|
Siirtoväki ja sen huolto Opaskirjanen siirtoväen huoltoviranomaisia ja siirtoväkeä varten Toimittanut Urho Kekkonen Julkaisija Karjalan Liitto r.y. Helsinki 1940. Maalaiskuntien Liiton Kirjapaino. I. Siirtoväen huolto. 1. Siirtoväen huollon hallinnollinen järjestely. Sotatilasta 26/9 1930 annetun lain 11 §:ssä on säädetty, että milloin tärkeät yleiset edut vaativat, voi valtioneuvosto sota-aikana määrätä, että väestö tai osa siitä on määrätyltä alueelta poistettava. Sotatilalain 49 §:n mukaan, sellaisena kuin se on muutettuna lailla 4/11 1939, ovat näin asuinseuduiltaan poistumaan määrätyt henkilöt tarpeen mukaan valtion toimesta majoitettava ja muonitettava. Saman lainkohdan mukaan voidaan kunta valtioneuvoston päätöksellä velvoittaa huolehtimaan näiden henkilöiden majoituksesta ja muonituksesta siihen sopivaa lautakuntaa käyttäen. Valtio korvaa kunnalle majoituksesta ja muonituksesta aiheutuvat kustannukset, mutta lautakunnan tässä tarkoitetusta toiminnasta johtuvat muut kustannukset maksaa asianomainen kunta. Sotatilalaissa edellytetty järjestely evakuoitujen seutujen siirretyn väestön huoltamiseksi oli laadittu niiden olosuhteiden vallitessa, jotka olivat voimassa viime syksynä ennen venäläisten aloittamaa hyökkäystä. Kohta yleispoliittisen tilanteen kiristyttyä meidänkin maamme osalta oli näet jouduttu siirtämään kymmenisen tuhatta asukasta pois itärajamme välittömästä läheisyydestä ja Suomenlahden itäosan saarilta. Silloisissa olosuhteissa katsottiin parhaaksi ja helpoimmin toteutettavaksi sellainen järjestely, että siirtoväen huollon käytännölliset tehtävät uskotaan kunnille, vaikka siirtoväen huolto ei missään suhteessa ole luonteeltaan kunnallista toimintaa, vaan mitä tyypillisin valtion tehtävä. Kuntiin oli juuri alkusyksystä perustettu kansanhuoltolautakunnat, joille niiden varsinaisen tehtävän ohella katsottiin voitavan antaa tilapäiseksi oletettu lisätehtävä, siirtoväen majoituksen ja muonituksen järjestäminen. Siirtoväen huoltohallinto oli suunniteltu järjestettäväksi tälle pohjalle, kun sota alkoi. Järjestely oli nopeasti toteutettavissa ja valtiolle vähiten kustannuksia tuottava. Valtio turvautui tässä kuten niin usein muulloin, kun on ollut kysymyksessä uusi, äkillisesti ilmaantunut tehtävä, siihen hallintokoneistoon, minkä kuntien hallintoelimet sille tarjoavat. Ja kieltämättä saattoikin siirtoväen huollon hoitamista pitää oikein suunniteltuna niissä mittasuhteissa, jotka vielä marraskuun lopussa 1939 olivat olemassa. Mutta olosuhteet muuttuivat täydellisesti kohta sodan puhjettua. Siirtoväen lukumäärä, joka ennen sotaa oli ollut vain muutama kymmenen tuhatta, kohosi pian sodan puhjettua n. 1/2 miljoonaan henkeen. Näin valtavaan määrään kohonneen asuinseuduiltaan poistuneen väestön huolto oli jättiläistehtävä, jonkalaista maassa ei koskaan aikaisemmin ollut esiintynyt. Näyttäytyi piankin, että siirtoväen huolto ei ollut hoidettavissa kansanhuoltoviranomaisten sivutehtävänä, varsinkin kun oltiin selvillä, että kansanhuollon tehtävät tulisivat kevään tullen huomattavasti laajenemaan. Sitä paitsi siirtoväen huoltoa ei voitu siinä laajuudessa, minkä se oli saavuttanut, jättää pitemmän päälle kuntien hoidettavaksi. Se aiheutti kunnille huomattavia menoja, joita valtio ei korvannut, ja se jakaantui eri kuntien kesken varsin epätasaisesti. Lisäksi on huomattava, että kunnille oli sodan aikana annettu mm. siirrettyjen kotieläinten ja muun siirretyn omaisuuden hoito, johon kuntia lain mukaan ei olisi voitu velvoittaa. Oli odotettavissa, että kun kunnat joutuivat eräältä osalta suorittamaan kustannuksia siirtoväen huollosta, ei luonnollisen säästäväisyyden aiheuttamia epätasaisuuksia voitaisi välttää. Kaikki nämä ja eräät tässä mainitsematta jätetyt seikat aiheuttivat sen, että kohta sodan puhkeamisen jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan siirtoväen huoltohallinnon uudelleenjärjestelyä sitä silmälläpitäen, että valtio suoranaisesti ottaisi huollon hoidettavakseen sitä varten perustettavien tai järjestettävien viranomaisten toimesta. Uusi järjestely toteutettiin siirtoväen huollon keskuksen perustamisesta sisäasiainministeriöön 17/1 1940 annetulla asetuksella. Järjestely on seuraava: Sodasta aiheutuneen väestön ja omaisuuden siirron, sijoituksen ja huollon sekä evakuoitujen alueiden kuntien hallinnon ohjauksen ja valvonnan ylin johto on sisäasiainministeriöön perustetussa väliaikaisessa osastossa, jonka nimi on siirtoväen huollon keskus. Siirtoväen huollon keskuksen tehtävänä on: 1) huolehtia väestön ja omaisuuden siirtoa koskevien suunnitelmien laatimisesta; 2) johtaa väestön ja omaisuuden siirtojen suorittamista; 3) huolehtia siirtoväen ja siirrettävän omaisuuden sijoittamisesta ja huollosta; 4) ohjata ja valvoa niiden kuntien toimintaa, joiden alueelta väestö on siirretty muualle; sekä 5) käsitellä ne muut asiat, jotka johtuvat väestön siirtymisestä varsinaiselta kotiseudultaan sodan aiheuttamissa olosuhteissa. Siirtoväen huollon keskuksessa on asetuksen mukaan kolme toimistoa. Yleisen toimiston tehtävänä on huolehtia väestönsiirtoa koskevien suunnitelmien laatimisesta, johtaa väestönsiirtojen suorittamista, huolehtia siirtoväen terveydentilaa sekä terveyden- ja sairaanhoitoa koskevista kysymyksistä, mikäli ne eivät kuulu muille viranomaisille, johtaa siirtoväen huoltoa sijoituspaikkakunnilla, hoitaa siirtoväen työvoiman käyttöä koskevat asiat, mikäli ne eivät kuulu muille viranomaisille, ohjata ja valvoa evakuoiduilla alueilla olevien kuntien hallintoa, pitää yllä yhteyttä väestönhuollon hyväksi toimivien yksityisten järjestöjen kanssa, sekä suorittaa siirtoväen huollon keskuksen toimialaan kuuluvat, yleiseen hallintoon kohdistuvat tehtävät. Omaisuudenhoitotoimiston tehtävänä on huolehtia väestönsiirtojen yhteydessä tapahtuvan kotieläinten ja muun irtaimen omaisuuden siirron suunnittelemisesta sekä johtaa siirtojen suorittamista, huolehtia siirretyn irtaimen omaisuuden hoidosta, suorittaa siirtoväen siirretyn tai menetetyn omaisuuden luettelointi sekä käsitellä valtion korvausvelvollisuutta koskevat asiat. Valistustoimiston tehtävänä on siirtoväen keskuudessa suoritettavan valistustoiminnan suunnittelu ja johtaminen. Toimistojen tehtävien suhteen on syytä mainita: 1) että väestön ja omaisuuden evakuoinnin sotatoimialueella ovat hoitaneet sotilasviranomaiset, siirtoväen huoltoviranomaisten tehtävän rajoittuessa ottamaan väestö ja omaisuus vastaan kotialueella; 2) siirtoväen menetetyn omaisuuden luettelointi annettiin kohta rauhanteon jälkeen erikoisen sitä varten asetetun komitean valmisteltavaksi ja johdettavaksi; 3) että valtion korvausvelvollisuutta koskevat asiat ovat olleet siirtoväen huollon keskuksessa ainoastaan siltä osalta hoidettavana, joka koskee pelastetusta, valtion toimesta myydystä irtaimesta omaisuudesta saatujen varojen tilittämistä asianomaisille henkilöille. Edelleen on syytä mainita, että valistustoimistoa ei ole lainkaan perustettu. Rauhanteon jälkeen on siirtoväen huollon keskuksen hoidettavien asioiden monipuolisuuden vuoksi ollut pakko keskusta huomattavasti laajentaa. Siihen on perustettu tavara-asiain toimisto siirtoväen pelastettujen, omistajan hallinnasta jääneiden tavaroiden varastoimista, luetteloimista ja palauttamista varten, karja-asiain toimisto pelastetun nautakarjan hoitoa varten, hevosasiain toimisto siirtohevosten hoitoa varten, korvaus- ja suorituskonttori valtion haltuun joutuneen rahaksi muutetun siirtoväen irtaimen omaisuuden korvaamista varten sekä neuvonantotoimisto siirtoväen lainopillista neuvonantoa varten. Siirtoväen huollon keskuksen yhteyteen on myös perustettu neuvottelukunta, joka antaa keskukselle lausuntoja siirtoväen huoltoa ja omaisuuden hoitoa koskevissa asioissa. Neuvottelukuntaan kuuluu jäseninä 11 siirtoväen keskuudesta valittua eri piirejä edustavaa luottamushenkilöä. Siirtoväen huollon keskuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana on siirtoväen huollon keskuksen johtaja sekä jäseninä kansanedustaja kaupunginjohtaja Arno Tuurna Viipurista, kansakoulunopettaja Hannes Koivu Viipurista, kansanedustaja, maanviljelijä Antti Halonen Jaakkimasta, kansanedustaja, maanviljelijä Jalmari Väisänen Pälkjärveltä, kunnankirjuri Eemil Luukka Muolaasta, kansanedustaja, sanomalehdentoimittaja Jussi Raatikainen Sortavalasta, kunnallislautakunnan puheenjohtaja Ville Hämäläinen Kirvusta, maanviljelijä Paul Tulehmo, Suojärveltä, kunnankamreeri Yrjö Hatakka, Jääskestä, pankinjohtaja John Svensson, Hangosta sekä kunnallislautakunnan puheenjohtaja Aukusti Helppi Sallasta. Siirtoväen huolto ja siirretyn omaisuuden hoito kuuluu kussakin läänissä lääninhallitukselle. Siirtoväen huollon keskuksen johdon ja ohjauksen alaisena lääninhallitus huolehtii läänin alueelle sijoitetun siirtoväen huollosta ja siirretyn omaisuuden hoidosta. Kun rauhanteon jälkeen siirtoväen tavaroiden varastoiminen ja palauttaminen vaati uutta järjestelyä, otettiin se suorastaan siirtoväen keskuksen hoitoon, kuten jäljempänä esitetään. Kussakin kunnassa, johon on sijoitettu siirtoväkeä, on siirtoväen huoltojohtaja, jonka tehtävänä on siirtoväen majoituksen ja huollon järjestäminen sekä huolehtiminen siirretystä omaisuudesta. Siirtoväen huoltojohtajan asettaa lääninhallitus. Siirtoväen huoltojohtaja saa palkkiota valtion varoista ja hän on valtion viranomainen. Siirtoväen huoltojohtajan tulee sisäasiainministeriön 20/2 1940 vahvistaman siirtoväen huoltotoiminnan ohjesäännön mukaan mm.: laatia yhdessä poliisipäällikön kanssa yksityiskohtainen suunnitelma kuntaan siirretyn tai siirrettävän siirtoväen ja omaisuuden sijoittamisesta ja sen mukaisesti huolehtia siirtoväen ja siirretyn omaisuuden vastaanottamisesta ja määräpaikkoihin sijoittamisesta, ottaa selko annettujen ohjeiden mukaan, onko kuntaan siirtynyt henkilö sellainen, että hänet voidaan ottaa valtion huoltoon, sekä myönteisessä tapauksessa määrätä, millä tavoin hänet on majoitettava ja muonitettava sekä tehdä ja allekirjoittaa valtion puolesta mahdollisesti aiheutuvat majoitus- ja muonitussopimukset, pitää vahvistetun mallin mukaista kortistoa siirtoväestä sekä luetteloa siirretystä karjasta ja muusta irtaimesta omaisuudesta, huolehtia, että siirtoväen majoitus ja muonitus on tarkoituksenmukaisesti ja samalla valtiolle edullisesti järjestetty, valvoa siirtoväen kaikinpuolista puhtaudenpitoa ja terveydenhoitoa, suunnitella ja järjestää yhteistoiminnassa kunnan työvelvollisuuslautakunnan, paikallisten työnantajien, maanviljelijöiden