Kirje L. R:lle 6.7.1955

Rouva L. R.

Tuovilanlahti.

Parhaat kiitokset kirjeestänne 29.6.1955, jossa kerroitte paikkakuntaanne rasittavasta työttömyydestä sekä omista henkilökohtaisista vaikeuksistanne. Me täällä hallituksessa kyllä tiedämme ja tunnemme, että maassamme on paljon seutuja, joissa ei työtä ole riittävästi. Olen joutunut tämän seikan monesti henkilökohtaisestikin toteamaan liikkuessani eri puolilla maata ja nimenomaan juuri myös Pohjois-Savossa. Mutta Teille asia tietysti on vielä monin verroin läheisempi, kun joudutte tuntemaan työnpuutteen raskaan painon jokapäiväisessä elämässänne. Voin ilmoittaa, että hallitus on äskettäin ryhtynyt laatimaan suunnitelmaa vajaatyöllisyysalueiden elinkeinoelämän kohottamiseksi. Hallituksen pyrkimyksenä on se, ettei yhdenkään suomalaisen tarvitsisi kärsiä työn puutetta.

Asuinrakennuksenne uunin korjaamisasiassa Teidän olisi parasta kääntyä sikäläisen asutuslautakunnan puoleen. Tällaisten korjaustöiden suorittamiseksi on mahdollista saada MAP-varoja. Kaivon rakentamiseen myönnetään myös poikkeustapauksissa palkkiota. Mutta tässäkin asiassa voi asutuslautakunta Teitä parhaiten auttaa.

Lähetän Teille ja perheellenne parhaat terveiseni ja toivon, että Te selviytyisitte vaikeuksistanne.

Urho Kekkonen