omien poliittisten äänenkannattajien anonyymeihin kirjoituksiin.

Jokaisen ministeriön virkatoiminnan piirissä esiintyy asioita, joita propaganda voisi oikeissa yhteyksissä käyttää hyödyllisesti hyväkseen mielialanmuokkauksessa. Nykyinen tiedoitustoiminta näyttää pääasiassa rajoittuvan niiden tietojen edelleen toimittamiseen, joita ministeriöt ja virastot tahtovat saattaa julkisuuteen. Selvää on, että ministeriöt ja virastot eivät tarkastele materiaaliaan propagandan näkökulmasta, eivätkä aina siihen pystyisikään. Sen vuoksi jää moni kokonaisuutta hyödyttävä asia saattamatta julkisuuteen taikka se ei tule julkisuuteen propagandistisesti oikeassa yhteydessä taikka oikeassa muodossa. Tämä johtuu aktiivisesti toimivan propagandan puuttumisesta.

Varsinkin sellaisena aikana, jolloin valtiollisen elämän piirissä sodan aikana esiintyy hankauksia, kiinnittyy huomio propagandan tehtäviin ja mahdollisuuksiin. Kuten edellä on mainittu, tulee tällaiset ristiriidat poistaa ensi sijassa poliittisin keinoin, mutta propagandalle jää tehtäväksi hälventää näiden erimielisyyksien suuriin joukkoihin mahdollisesti jättämää vaikutusta ja pyrkiä luomaan yhtenäistä kansalaismielialaa poliittisten eturistiriitojen ylitse. Mutta tämä on mahdollista ainoastaan sellaiselle elimelle, joka tarkoin tuntee maan poliittiset olosuhteet, joka läheisesti seuraa niiden kehitystä ja kykenee syventymään niihin usein erikoislaatuisiin syihin, joiden varassa poliittinen elämämme kulkee eteenpäin. Poliittisesta toiminnasta nykyään yleensä saatetaan meillä olla mitä mieltä tahansa, mutta se on olemassaolevana valtiollisena voimatekijänä otettava lukuun. Joistakin yksityisseikoista huokeasti tehtyjen johtopäätösten nojalla ei ole syytä mihinkään yleistyksiin, ja tällaisista seikoista aiheutunut ylimielisyys poliittista toimintaa kohtaan yleensä saattaa koitua siinä suhteessa arveluttavaksi, että sellainen katsantotapa ei luo oikeaa pohjaa poliittisten ristiriitaisuuksien sovittamiselle. Tietenkin on ymmärrettävää, että päivästä päivään voidaan asiat hoitaa näitä erimielisyyksiä suorastaan kiihdyttämällä, mutta siten aiheutettu latentti jännitystila ei ole luotettava pohja olojen pysyvälle järjestelylle. Oikein organisoitu ja kiinteästi poliittista elämää seuraava propagandaelin voisi varmaankin ei vain hälventää valtiollisten erimielisyyksien vaikutusta vaan suorastaan tasoittaa syntyneitä vastakohtaisuuksia tai ilman pakkotoimenpiteitä ehkäistä niiden esiintymisen. Jälkimmäinen tehtävä on ensi sijassa, kuten jo edellä on mainittu, poliittisin keinoin hoidettava, mutta hallituksen yhteyttä varsinkin parlamenttaariseen toimintaan voisi tehostaa propagandatoiminnan järjestämisen yhteydessä.

Edelläolevanlaista tarkastelua voisi jatkaa, mutta senkin perusteella, mitä tässä on esitetty, voidaan jo esittää tämän promemorian ydinajatus: totaalinen propaganda on saatava aikaan. Valtion velvollisuudeksi siirtynyt mielipiteenmuodostuksen johtaminen voidaan suorittaa ainoastaan aktiivisesti suuntautuvan propagandan avulla, ja se taas voi toimia menestyksellisesti ainoastaan sillä edellytyksellä, että propagandaelimen käytettävissä ovat kaikki ne keinot, joita propagandan harjoittamiselle yleensä voidaan antaa sekä työn organisaation että henkisten ja aineellisten voimavarojen suhteen.

Tämän promemorian tarkoituksena on kiinnittää huomiota tähän maallemme sodan jatkuessa aina yhtä tärkeämmäksi käypään kysymykseen. Kirjoittajalla ei ole ammattitietoja eikä siis niiden puuttuessa edellytyksiä organisation, työmuotojen yms. hahmoittelemiseen. Mutta lienee paikallaan todeta, että niissä maissa, missä propagandaan on suhtauduttu riittävän vakavasti, on oivallettu, että mitä arvovaltaisempi asema propagandasta huolehtivalle elimelle on valtionhallinnossa annettu, sitä enemmän luottamusta propagandan katsotaan voivan saavuttaa kansan keskuudessa. Juuri tämä näkökohta, varustaa propaganda valtion korkealla arvovallalla, on eräältä osalta ollut aiheena siihen, että tärkeimmissä sotaa käyvissä maissa on perustettu propagandaministeriöt, mm. Englannissa. Toisena vaikuttavana tekijänä erityisesti ministeriön luomiseen propaganda-asioita varten on tietenkin ollut se, että tällä tavoin on voitu suoda propagandaviranomaiselle tilaisuus koota kaikki propaganda-aineisto yksiin käsiin mahdollisimman tehokkaasti käytettäväksi.

Tämäntapaista lienee haviteltu aikoinaan Suomessakin, kun ennen talvisotaa valtioneuvoston tiedoituskeskus siirrettiin opetusministeriön alaisuuteen. Talvisodan aikana varsinaisten opetusasioiden vähennyttyä olikin tiedoituskeskus opetusministeriön toimivin osa. Kieltämätöntä lienee, että silloinen "propagandaministeriö" ei selviytynyt sille annetusta tehtävästä, mutta yksinoman sen perusteella tuskin voidaan tehdä sitä johtopäätöstä, että ei olisi edellytyksiä erityisen ministeriön muodostamiselle propaganda-asioita varten.

Mutta kysymys propagandaelimen yläpään liittämisestä valtionhallintoon ei suinkaan ole tärkein. Tärkeintä on, että totaalinen propaganda saadaan alulle. Jos sille onnistutaan samalla luomaan oikea organisaatio, pitäisi sen menestymisen olla taattu.

29.10.1942.

Urho Kekkonen.