ja järjestöjen kanssa siirtoväelle ansio- tai muuta työtä, edistää toimintaa siirtoväen henkisen huollon hyväksi, huolehtia siirtokarjan ja muun siirretyn omaisuuden hoidosta ja säilyttämisestä ja sen hoitoa koskevien sopimuksien päättämisestä valtion puolesta asianomaisten kanssa sekä pitää huolta, mikäli se kuuluu hänen päätösvaltaansa, siirretyn omaisuuden myynnistä, siirtokarjan teurastamisesta ja muista omaisuuden luovuttamista ja käyttöä koskevista toimenpiteistä, maksaa tai, jos huoltojohtajalle on määrätty rahastonhoitaja, hyväksyä maksettavaksi asianomaisille siirtoväen ja siirretyn omaisuuden huollosta ja hoidosta aiheutuneet kustannukset sekä laatia saamistaan ja käyttämistään valtion varoista tilitys, huolehtia kunnan alueen kautta sijoituspaikkakunnille matkalla olevan siirtoväen huollosta, sekä avustaa mahdollisuuksien mukaan majoituksen ja muonituksen saannissa niitä sodanaikaisten olosuhteiden vuoksi kuntaan siirtyneitä henkilöitä, jotka eivät ole valtion tai kunnan huollon varassa. Kuten tämä luettelo osoittaa, on siirtoväen huoltojohtajan tehtävä vaikeimpia ja edesvastuullisimpia siviilihallinnollisia tehtäviä, mitä sodan kuluessa ja sodan päätyttyä on kansalaisille annettu. Siirtoväen huollon järjestämistä ja tarkoituksenmukaista hoitoa varten voi lääninhallitus siirtoväen huoltojohtajan esityksestä jakaa kunnan piireihin ja määrätä kuhunkin piiriin sopivaksi katsotun henkilön kyläpäällikkönä avustamaan siirtoväen huoltojohtajaa. Jos kuntaan, johon ei ole sijoitettu siirtoväkeä, on siirretty huomattava määrä karjaa tai omaisuutta, voi lääninhallitus määrätä kuntaan henkilön huolehtimaan siirretyn omaisuuden hoidosta. Jotta siirtoväen huollossa voitaisiin saada käytettäväksi se henkilö- ja asiantuntemus, joka siirtoväellä on omista oloistaan, ja jotta siirtoväki itse saataisiin mukaan työskentelemään huollon hyväksi, on lääninhallituksen kuhunkin kuntaan asetettava siirtoväen huoltojohtajalle neuvotteleviksi avustajiksi luottamushenkilöitä siirtoväen keskuudesta. Samaten on siirtoväen huoltojohtajan määrättävä kullekin kyläpäällikölle avustajaksi luottamushenkilö kylään sijoitetun siirtoväen keskuudesta. Luonnollista on, että siirtoväen keskuudesta määrätyiksi luottamushenkilöiksi on valittu sellaisia, joilla on kunnallisten tehtäviensä yms. seikkojen nojalla ollut luottamusasema kuntalaistensa parissa. Siirtoväen luottamushenkilöiden tulee siirtoväen huoltotoiminnan ohjesäännön mukaan: avustaa siirtoväen huoltojohtajaa ja kyläpäällikköä siirtoväen sijoitusta, majoitusta ja muonitusta järjestettäessä antamalla tietoja siirtoväen perhesuhteista, elintavoista, ammatista, työkyvystä ja muista sanottuun järjestelyyn vaikuttavista seikoista ja mahdollisuuksien mukaan ottamaan osaa tähän järjestelytyöhön, avustaa siirtoväen huoltojohtajaa siirtoväen majoituksesta ja muonituksesta aiheutuvien tilien tarkastuksessa merkitsemällä tileihin todistukset majoitusta ja muonitusta saaneiden henkilöiden lukumäärästä sekä siitä, että kyseelliset henkilöt ovat annettujen ohjeiden mukaan oikeutettuja valtiolta saamaan kysymyksessäolevan elatuksen, hankkia ja antaa siirtoväen huoltojohtajalle tarvittavat tiedot siirtoväestä henkilökorttien laatimista varten sekä avustaa siirtoväen huoltojohtajaa niiden kirjoittamisessa, avustaa siirtoväen huoltojohtajaa ja kyläpäällikköä siirtoväen puhtaudenpitoa, terveydenhoitoa ja henkistä huoltoa järjestettäessä sekä toimia siirtoväen keskuudessa mainittujen toimintojen edistämiseksi, sekä tehdä siirtoväen huoltojohtajalle tai kyläpäällikölle omasta aloitteestaan tai siirtoväen toivomuksesta ehdotuksia siirtoväen huollossa esiintyneiden epäkohtien poistamiseksi sekä siirtoväen olojen viihtyisämmäksi tekemiseksi. Siirtoväen luottamushenkilöillä on oikeus vaatia, että heitä kuullaan edellä ensimmäisessä kohdassa mainittuja, yleistä laatua olevia toimenpiteitä suunniteltaessa ja järjesteltäessä. Jos siirtoväen huoltojohtaja ei edellä ensimmäisessä kohdassa mainittuihin toimenpiteisiin ryhtyessään ole kuullut siirtoväen luottamushenkilöitä ja jos toimenpiteellä on ilmeisesti loukattu siirtoväen etua, samaten kuin muulloinkin, milloin siirtoväen etu siirtoväen huollossa on jätetty huomioon ottamatta, siirtoväen luottamushenkilöillä on oikeus tehdä asiasta muistutuksensa asianomaiselle lääninhallitukselle. Kuten edellä on jo mainittu, perustuu tässä selostettu järjestely 17/1 1940 annettuun asetukseen. Tätä järjestelyä ei kuitenkaan toteutettu ennenkuin vuoden 1940 maaliskuun 1 päivästä lukien, paitsi Kuopion läänissä, jossa uuteen järjestelyyn siirryttiin vasta 1 päivästä huhtikuuta lähtien. Huomattava siis on, että siirtoväen huolto miltei sodan loppuun saakka kuului kansanhuoltoviranomaisille, Kuopion läänissä se kuului heille vielä rauhanteon jälkeenkin tapahtuneiden suurten väestönsiirtojen aikana. Siinä järjestelyssä, joka sodan aikana suoritettiin siirtoväen huoltohallintoa varten, oli otettava huomioon, että siirtoväen asema ja olosuhteet suurelta osalta riippuivat siitä, kuinka tehokkaasti paikkakunnan mahdollisuudet käytettiin huollon hyväksi ja kuinka suopeasti paikalliset asukkaat siirtoväen huoltoon suhtautuivat. Sen takia oli välttämätöntä, että siirtoväen huoltotoimen vastuunalaisen johtajan tuli olla paikkakunnan luottamusta nauttiva, arvovaltainen henkilö, jolla olisi mahdollisuus vaikuttaa siihen, että siirtoväen huollon olot paikkakunnalla olisivat hyvät. Hallinnon järjestämisessä oli pidettävä mielessä, että hankauskohtien syntymisestä paikallisten asukkaiden ja siirtoväen kesken koituisi eniten vahinkoa juuri siirtoväelle. Tämän takia ei katsottu voitavan mennä eräältä kannalta varsin luonnolliselta tuntuvaan ratkaisuun, että siirtoväen huoltojohtajaksi määrättäisiin siirtoväkeen kuuluva henkilö. Samaan suuntaan vaikutti myöskin se, että suuri osa siirtoväen parhaista kunnalliskokemusta saaneista miehistä ei ollut siirtoväen mukana, vaan muissa tehtävissä sotatoimialueella. Kuitenkin pyrittiin saamaan siirtoväen oma osanotto huoltohallinnon käytännölliseen suorittamiseen niin suureksi kuin olosuhteet sen sallivat neuvottelevien avustajien asettamisella siirtoväen huoltojohtajien avuksi. Näitä siirtoväen luottamushenkilöitä on muutamissa kunnissa käytetty varsin runsaasti ja siirtoväen taholta ei näissä kunnissa ole sanottavaa tyytymättömyyttä huollon järjestämistä vastaan esiintynyt. Eräissä kunnissa on kuitenkin laiminlyöty luottamushenkilöiden käyttäminen. Tässä yhteydessä voidaan mainita, että siirtoväen osallistumista huoltohallintoon on omiaan erityisesti tehostamaan se, että siirtoväen työhön sijoittajaa, jonka tulee samalla toimia siirtoväen huoltojohtajan apulaisena, tulee olla siirtoväkeen kuuluva. Siirtoväen työhön sijoittajan toimet on perustettu 14/6 1940 annetulla valtioneuvoston päätöksellä. Siirtoväki on rauhanteon jälkeen toisessa asemassa kuin sodan aikana, kun tiedetään, että se ei pääse takaisin koteihinsa. Siitä on tullut pysyväinen väestönaines maan nykyisten rajojen sisäpuolelle. Sen vuoksi on suunniteltu sellaisia uudelleenjärjestelyjä huoltohallinnossa, että siirtoväelle voitaisiin varata enemmän kuin tähän asti osallisuutta hallinnon käytännölliseen hoitoon. 2. Kuka kuuluu siirtoväkeen? Sodan aikana voimassa olleiden säännösten mukaan kuuluivat siirtoväkeen ne henkilöt, jotka valtioneuvosto sotatilalain nojalla oli määrännyt asuinpaikkakunniltaan siirtymään (pakkoevakuoidut), sekä ne henkilöt, jotka sisäasiainministeriön suostumuksella annetun asianomaisten viranomaisten kehoituksen johdosta olivat siirtyneet asuinpaikkakunniltaan (ns. vapaaehtoisesti evakuoidut). Rauhanteon jälkeen on siirtoväkeen katsottava kuuluvan: a) ne henkilöt, jotka ovat asuneet Suomen ja Neuvostoliiton välillä 12/3 1940 tehdyn rauhansopimuksen mukaan Neuvostoliitolle luovutetulla tai vuokratulla alueella ja jotka sodanvaaran, sodan tai mainitun rauhanteon johdosta ovat siirtyneet tai siirretyt Suomen nykyiselle alueelle; b) ne henkilöt, jotka sotatilalain nojalla annettujen määräysten nojalla eivät saa muuttaa asumaan valtakunnan itärajan läheisyydessä oleviin koteihinsa; c) ne henkilöt, jotka Neuvostoliitolle luovutetulla tai vuokratulla alueella ollut kunta oli sijoittanut hoidettavaksi Suomeen jääneellä alueella sijaitsevaan huoltolaitokseen tai yksityisen perheeseen; sekä d) ne henkilöt, jotka rauhanteossa osittain Neuvostoliitolle luovutetulla tai vuokratulla alueella ollut kunta oli sijoittanut hoidettavaksi Suomeen jääneellä alueella sijaitsevaan huoltolaitokseen, milloin he ennen laitokseen joutumista olivat asuneet Neuvostoliitolle luovutetussa osassa kuntaa. Edelleen kuuluu siirtoväkeen sellaiset lapset, jotka ovat siirtoväkeen kuuluvalle syntyneet rauhanteon jälkeen. 3. Siirtoväen sijoitus Sodan aikana siirtoväen sijoitusta määrättäessä oli otettava huomioon mm. pommitusvaara, edulliset kulkusuhteet nimenomaan rautatiekuljetuksissa, elintarvikkeiden saanti, joukko-osastojen sijoitukset yms. Sitäpaitsi piti varata suuret alueet kaupunkien ja muiden asutuskeskusten mahdollista pakkoevakuointia varten. Tästä johtui, että siirtoväki jakaantui varsin epätasaisesti eri paikkakuntien kesken. Osittain samat seikat vaikuttivat, että väestön sijoitus rauhanteon jälkeen tapahtuneissa siirroissa ei voinut olla tasainen. Erityisesti on tällöin syytä mainita, että koteihinsa ennen uuden kaakkoisrajan takaa rauhanteon jälkeen siirtynyt väestö oli ohjattava sijoituskuntiin ennen kuin vapaaehtoisesti siirtyneet olivat päässeet palaamaan koteihinsa. Kevään tullen oli siirtoväen sijoitukseen saatava monestakin syystä tasoituksia. Niistä mainittakoon kevättöiden suorittaminen, liiallinen asumistiheys, elintarvikkeiden saannin turvaaminen, se, että monissa kunnissa ei ollut lainkaan siirtoväkeä, saman kunnan siirtoväen hajaantuminen eri puolille maata jne. Sisäasiainministeriö antoikin, sitten kun asiasta oli neuvoteltu maaherrojen kokouksessa ja siirtoväen huollon keskuksen neuvottelukunnassa, tasoituksen aikaansaamiseksi 19 päivänä huhtikuuta 1940 seuraavan määräyksen: "Väestönsiirtojen viime vaiheessa oli siirtoväkeä pakko sijoittaa olosuhteiden vuoksi suhteettoman runsaasti eräille paikkakunnille, joilla on sen johdosta esiintynyt sopivien asuntojen ja elintarvikkeidenkin puutetta. Kun rauhan jälkeen on mahdollisuuksia suorittaa tasoituksia siirtoväen sijoituksessa senkin vuoksi, että enää ei ole tarvis varata sijoittumistiloja vapaaehtoisesti siirtyville eikä liioin kaupunkien evakuointia silmälläpitäen, on sisäasiainministeriö vahvistanut huoltovaiheen aikana noudatettavaksi seuraavan siirtoväen sijoituksen kunnittain eri läänien kesken: Uudenmaan lääniin: Bromarv, Tenhola, Tammisaaren maalaiskunta, Pohja, Hangon kaupunki, Koiviston maalaiskunta, Terijoki, Uusikirkko, Viipurin kaupungin Viipurin-Uuraan saarien asukkaat. Hämeen lääniin: Antrea, Kivennapa, Kuolemajärvi, Parikkala, Rautjärvi, Sakkola, Valkjärvi, Viipurin kaupunki, Viipurin maalaiskunta. Turun ja Porin lääniin: Heinjoki, Hiitola, Johannes, Jääski, Kanneljärvi, Kaukola, Kirvu, Muolaa, Nuijamaa, Seiskari, Säkkijärvi, Vahviala, Äyräpää. Viipurin lääniin: Koiviston kauppala, Lavansaari, Saari, Simpele, Suursaari, Tytärsaari, Virolahti, Ylämaa. Kuopion lääniin: Ilomantsi, Impilahti, Kitee, Pälkjärvi, Soanlahti, Sortavalan kaupunki, Suojärvi, Värtsilä. Oulun lääniin: Kuusamo, Sortavalan maalaiskunta, Uukuniemi. Lapin lääniin: Jaakkima, Lumivaara, Petsamo, Salla. Mikkelin lääniin: Korpiselkä, Metsäpirtti, Rautu, Ruskeala. Vaasan lääniin: Harlu, Kurkijoki, Käkisalmen kaupunki, Käkisalmen maalaiskunta, Lahdenpohjan kauppala, Pyhäjärvi, Räisälä, Salmi, Suistamo, Vuoksenranta. Kuntien sijoituksen läänin alueella määrää lääninhallitus. