3. JAKSO.

VAALIOIKEUDEN MENETYSPERUSTEET.

1. Olemme edellä jo maininneet, kuinka ero kunnallisen vaalioikeuden yleisten edellytysten ja kunnallisen vaalioikeuden menetysperusteiden välillä ei ole tarkkarajainen eikä ehdoton muussa kuin siinä suhteessa, että kunnan jäsenyydn tulee olla positiivinen vaalioikeusedellytys jo yksin lakiteknilliseltä kannalta katsottuna. Samaten myöskin "yleispäteviksi" nimittämämme vaalioikeusedellytyket eroavat luonteensa puolesta selvästi menetysperusteista. Sitä vastoin esim. kunnassa asuminen voi olla yleinen edellytys, kun taas vastaavasti kunnan ulkopuolella asuminen voidaan määrää menetysperusteeksi. (1) Kuitenkin on nimenomaan se ryhmittely, joka voimassaolevassa kunnallisoikeudessamme on yleisten edellytysten ja menetysperusteiden suhteen omaksuttu, puolustettavissa, paitsi niiden seikkojen nojalla, jotka olemme aikaisemmin esittäneet, (2) vielä erityisesti siksi, että siinä luetellut yleiset edellytykset käsittävät yleensä objektiivisesti niin sanoaksemme värittömiä ominaisuuksia: kunnan jäsenyys, sekä mies että nainen, Suomen kansalaisuus, määräajan kestänyt laillinen asuminen kunnassa, hengillekirjoitettuna oleminen, 21-vuotias. Näiden ominaisuuksien saavuttaminen ei ensi sijassa riipu henkilön omasta tahdosta, vaan ne seuraavat joko ihmisen synnystä ja inhimillisestä luonnosta taikka määrättyyn luvalliseen toimeen ryhtymisest. Menetysperusteet sensijaan käsittävät joukon oikeudellisia tunnusmerkkejä, joiden toteuttaminen riippuu ensi sijassa henkilön omasta toiminnasta ja joiden täyttäminen, silloinkin kun se ei aiheudu henkilön itsensä tahdosta, kohdistaa asianomaiseen henkilöön moraalista arvostelua. (3) Tämän arvostelun sisältönä voi olla se, ettei sen alaiseksi joutuneella henkilöllä ole joko hänen ikäänsä vastaavaa riittävää älyllistä kypsyneisyyttä yhteisten asioiden hoitamiseen taikka siihen välttämätöntä siveellistä kelvokkuutta taikka vihdoin siihen kuuluvaa itsenäisyyttä. Kaikilla mkl. 9 ja kkl 10 §:ssä mainituilla menetysperusteilla on yhteisenä tunnusmerkkinä se, että ne henkilöt, jotka joutuvat niiden alaiseksi, ovat joko siveellisesti vailla vaalioikeuden tarkoituksen edellyttämiä ominaisuuksia taikka sellaisessa asemassa, että heidän osanottoansa vaalioikeuden käyttämiseen ei ole katsottu sopivaksi tai suotavaksi. Todisteena siitä, että mitään "yleispäteviä" vaalioikeuden menetysperusteita ei voida esittää, on mainittava, että vuoden 1917 valtiopäivien kunnallisvaliokunnan mietinnön mukaan mkl:iin ja kkl:iin ei sisältynyt yhtäkään vaalioikeuden menetysperustetta. Jotta heikkomieliset ja rikolliset olisi sentään voitu estää tulemasta valituiksi kunnallisiin luottamustoimiin, oli vaalikelpoisuuden menetysperusteiksi asetettu holhouksenalaisuus ja kansalaisluottamusta vailla oleminen (kunnallisvaliokunnan esityksen mkl. 10 §:n 2 mom. ja kkl. 11 § 2 mom.).

2. Kunnallisen vaalioikeuden yleiset edellytykset ovat sisällöltään positiivisia, menetysperusteet taas negatiivisia säännöksiä. Yleisissä edellytyksissä esitetään tunnusmerkit, joiden täyttäminen vaaditaan vaalioikeuden saamiselle, menetysperusteissa taasesitetään tunnusmerkkejä, joista yhdenkin täyttäminen poistaa vaalioikeuden. Mkl. 9 ja kkl. 10 §:n mukaan ovat kunnallisen vaalioikeuden menetysperusteet seuraavat:

Vaalioikeutta vailla on

"1) se, joka on holhouksen alaisena;

