Göttingen 5/8 1929.

Rakas Oma Emäntäni ja Asiani.

Kaipa olet myöhemmistä kirjeistäni havainnutkin, että muutamana iltana suunnittelemastani Wienin matkasta ensi talvena ei sittenkään tule totta, kun on osoittautunut, että eräillä herroilla on jo kirjoissaan esitettynä sama käsitys itsehallintotehtävien jaosta, jonka minä olin ylösajatellut. Näinollen ei ole mitään ideaa ryhtyä esittämään suurella ponnella asiaa, jonka jo toiset ovat esittäneet, paras on pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja sen valmistaminen eräältä osalta ei käy päinsä muualla kuin Suomessa. Niin että elä ollenkaan pidä murhetta, kyllä minä ensi talven ja seuraavankin seurustelen Sinun ja omiemme poikiemme kanssa. Minulla alkaakin jo olla Sinua ja poikia niin kovasti ikävä, että ei tahdo maistaa työntekokaan. Rakkaat Asiat, kaikki te, äidit ja pojat, jessikat ja Häiskät, kyllä minä teitä muistan ja ajattelen ja mielelläni lähden täältä teidän luoksenne. Voikaa nyt hyvin siihen asti ja, pojat, muistakaa aina olla kilttejä Äidille. Ei saa kaataa vesikannua päälleen eikä olla sottapekkana.

Elä Sinä, Rakas Asiani, sure lihomistasi ja laiskuuttasi, kyllä Sinä, kunhan ensi kevät taas on käsissä, jo olet laihtunutkin ja luulen, että laiskuuskin on kaikonnut. Kun ne pojat ovat niin sottasia, niin jokohan pitäisi apuväkeä hankkia. Talvi on pyykinkin suhteen vallan pelottava. Mutta kylläpähän Sinä sen asiat osaat ratkaista.

Vai oikein ne pojat siellä saunassa ovat olleet. No eipäs ihmeempää. Matuse-pojuli, jolle on tullut ylähampaitakin, alkaa hänkin jo hieman haastella, vaikka onhan se Matti sitä kai-kaitaan hokenut jo pitkät ajat. Nyt se alkaa Tanelilla se puremiskausi ja kyllä siinä saakin olla varuillaan.

Eilen oli siis poikien syntymäpäivä, siinä mielessä että 11 kk. täyttivät. Kohtahan ne alkavat olla miesten ijässä, pienet rehvanat. Kyllä minä Tanelia tanssitan ja Mattia hypitän, kunhan tulen kotiin.

Niin minä olen päättänyt, että keskiviikkona t.k. 14 päivänä minä täältä lähden. Riittää tällä erää. Lisäksi on syyni se, että en tahdo ehtiä sulattaa näitä asioita, joita täällä opin. Kaikki tahtovat mennä sekaisin ja nyt pitäisi saada sulattelemisaikaa. Luulen että ostostenkin jälkeen ja lipun ostettuani jää minulle jäljelle n. 400 Rmk = lähes 4 t smk. En voi kieltää, eikö tästä matkasta olisi ollut suurtakin hyötyä, vaikka tietenkin - eritoten saksan puhumisessa - olisi voinut saada moninverroin enemmän aikaan. Mutta kyllä minä luulen, että se alku tieteellisille töille, jonka täällä nyt olen saanut, on alku hyvään, jos vain sitten jaksan pitää päälle. Takeenahan kyllä on, että minulle tulee huono omatunto, jos laiskottelen, kun on kerran varma työmaa edessä ja suunniteltu. Eiköhän tässä sen turvin päästä eteenpäin.

Tulen siis, ellei nyt mitään erikoista estettä satu, 18/8 Mikkeliin. Olin ajatellut myös pistäytyä päiväseltään Kangasniemessä, jos äiti on siellä ja jos muuten sopii ja vasta loppuviikolla palata Helsinkiin. Kaipa Sinä voit silloin poikien kanssa lähteä minun mukaani, niin matkakin menee mukavammin. Siitäpähän ehditään sopia.

Hyvin olen voinut muuten, mutta unettomuus on muutamina öinä pannut kierittelemään vuoteella, tänä aamuna valvoin lähelle 3:a. Ei auttanut, vaikka ennen maatamenoa nakkasin 2 olutseideliä naamaani ja vaikka suuren osan eilisestä sunnuntaista olin ulkona. Eilen olikin hyvin kaunis päivä, kävin Bismark-tornissa, n. 3 km. päässä oleva näkötorni, urheilukentällä koikkelehtimassa ja uimassa. Nyt on taas pilvistä ja sateista. En minä sateella ja kylmällä mene urheilukentälle. (Täällä maksavat poikien kengät n. 25-30 mk. pari. Ostan niitä 4 paria).

Rakkaat terveiseni koko perheelleni, ahkeralle ja hyvälle Äidille sekä vallattomille mutta mukaville pojille. Suutelen teitä.

Teidän Urho.