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon, että kullekin kunnalle olisi pyrittävä, mikäli mahdollista, varaamaan yhtenäinen alue, joka on valittu sitä silmälläpitäen, että siirtoväellä on mahdollisuus saada ammattiaan vastaavaa työtä; sekä että ne kunnat, joissa on pääasiallisesti kreikkalaiskatolista uskoa tunnustavia asukkaita, sijoitettaisiin toistensa naapuruuteen siinäkin tapauksessa, että niiden sijoituspaikat ovat eri lääneissä. Sikäli kuin edellä mainittujen Venäjälle luovutettujen kuntien asukkaita on muissa kuin yllämainituissa pääsijoituslääneissä, on heidät pyrittävä siirtämään uusiin sijoituslääneihin. Milloin jonkin kunnan yksityiset asukkaat ovat tähän mennessä kuitenkin saaneet sellaisen asuinpaikan, että he siitä käsin katsovat voivansa vastaisuudessa hankkia itselleen mahdollisuuden omaan toimeentuloon taikka muusta kohtuullisesta syystä eivät halua siirtyä uuteen sijoituslääniin, on heille varattava tilaisuus jäädä paikoilleen siinäkin tapauksessa, että he toistaiseksi jäisivät valtion huollon varaan. Ne väestönsiirrot, jotka aiheutuvat edellämäärätyistä muutoksista, on huolellisesti valmistettava lähetettävän ja vastaanottavan lääninhallituksen toimesta yhteisesti. Tämän sekä että lääninhallitusten on syytä edistää kuntien edellä järjestetystä sijoituksesta riippumatta määrättyä ammattia harjoittaneiden asukkaiden siirtymistä seuduille, joissa he voivat saada ammattityötä, ministeriö ilmoittaa lääninhallituksen tiedoksi asian aiheuttamia toimenpiteitä varten." Sisäasiainministeriön päätöksen toteuttaminen lääninhallitusten toimesta kohtasi kuitenkin eräitä voittamattomia vaikeuksia, niin että sitä ei voitu suorittaa niin nopeasti ja täydellisesti kuin oli odotettu. Pahin oli kuljetusneuvojen puute. Bensiininpuute aiheutti sen, että monia valmiiksi suunniteltuja ja aloitettujakin väestönsiirtoja piti keskeyttää. Erinäiset sijoitusvaikeudet myöskin hidastuttivat siirtojen suorittamista. Kaikesta tästä aiheutui mm. palstaviljelystoiminnan häiriintymistä sekä muuta käytännöllistä hankaluutta ynnä sielullista kärsimystä siirtoväelle. Käytettävissä olevilla mahdollisuuksilla ei niitä kaikkia valitettavasti ole voitu välttää. Kesäkuun puolivälissä oli eri kuntien asukkaiden summittainen sijoitus seuraavanlainen (luvut ovat yleensä valtion huollon varassa olevista henkilöistä): Siirtoväen Siirtoväen nykyinen kotikunta asukasluku sijoituskunta lukumäärä 31/12 1938 Antrea 8.610 Tammela 3.336 Sääksmäki 460 Bromarf n. 500 Bromarf 438 Hanko 7.466 Tammisaari 850 Helsinki 500 Karjaa kauppala 479 Inkoo 231 Karjaa mlk. 150 Dragsfjärd 139 Vestanfjärd 100 Harlu 7.127 Kaarlela 1.000 Veteli 1.000 Alaveteli 600 Kannus 600 Kälviä 550 Kaustinen 500 Heinjoki 3.559 Perniö 1.900 Sauvo 333 Särkisalo 300 Karuna 173 Angelniemi 160 Hiitola 7.647 Ikaalinen 1.700 Kankaanpää 1.700 Parkano 1.400 Karvia 485 Hongonjoki 450 Jämijärvi 300 Kihniö 240 Impilahti 13.043 Ilomantsi Iisalmi mlk. Sonkajärvi Vieremä Ilomantsi n. 3.000 Muuruvesi 914 Juankoski 378 Riistavesi Liperi Jaakkima 8.386 Alatornio 3.526 Karunki 2.261 Ylitornio 570 Johannes 6.535 Parkano 974 Kisko 618 Uskela 400 Piikkiö 360 Maaria 330 Kaarina 306 Lieto 203 Pyhäranta 200 Muurla 186 Jääski n. 8.000 Vahto 145 Ruokolahti 4.000 Köyliö 1.026 Nakkila 954 Joutseno 900 Säkylä 815 Kiukainen 710 Eura 607 Rauma mlk. 605 Ulvila 543 Harjavalta 386 Lappi 194 Honkilahti 126 Kanneljärvi 3.757 Kiikka 790 Kauvatsa 664 Tyrvää 512 Kaukola 4.092 Huittinen 1.725 Kokemäki 1.326 Kirvu 8.305 Hämeenkyrö 2.085 Mouhijärvi 871 Lavia 650 Viljakkala 650 Kullaa 453 Keikyä 374 Kiikoinen 370 Suodeniemi 340 Suoniemi 297 Kitee n. 3.000 Kitee Juankoski Kivennapa 9.569 Hauho 1.504 Lammi 1.500 Pälkäne 1.346 Luopioinen 1.000 Kuhmalahti 463 Tuulos 494 Sahalahti 450 Koivisto kauppala 2.902 Vehkalahti 650 Sippola 400 Koivisto mlk. 8.933 Iitti 1.680 Orimattila 1.650 Ruotsinpyhtää 700 Elimäki 667 Artjärvi 500 Anjala 473 Jaala 422 Myrskylä 350 Kuusankoski 238 Lappträsk 100 Korpiselkä 3.437 Hirvensalmi 785 Ristiina 500 Pertunmaa 449 Mäntyharju 403 Mikkeli mlk. 100 Kuhmo Nivala 500 Haapajärvi 386 Pyhäjärvi 270 Piippola 100 Haapavesi 100 Kuolemajärvi 5.538 Tammela 3.336 Urjala 3.000 Koijärvi 1.850 Loppi 1.155 Kalvola 680 Renko 446 Sääksmäki 100 Kurkijoki 9.650 Viitasaari 2.500 Karstula 1.348 Petäjävesi 800 Uurainen 700 Laukaa 600 Multia 300 Suolahti 100 Kuusamo n. 2.000 Pudasjärvi 1.900 Ii 1.800 Haukipudas 1.100 Yli-Ii 900 Kiiminki 600 Yli-Kiiminki 450 Käkisalmi kaup. 3.859 Ähtäri 800 Käkisalmi mlk. 4.966 Lapua 1.500 Ylistaro 1.800 Nurmo 650 Seinäjoki 300 Lahdenpohja kauppala 1.892 Jyväskylä 742 Äänekoski 400 Lavansaari 1.223 Kymi 415 Pyhtää 120 Lumivaara 4.871 Tervola 1.850 Kemi mlk. 1.793 Simo 800 Rovaniemi 377 Metsäpirtti 4.718 Rantasalmi 1.850 Heinävesi 740 Juva 216 Kangaslampi 118 Muolaa 11.495 Loimaa mlk. 1.620 Kemiö 900 Alastaro 859 Mynämäki 808 Koski 580 Vehmaa 552 Nousiainen 459 Kalanti 422 Vampula 400 Metsämaa 263 Mietoinen 248 Taivassalo 222 Loimaa kpl. 187 Lokalahti 184 Parainen 150 Nuijamaa n. 2.500 Laitila 1.522 Joutseno 100 Parikkala n. 3.000 Somero 709 Parikkala 600 Somerniemi 590 Petsamo n. 1.000 Inari 550 Pyhäjärvi 7.863 Alavus 2.800 Alajärvi 950 Kuortane 900 Töysä 800 Soini 500 Lehtimäki 300 Virrat 175 Pälkjärvi n. 1.500 Maaninka 1.352 Rautjärvi n. 3.000 Hausjärvi 1.322 Kärkölä 700 Rautu 5.880 Pieksämäki 1.620 Kangasniemi 1.020 Jäppilä 932 Virtasalmi 286 Pieksämä 104 Ruskeala 6.274 Sysmä 2.088 Hartola 1.551 Joutsa 228 Luhanka 153 Räisälä 7.732 Ilmajoki 3.000 Kauhajoki 2.000 Peräseinäjoki 950 Karijoki 300 Saari n. 1.000 Saari 300 Sakkola 5.889 Vesilahti 1.102 Akaa 874 Kylmäkoski 867 Lempäälä 500 Tottijärvi 250 Viiala 135 Salla n. 4.000 Salla Kemijärvi 4.500 Pelkosenniemi 870 Savukoski 267 Salmi 13.005 Leppävirta 3.297 Jurva 1.600 Jalasjärvi 866 Pylkönmäki 800 Saarijärvi 4.500 Kannonkoski 300 Kivijärvi 100 Seiskari 729 Pyhtää 100 Rymättylä 234 Simpele n. 1.200 Simpele 460 Soanlahti 2.378 Hankasalmi 500 Sumiainen 289 Sortavala kaup. 4.189 Kuopio 4.029 Sortavala mlk. 20.660 Liminka 1.700 Kalajoki 1.500 Sievi 1.300 Oulujoki 1.260 Pyhäjoki 1.040 Oulainen 1.000 Paavola 1.000 Kempele 630 Oulunsalo 575 Pattijoki 450 Saloinen 400 Merijärvi 550 Alavieska 270 Ylivieska 250 Kestilä 236 Pulkkila 230 Suistamo 8.300 Laihia 2.000 Rautalampi 1.390 Vesanto 1.332 Jalasjärvi 580 Vähäkyrö 300 Isokyrö 229 Laukaa 5.000 Suojärvi 15.013 Suonenjoki 2.721 Kauhava 1.200 Isokyrö 1.000 Jyväskylä 640 Alahärmä 600 Ylihärmä 500 Toivakka 358 Lappajärvi 350 Kortesjärvi 300 Viitasaari 254 Suomussalmi Muhos 800 Utajärvi 750 Lumijoki 635 Siikainen 220 Revonlahti 180 Suursaari 760 Kymi 450 Loviisa 100 Säkkijärvi 7.748 Merikarvia 1.100 Eurajoki 805 Siikainen 725 Noormarkku 735 Luvia 613 Ahlainen 482 Pomarkku 355 Pori mlk. 500 Tammisaari mlk. n. 700 Tammisaari mlk. 350 Snappertuna 148 Tenhola n. 700 Tenhola 683 Terijoki 6.894 Mäntsälä 950 Tuusula 800 Hyvinkää kauppala 480 Hyvinkää mlk. 400 Pornainen 355 Kerava kauppala 300 Pukkila 270 Sipoo 150 Tytärsaari 466 Pyhtää 350 Loviisa 200 Uukuniemi n. 4.000 Vihanti 1.375 Rautio 600 Rantsila 475 Ylivieska 250 Paavola 150 Uusikirkko 10.113 Vihti 2.000 Nurmijärvi 1.700 Lohja mlk. 1.260 Nummi 820 Pusula 673 Pohja 650 Karjalohja 470 Espoo 334 Kirkkonummi 331 Sammatti 300 Vahviala n. 5.000 Punkalaidun 1.542 Pöytyä 942 Yläne 418 Oripää 378 Karinainen 277 Lieto 218 Valkjärvi 7.711 Ypäjä 1.681 Humppila 1.610 Jokioinen 1.100 Somero 1.000 Forssa 500 Viipuri kaup. 72.541 Helsinki 1.500 Ruovesi 1.461 Janakkala 1.225 Padasjoki 1.100 Asikkala 1.075 Orivesi 1.000 Hattula 963 Hollola 928 Kangasala 898 Porvoo mlk. 800 Sääksmäki 655 Kuru 600 Teisko 589 Mikkeli mlk. 585 Nastola 576 Vanaja 556 Pernaja 530 Ylöjärvi 526 Helsinki mlk 524 Tyrväntö 462 Hämeenlinna mlk. 242 Askola 398 Lempäälä 358 Koski 316 Huopalahti 277 Kymi 230 Pirkkala 205 Mikkeli 188 Liljendahl 164 Honginjoki 156 Anttola 151 Oulunkylä 150 Eurajoki 134 Karkku 120 Pieksämäki 120 Mäntyharju 114 Porvoo 110 Ristiina 100 Messukylä 100 Viipuri mlk. 15.379 Jämsä 2.175 Jyväskylä mlk. 1.370 Korpilahti 1.359 Kuhmoinen 1.226 Längelmäki 800 Muurame 600 Eräjärvi 400 Koskenpää 315 Punkalaidun 133 Virolahti n. 1500 Virolahti 1.500 Vuoksela 2.862 Vilppula 983 Juupajoki 350 Kuorevesi 293 Vuoksenranta 3.334 Kurikka 2.500 Teuva 800 Värtsilä 5.000 Kurikka 2.500 Pielavesi 2.400 Teuva 800 Siilinjärvi 676 Ylämaa n. 750 Ylämaa Säkkijärvi 400 Äyräpää 5.481 Halikko 795 Pertteli 602 Kuusjoki 527 Marttila 454 Suomusjärvi 397 Kiikala 382 Tarvasjoki 380 Mellilä 322 Siirtoväen muuttamisesta paikkakunnalta toiselle on annettu seuraavat ohjeet: Siirtoväkeen kuuluva valtion huollon varassa oleva henkilö ei ole oikeutettu siirtoväen huoltojohtajan luvatta muuttamaan sijoituskunnastaan. Lupaa älköön myönnettäkö, ellei anoja voi esittää siihen riittäviä syitä. Myönnetystä luvasta on anojalle annettava kirjallinen todistus. Siirtymiseen saman kunnan alueella kylästä toiseen on myös hankittava siirtoväen huoltojohtajan lupa. Siirtyminen saman kylän alueella talosta toiseen voi tapahtua kyläpäällikön suostumuksella. Oma-aloitteisesta siirrosta aiheutuneita kustannuksia ei korvata valtion varoista, ellei lääninhallitus poikkeustapauksissa tehdystä anomuksesta toisin määrää. Siirtoväen sijoitusta määrättäessä