2) se, joka muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksella näytetyn varattomuuden tähden on kahden lähinnä edellisen vuoden aikana jättänyt suorittamatta hänen maksettavikseen pannut kunnalliset maksut;

3) se, joka kunnalliskodissa, muussa kunnallisessa köyhäinhoitolaitoksessa tai vuosihoidokkina on täyden köyhäinhoidon varassa;

4) se, joka oikeuden lainvoimaisen päätöksen nojalla on kansalaisluottamusta vailla taikka on kelvoton maan palvelukseen tai toisen asiaa ajamaan; sekä

5) se, joka on todistettu syypääksi siihen, että hän kunnallisissa vaaleissa on ostanut tai myynyt ääniä tahi äänestänyt useammassa kuin yhdessä vaalipaikassa taikka väkivallalla tai uhkauksella häirinnyt vaalivapautta tai sitä yrittänyt, aina kolmannen kalenterivuoden loppuun, siitä lukien kuin päätös on saanut lainvoiman."

Yleisenä menetysperusteita koskevana tulkintasääntönä voidaan esittää, että koska menetysperusteet ovat luonteeltaan poikkeussäännöksiä, on niitä tulkittava ahtaasti.

Holhouksenalaisuus.

1. Johdonmukaisena seurauksena siitä, että henkilö on laillisesti julistettu kykenemättömäksi omien yksityisten asioittensa hoitamiseen, s.o., että hänelle ei myönnetä yksityisoikeudellista toimikelpoisuutta, on pidettävä sitä, että häneltä pidätetään yleensä myöskin julkisoikeudellinen toimikelpoisuus. Holhouksenalaisella ei voimassaolevan oikeutemme mukaan ole enempää kunnallista kuin valtiollistakaan vaalioikeutta. (4)

Elokuun 19 päivää 1898 annetun holhouslain 16 §:n mukaan on 21 vuotta nuorempi henkilö holhouksenalainen, jollei hän ole ennen tätä ikävuotta mennyt naimisiin, missä tapauksessa hänen holhouksenalaisuutensa holhouslain 18 §:n mukaan on lakannut. Kun alle 21 vuotta nuoremmat eivät kuitenkaan ole vaalioikeutettuja, kohdistuu holhouksenalaisuus kunnallisen vaalioikeuden menetysperusteena ainoastaan täysi-ikäisiin, milloin he lain mukaan ovat joutuneet holhouksen alaisiksi. (5)

Täysi-ikäinen voi olla holhouksen alainen seuraavissa tapauksissa:

a) Jos henkilön ei katsota alaikäisyyden aikana voivan saavuttaa sitä kypsyyttä ja vakavuutta, joka on tarpeen täysivaltaisuuden nauttimiseen, on oikeus, mikäli henkilön isä, äiti, muu holhooja tai joku lähimmistä sukulaisista on henkilön täytettyä 20 vuotta tehnyt siitä oikeudelle ilmoituksen, holhouksen alaiseksi vaadittua henkilöä kuulusteltuaan, oikeutettu pidentämään holhouksenaikaa, ei kuitenkaan yli 25 vuoden iän (holhouslaki 17 §);

b) Mielipuoli sekä se, joka tuhlaavaisuuden taikka juoppouden tähden on kykenemätön hallitsemaan omaisuuttansa, julistettakoon holhottavaksi (holhouslaki 19 § 1 mom.). Ilmoituksen tästä voi oikeudelle tehdä puoliso, sukulainen taikka kunnallis- tahi köyhäinhoitolautakunta sekä mielipuolesta myös virallinen syyttäjä ja muista sekin henkilö, joka tahtoo tulla holhouksen alaiseksi;

c) Joka vanhuudenheikkouden tahi muun heikontuneen mielentilan, ruumiinvian taikka pitkällisen sairauden tähden on kykenemätön hoitamaan asioitansa, asetettakoon myös holhouksen alaiseksi, jos hän sitä pyytää, taikka jos on pelättävä, että hänen omaisuutensa muuten hävitetään (holhouslaki 19 § 2 mom.). Ilmoituksen tästä voi oikeudelle tehdä paitsi holhouksenalaisuuteen pyrkivä henkilö itse joko hänen puolisonsa, sukulaisena taikka kunnallis- tahi köyhäinhoitolautakunta;

d) Holhouksenalainen on sellainen köyhäinhoitolainen, joka on otettu kunnan täyteen huolenpitoon, jonka voidaan otaksua kestävän hänen koko loppuikänsä (köyhäinhoitolaki 59 §). Holhoojana on tällöin kunnan köyhäinhoitolautakunta; sekä

e) Milloin edellä b ja c kohdassa mainitunlaista hohouksenalaisuutta koskevaa asiaa ei oikeudessa voida heti ratkaista, on oikeudella valta, milloin einomaisia syitä on, panna se, jota on pyydetty asetettavaksi holhouksenalaisuuteen, toistaiseksi holhouksen alle. Tämä väliaikainen holhous kestää ainoastaan siksi, kunnes oikeus on asian ratkaissut (holhouslaki 20 § 2 mom.).

