Hrushtshev on puhunut.

Mestarillinen norjalaiskirjailija Aksel Sandemose on teoksessaan "Jerikon muurit" väittänyt, että Neuvostoliiton entinen pääministeri Hrushtshev oli niin monipersoonainen valtiomies, että hän olisi voinut pitää suuret päivälliset yksikseen ja kuitenkin saapuvilla olisi ollut monia eri henkilöitä.

Tämä yksityiskohta Sandemosen värikkäästä kertomuksesta palasi mieleen, kun sanomalehdet pommittivat lukijoitaan uutisella, että amerikkalaisten televisiomiesten oli onnistunut haastatella Neuvostoliiton kukistunutta pääministeriä Nikita Sergejevitsh Hrushtshevia. Tiedettiin sekin, että haastattelu oli suoritettu neuvostoviranomaisten tietämättä ja että nauha oli pitänyt sen vuoksi salakuljettaa Amerikkaan.

Tietenkin tarina televisiohaastattelun salaisuudesta oli perätön. Se oli tehty huomion herättämiseksi ja yhä suurempien rahojen ansaitsemiseksi. Varmaa näet on, että Hrushtshevin kintereillä on niin huolellista palveluskuntaa, että minkäänlaista haastattelua ei voida salamyhkäisesti suorittaa. Tämä tästä.

Hrushtshevin päivällisten osalta Sandemose oli varmastikin oikeassa. Jos jokaiseen rooliin, jonka Hrushtshev on pitkän elämänsä aikana vienyt, olisi pantu eri henkilö, niin päivällispöytä olisi ollut pitkä ja vierasjoukko suuri ynnä monenkirjava. Kalinovkan paimenpojasta ja Donbassin hiilenkaivajasta eri asteisten puolue-, hallinto- ja sotilastehtävien kautta maansa kiistattomaksi johtajaksi kohonneella Hrushtshevilla oli takanaan värikäs ja tuloksellinenkin elämä, kun hän 70 vuotiaana katosi poliittiselta näyttämöltä. Häntä ei siirretty hyllylle vääräoppisena tai tuholaisena, tuskin poliittisten virheidenkään takia, vaan luultavasti omavaltaisen johtamistavan vuoksi. Ja kun hänet erotettiin kaikista viroista, hävisi hän, hänen nimensä ja hänen tekonsa näyttämöltä niin tarkkaan kuin häntä ei koskaan olisi ollutkaan. Tapahtuuhan lännessäkin tuhkatiheään, että poliitikko putoaa kuvasta, mutta hänen historiallinen osansa säilyy, siitä kirjoitetaan, sitä arvioidaan ja arvostellaan. Neuvostoliitossa on ainakin Hrushtshevin osalta toisin: hänet on täysin unohdettu ja hänestä on vaiettu.

Länsimaissa Hrushtshev oli omalla tavallaan suosittu henkilö. Hän oli värikäs ja rehevä tyyppi. Hän oli aina valmis taistelemaan maansa ja asiansa puolesta; hyökkääjä, joka harvoin jättäytyi puolustuskannalle. Hänen riehakas tappelunhalunsa saattoi olla suorastaan riemastuttavan aitoa. Hän oli varma ja itsepäinen mielipiteissään, joiden takana oli kunnioitettava tietomäärä. Hän oli rahvaanomainen ja brutaali, karkea ja piittaamaton. Hänellä oli runsaasti raskasiskuista huumoria. Teoillaan ja tavoillaan hän herätti pahennusta, milloin hänelle ei naurettu. Hän oli persoonallisuus. Nekin, jotka kauhistelivat hänen ideologiaansa ja politiikkaansa, olivat kiinnostuneita hänestä ja seurasivat henkeään pidätellen hänen "yhden miehen showtaan". Hän oli niin täydellisesti erilainen kuin lännen poliitikot, että hänen suhteensa ei voinut olla välinpitämätön.

Hrushtshev nautti ja nauttii - kuten sanottu - tietynlaista suosiota länsimaissa. Hänet on neuvostohallitus nyt päästänyt julkisuuteen maansa rajojen ulkopuolelle. Omassa maassaan hän on ei vain vailla profiilia - kuten on ruvettu sanomaan - vaan täysin kasvoton. Mitä kaikkea Hrushtshev on haastattelussaan sanonut, sitä eivät lehdet ole täydellisesti kertoneet. Se, mikä eri yhteyksissä on tullut julki, osoittaa kuitenkin selvästi, että mitään paljastuksia tai sensaatiota hän ei ole lännelle valmistanut. Kuuban aseistamisen ohjuksilla hän on selittänyt maailmanrauhan ja Neuvostoliiton voitoksi. Erityisesti voidaan panna merkille, että hän ei ole sanallakaan arvostellut niitä entisiä tovereitaan, jotka hänet kukistivat, eikä heidän politiikkaansa.