on pyritty ensisijaisesti siihen siirtoväen taholta esitettyyn järjestelyyn, että entisen asutuksen yhtenäisyys mahdollisuuksien mukaan säilytettäisiin. Kun kuitenkin huoltoviranomaisten on pyrittävä edistämään siirtoväen sijoittumista ammattiin ja elinkeinoon, ei ole tarkoituksenmukaista pitää jäykästi kiinni siirtoväelle määrätyistä sijoituskunnista, milloin henkilö jollakin toisella paikkakunnalla voi saada paremmat edellytykset toimeentulolleen tai milloin hänen huoltonsa muualla tulee valtiolle edullisemmaksi. Kuitenkin on ollut tarpeen määrätä, että lupaa siirtymiseen sellaiseen kuntaan, johon siirtoväen huoltojohtajaa ei ole määrätty, ei saa myöntää, mikäli siirtoa anonut henkilö uudessa kunnassakin tulee tarvitsemaan valtion huoltoa. Edelleen on määrätty, hän voi esittää selvitystä siitä, että hän on saanut siirtymisluvan, johon on merkitty, mihin saakka huoltoavustusta on ennakolta annettu. Siirtoväen matkustamisesta maksutta rautateillä on voimassa seuraava rautatiehallituksen kirjelmä 20 päivältä toukokuuta 1940: "Kultalaitosten ja yleisten töiden ministeriön kuluvan toukokuun 16 päivänä päivätyn kirjelmän N:o 2974 mukaan ilmoitetaan täten tiedoksenne ja asianosaisten tietoon saatettavaksi valtioneuvoston tehdyn anomuksen johdosta suostuneen siihen, että siirtoväen työhön sijoittamisesta tai uudelle asuinpaikalle siirtämisestä aiheutuvat henkilö- ja tavarakuljetukset suoritetaan rautateitse maksutta siirtoväen huoltojohtajan tai siirretyn omaisuuden hoidosta huolehtimaan määrätyn henkilön antaman todistuksen perusteella, kuitenkin siten, että rautatiehallitus oikeutetaan aikanaan lähettämään puheenalaisista kuljetuksista lasku siirtoväen huollon keskukselle maksettavaksi siirtoväen huoltoa varten tarkoitetuista varoista. Ylläolevan johdosta rautatiehallitus on määrännyt, että myös puheenaolevat kuljetukset toimitetaan kaavakkeille B N:o 259 ja 260 laadittujen tilausten perusteella, joita ovat oikeutetut antamaan: lääninhallitukset, siirtoväen huoltojohtajat tai mikäli kuntaan ei siirtoväen huoltojohtajaa ole määrätty, poliisipäälliköt sekä siirtoväen huollon keskuksen varastopiirien esimiehet ja lääninhallituksen kuntiin määräämät siirretyn omaisuuden hoitajat, sekä että lippu saadaan kirjoittaa joko kullekin erikseen tai yhteinen samalle määräasemalle matkustaville. Aseman tulee kuitenkin tilauskaavakkeeseen B. N:o 259 merkitä, montako alle 10-vuotista lasta, joilla siis olisi ollut oikeus lapsenlipun saantiin, on ollut niiden matkustajien joukossa, joille yhteinen lippu on kirjoitettu. Muissa kohdin noudatetaan rautatiehallituksen kuluvan toukokuun 8 päivänä päivätyssä kirjelmässä N:o 581/1606 annettuja määräyksiä." Maksuton rautatiekuljetus voidaan siis antaa ainoastaan työhön sijoitetulle tai työpaikan saaneelle henkilölle sekä uudelle ansiopaikalle siirtyvälle henkilölle tavaroineen. Sen lisäksi on annettu määräys, että milloin siirtokarjan kuljettamisessa tarvitaan karjan huoltaja, on hänelle annettava vapaa rautatiekuljetus. Siirtoväen huollon keskus on kirjeessään 21/5 1940 tehostanut sitä, että siirtoväen matkustamista varten omaisten, tavarain ja karjan tiedustelua tai etsiskelyä varten ei vapaata rautatiekuljetusta saa antaa. 4. Valtion huoltoavustus. Sotatilalain 49 §:n mukaan on valtion annettava majoitus ja muonitus niille asuinseuduiltaan pakollisesti siirretyille henkilöille, jotka ovat sen tarpeessa. Tässä säännöksessä on valtion huoltovelvollisuus rajoitettu kahdessa olennaisessa suhteessa. Ensiksikin valtion huolto ei ulotu muuhun kuin majoitukseen ja muonitukseen ja toiseksi sitä annetaan ainoastaan sellaisille henkilöille, jotka eivät voi itse majoituksestaan ja muonituksestaan huolehtia. Tämän mukaisesti määräsi sisäasiainministeriö 23/2 1940 antamassaan kiertokirjeessä, että siirtoväen huoltojohtajien on tutkittava jokaisen siirtoväkeen kuuluvan valtion huollon varassa olevan osalta erikseen, onko kyseelliselle henkilölle tarpeen antaa valtion huoltoa. Tällöin on lähdettävä siitä, että kaikki siirtoväkeen kuuluvat ensisijaisesti joko tulevat toimeen omilla varoillaan tai omalla työllään taikka saavat ylläpitonsa niiden toimenpiteiden perusteella, joilla valtio on pyrkinyt turvaamaan sodanaikaisessa palveluksessa olevien asevelvollisten omaisten toimeentulon, ja vasta toissijaisesti on heidän huoltamisekseen turvauduttava sellaiseen poikkeukselliseen avustusmuotoon kuin siirtoväen huolto. Jos siirtoväkeen kuuluvalla on varoja tai tuloja, olivatpa ne mitä laatua tahansa, ei hän kuulu siirtoväen huoltotoimenpiteiden piiriin. Samalla määrättiin, että jos siirtoväkeen kuuluvalla on tuloa, joka vain osittain riittää hänen elatukseensa, on tämä tulo aina vähennyksenä otettava huomioon siirtoväen huoltoavustusta annettaessa. Siirtoväen huoltojohtajalle annettiin kuitenkin oikeus harkintansa mukaan jättää pieni osa ansiotulosta asianomaisen itsensä vapaasti käytettäväksi. Valtion huoltoavustuksen suuruudesta antoi sisäasianministeriö kiertokirjeessään 23 päivältä helmikuuta 1940 seuraavan ohjeen: "Valtio korvaa siirtoväkeen kuuluvien toimeentuloa vailla olevien henkilöiden tavanmukaiseen yksinkertaiseen majoitukseen ja muonitukseen kuuluvista eduista aiheutuvat todelliset kustannukset, joiden määrä saa nousta enintään 12 markkaan aikuista ja 8 markkaan alle 15-vuotiasta lasta kohti vuorokaudelta. Kun kuitenkin näiden kustannusten on todettu nousseen eri puolilla maatamme keskimäärin 6-8 markkaan henkilöä kohden vuorokaudelta, voidaan mainittuja lukuja pitää ohjeena, jonka mukaan siirtoväen huoltojohtajan on pyrittävä puheenaolevassa suhteessa toimimaan. Edellämainittuihin enimmäismääriin saavat kustannukset nousta vain poikkeustapauksissa, kun kysymyksessäolevan paikkakunnan elinkustannukset ovat huomattavasti tavallista korkeammat." Kun rauhan tultua elintarvikkeiden hinnat kohosivat, antoi siirtoväen huollon keskus 10 päivänä huhtikuuta 1940 lääninhallituksille seuraavan ohjeen: "Kun vallitsevissa oloissa ruokatarvikkeiden hinnat kohoavat kaikista tätä ilmiötä vastaan tarkoitetuista toimenpiteistä huolimatta, on osoittautunut, että ne keskihinnat, jotka on mainittu sisäasiainministeriön 23 päivänä helmikuuta 1940 vahvistamissa lisäohjeissa, eivät enää kaikkialla ole riittävät siirtoväen kohtuullisiin majoitus- ja ravintomenoihin. Sen vuoksi siirtoväen huollon keskus tahtoo kiinnittää huomiota siihen, että lisäohjeiden nimenomaisen määräyksen mukaan siirtoväen huoltokustannukset voivat nousta aina lisäohjeissa mainittuihin enimmäismääriin saakka, milloin elinkustannukset sen tekevät tarpeelliseksi." Huoltoavustuksen ylimpään rajaan on tehty 23/5 1940 sellainen poikkeus, että milloin laitoshoitoa tarvitsevat valtion huollon varassa olevat varattomat siirtoväkeen kuuluvat henkilöt on sijoitettu kunnalliskoteihin tai muihin vastaaviin hoitolaitoksiin, saadaan hoitopalkkiona suorittaa enintään se määrä, joka vastaa laitoksen omien hoidokkien keskimääräisiä kustannuksia puheenaolevana aikana. Edellä selostettujen päätösten mukaan ei huoltoavustusta saa antaa henkilölle, jolla on varoja tai tuloja. Kun rauhanteon jälkeen palaaminen kotiseudulle, joka sodan aikana näytti mahdolliselta, ei käy päinsä, on ollut tarpeen lieventää tätä määräystä. Toukokuun 14 päivänä 1940 siirtoväen huollon keskus, kiinnitettyään huoltoviranomaisten huomiota siihen, että siirtoväelle ryhdytään suorittamaan luovutetusta viljasta ja karjasta korvauksia, joiden kokonaismäärä nousee useampaan kymmeneen miljoonaan markkaan, määräsi, että kun huoltoavustuksen antaminen korvauksen saajalle ja hänen huollettavinaan oleville perheenjäsenille keskeytetään suunnilleen niin pitkäksi ajaksi eteenpäin kuin korvaussumma peittää sen huoltoavustuksen, joka perheelle sanotulla ajalla olisi annettava, on tällöin kohtuullisesti otettava vähennyksenä huomioon välttämätön vaatetuksen täydentäminen. Myöhemmin, 13 päivänä kesäkuuta on määrätty edellä mainitussa tarkoituksessa huomioon otettavaksi myöskin ammatin harjoittamiseksi tarpeellisten työkalujen sekä välttämättömän talousirtaimiston hankkiminen sekä sellaiset lailliset maksut, jotka korvauksen saajan on suoritettava. Vihdoin on 4 päivänä heinäkuuta siirtoväen huollon keskuksen neuvottelukunnan esittämän mielipiteen mukaisesti määrätty, että sellainen siirtoväkeen kuuluva henkilö, joka on saanut varoja myymästään lehmästä, hevosesta taikka maatalousvälineistä sekä tallettanut varat pankkiin, on oikeutettu näin saamastaan tulosta huolimatta edelleen yleisin edellytyksin saamaan huoltoavustusta, mikäli talletettaessa on tehty ehto, että varat ovat talletettuina siihen saakka, kunnes henkilö pääsee viljelemään omaa tai vuokramaata. Tällaisessa tapauksessa tulee asianomaisen henkilön esittää siirtoväen huoltojohtajalle tarpeellinen selvitys siitä, että varat on edellämainitunlaisella tavalla saatu sekä pankkikirja taikka muu talletustodistus, johon on merkitty, että kysymyksessäolevia varoja ei saada tililtä nostaa ilman asianomaisen siirtoväen huoltojohtajan tai vastaavan viranomaisen kirjallista lupaa. Edellä selostettujen säännösten mukaan saa siirtoväkeen kuuluva käyttää saamistaan korvaus- y.m. varoista kohtuullisen osan vaatetuksen, työkalujen ja kotitalousirtaimiston hankkimiseen, laillisten suoritustensa maksuun sekä tallettaa myymästään lehmästä, hevosesta taikka maatalousvälineistä saamansa tulot myöhemmin saatavassa maataloudessansa käytettäväksi. Tämän yli menevät tulot on käytettävä oman ja perheen elatukseen. Valtion huoltoavustuksen varassa olevien henkilöiden lukumäärän kehitys käy selville seuraavasta asetelmasta: 1/5 1/6 1/7 15/7 Uudenmaan lääni 13.098 30.000 26.638 25.684 Turun ja Porin lääni 68.799 45.233 39.371 36.500 Hämeen lääni 66.843 50.933 52.000 39.550 Viipurin lääni 2.455 4.306 4.474 4.918 Kuopion lääni 58.870 48.700 25.867 22.837 Mikkelin lääni 24.765 17.513 13.757 13.336 Vaasan lääni 54.480 49.594 44.946 43.729 Oulun lääni 34.958 25.982 17.997 16.748 Lapin lääni 21.500 18.944 9.597 9.080 Yhteensä 345.818 291.205 234.647 212.382 Huoltoavustuksen suorittamisesta siirtoväkeen kuuluville lomautetuille sotilaille on siirtoväen huollon keskus 12/4 1940 antanut määräyksen, että heille voidaan suorittaa huoltoavustusta lomalla ollessa, mikäli he eivät ole saaneet sotilasviranomaisilta päivärahaa, jolla voisivat tulla toimeen. Siirtoväen naisille on pyritty valmistamaan tilaisuus mennä oppilaiksi kotitaloudellisiin oppilaitoksiin siten, että lääninhallituksille on annettu oikeus