Pääministeri Kekkonen: Herra puhemies! On hyvin ihmeellistä, että tämän valtalain käsittelyn yhteydessä vuonna 1955 kokoomuspuolueen eräät edustajat ovat halunneet uudelleen virittää sen vaalitaistelun, joka käytiin talvivaalien alla vuonna 1954. On aika tavalla myöhäinen ajankohta nyt yrittää uudelleen keskustelua niistä kysymyksistä, jotka olivat käsittelyn alaisina talvivaalien alla, ja se on lisäksi toivotonta sen vuoksi, että kokoomus menetti talvivaaleissa viisi paikkaa. Ei niitä enää saa takaisin, kun nyt on yritetty virittää keskustelu niistä kysymyksistä, joitten merkeissä kokoomus nämä paikkansa menetti. Valtalain käsittelyn yhteydessä ei minun ymmärtääkseni ole tällä kertaa mahdollista saada muutosta siihen onnettomaan tulokseen, joka kokoomuspuolueen hallituksen toimenpiteitten takia tälle arvoisalle puolueelle koitui talvivaaleissa, jotka se väen väkisin halusi järjestää.

Täällä ed. Seppä laajassa puheenvuorossaan esitteli sen taloudellisen kehityksen, joka maassa on tapahtunut vuodesta 1949 lähtien. Siinä oli kieltämättä paljon oikeita asioita ja huomattavasti vääriä johtopäätöksiä, joita oikeista asioista oli tehty. Mutta hän ne unohtikin, hän unohti erityisesti sen seikan, että maidon hinnan alentamista suoritettiin vuosina 1948 ja 1949 hyvin voimakkaasti monessa eri yhteydessä silloisen hallituksen toimesta, ja kokoomuspuolue ylläpiti tätä hallitusta ja eduskunnassa vastusti maalaisliittoa, kun me esitimme toimenpiteitä, joilla olisi estetty tämäntapaiset maatalouden kannattavuuteen raskasti vaikuttavat vahingolliset toimenpiteet. Ei tietenkään voi toivoa ed. Sepältä, että hän vaivautuisi tutustumaan puolueensa aikaisempaan historiaan, mutta kyllä kohtuullisuuden nimessä täytyisi lähteä myöskin näitä asioita tarkastelemaan, silloin kun esitetään arvostelua vuoden 1950 jälkeen tapahtuneista toimenpiteistä.

Täällä ed. Seppä myöskin ystävällisesti kiinnitti huomiota minun Kouvolassa pitämääni puheeseen. Minä kovin mielelläni palaan siihen asiaan. Koetin tässä puheessani saada maataloustuottajia ja kaikkia maataloudelle myötämielisiä piirejä hyväksymään sen käsityksen, että maataloustulo vakiinnutettaisiin lailla eikä valtalakiin perustuvilla päätöksillä. Silloin maataloustuottajat vastustivat tätä esitettyä järjestelyä, että maataloustulo vakiinnutettaisiin lailla. Nyt, niinkuin tiedetään, maataloustuottajat ovat tulleet aivan samalle kannalle, mitä minä esitin Kouvolan puheessani, ja vaativat maataloustulon vakiinnuttamista lailla. Nyt maataloustuottajat ovat oikealla kannalla.