Kun jääkäri karkasi.

Kaj. Lehdelle kirj. Urho Kekkonen.

Sinä kesänä osasi aurinkokin paistaa.

Yläkoskilla oli ruuhkaunut kai, koska puuntulo yhtäkkiä lakkasi ja luikku oli tyhjänä. Mustosen Pekasti ja Pokin Anton, jotka työskentelivät ylösottajina hävisivät heti kaupungille ja yhtiöiden edustajat n.s. "silmät" menivät voipullan ostoon. Meillä tavallisilla "rokehisilla" ei ollut juuri mitään tekemistä, mutta poiskaan ei sopinut lähteä työpaikalta, sillä tunnit kuluivat istumallakin ja tukkijoella ei töistä makseta vaan tunneista, se oli ja on vieläkin muuttumaton totuus. Rantakiville siirryttiin istumaan ja paistattelemaan keskipäivän hellittämässä lämmössä. Ahkerimmat eli Määtän Kassu, joka oli silloin "tulipiippuna" sortteerilla, saapui vierittämään vanhaa aitanpohjaa "solhoon", joku oli korjailevinaan keksiään, mutta laiskimmat katselivat päivänvalossa kimaltelevalle joelle, jossa pari tukkia öimyili alaspäin.

Rauhallinen tunnelma vallitsi. Ei olisi uskonut, että nyt on sotavuosi 1915.

Ja yhtäkkiä kuului valtava huuto vastaiselta törmältä, joka häiritsi rauhan:

- Ottakaa kiinni, ottakaa kiinni!

Jokainen säpsähti ja käänsi päänsä sinnepäin ja mitäs näkyy, mäen päällä seisoo poliisi ja pari kookasta kansalaista, heiluttavat käsiään ja huutelevat. Alla mäen poukkoilee vilkkaasti eteenpäin avopäinen mies, joka saapuessaan rantaan entisen tervahovin luo, irrottaa veneen ja hyppää siihen sekä lähtee soutamaan vimmatusti toiselle rannalle, jossa me työhelimme.

- Ottakaa kiinni se mies!

Näkyipä jo punanauhainen santarmikin ilmestyneen mäelle ja hän mörähteli katkonaisesti juoksusta hengästyneenä käsiään huitoen:

- Ottaka varmasti kiinne se mies!

Kaikista jätkistä oli uneliaisuus poissa.

- Joo, joo! Ölähteli joku joukosta.

Kerkesi siinä ajatella jos mitä veneen kulkiessa kohti. Hulluksi arveli moni pakenevaa, sillä eihän täysjärkinen koeta päästä pakoon miesjoukon läpi, jolla on keksi joka "faarilla". Toiset arvelivat tulijaa Porvoon pankkirosvoksi.

Kaikki miehet parveilivat rannalla keksit uhkaavasti koholla. Vähän matkaa rannasta käänsi pakeneva laivansa meitä kohti ja lausui toverillisella ja pyytävällä äänellä:

- Pojat, älkää viitsikö ottaa kiinni!

- Ähäh! Kyllä tartut vaik`oisit mistä kotoisin, tuumailivat pojat. Miehen äänensävy kai rohkaisi heitä.

Puheensorinaa kuuluu joukosta ja miehet pakkasivat rannalle, mitä kohti vene taas ohjasi kulkunsa. Keksit olivat valmiina lyömään jos mies yrittäisi vastarintaa, mutta mahdotontahan se olisi.

Vähää ennen kuin venhe kolahti rantakiville, hyppäsi mies teljoille ja kädessään oli hällä - - hirveätä - kädessään oli hällä pitkä, musta ase - jälestäpäin saatiin kuulla, että se oli mauser-pistooli ja se näytti murha-aseelta. Voittoisa mieliala laukesi yhtäkkiä, keksit painuivat alas ja vaistomaisesti väistyivät miehet.

- Joka astuu kohti askeleenkaan, sen ammun heti! Tietä! lausui tuntematon pakenija ja äänessä oli käskevä sävy ja silmissä tuima katse.

Kunnioittaen aukeni tie yhä leveämmäksi. Mies lähti rauhallisesti kävelemään kohti uittoyhtiön pirttiä. Matkalla hän pyysi aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut, levollisella äänellä lakkia, mutta kukaan ei luopunut omastaan.

- Älkää viitsikö seurata! varotti hän metsään hävitessään ja ääni oli taas kovin toverillinen.