määrätä suoritettavaksi niille siirtoväkeen kuuluville naisille, joilla ei ole omia varoja, kotitaloudellisessa oppilaitoksessa oloajalta majoitusta ja muonitusta varten määrätty ylin päiväkorvaus kuuden kuukauden ajalta. Poikkeustapauksissa on samalla lääninhallituksille annettu oikeus ylittää tämä aikamäärä. Edelleen on siirtoväen huollon keskus maatalousseurojen keskusliiton esityksestä oikeuttanut maatalousseurojen järjestettäviin karja- ja kotitalouskursseihin osaaottaville siirtoväkeen kuuluville naisille, jotka annettujen ohjeiden mukaan ovat oikeutettuja huoltoavustukseen, suorittamaan määrätyn avustuksen kurssi- ja harjoitteluajalta. Valtion huollon s.o. majoituksen ja muonituksen antaminen siirtoväelle voi tapahtua joko yksityishuollossa, joukkohuollossa taikka omahuoltoisesti. Yksityishuolto merkitsee sitä, että henkilö sijoitetaan johonkin talouteen, joka antaa hänelle asunnon ja ruoan ja jolle suoritetaan siirtoväen huoltojohtajan toimesta huoltoavustus rahassa. Joukkohuolto tarkoittaa yhteismajoitusta. Omahuolto merkitsee sitä, että henkilölle annetaan yksinkertaista majoitusta ja muonitusta varten avustusta rahassa, ostokortteja tai muuta sitä vastaavaa menettelyä käyttäen lääninhallituksen vahvistamien perusteiden mukainen määrä. Sodan aikana oli yksityis- ja joukkohuoltosääntönä, omahuolto poikkeuksena, rauhan tultua on pyritty yhä enemmän vapautumaan joukkohuollosta ja myöskin yksityishuollosta, niin että omahuoltoinen huoltomuoto on nyttemmin yleinen. Kun lääninhallitus vahvistaa perusteet omahuoltoa varten, on sen pyrittävä ylläpitämään tasasuhtaisuutta läänin eri kuntien kesken. Siirtoväen huollon keskuksen toimesta on valmistettu ja siirtoväelle jaettu ohjekirjanen sodanaikaista ruokataloutta varten. Siitä tullaan ottamaan uusia olosuhteita vastaava korjattu painos. Tulevaa talvea varten on siirtoväelle pyritty järjestämään tilaisuus puisten säilytysastiain tekoon ruoka-aineiden säilömistä varten. Siirtoväkeä on kehoitettu mahdollisimman runsaassa määrässä panemaan säilöön nimenomaan erilaisia kasviksia, sieniä ja marjoja. Valtion huoltoavustusta koskevan selonteon yhteydessä on syytä mainita, että 8/5 1940 valtioneuvosto siirtoväen huollon keskuksen esityksestä oikeutti siirtoväen huoltojohtajat tarpeen vaatiessa valtion varoilla hankkimaan ja maksutta luovuttamaan yhdet alusvaatteet, kengät ja työpuvun niille varattomille siirtoväkeen kuuluville sotapalveluksessa olleille henkilöille, jotka sodan johdosta olivat menettäneet kaikki vaatteensa. Myöhemmin siirtyi siviilivarusteiden jako niin hyvin siirtoväkeen kuuluville kuin muillekin sotapalveluksessa olleille tapahtuvaksi suojeluskuntien toimesta. Kysymys ansiotyöhön päässeelle siirtoväkeen kuuluvalle henkilölle maksettavan huoltoavustuksen lakkauttamisesta on aiheuttanut käytännössä vaikeuksia, sillä suuriperheisten on monesti ollut mahdotonta tulla toimeen perheen huoltajan saamilla palkkatuloilla. Sisäasiainministeriön vahvistamissa ohjeissa 27/2 1940 on huoltoavustuksen maksamisesta tällaisissa tapauksissa seuraava määräys: Jos siirtoväkeen kuuluvan huoltaja on ansiotyössä, on valtion huoltoa perheelle annettava varsinkin kuin perheen suuruus tai taloudellisen aseman heikkous siihen välttämättä pakottaa. Vaikka siis yleisenä periaatteena on ollut pidettävä, että työssä olevalle siirtoväkeen kuuluvalle enempää kuin hänen perheelleen ei huoltoavustusta suoriteta, ovat poikkeusjärjestelyt olleet sallittuja. Samalla tavoin on asia järjestetty siinä valtioneuvoston päätöksessä, joka 14/6 1940 on annettu siirtoväen työhön sijoittamisen perusteista. Sen 7 §:ssä on määrätty, että valtion huoltoavustus lakkautetaan työhön osoitetulta tai muuta tietä ansiotyötä saaneelta henkilöltä heti. Jos hän kuitenkin on perheenhuoltaja tai täyttää muuta köyhäinhoitolakiin perustuvaa huoltovelvollisuutta, maksetaan huoltoavustusta seuraavaan tilinmaksuun saakka kuitenkin enintään kahden viikon aikana sen jälkeen kuin hänet on työhön osoitettu. Edelleen on määrätty, että sisäasiainministeriöllä on oikeus antaa yleisohje siitä, onko ja missä tapauksissa avustusta yli tämän määräajan edelleen maksettava. Sisäasiainministeriön tätä koskeva päätös on annettu 27/6 1940. Sen mukaan huoltoavustusta saadaan työssä olevalle siirtoväkeen kuuluvalle suorittaa jatkuvasti ainoastaan sellaisessa poikkeustapauksessa, että perheen huoltajan saama palkka huoltajan erillään asumisen, perheen suuruuden, vuokran kalleuden ym. seikkojen vuoksi ilmeisesti ei riittäisi perheen toimeentuloon. Milloin työhön osoitettu ilman omaa syytään jälleen joutuu työttömäksi, eikä hänelle voida osoittaa työtä, on hän oikeutettu saamaan uudelleen avustusta. Siirtoväkeen kuuluva voi menettää huoltoavustuksensa kurinpidollisesta syystä. Edellä mainitussa siirtoväen työhön sijoittamisen perusteista annetussa valtioneuvoston päätöksessä on määrätty, että joka ilman pätevää syytä kieltäytyy vastaanottamasta hänelle tarjottua, hänen työkykyään vastaavaa, työlakosta ja työsulusta vapaata työtä, josta maksetaan sillä työalalla siihen aikaan tavallinen palkka, taikka työttömyyden lieventämiseksi järjestettyä työtä, ammattikurssit ja työtuvat niihin luettuina, menettää heti huoltoavustuksensa. Siirtoväen huoltojohtajan asiana on arvostella, onko esitetty syy katsottava päteväksi. Samantapainen peruste kurinpidolliseen huoltoavustuksen vähentämiseen sisältyy siirtoväen huoltotoiminnan ohjesäännön 14 §:ään, jonka mukaan lääninhallitus voi huoltojohtajan esityksestä määrätä ohjesäännössä olevia siirtoväen käyttäytymisohjeita rikkoneilta vähennettäväksi valtion huoltoavustuksen määrätyn ajan kuluessa. Kun työstä kieltäytyneellä voi olla perhe, on määrätty, että vaikka työstä kieltäytynyt itse menettää huoltoavustuksensa, on hänen vaimolleen ja alaikäisille lapsille säälittävissä tapauksissa annettava kohtuullista huoltoavustusta, jolleivat muutoin tule toimeen. 5. Majoitus. Siirtoväen huoltotoiminnan ohjesäännön mukaan on siirtoväen huoltojohtajan yhdessä poliisipäällikön kanssa laadittava suunnitelma kuntaan siirretyn siirtoväen ja omaisuuden sijoittamisesta ja huolehtia siitä, että siirtoväellä on majoitus kunnassa. Kun siirtoväen majoitus ei kaikkialla ole voinut käydä ilman pakkotoimenpiteitä, on eräistä kansan toimeentulon ja tuotannon turvaamista tarkoittavista toimenpiteistä 7/3 1940 annetun valtioneuvoston päätöksen 2 §:n mukaan viranomaisille annettu oikeus ottaa pakkotilauksella rakennuksia ja huoneistoja käytettäväksi siirtoväkeä ja siirto-omaisuutta varten. Päätöksen pakkotilauksesta tekee lääninhallitus, kiireellisessä tapauksessa siirtoväen huoltojohtaja. Huhtikuun 23 päivänä 1940 lähetti siirtoväen huollon keskus lääninhallituksille seuraavan kiertokirjeen: "Siirtoväen huollon keskuksen neuvottelukunnan eilen pidetyssä kokouksessa kiinnitettiin useiden neuvottelukunnan jäsenten taholta huomiota siihen, että siirtoväen sijoittaminen useassa kunnassa on suoritettu varsin epätasaisesti niin että pieniin asumuksiin on siirtoväkeä sijoitettu runsaasti, suurten talojen ollessa monesti tyhjinäkin. Tämä on annettujen tietojen mukaan aiheutunut siitä, että suuret kartanot eivät halua ottaa siirtoväkeä vastaan, eivätkä siirtoväen huoltojohtajat ole rohjenneet pakkotoimin sijoittaa siirtoväkeä niihin. Asuttamisen epätasaisuus saattaa johtaa vaikeisiin ristiriitoihin ja terveydellisiinkin epäkohtiin, jonka vuoksi siihen olisi varsinkin kun siihen siirtoväen uutta sijoitusta järjestettäessä tarjoutuu tilaisuus, kiinnitettävä lääninhallitusten taholta vakavaa huomiota. Jotta siirtoväen huoltojohtajat saatettaisiin menettelemään siirtoväen sijoittamisessa tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ja tarpeen vaatiessa turvautumaan asuntojen pakkotilausmenettelyyn, on lääninhallitusten syytä lähettää kuntiin tarkastajia, joilla tulisi olla riittävän suuret valtuudet yksityiskohtaisten ohjeiden antamiseen tässä suhteessa. Samalla kertaa näiden tarkastajien tulisi tutkia siirtoväeltä perittyjen vuokrien suuruutta ja huolehtia siitä, että kiskominen ehkäistään. Kun siirtoväen sijoittaminen huviloihin saattaa osoittautua onnistuneeksi ratkaisuksi omahuoltoisen sijoitusmuodon yleistämisenkin kannalta, olisi siirtoväen huoltojohtajien annettava erityisesti tutkia, eikö sopivat huvilat olisi otettava siirtoväen majoitukseen. Varsinkin kalastajaväestön sijoittaminen merenrannikolle voitaisiin tätä tietä käyttäen toteuttaa." Myöhemmin on erikseen kiinnitetty huomiota siihen, että siirtoväeltä on useissa tapauksissa peritty kohtuuttoman korkeita vuokria. Kesän tullen korkeiden vuokrien periminen on eritoten pidettävä kohtuuttomana ja rangaistava kiskomisena. Siirtoväen huoltotoiminnan ohjesäännössä on määrätty, että siirtoväen tulee majoituspaikoissaan korvauksetta ottaa osaa sellaisten taloustehtävien suorittamiseen, jotka aiheutuvat sen huollosta, siis kotitalousaskareisiin yms. Mikäli siirtoväki suorittaa sen yli menevää työtä sijoitustalossa, on siitä suoritettava käyvä palkka. - Erikoisesti on määrätty, että siirtoväen tulee pitää huolta majapaikkojensa puhtaanapidosta ja terveytensä hoidosta ja siinä tarkoituksessa heti ilmoittaa ilmenneistä sairastapauksista terveyssisarelle, väestönhuoltoapulaiselle, siirtoväen huoltojohtajalle tai kyläpäällikölle sekä avustaa terveydenhoitoviranomaisia taudin levenemisen ehkäisemisessä. Siirtoväen tulee hyvin hoitaa sen käytettäväksi majoituspaikoissa luovutettuja makuuvaatteita, patjoja, astioita sekä huone- ja muuta kalustoa sekä noudattaa ruoka- ja muussa taloudessaan ehdotonta säästäväisyyttä. 