Hrushtshev on haastattelussaan liittynyt niiden miesten suureen joukkoon, jotka ylistävät presidentti Kennedyä. Kuta runsaammin Kennedylle annetaan tunnustusta, sitä jyrkempi tuomio sitä tietä kohdistuu presidentti Johnsoniin. Myös Eisenhoweria Hrushtshev arvosteli - eikä varmaan syyttä. Kovinta kieltä hän kuitenkin käytti Nixonista. Kun alkuperäistä tekstiä ei ole käytettävissä, on pakko turvautua erään ruotsinmaalaisen lehden referaattiin. Sen mukaan Hrushtshev olisi käyttänyt Nixonista venäjänkielistä sanaa, joka suomeksi käännettynä on yhtäkuin paskasaapas. Amerikkalaisille katselijoille ei tätä epiteettiä kuitenkaan ollut käännetty sanatarkasti, sanottu vain, että N. ei H:n mielestä ollut mikään kunnon mies.

Yleensäkin sanomisen - miten sen sanoisi - havainnollisuudessa ei Hrushtsheville ole politiikan piirissä ollut aikalaistensa parista löydettävissä vertaa. Pitää mennä aina Puolan marsalkka Pilsudskiin, joka tapasi käyttää hyvää kotieläintämme hevosta apunaan, milloin hän puheissaan syötätti ja haistatti vihaamiaan parlamentaarikkoja. Kirkollisella alalla on Hrushtshevilla sitä vastoin monia ylivertaisia edeltäjiä. Jos esim. Lars Levi Laestadiuksen teoksista koottaisiin valittuja paloja, riittäisi siinä pop-pojille oppimista vuosiksi. Entäs uskonpuhdistajamme. Martti Luther ei todella säästänyt sompaa. Hän mm. opetti, että parhaiten menestyy taistelussa pirua vastaan, jos onnistuu pieraisemaan paholaista sieraimiin.

Olisiko Hrushtsheville suotu tilaisuus esiintyä ulkolaisella foorumilla merkkinä siitä, että hän voisi taas päästä mukaan poliittiseen elämään kotimaassaan? Varmaankaan ei. Neuvostoliitossa ei ole tapana, että perusteellisesti syrjäänjätetty poliitikko voisi palata. Nykyisten vallanpitäjien ei tosin tarvitse pelätä itsensä eikä politiikkansa puolesta, vaikka Nikita Hrushtshevista tulisikin jälleen vaikkapa keskuskomitean jäsen. Mutta kun hänet on saatu sivuun, on varmaan kaikille parempi, että hän jatkaa eläkeläisen harrastuksiaan. Sehän ei estä, että hänet voidaan aina sopivan hetken tullen asettaa televisiokameran eteen laukomaan mielipiteitään. Vanha taito ja tuore mehu näyttävät olevan tallella.

Niinpä tässäkin kerrottua haastattelua amerikkalaiset pelkäsivät niin, että ohjelman yhteydessä katselijoille selitettiin, mitä pahaa Hrushtshev oli elämänsä aikana tehnyt.

Suomessa pidettiin Hrushtshevia - ilmeisesti täydellä syyllä - maahamme suopeasti suhtautuvana neuvostojohtajana. Tosin hänellä oli nuolia viinessään meitäkin varten, mutta hänen temperamenttinsa huomioonottaen ei hän terävimpiään tänne käsin ohjaillut. Täällä jopa tunnettiin mielipahaa hänen kukistumisensa johdosta. Se tuli ilmi mm. siinä, että kun kommunistinen puolueemme yhtyi Neuvostoliitossa Hrushtshevista esitettyyn arvosteluun, puolueen omat jäsenet paheksuivat tällaista nöyräselkäisyyttä. He vaativat, että Hrushtshev ja hänen politiikkansa olisi ollut arvioitava suomalaisen mittapuun mukaan. Silloinkin olisi päivällispöydässä istunut monta henkilöä, vaikka se olisi ollut katettuna yksinomaan Hrushtsheville.