Enemmän huomiota vauhdittomiin hyppyihin

Suomen Urheilulehti 2/11.1.1927

Viimeisinä vuosina on harrastus vauhdittomiin hyppyihin ollut urheilijaimme keskuudessa vallan ilahduttavassa mittakaavassa nousemassa. Todistaahan sitä osaltaan jo sekin seikka, että parin viime vuoden nimissä ovat kaikki vauhdittomien hyppyjemme ennätykset, eräät niistä todistaen voimakasta kehitystä ja tuloksena tasaväkisestä taistelusta siitä, kuka ennätyksen saisi nimiinsä. Mutta ei yksin tällä hyvä, vauhdittomien hyppyjen kilpailuja on alettu panna toimeen entisestään enemmän, vaikkapa siinäkin suhteessa on sentään toivomisen varaa olemassa. Ja edelleen, kilpailijoita on vauhdittomien hyppyjen kilpailuissa melkein poikkeuksetta ollut ellei nyt aina kiitettävän paljon, niin kuitenkin kohtalaisesti. Myöskään ei ole unohdettava, että tulostaso sisäkilpailuissamme on ollut yleensä hyvä, uusia nimiä esiintyy kilpailu toisensa jälkeen ja nykyään ei enää entisajan hyvillä tuloksilla, 140 korkeudessa, 300 pituudessa ja 9,00 kolmiloikassa, tahdo päästä kaikissa piirikunnallisissakaan kilpailuissa "lusikan reunaan". Yleisön harrastus ja suosio ei tosin ole koitunut vauhdittomien hyppyjen osaksi, mutta siitä puutteesta saa, herra paratkoon, moni tunnetuimpikin urheiluhaara meillä Suomessa kärsiä.

Ja kuitenkin, vaikkapa innostus vauhdittomiin hyppyihin onkin nimenomaan nuoremman urheilijapolvemme keskuudessa nousemassa, suhtautuu vanhempi urheiluväki, siitä ei päästä mihinkään, jonkinlaisella välinpitämättömyydellä tähän urheilun haaraan. Kai ollaan sitä mieltä, että vauhdittomat hypyt eivät ole sellaista urheilua, jota kannattaa harrastaa, edistää ja kehittää. Totta onkin, että olympialaisissa kisoissa eivät vauhdittomat hyppääjämme ole tilaisuudessa isänmaan kilpeä kirkastamaan ja pisteitä noukkimaan, vaikkapa siihen kenties pystyisivätkin, mutta ei kai meidän yksinomaan olympialaisten ohjelman mukaan, joka muuttelehtii kuin Nikkisen silmä, ole urheiluharrastustemme suuntaa määrättävä. Sittenhän saisimme heittää hiiden pataan m.m. viisiottelun, joka on olympialaisessa pannassa, mutta siihen ei kenelläkään meistä liene halua.

Vai ollaanko sitä mieltä, että vauhdittomilla hypyillä ei ole oikeutta elämiseen itsenäisenä urheilumuotona, vaan ainoastaan kesäurheilijan talvisen kilpailukunnon mittarina? Ellen nyt kokonaan erehdy, niin luulisin, että tunnetuin urheiluteoreetikkomme (tällä sanalla ei tässä yhteydessä ole mitään puolihalventavaakaan sivumerkitystä, vakuutan) Lauri Pihkala on suunnilleen tällä kannalla. Kun sen perusteluita ei kuitenkaan ole koskaan tuotu julki, en voi ryhtyä tätä väitettä todistelemaan vääräksi, tyydyn vain kysymään, mikä se riistäisi vauhdittomilta hypyiltä olemassaolon oikeuden itsenäisinä urheilulajeina? Tuskinpa vain sellaisia asianhaaroja on helposti keksittävissä. Jos näitä lajeja katsotaan yksipuolisiksi, kuten joskus olen kuullut väitettävän, niin siinähän erehdytään aivan perinpohjaisesti, sillä vain harvat urheilulajit vaativat harjoittajaltaan näin tasapuolisesti hyvin kehittynyttä lihastoa kuin juuri vauhdittomat hypyt.

Lisäksi tulee yksi erinomaisen tärkeä näkökohta, joka oikeuttaa ja velvoittaa jokaista urheilumiestä kiinnittämään vakavaa huomiota vauhdittomiin hyppyihin ja työskentelemään erikoisesti kesäurheilijain harrastuksen suuntaamiseksi niihin.

Vauhdittomat hypyt näet ovat melkein ainoa urheilunhaara, joka voi kenttäurheilijalle olla apuna urheilu- ja kilpailukuntoa määrättäessä talven aikana. Vauhdittomat hypythän eivät erikoisen suuressa määrässä vaadi teknillistä lajin suorituksen taitavuutta, jokainen jonkunkin verran urheillut mies voi ilman muuta saavuttaa hyvällä lihaskunnolla mukiinmeneviä tuloksia. Sen vuoksi juuri ne ovat urheilu- ja kilpailukunnon mittareina erinomaisen sopivia ja niiden harjoittelu taas on kenttäurheilijalle mitä parhain kunnossapysymisen keino. Ikävä ja yksitoikkoinen kävely talvitreenauksena, mikä voi olla tuloksiltaan hyvä, ei miellytä kuin harvoja urheilulle vihkiytyneitä, mutta vauhdittomien hyppyjen harjoittelu ja kilpailu antaa eloa ja sisällystä tällaiselle treenausmuodolle ja jos se saadaan yleiseksi, niin varmastikin siitä on suurta hyötyä kesäurheilulle. Jos vauhdittomat hypyt saadaan kenttäurheilijain talvikauden harrastukseksi, niin tällä tavalla ikäänkuin narrataan talviharjoitteluun haluttomatkin kilpailun uulalta treenaamaan ja tästä saadaan tulokset nähdä kesäkaudella parantuneista saavutuksista.

Enemmän siis huomiota vauhdittomiin hyppyihin kautta linjan. Enemmän kilpailuja, niin jäsentenvälisiä kuin piirikunnallisia ja kansallisia. Monet kilpailumahdollisuudet saavat miehet innokkaasti treenaamaan ja sillä tavallahan tulokset kohoavat. Kesäurheilijat: Teillä jokaisella on syytä ryhtyä harjoittelemaan vauhdittomia hyppyjä. Te menestytte niissä, jos nyt ei heti ensimäistä kertaa yrittäessänne, mutta varmasti tarpeellisen ajan harjoiteltuanne. Ja vauhdittomien kimpussa uurastaminen on arvaamattomaksi hyödyksi kesän leipälajeillenne.

Nuorille paljon vauhdittomien hyppyjen kilpailuita. Nämä lajit ovat poikien veressä. Päästäkää innostus purkautumaan kilpailuissa esille.

Urho Kekkonen