Näissä kaikissa tapauksissa on henkilö vaalioikeutta vailla. Kun vaalioikeuden menetys perustuu oikeuden päätöksen (6) muissa paitsi d kohdassa mainitussa tapauksessa, jolloin köyhäinhoitolainen katsotaan köyhäinhoitolautakunnan holhouksen alaiseksi, ei tässä ole syytä ryhtyä näiden lainsäännösten materiaalista sisältöä tutkimaan, mutta köyhäinhoitolaisen holhouksenalaisuus sitä vastoin ansaitsee muutaman selostavan sanan.

2. Köyhäinhoitolain 58 §:n nojalla on köyhäinhoitoa nauttiva velvollinen alistumaan köyhäinhoitolautakunnan valvonnan alaiseksi. Tällöin tulee ensi sijassa kysymykseen se valvonta, mihin köyhäinhoitolautakunta avustuksen oikein käyttämisen ja lasten kasvatuksen valvomiseksi on velvoitettu köyhäinhoitolai 26 §:ssä. Siinä tapauksessa taas, että joku on joutunut täyden köyhäinhoidon varaan, jonka tarpeen voidaan otaksua kestävän koko hänen loppuikänsä, ottakoon köyhäinhoitolautakunta köyhäinhoitolain 53 §:n nojalla haltuunsa hoidettavalla silloin olevan tai hänelle sittemmin tulevan omaisuuden ja käyttäköön sitä hänen hoitokustannustensa korvaamiseen. Tällainen hoidokas onkin sitten köyhäinhoitolain 59 §:n nojalla köyhäinhoitolautakunnan holhouksen alainen.

Holhouksenalaisuus alkaa siitä, kun köyhäinhoitolautakunta on tehnyt päätöksen, jolla se on todennut, että hoidokas on otettu kunnan täyteen huolenpitoon, jonka voidaan otaksua kestävän koko hänen loppuikänsä, ja että köyhäinhoitolautakunta on sen nojalla tullut hoidokkaan holhoojaksi. Kun köyhäinhoitolautakunta köyhäinhoitolain 60 §:n 3 momentin mukaan on velvollinen niistä, jotka ovat joutuneet sen holhouksen alaisiksi, tekemään ilmoituksen asianomaiselle oikeudelle, voitaisiin ajatella, että holhouksenalaisuus tuottaa vaalioikeuden menetyksen vasta sitten, kun siitä on tehty oikeudelle säädetty ilmoitus. (7) Kun ilmoituksen tarkoituksena, niinkuin vuoden 1917 köyhäinhoitokomitea lausuu, "on helpottaa alioikeuksien tehtäväksi annettua holhousasiain valvontaa", ei vaalioikeuden menetyksen edellytyksenä voitane kuitenkaan vaatia, että holhouksenalaisuudesta on tehty oikeudelle ilmoitus, koska holhous on voimassa köyhäinhoitolautakunnan päätöksen peruteella eikä ilmoituksen tekemisellä taikka tekemättä jättämisellä ole tässä suhteessä merkitystä. Kun köyhäinhoitolautakunnan 69 §:n 3 momentin mukaan valitus ei estä köyhäinhoitolautakunnan päätöksen täytäntöönpanoa, jollei maaherra toisin määrää, on köyhäinhoitolautakunnan päätös, jolla se on ottanut jonkun henkilön holhouksen alaiseksi, täytäntöönpanokelpoinen siinäkin suhteessa, että henkilö on sen nojalla menttänyt vaalioikeutensa. Jos maaherra sitten tehdyn valituksen johdosta kieltää päätöksen täytäntöönpanon, lakkaa vaalioikeuden menetys ja astuu myöhemmin voimaan vain sikäli kuin köyhäinhoitolautakunnan päätös lainvoimaisesti vahvistetaan.

