Tampereen Jeremiadi.

Olemme kansakoulusta saakka tottuneet katselemaan Suomen karttaa, jonka kapeassa alareunassa on pääkaupunki. Historiallisella ajalla pääkaupungin paikka on ollut luonnollinen, koska asutus on alkanut etelästä ja liikenne on tapahtunut merta myöden. On myöskin ollut ymmärrettävää, että pienessä maassa ovat kaikki hallinnolliset, taloudelliset ja kulttuurilaitokset syntyneet maan ainoaan keskuspaikkaan. Mutta asutus on voimallisesti siirtynyt muuallekin kuin etelärannalle, suuria keskuksia on syntynyt eri puolille maata ja jo kauan on ollut muitakin kuin vesiteitä. Tästä huolimatta, siis vanhasta tottumuksesta, kerätään kaikki merkittävät laitokset edelleen pääkaupunkiin, tälle sivussa olevalle paikkakunnalle. Jokainen tietää tästä aiheutuneet haitat: matka Helsinkiin on pitkä ja hankala, puhelinyhteydet Helsingin ja muun Suomen välillä rempallaan, kunnollisten asuin- ja teollisuustonttien saanti hankalaa jne. Niin kauan kuin valtiovalta suosii pääkaupunkia ja syrjii muita kaupunkeja, ei järkevää muutosta voida tilanteeseen saada.

Kun Tampereen kaupunki täyttää näinä päivinä 175 vuotta, on ajankohtainen aihe tarkastella, miten valtiovalta viime aikoina on suhtautunut Tampereen pyrintöihin, tämän suurimman sisämaan kaupungin, jonka talouspiiriin kuuluu noin puoli miljoonaa asukasta. Aloitetaan liikenneoloista. Pari viikkoa sitten suistui pari rautatievaunua kiskoilta Helsingin ja Tampereen välillä ja liikenne pysähtyi joksikin aikaa. Vaurio olisi saattanut olla pahempikin. Olisi syytä, että Tampereen kokoiseen kaupunkiin olisi muitakin kulkuyhteyksiä, esim. lentoliikenne; mutta siihen on valtiovalta suhtautunut välinpitämättömästi jättäen mm. Tampereen lentokentän kunnostamatta. Tampereen kaupungin omasta toimesta on kenttä saatu kuntoon, niin että Karhumäen veljekset ovat voineet pitää sinne yllä yksityistä lentoliikennettä. Tamperelaiset kysyvät, miksi valtiovalta ei pidä Tampereen lentokenttää samalla tavalla kunnossa kuin maan muitakin lentokenttiä.

Yhteiskunnallisen Korkeakoulun laajeneminen ja kehittäminen vaatisi sen siirtämistä väljempiin oloihin. Tampereen kaupunki on tarjonnut kaikkea mahdollista apuaan, jos korkeakoulu siirtyisi Tampereelle, mutta tässäkin asiassa ovat tamperelaiset saaneet kylmää vettä niskaansa. Jotta Yhteiskunnallisen Korkeakoulun siirto ja sijoittuminen Tampereelle olisi mahdollista, on Tampereen kaupunki tarjonnut sille vapaata tonttia, rahaa, lainoja, takauksia, jotta 500 miljoonan markan rakennuskustannuksista selvittäisiin, mutta ei. Tämä "kylmä tyttö" vaan olla jököttää Sörnäisissä ahtaissa oloissaan.

Samanlaista penseyttä voidaan havaita yleensäkin korkeakoulujen sijoittamisessa Tampereelle. Maan kymmenkunnasta korkeakoulusta ei ainoakaan ole siellä, joten Tampereen seudun nuorison on aina mentävä jatkamaan opintojaan muualle. Kun sielläkin on runsaasti köyhiä koteja, jotka eivät pysty kustantamaan lasten opintoja muualla, jää monen lahjakkaan nuoren opinnot silleen. Viittaamme vain tässä yhteydessä Kauppakorkeakoulun rehtorin tämän syksyiseen avajaispuheeseen, jossa sanottiin siihen tapaan, että kun maaseutulaisille tulee opiskelu ja elämä kalliiksi Helsingissä, jää korkeakouluopiskelu helposti pääkaupunkilaisten ja varakkaitten yksinoikeudeksi.

Jos mikään, niin Teknillinen oppilaitos kuuluu Tampereelle, mutta sekin on valtiovallan taholta jäänyt ikäänkuin heitteelle. Suosiakseen laitoksen luonnollista laajenemista kaupunki varasi sille tontin toistakymmentä vuotta sitten. Kun mitään kuitenkaan ei kuulunut eikä näkynyt, osoitti Tampereen kaupunki äskettäin kymmenen miljoonaa markkaa tämän valtion laitoksen suunnittelutöihin. Olisi kohtuullista, että maan tehokkain teknillinen opisto saataisiin tyydyttäviin suojiin.

Tampereen "Aamulehdestä" luemme, että tamperelaisia on samoin yrmitty oppikoulujen suhteen, sillä lehti kirjoittaa (4.9.), että "juuri on valmistunut uusi oppikoulutalo kaupungin taloudellisen tuen varassa, kun valtio ei ole oppikoulutilojenkaan rakentamisessa täyttänyt sille kuuluvaa tehtävää. Tampereellehan ei kahteen vuosikymmeneen ole valtio rakentanut uutta oppikoulua, vaikka kaupungin asukasluku on tänä aikana kaksinkertaistunut ja ympäristökuntien samoin."

Tässäkin lehdessä on kirjoitettu, että valtiovallan ei pitäisi sallia, että kaikki tärkeimmät laitokset keskitetään pääkaupunkiin. Varsinkaan ei pitäisi suoranaisesti estää muiden kaupunkien pyrkimyksiä, jota edelläoleva Tampereen esimerkki todistaa. Nyt, kun Tampereen kaupunki juhlii syntymäpäiväänsä, olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kuulemassa, mitä valtiovallan edustajat juhlapäivällisillä yrittävät "lässyttää". Paras syntymäpäivälahja Tampereelle olisi lupaus, että suhtautuminen muuttuu nyt ja komitea asetetaan suunnittelemaan valtakunnan laitosten desentralisaatiota. Lyhytikäiset hallitukset eivät viitsi asiaan paneutua.