Professori Paavo Kastari              9/8 1957

Hyvä Veli,

   Tk. 5 päivänä annettiin Eduskunnalle esitys laiksi vientimaksusta, jonka liitän oheen. Sen mukaan maasta viejän on tietyillä edellytyksillä suoritettava vientimaksua, joka on verrattavissa vientitulliin. Vientimaksusta kertyviä varoja ei merkitä budjettiin, vaan ne talletetaan Suomen Pankkiin erityiselle tilille, jolta ne käytetään aikaisintaan v. 1960, sen mukaan kuin lailla säädetään. Lakiesityksen 8 §:n mukaan tätä veronluontoista vientimaksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa, jos viejä on sitoutunut vapaaehtoisesti suorittamaan vientimaksua vastaavan määrän osakepääomaksi yhteisölle, jossa vientimaksuun velvollinen saa osakkeita vientimaksua vastaavan määrän arvosta.

   Esittelyä ennen minulla ei ollut tilaisuutta syventyä esitykseen, mutta kysymys lakiesityksen lainmukaisuudesta saattaa tulla uudelleen esille lain vahvistamisen yhteydessä. Lakiesityksen 8 § erityisesti, mutta myös 7 §, herättävät epäilyksiä. Voiko verovelvollinen vapautua verosta, jos käyttää veroa vastaavan rahamäärän määrätarkoitukseen omistusoikeutensa siihen säilyttäen?

   Pyydän, että miettisit asiaa ja antaisit minun kuulla mielipiteestäsi. Omasta puolestani olen tullut siihen tulokseen, että tuskin voin vahvistaa lakia annetussa muodossa.