6. Terveyden- ja sairaanhoito. Siirtoväen huoltotoiminnan ohjesäännön mukaan on siirtoväelle valtion toimesta annettava paitsi majoitusta ja muonitusta myös sairashoitoa sekä varoja omaisten yksinkertaista hautausta varten. Tämä määräys perustuu lääkintöhallituksen 5/12 1939 tekemään päätökseen, jonka mukaan lääkintöhallitus suorittaa varattomien siirtoväkeen kuuluvien henkilöiden terveyden- ja sairaanhoidosta aiheutuvat kustannukset sekä hautauksesta johtuvat menot. Siirtoväen terveyden- ja sairaanhoito on ollut välittömästi lääkintöhallituksen hoidettavana ja suurelta osalta vapaaehtoisilla lahjoitusvaroilla rahoitettua. Milloin siirtoväkeen kuuluvia potilaita on hoidettu valtion siviilisairaaloissa, on heidän sairaanhoitokustannuksensa suoritettu valtion varoista. Milloin potilaita on hoidettu kunnansairaaloissa on lääkintöhallitus suorittanut sairaalamaksut halvimman maksuluokan mukaan enintään kuitenkin 20 markkaa hoitopäivältä. Vastaava järjestely on ollut voimassa mielisairaaloiden ja keuhkotautiparantoloiden osalta. Siirtoväkeen kuuluville varattomille henkilöille lääkärin tai, milloin lääkäriä ei ole, sairaanhoitajattaren määräyksestä annetut lääkkeet on lääkintöhallitus samoin suorittanut, niin myös siirtoväkeä varten perustetuissa sairaaloissa annetun hoidon ja lääkkeet. Edelleen lääkintöhallitus on korvannut lääkäreille tässä mainittujen siirtoväkeen kuuluvien potilaiden hoidon vahvistamiensa perusteiden mukaan. Kiertokirjeessään 5/1 1940 lääkintöhallitus ilmoitti suorittavansa siirtoväkeä varten perustettujen tilapäisten sairastupien, kulkutautisairaaloiden, synnytystupien yms. perustamiskustannuksia enintään 1.000 markalla sairassijaa kohti. Lääkintöhallituksen toimesta koulutettiin väestönhuoltoapulaisia kuntiin, joissa on siirtoväkeä. Väestönhuoltoapulaisten tehtävänä on ollut 1) olla terveydenhoitajattarien ja sairaanhoitajattarien apuna kulkutautien ehkäisytyössä mm. eristämällä tapaukset ajoissa ja hävittämällä syöpäläiset, 2) avustaa sairaanhoitajia kodeissa ja tilapäissairaaloissa, 3) levittää lastenhoitoa koskevaa valistusta, sekä 4) mikäli mahdollista antaa ensiapua, jota varten lääkäri voi heidän käytettäväkseen lääkintöhallituksen laskuun antaa harkintansa mukaan lääkkeitä. Tarkoitus on ollut, että väestönhuoltoapulaiset tulevat toimimaan vapaaehtoisina työntekijöinä ilman korvausta. Jos tällaisia väestönhuoltoapulaisia on tarvittu kipeästi paikkakunnalla, ja heitä on saatu muualta kuntaan työhön, niin kunnan viranomaiset ovat huolehtineet asunnosta ja ruoasta, kun taas lääkintöhallitus on suorittanut palkkiona 50 markkaa viikossa. Kätilöapua siirtoväelle on antanut kukin kunnassa toimiva kätilö. Jos siirtoväen mukana on ollut vastaavan kunnan kätilö, on häntä siirtoväen tarpeissa ollut käytettävä ja hän on saanut, mikäli hänen aikaisemman vakinaisen toimipaikkansa kunnanviranomaiset eivät maksa hänen palkkaansa, lääkintöhallituksen kautta tämän, kun hän tai hänen oleskelupaikkansa viranomainen on tehnyt siitä pyynnön lääkintöhallitukselle ja ilmoittanut, miltä ajalta palkka on maksamatta. Siirtoväen hoidosta aiheutuneet terveyden- ja sairaanhoitajattarien kyydit on lääkintöhallitus korvannut samoin kuin potilaiden matkat lääkäriin. Myöhemmin antoi Suomen Huolto huomattavan määrän varoja siirtoväen sairaanhoitoa varten. Näiden varojen käyttämisestä on lääkintöhallitus antanut 15/3 1940 kiertokirjeen, jossa mm. mainitaan seuraavaa: Suomen Huolto on hiljakkoin myöntänyt rahavaroja sodasta kärsimään joutuneen siviiliväestön terveyden- ja sairaanhoidon tehostamiseksi. Tästä johtuvia toimenpiteitä varten on Suomen Huolto asettanut terveydenhoitotoimikunnan, joka on laatinut työsuunnitelman, johon mm. sisältyy seuraavien sairaalapaikkojen perustaminen: 450 hoitosijaa sairaille ja lapsille, 500 mielisairaspaikkaa, 1.500 sairassijaa keuhkotautia sairastaville ja 200 hoitosijaa synnyttäjille sekä 2.000 yleissairaalapaikkaa pääasiassa sisätauti- ja kulkutautipotilaille. Lisäksi kuuluu ohjelmaan viiden kiertävän lastenhoitoneuvolan aikaansaaminen, jotka liikkuvat etenkin joukkomajoituspaikoissa niissä kunnissa, missä siirtoväkeä on eniten. Tähän asti lääkintöhallitus on suorittanut siirtoväkeä varten perustettujen sairastupien kuntoonpanemis- ja ylläpitokulut määrättyjen perusteiden mukaan. Tästä alkaen Suomen Huolto maksaa uusien siirtoväelle tarkoitettujen sairaanhoitolaitosten perustamisen ja ylläpidon. Tämä koskee myös kaikkia niitä laitoksia, jotka ovat valmistuneet helmikuun 22 päivän 1940 jälkeen tai joita paraikaa perustetaan. Kaikkien näiden perustamiskuluihin ja ylläpitoon ei siis lääkintöhallitus ota osaa, vaan ne suorittaa Suomen Huolto. Edellä mainittujen hoitolaitosten kuntoonpanosta sekä kalustojen ja henkilökunnan hankkimisesta huolehtii Suomen Huollon terveydenhoitotoimikunta. Kun ne ovat valmiina toiminnassa, järjestyy niiden taloudenpito sillä lailla, että kunnallinen Vapaan Huollon keskus tilaa tarvittavat varat Vapaan huollon läänintoimikunnalta, jolle Suomen Huolto tätä tarkoitusta varten myöntää varoja. Sairaanhoitajattarien apulaisina siirtoväen hoidossa toimivien ns. väestönhuoltoapulaisten palkkion, 300 markkaa kuukaudessa, maksaa myös tästä lähtien Suomen Huolto kunnallisten Vapaan huollon keskusten välityksellä ja tulee kunnanviranomaisten huolehtia heidän asunnostaan ja ruoastaan, tai, ellei näin jostakin syystä voi tapahtua, on kunnallisen Vapaan huollon keskuksen vastattava väestönhuoltoapulaisten ylläpidosta. Kun oli käynyt ilmi, että oli tapahtunut väärinkäytöksiä siirtoväen saamaan vapaaseen lääkärinhoitoon ja vapaisiin lääkkeisiin nähden ja kun valtion menot tästä syystä olivat suuresti kasvaneet, päätti lääkintöhallitus 2/7 1940, että tästä lähtien jokaisella siirtoväkeen kuuluvalla henkilöllä, joka pyrkii ilmaiseen lääkärinhoitoon, pitää olla siirtoväen huoltojohtajalta saatu todistus, josta ilmenee, että asianomainen henkilö, jonka nimi, ikä ja alkuperäinen kotikunta on todistuksessa mainittava, kuuluu siirtoväkeen ja että hän on varaton tai vähävarainen 7. Siirtoväen työhön sijoittaminen. Perustavaa laatua olevat määräykset siirtoväen työhön sijoittamisesta sisältyvät 14/6 1940 annettuun valtioneuvoston päätökseen, joka koskee siirtoväen työhön sijoittamisen perusteita. Tämän päätöksen mukaan sijoitetaan siirtoväkeä valtion ja yksityisten töihin pitämällä toisaalta silmällä, että kansan yhteisedun kannalta kunakin ajankohtana tärkeimmät työt saavat tarvitsemaansa työvoimaa, ja toisaalta huolehtimalla, että jokainen tällöin sijoitetaan sellaiseen työhön, joka lähinnä vastaa hänen kykyään ja ammattitaitoaan, sekä että nuorisolle annetaan työtä tai opetusta, joka on omiaan edistämään määrätyn ammatin oppimista. Samalla on määrätty, että sitten kuin siirtoväen asuttamista tarkoittavat työt voidaan alkaa, ovat ne asetettavat etualalle. Jokainen siirtoväkeen kuuluva, viisitoista vaan ei kuuttakymmentä vuotta täyttänyt työkykyinen mies ja ansiotyöstä säännöllisesti toimeentulonsa saava nainen, joka nauttii valtion huoltoavustusta ja on ilman ansiotyötä, on velvollinen ottamaan vastaan työtä, siten kuin nyt selostettavassa päätöksessä sanotaan, ja sitä varten ilmoittautumaan määräajoittain siirtoväen työhön sijoittajalle. Jokaiseen kuntaan, jossa on vähintään 200 valtion huoltoavustusta nauttivaa henkilöä, määrää lääninhallitus siirtoväen työhön sijoittajan, jolle maksetaan palkkiota valtion varoista. Siirtoväen työhön sijoitusvirastona toimii kunnan työttömyyslautakunta tai, milloin sitä ei ole, huoltolautakunnan työttömyysjaosto. Siirtoväen työhön sijoittaja toimii mainitun lautakunnan tai jaoston yhteydessä ja on sen ohella velvollinen avustamaan siirtoväen huoltojohtajaa siirtoväen yleisessä huollossa. Työhön sijoittajan tulee olla siirtoväkeen kuuluva. Työhön sijoitustoiminnassa tulee siirtoväen työhön sijoittajan: 1) siirtoväen yleisen huoltokortiston perusteella laatia siirtoväen työvoimakortisto, ammattiryhmittäin järjestettynä; 2) sijoittaa siirtoväkeä töihin edellä mainittujen perusteiden mukaisesti; 3) valvoa, että siirtoväkeä ei sijoiteta töihin, joista tarjottu palkka on alapuolella käypien palkkojen; sekä 4) kuukausittain antaa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, sisäasiainministeriölle, maaherralle ja sosiaaliselle tutkimustoimistolle ilmoitus siirtoväen työtilanteesta. Milloin osoitettu työpaikkaa on sijoituskunnan ulkopuolella ja vähintään 30 kilometrin päässä työhön osoitetun asuinpaikasta, on siirtoväen huoltojohtaja oikeutettu antamaan hänelle vapaan matkan työmaalle. Työhön sijoittajan tulee antaa siirtoväen huoltojohtajalle tieto sekä henkilöistä, jotka on osoitettu töihin, että niistä, jotka ovat kieltäytyneet vastaanottamasta työpaikkaa. Kuten jo huoltoavustusta koskevan selonteon yhteydessä on mainittu, sisältää päätös myös määräyksen huoltoavustuksen lakkaamisesta erinäisissä tapauksissa. Yleissääntönä on, että valtion huoltoavustus lakkautetaan työhön osoitetulta tai muuta tietä ansiotyötä saaneelta henkilöltä heti. Jos hän kuitenkin on perheen huoltaja tai täyttää muuta köyhäinhoitolakiin perustuvaa huoltovelvollisuutta, maksetaan huoltoavustusta ensimmäiseen tilinmaksuun saakka ja enintään kahden viikon aikana sen jälkeen kuin hänet on työhön osoitettu. Sisäasiainministeriöllä on kuitenkin oikeus määrätä, onko ja missä tapauksissa osa avustusta edelleen maksettava. Jos työhön osoitettu ilman omaa syytään jälleen joutuu työttömäksi, eikä hänelle voida osoittaa työtä, on hän oikeutettu saamaan uudelleen avustusta. Joka ilman pätevää syytä kieltäytyy vastaanottamasta hänelle tarjottua, hänen työkykyään vastaavaa, työlakosta ja työsulusta vapaata työtä, josta maksetaan sillä työalalla siihen aikaan tavallinen palkka, taikka työttömyyden lieventämiseksi järjestettyä työtä, ammattikurssit ja työtuvat niihin luettuina, menettää heti huoltoavustuksensa. Siirtoväen huoltojohtajan asiana on arvostella, onko esitetty syy katsottava päteväksi. Niistä tarkemmista määräyksistä, jotka sisäasiainministeriö on 27/6 1940 antanut, mainittakoon, että ilman ammattityötä olevan ilmoittautuminen on määrätty tapahtuvaksi kerran kuukaudessa. Siirtoväen työhön sijoitettujen tulee ilmoittautumisten vastaanottoa varten olla määrätunnit päivästä tavattavana siirtoväen huoltojohtajan toimistossa. Vastaanottoajoista on annettava siirtoväelle tieto. Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö on edellä selostetun päätöksen nojalla antanut 17/6 1940 kiertokirjeen siirtoväen työhön sijoittamisesta. Siinä on ensiksikin määrätty, että siirtoväkeä on sijoitettava mahdollisimman suuressa määrässä vapailla työmarkkinoilla oleviin työtilaisuuksiin. Se osa siirtoväestä, jolle ei voi vapailla työmarkkinoilla saada töitä, sijoitetaan varta vasten järjestettäviin työttömyyshuoltotöihin. Edelleen on kiertokirjeessä määräyksiä maatalousväestön työhön sijoittamisesta, palkkatarkkailusta, siirtoväen työhön sijoittajan tehtävistä jne. Nimenomaan on määrätty, että milloin tarjottu palkka on alapuolella käypien palkkojen, ei siirtoväen työhön sijoittaja saa toimittaa työntekijöitä työhön. Kun siirtoväen työhön sijoittumista on huomattavasti vaikeuttanut työkalujen ja työvaatteiden puute, antoi valtioneuvosto 17/6 1940 suostumuksensa siihen, että siirtoväen huoltojohtajat saavat siirtoväen huoltoon myönnetyillä valtion varoilla hankkia niille siirtoväkeen kuuluville, jotka saadakseen työpaikan tarvitsevat varoja välttämättömien työkalujen ja -vaatteiden ostamista varten, heidän ammattitaitoaan vastaavat työkalut ja työntekoa varten välttämättömät työvaatteet, joiden hinta kussakin tapauksessa saa nousta työkalujen osalta enintään 300 markkaan ja työvaatteiden osalta enintään 500 markkaan. Samalla on määrätty, että jos työkaluja tai työvaatteita saanut henkilö ilman pätevää syytä jättää työpaikkansa tai siirtyy sellaiseen työhön, jossa hän ei annettuja työkaluja tai -vaatteita enää tarvitse, on häneltä ne otettava pois ja annettava niitä tarvitseville siirtoväkeen kuuluville henkilöille. Siirtoväen työhön sijoittamisen perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen 1 §:n 2 momentin mukaan määrää sisäasiainministeriö siitä, millä tavoin kotiteollisuuden harjoittajille, käsityöläisille, kalastajille sekä ammattityöläisille hankitaan työvälineitä niiden sijaan, jotka sotatapahtumien johdosta ovat hävinneet tai tuhoutuneet. Kiertokirjeessään 27/6 1940 sisäasiainministeriö kehoittaa sellaisissa tapauksissa, että työvälineiden hankintaan tarvitaan varoja enemmän kuin edellä on sanottu, tekemään esityksen siirtoväen huollon keskukselle. Päätöstä, missä määrin näitä avustuksia valtion varoista annetaan, ei ole vielä olemassa. 8. Siirtoväkeen kuuluvien kouluopetus. Kouluhallitus on 24/5 1940 antanut työn aloittamisesta oppikouluissa seuraavat siirtoväkeen kuuluvia oppilaita tarkoittavat ohjeet: "2. Venäjälle luovutetuilla alueilla toimineiden koulujen oppilaiden, jotka haluavat ilman pääsytutkintoa jatkaa kuluvan lukuvuoden opiskelua elo- ja syyskuun aikana, tulee ilmoittautua kesäkuun kuluessa; kuitenkin voidaan myöhempikin ilmoittautuminen ottaa huomioon, jos siitä ei aiheudu uuden rinnakkaisluokan perustaminen. Ilmoittautuneet on - - - ilman tutkintoa otettava ylimääräisiksi oppilaiksi sille luokalle, millä he syyslukukaudella 1939 olivat tai vastaavalle luokalle. Lokakuun alusta heidät on siirrettävä vakinaisiksi oppilaiksi joko siihen oppikouluun, jossa he elo- ja syyskuussa ovat opiskelleet, tai, jos heidän asuinpaikkansa muuttuu, muuhun oppikouluun. 3. Niiden asevelvollisuuttaan suorittavien oppilaiden, jotka eivät voi saapua oppikouluihin opiskelemaan elo- ja syyskuun ajaksi, mutta jotka haluavat tulla luokalta siirretyiksi tai saada keskikoulun päästötodistuksen, tulee asiasta tehdä ennen elokuun alkua ilmoitus koulun rehtorille. Oppilas on lukukauden syyskuussa päättyessä siirrettävä luokalta tai hänelle on annettava keskikoulun päästötodistus, jos hänellä on viimeksi saamassaan todistuksessa edistyksen keskiarvo 6,8 tai, mikäli hänellä jossain aineessa on hylkäävä arvosana, opettajakunnan harkitsema korkeampi keskiarvo. 4. Jos luovutetulta alueelta tulevan oppilaan holhooja ennen elokuun alkua ilmoittaa sen koulun rehtorille, jonka kirjoihin hän tämän kiertokirjeen 2 kohdan mukaan on otettu, ettei oppilas voi saapua opiskelemaan elo- ja syyskuun ajaksi, mutta että hän haluaa saada lukukausitodistuksen tai keskikoulun päästötodistuksen, ja rehtori harkitsee esitetyn syyn riittäväksi, on oppilas koulunkäynnistä vapautettava ja hänelle annettava todistus samoin ehdoin kuin tämän kiertokirjeen 3 kohdassa on määrätty. Todistuksen arvosanat rehtorin on saatava sen oppikoulun johtajalta, jossa oppilas viimeksi on ollut; jos tämä koulun arkisto on hävinnyt luovutetulla alueella olleena, koulun johtaja, neuvoteltuaan niiden opettajien kanssa, jotka hän voi tavata, ratkaisee, onko oppilaan edistys sellainen, että oppilas voidaan siirtää luokalta tai hänelle voidaan antaa keskikoulun päästötodistus. - - - 7. Pääsytutkinto I luokalle pääsemistä varten lukuvuodeksi 1940-1941 pidetään kahdesti: kesäkuussa sen jälkeen kuin ne kansakoulut, joista säännöllisissä oloissa tulee kouluun pyrkijöitä, ovat lopettaneet työnsä, ja syyskuun lopussa ennen uuden lukukauden alkamista. Muille luokille pyrkijöitä varten on pääsytutkinto vain syyskuun lopussa. Mikäli kesäkuussa toimeenpantavan pääsytutkinnon kuulustelun suorittajista joku tai jotkut ovat komennettuina joukko-osastoihin eivätkä voi lomautua tai milloin virka on avoinna, ovat koulun muut opettajat rehtorin määräyksen mukaisesti velvollisia ottamaan osaa pääsytutkinnon pitämiseen. - Neuvostoliiton alueelta siirrettäviksi ehdotetuissa kouluissa pääsytutkinto I luokalle voi tapahtua vasta sen jälkeen kuin on käynyt ilmi, suostutaanko siirtoon. Näissä kouluissa voidaan mainittu tutkinto pitää vain syksyllä." Siirtoväen lasten kansakoulunkäynnistä on kouluhallitus 26/6 1940 antanut seuraavat ohjeet: "Suomen Tasavallan ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä tehdyn rauhansopimuksen johdosta on huomattava määrä väestöä siirtynyt Liitolle luovutetulta tai vuokratulta alueelta muihin kaupunkeihin, kauppaloihin ja maalaiskuntiin. Tämän väestön mukana on myös suuri määrä kansakoulunoppilaita ja kansakoulunopettajia. Kun oppivelvollisuuslain 10 §:n mukaan, sellaisena kuin sanottu lainpaikka on joulukuun 17 päivänä 1932 annetussa laissa, lapsen huoltaja on oikeutettu käyttämään lastansa sen piirin kansakoulussa, jossa asuu tai työansiolla oleskelee, on kaupunkien, kauppaloiden ja maalaiskuntien pidettävä huolta siitä, että ensi syyslukukauden alkaessa kunnan kansakouluissa on tilaa myös kaikille siirtoväen lapsille ja ettei heitä missään suhteessa aseteta huonompaan asemaan kuin muitakaan oppilaita. Mikäli nämä lapset eivät mahdu nykyisten opettajien luokkiin, on opettajavoimia lisättävä. Se on yhteiskunnan kannalta sitäkin helpompaa ja toivottavampaa, koska siirtoväen mukana on tullut myös näiden lasten kansakoulunopettajat, joille, ellei heille voida järjestää työtä kansakoulussa, on maksettava lakkautuspalkkaa. Milloin uuden opettajanviran perustaminen johtuu yksinomaan vielä vakinaisesti sijoittumattomasta siirtoväestä, voidaan se perustaa väliaikaiseksi. Samoin sellaisissa tapauksissa, mikäli koululla ei ennestään muuten ole tilaa, voidaan opetusta järjestää vuorolukunakin tai hankkia väliaikainen vuokrahuoneisto. Samalla Kouluhallitus kiinnittää huomiota myös luovutettujen tai vuokrattujen alueiden kansakoulunopettajien sijoittamiseen uusiin virkoihin tai toimiin. Kun työn järjestäminen suomenkielisille opettajille näyttää kohtaavan monia vaikeuksia sen takia, että virkoja on toistaiseksi liian vähän ja että huomattava osa niistä kohtuussyistä täytyy varata niille, lähinnä huoltovelvollisille opettajille, jotka nyt väliaikaisina hoitavat opettajanvirkoja, Kouluhallitus kehoittaa Teitä suomenkielisten koulujen suhteen ottamaan huomioon seuraavaa: 1. että siirtoväen lasten takia järjestettävät lisävirat perustetaan mahdollisimman nopeasti, 2. että supistetut koulut, joiden yläkouluissa on vähintään 20 oppilasta, mahdollisuuden mukaan ainakin väliaikaisesti ja niin kauaksi kuin luovutetuilta alueilta olevia opettajia on lakkautuspalkalla, voidaan muuttaa täydellisiksi; ja maksaa kouluhallitus tällöin myös opettajien valtion palkat, 3. että 18-viikkoisia alakouluja, jotka oppilasmääränsä perusteella voisivat toimia 36-viikkoisina mahdollisuuden mukaan sellaisiksi muutetaan, 4. että suuremmilla kouluilla opettajien ylitunnit annetaan uuden opettajanviran hoitajille, milloin niistä tälle tulisi täysi viikkotuntimäärä, 5. ettei opettajanvirkoja tarpeettomasti pidetä väliaikaisina ja 6. ettei entisiä virkoja vuoden kuluessa lakkauteta, vaikka oppilasmäärä onkin kolmena perättäisenä vuonna ollut pienempi kuin kustannuslain täytäntöönpanoasetuksen 17 §:ssä on määrätty. Kouluhallitus pitää nykyistä poikkeuksellista tilaa sellaisena erityisenä syynä, jota tarkoitetaan sanotussa asetuksenkohdassa." Alempana julkaisemme luettelon luovutetulla alueella olleista kouluista sekä tiedon siitä, jatkavatko ne toimintaansa ja missä: Oppikoulut. a) Valtion koulut: Viipurin klass. lyseo lakkautettu, mutta uusi klass. lyseo aloittaa 1.10.1940 toimintansa Kuopiossa 3. luokkaisena. Viipurin Suom. kaksoislyseo siirtyy Viipurin yhteislyseo -nimisenä Helsinkiin ja toimii aluksi Suomalaisen lyseon huoneistossa. Viipurin tyttölyseo lakkautettu. Viipurin tyttökoulu siirtyy Tampereelle Tampereen II tyttökoulu -nimisenä. Viipurin II tyttökoulu siirtyy Kouvolaan, Kouvolan tyttökoulu -nimisenä Sortavalan lyseo lakkautettu. Sortavalan tyttökoulu siirtyy Kemiin, Kemin tyttökoulu -nimisenä Käkisalmen yhteislyseo lakkautettu Terijoen yhteislyseo siirtyy Lahteen. Värtsilän keskikoulu lakkautettu. Salmin keskikoulu lakkautettu. Hangon keskikoulu lakkautettu. Svenska samlyceum i Viborg lakkautettu. Hangö svenska samlyceym siirtyy Tammisaareen Västra Nylands samlyceum -nimisenä. b) Yksityiset koulut: Viipurin Suom. yhteiskoulu siirtyvät Karjalan yhteiskoulu -nimisenä Helsinkiin ja Viipurin uusi yhteiskoulu toimivat Arkadian yhteislyseon huoneistossa. Viipurin realikoulu, siirtyy Helsinkiin ja toimii aluksi maanviljelys- ja kauppalyseo Kalliolassa. Viipurin Talikkalan yhteiskoulu lakkautettu. Sortavalan tyttökoulun jatkoluokat siirtyy Joensuuhun tyttökoulun yhteyteen. Suojärven yhteiskoulu lopettaa toimintansa. Pitkärannan yhteiskoulu lopettaa toimintansa. Keski-Vuoksen yhteiskoulu siirtyy Parkanoon. Koiviston yhteiskoulu siirtyy Haminaan. Uuraan yhteiskoulu siirtyy Kotkaan. Säkkijärven yhteiskoulu lopettanee toimintansa; siirtymisestä Tervolaan on ollut puhetta. Hangon lukio lopettanee toimintansa; siirtymisestä Karkkilan yhteiskoulun yhteyteen on ollut puhetta. Jaakkiman yhteiskoulu siirtynee 5-luokkaisena Nokialle. Elisenvaaran yhteiskoulu lopettaa toimintansa. Viipurin Merenkulkukoulu. Viipurin Merenkulkukoulu 1.9.1940 alkaen Kotkassa. Maa- ja karjatalouskoulut. Kurkijoen maamiesopisto Mustialan maamiesopistossa Tammelassa; Ylä-Vuoksen maamieskoulu Elimäellä Hämeenkylän kartanossa; Etelä-Karjalan karjanhoitokoulu Joutsenossa. Muiden maa- ja karjatalouskoulujen toiminnan jatkamisesta ei ole tietoa, mutta voivat niiden oppilaat ja yleensä siirtoväki saada opetusta vastaavassa lähimmässä oppilaitoksessa. Kotiteollisuuskoulut. a) Kiinteät kotiteollisuuskoulut: Jaakkiman mieskotiteollisuuskoulu Alatornion pitäjässä; Säkkijärven naiskotiteollisuuskoulu Valkealan pitäjässä; Perkjärven mieskotiteollisuuskoulu Pieksämäellä; Säkkijärven mieskotiteollisuuskoulu Kiteen pitäjässä; Perkjärven naiskotiteollisuuskoulu Isossakyrössä; Käkisalmen naiskotiteollisuuskoulu Mikkelissä; Sortavalan naiskotiteollisuuskoulu Kalajoella. b) Kiertävät kotiteollisuuskoulut: Viipurin läänin kotiteollisuusyhdistyksen I kiertävä mieskotiteollisuuskoulu Ruokolahdella ja sen ympäristöllä; II kiertävä mieskotiteollisuuskoulu Taipalsaarella; I kiertävä naiskotiteollisuuskoulu Suomenniemellä; II kiertävä naiskotiteollisuuskoulu Satakunnan kotiteollisuusyhdistyksen toimialueella. Itä-Karjalan kotiteollisuusyhdistyksen I kiertävä mieskotiteollisuuskoulu Riistavedellä; II kiertävä mieskotiteollisuuskoulu Saaren pitäjässä; I kiertävä naiskotiteollisuuskoulu Kuusjärvellä; II kiertävä naiskotiteollisuuskoulu Parikkalassa ja III kiertävä naiskotiteollisuuskoulu Suonenjoella. Ammattikoulut. Viipurin teollisuuskoulun I luokan oppilaat voivat vapaasti siirtyä kaikkiin niihin teollisuuskouluihin, joissa toimii I luokka, eli siis Helsingin, Vaasan ja Kuopion teollisuuskouluihin; II ja III luokan huoneenrakennusosaston oppilaat siirtyvät erillisenä osastona Helsingin teollisuuskouluun; sekä II ja III luokan konerakennusosaston oppilaat siirtyvät erillisenä osastona Oulun teollisuuskouluun. Kun siirtoväki varmaankin eräältä osalta tahtoo saada lapsensa jatkamaan koulunkäyntiään entisessä koulussa, mikäli se on aloittanut toimintansa, ja kun valtion huollon varassa olevalla siirtoväellä ei aina ole tilaisuutta sijoituspaikkakunnallaan saada lapsiansa kouluun, on siirtoväen huollon keskus määrännyt, että siirtoväen huoltojohtajat saavat pyydettäessä antaa luvan mainittujen lasten siirtymiseen uudelle koulupaikkakunnalle siinäkin tapauksessa, että he siellä tarvitsevat huoltoavustusta, sekä antaa heille matkustamista varten koulupaikkakunnalleen vapaalipun. 