Hetken seisoivat jätkät tyrmistyneinä, mutta pian pääsivät kielenkantimet irti ja kukin lausui mielipiteensä. Mikä sanoi miestä hulluksi, mikä Porvoon rosvoksi, mikä Muurmanskista karanneeksi saksalaiseksi, joka on oppinut siellä suomea, uskalsipa joku arvella häntä upseerina Saksan palveluksessa olevaksi suomalaiseksi.

Se mielipide oli Laitisen rengillä, joka tukkitöissä oleili nauhakengissä ja kalosseissa. Hän väitti kuulleensa pakenevan sanoneen, ettei hän enää tahdo olla ryssän alla vaan ennen kuolee tai jotakin sentapaista. Tarkastettiin miehissä venettä, eikä siinä ollut muuta huomattavaa kuin puukko, hyvän tavallinen puukko, jolla paennut oli katkaissut veneen kiinnikenuoran. Siitäkin lausuttiin jos jonkinlaisia mielipiteitä.

Ilmestyipä meidän luoksemme pari kaupunkimme poliisimiestä, jotka kyselivät miten kaikki oli tapahtunut ja selon saatuaan lähtivät seuraamaan paljastetuin asein tietä, jota mies oli kulkenut, mutta erittäin varovasti. Hetken perästä he palasivat takaisin, lienevätkö monen kymmenen metrin päässä käyneet. Ilmestyipä kohta lihava santarmikin paikalle, kyseli hänkin ja noitui kun noin iso miesjoukko yhden miehen pakoon päästää. - Olisitte lyöneet keksillä nilkkaan, usutti hän.

Mutta vasta jätkämiesten veri alkoi kuohua. Luontainen vastenmielisyys ryssiin ja erittäinkin santarmeihin pääsi valloilleen. - Olisit kele vie, itse ollut lyömässä. - Ei meillä olla santarmeja ja poliiseja. - Kukin menköön minne tahtoo meistä nähden. - Vai tänne sinä, senkin kehno, tulet hihkumaan, olisit pitänyt kiinni kun sait.

Tällaiset haukut, säestettyinä tavanmukaisin kirouksin saivat aikaan, että santarmi katsoi paraaksi lähteä kävelemään.

Työnteosta ei tullut kotviin mitään, vaikka eihän tosin nuo puutkaan juosseet. Ryhmiin kokoontuneina juteltiin tapahtumasta ja kukin kertoi huomioistaan.

Vene jolla pako tapahtui oli vietävä toiselle puolen. Koska samalla tein pääsisi kaupungille, ryhdyin toimeen. Kiersin kaupungilla rannalle päästyäni ja sain kuulla seuraavan alkuhistorian: (missä määrin se on tosi, en uskalla mennä takuuseen, sillä näkemässä en ollut) - Eräs poliisi ottaa Aleksanterilla kiinni monesti mainitun miehen, joka on juuri nahkuri Partasesta ostanut uudet pohjasaappaat ja lähtee viemään poliisikamarille säilytettäväksi. Näennäesesti hyvin rauhallisena kävelee vangittu, mutta kun saavutaan vanhalle torille, kaataa hän jollakin "kommervenkillä" poliisin pudottaa vahingossa lakkinsa heittää kenkänsä siihen ja lähtee juoksemaan, kaupp. Haapalaisen nurkasta kadoten Aleksanterille. Kaadettu poliisi nousee ylös ja painelee perään. Siten he peräkanaa juoksivat edelleen Kruununpuodinmäelle, jossa kuului tapahtuneen pieni välinäytös. Pakeneva oli kääntynyt päin ahdistajaansa, ojentanut mauserinsa kohti ja kieltänyt tulemasta. Silloin kerrotaan tämän vaipuneen polvilleen ja lausuneen surkeasti: "Olen perheellinen mies". Kerkesi siihen apuun jo muitakin ihmisiä ja pakenija lähti juoksemaan alas mäkeä.

Sittemmin etsittiin monissa miehin paennutta ympäri kihlakuntaa, mutta kaikki oli turhaa, sillä samana iltana hän käveli Kajaanin kaupungin kaduilla.

Pakenija oli silloinen jääkäri, Saksasta komennettu kotimaahansa, nykyinen *jääkäriluutnantti Villamo.*

Kyllähän monet kerrat puominaukasijana toimiva Kurkisen ukko sanoi meitä akkamiehiksi ja valitteli, että eipäs Tolos-Alppo sattunut vastaan, hän kyllä olisi miehen toppuuttanut siihen. Mutta kun asia Alpolle kerrottiin, sanoi hän, että olisi hän toki antanut menijälle lakinkin, jos olisi näyttänyt.