9. Vapaaehtoinen avustustoiminta. Rinnan valtion virallisen siirtoväen huollon kanssa toimii ensiksimainittua avustustoimintaa täydentävänä siirtoväen huoltomuotona kansalaisten vapaaehtoinen avustustoiminta. Ulkomailta saatujen huomattavien lahjoitusten sekä kotimaisten lahjavarojen avulla on vapaaehtoinen avustustoiminta ulottanut avustustyönsä pääasiassa niille aloille, joihin valtion virallinen siirtoväen huolto ei ole voinut puuttua. Niinpä erikoisesti vaatteiden, välttämättömäin huone- ja talous- ja työkalujen hankkimisessa siirtoväelle on vapaaehtoisella avustustoiminnalla ollut ja on edelleenkin tärkeä osuus suoritettavana. Myöskään ei sovi unohtaa tämän avustustoiminnan merkitystä siirtoväen sairauden- ja terveydenhoidossa. Lisäksi on vapaaehtoinen avustustoiminta varsinkin sodan aikana, jolloin varoja tätä toimintaa varten oli enemmän käytettävissä, voinut tarjota lisäavustusta siirtoväen varsinaista elatustakin varten ja siten se on ollut omiaan suuresti lievittämään ja tekemään monissa tapauksissa siirtoväen vaikean aseman viihtyisämmäksi. Monenlaista kurssi- ja neuvontatoimintaa suorittamalla on vapaaehtoinen kansalaistoiminta auttanut siirtoväkeä saamaan työpaikan, josta he voivat ansaita elatuksensa. Vapaaehtoista avustustoimintaa meillä suorittavat useat järjestöt ja yhdistykset. Ennen kaikkea on niistä mainittava Suomen Huolto alaelimineen, joina toimivat lääneissä läänin vapaan huollon keskustoimikunnat ja kunnissa kunnalliset keskukset. Kun viimemainitut kunnalliset keskukset varsinaisesti suorittavat avustuksien jaon siirtoväelle, on tämän vapaaehtoista avustusta saadakseen käännyttävä mainittujen keskusten puoleen. Samoinkuin muutkin siirtoväen vapaaehtoista avustustoimintaa suorittavat järjestöt toimivat vapaan huollonkin elimet täysin erillään valtion virallisesta siirtoväen huoltoelimistä ja myöntävät siten avustuksensa niistä riippumatta. Tätä asiantilaa ei muuta se, että siirtoväen huoltotoiminnan ohjesäännöissä edellytetään niiden läheistä yhteistyötä siirtoväen huoltojohtajain kanssa ja että maaherrat, jotka lääneissään johtavat siirtoväen huoltotoimintaa, toimivat vapaan huollon keskustoimikuntien johdossa. Niinkuin edellä on jo mainittu, ovat monet muutkin järjestöt suorittaneet ja suorittavat edelleenkin siirtoväen vapaaehtoista avustustoimintaa. Tällaista vapaaehtoista siirtoväen avustamista suorittavista yhtymistä mainittakoon Suomen Punainen Risti, Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliitto, Koteja Kodittomille, Pelastakaa Suomen lapset nimiset yhdistykset, Lotta Svärd -järjestö, Pelastusarmeija, eräät maatalousjärjestöt, Marttayhdistys ja Karjalan liitto. Kun ulkomaiset avustukset olosuhteiden pakosta ovat suuresti vähentyneet, on vapaaehtoinen avustustoiminta joutunut huomattavasti vaikeampaan asemaan. Tästä johtuen onkin valtion virallista huoltoa ollut pakko laajentaa useille vapaaehtoisen avustustoiminnan aloille. Siirtoväen vapaaehtoinen avustustoiminta pyrkii kuitenkin edelleenkin jatkamaan uhrautuvaa työtään. Tällaista avustusta saadakseen on siirtoväen parasta kääntyä puheenaolevien yhdistyksien lähimmän paikallisen edustajan puoleen, joka tuntee anojan olosuhteet parhaiten ja voi sen mukaisesti järjestää kussakin tapauksessa parhaan mahdollisen avustuksen. 10. Siirtoväen huolto tulevaisuudessa Siirtoväen huolto on poikkeuksellinen huoltomuoto, joka on lopetettava niin nopeasti kuin olosuhteet sen sallivat. Asuinpaikoiltaan ja ammatistaan siirtynyt väestö on pyrittävä niin pian kuin mahdollista saamaan kiinnitetyksi joko maahan tai muuhun ammattiin niin että se voi hankkia itselleen toimeentulon. Milloin ja missä määrin tämä tapahtuu, jää riippumaan monista seikoista. Niistä on mainittava siirtoväen pika-asutustoiminnan tehokkuus ja nopeus, korvauskysymyksen järjestäminen, elinkeinoelämämme vastaanottokyky, työttömyystilanteen kehitys yms. Normaalisena aikana n. 96-97 % nyt siirtoväeksi joutuneesta väestöstä kykeni säännöllisissä oloissa tulemaan omillaan toimeen ja vain 3-4 % oli yhteiskunnallisen huollon varassa. Ilmeistä kuitenkin on, että kehittyivätpä olot kuinka suotuisasti tahansa, yhteiskunnalliseen huoltoon tulee jäämään huomattavasti runsaampi osa siirtoväestä nykyisissä oloissa kuin mitä sitä oli luovutetuilla alueilla asuttaessa. Siirtoväen erikoishuollon lakkauttaminen on suoritettava asteittain ja se on asetettava riippuvaiseksi siirtoväen pysyväisen toimeentulon turvaamiseksi tarkoitettujen toimenpiteiden edistymisestä ja tehokkuudesta. Asteittaisen lakkauttamisen ensimmäinen vaihe on sen siirtoväkeen kuuluvan osan, mikä tulee pysyväisesti jäämään yhteiskunnallisen huollon varaan, siirtäminen varsinaisten huoltoviranomaisten huollettavaksi. Siitä on hallitus antanut eduskunnalle esityksen 12/7 1940. Tämän esityksen mukaan on sosiaaliministeriöllä oikeus määrätä yhteiskunnan huollossa tai sellaisen huollon tarpeessa olevia sotasiirtolaisia (s.o. siirtoväkeen kuuluvia henkilöitä) köyhäinhoito-, lastensuojelu-, irtolais- tai alkoholistilain taikka avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista annetun lain mukaista huoltoa varten sellaisen kunnan huollettavaksi, jolla harkitaan olevan mahdollisuutta huollon tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen, seuraavissa tapauksissa: a) kun sotasiirtolainen on huoltolautakunnan huostassa oleva lapsi tai nuori henkilö tai lapsi tai nuori henkilö, joka oikeuden päätöksellä on määrätty kasvatuslaitokseen; tai b) kun sotasiirtolainen köyhäinhoitolain nojalla ennen siirtoa tai sen jälkeen on sijoitettu yksityiskodissa tai kunnalliskodissa hoidettavaksi tai on ollut pysyvästi huollettavana muussa laitoksessa. Se henkilömäärä, joka näin ollen siirtyisi sosiaaliministeriön johtaman varsinaisen yhteiskunnallisen huollon alaiseksi, on arvioitu käsittävän n. 8.300-8.500 henkilöä, joista lastensuojeluun kuuluvia n. 4.000 (niistä laitoksiin sijoitettavia n. 1.000 ja yksityishoitoon n. 3.000), kunnalliskodeissa ja köyhäinhoidon järjestämässä yksityishoidossa hoidettavia n. 3.800 sekä pysyvästi huollon varaan jääviä, mielisairaaloissa ja parantoloissa ynnä muissa erikoislaitoksissa huollettavia n. 500. Kun sosiaaliministeriö on määrännyt erikoishuoltoa tarvitsevan sotasiirtolaisen jonkin kunnan huollettavaksi, tulee hänet toimittaa tähän kuntaan ja uuden huoltajakunnan huoltolautakunnan on otettava kyseellinen henkilö huollettavaksi samalla tavoin kuin se olisi kunnan oma huollettava. Kunnalle aiheutuvat huoltokustannukset korvataan valtion varoista. Sosiaaliministeriö voi suorittaa kunnalle kohtuullisen etumaksun, milloin kunnan rahallinen tila sitä vaatii. Lakiesityksessä edellytetty järjestely liittyy läheisesti niihin suunnitelmiin, joita siirtoväen huollon keskuksessa on valmisteltu siirtoväen huoltoa varten lähimmässä tulevaisuudessa. Siirtoväen pika-asutuslain 31 §:n mukaan vahvistaa maatalousministeriön asutusasiainosasto yleissuunnitelman asukkaiden sijoittamista varten maan eri osiin. Tässä suunnitelmassa määrätään, minkä kuntien alueelle kunkin siirtokunnan asukkaat pika-asutuslain nojalla asutetaan. Kun tämä suunnitelma on vahvistettu, on selvillä, minkä kuntien alueelle siirtokuntien asukkaiden pääosa tulee lopullisesti sijoittumaan. Tämän jälkeen voidaan siirtoväen sijoitus saattaa pysyvälle pohjalle. Tämän jälkeen voi sosiaaliministeriö myöskin määrätä, mitkä kunnat joutuvat ottamaan huollettavakseen siirtokuntien erikoishuoltoa kaipaavat jäsenet. Ensimmäisessä vaiheessa tulevat siis siirtoväen huollosta siirtymään kuntien huoltolautakuntien huollettaviksi kotikunnassaan huoltolautakuntien huostaan otetut lapset ja nuoret henkilöt, kunnalliskodin hoidokit, olivatpa he kunnalliskotiin otetut kotikunnassaan tai siirtoväkeen kuuluneina, pysyvästi mielisairaalassa, tuberkuloosiparantolassa tai vastaavassa laitoksessa hoidettavina olevat sekä kasvatuslaitokseen määrätyt lapset tai nuoret henkilöt. Sosiaaliministeriö voinee elokuun lopulla määrätä, mitkä kunnat joutuvat ottamaan siirtoväen erikoishuollossa olevat huollettavakseen. Tämän jälkeen jäävät siirtoväen huollon alaisiksi ne siirtoväkeen kuuluvat henkilöt, jotka eivät kotikunnassaan ole olleet erikoishuollon tarpeessa. Suurin osa tästä väestöstä on sellaista, joka valtion toimenpiteiden ja oman yritteliäisyytensä avulla vapautuu yhteiskunnallisesta huollosta ja voi itse hankkia toimeentulonsa uusissa olosuhteissa. Sitä mukaa kuin siirtoväen sijoittuminen ammattiin ja työhön uusilla asumapaikoilla edistyy, sitä mukaa siirtoväen huollon tehtäväala pienenee. Vielä ei voida määrätä ajankohtaa, jolloin siirtoväen huolto kokonaisuudessaan voidaan lopettaa, ja ne siirtoväkeen kuuluvat, jotka eivät voi itse huolehtia toimeentulostaan, siirtää sijoituskunnan huoltolautakunnan huollon alaisuuteen. Näyttää, että se ei voi tapahtua ennen kuin pääosa siirtoväkeä on pysyväisesti saatettu joko oman maan viljelijöiksi tai muuhun pysyväisluontoiseen ammattiin. |