3. Holhouslain 75 §:n mukaan tulee päätöstä, jolla joku on julistettu holhouksenalaiseksi, noudattaa, vaikka siitä olisi valitettukin, kunnes tämä päätös on kumottu, ja kumoamispäätös on saanut lainvoiman. Tähän liittyy holhouslain 21 §:n säännös oikeuden velvollisuudesta heti edellä kohdissa a, b ja c mainituissa tapauksissa tekemänsä päätöksen jälkeen kuuluttaa se virallisessa lehdessä, minkä ohessa silloin, kun tällainen alioikeuden päätös on lainvoiman saaneella päätöksellä kumottu, tästä on samalla tavoin kuulutettava. Vaalioikeuden menetys ei kuitenkaan ala kuulutuksesta, vaan oikeuden päätöksen antamisesta lukien, olipa päätöksestä valitettu tai ei. Vaalioikeuden menetys kestää, lukuunottamatta ylempänä esitettyä tapausta, kun maaherra kieltää köyhäinhoitolautakunnan päätöksen täytäntöönpanon, siksi, kunnes alioikeuden päätös taikka köyhäinhoitolautakunnan päätös on lainvoimaisesti kumottu taikka holhoukselle asetettu määräaika päättynyt taikka henkilö on lainvoimaisella päätöksellä vapautettu holhouksenalaisuudesta taikka kun köyhäinhoidon saajan holhouksenalaisuus on köyhäinhoitolautakunnan päätöksellä lopetettu.

Silloin kun henkilö asettaan väliaikaisesti holhouksen alaiseksi, ei kuulutusta lainkaan suoriteta, ja vaalioikeuden menetys alkaa päätöksentekemisestä lukien.

Konkurssitilassa oleva henkilö (8) samaten kuin sekin, jolla holhouslain 66 ja 67 §:n nojalla on asetettu uskottu mies, (9) ei ole holhouksen alainen, eikä siis vaalioikeuttaan menettänyt.

Kunnallisten verojen suorittamatta jättäminen.

1. Pyrkimys vaalioikeuden irroittamiseen välittömien verojen suorittamisesta tai päinvastoin tekemiseen niiden suorittamisesta riippuvaksi on tullut vaalioikeustaistelujen keskeisimpiä kysymyksiä niinhyvin valtiollisen kuin kunnallisenkin vaalioikeuden alalla. Kun kuitenkin menisi tutkimuksemme tarkoituksen ulkopuolelle ryhtyä tässä yksityiskohtaisesti esittämään niitä näkökohtia, syitä ja vastasyitä, joilla verovelvollisuutta vaalioikeuden edellytyksenä on eri aikoina puolustettu ja vastustettu, lienee senvuoksi riittävää, jos tässä yhteydessä tyydymme ainoastaan viittaamaan siihen tarkasteluun, minkä kunnan jäsenyyttä koskevan esityksemme yhteydessä olemme antaneet vaalioikeuden laajuuden merkityksestä kunnan oikeusluonteelle. Samaten kuin juridisten henkilöiden ja forensien äänioikeuden sallimisessa tulee esille käsitys kunnasta talouskuntana, samaten kunnan jäsenten veronmaksaminen kunnalle vaalioikeuden ehtona lähenee periaatteellisesti tätä käsitystä, (10) vaikka onkin myönnettävä, että verovelvollisuus usein esitetään sellaisen itsenäisyyden todistuksena, mikä on tarpeen osanotolle yhteisen, julkisten asioiden päättämiseen.

2. Ruotsi-Suomen kunnallisoikeudessa on verovelvollisuus kunnalle ollut äänioikeuden edellytyksenä. Äänioikeus niihyvin kaupungissa (11) kuin maalla edellytti verojen suorittamista kunnalle, joten tämä periaate ei ollut uusi, kun se meillä tuli vuoden 1865 mka:een. Siihen sisälty myöskin vielä nytkin jonkin verran toisessa muodossa säilynyt ehto, että äänioikeutta ei kuitenkaan ole sillä verovelvollisella, jolla on velkana useamman kuin viimeksikuluneen vuoden kunnallisverot. (12) Vuoden 1873 kka:ssa oli samoin verovelvollisuus kunnallisen äänioikeuden edellytyksenä, niin myskin vuoden 1898 mka:ssa. Vuoden 1917 kunnallislaeissa vaalioikeus tehtiin riippumattomaksi verovelvollisuudesta ja samalla poistettiin verojen maksamatta jättäminen vaalioikeuden menetysperusteiden joukosta. Maaliskuun 27 päivänä 1919 annetulla lailla säädettiin, että kunnallinen vaalioikeus oli oleva ainoastaan sellaisilla henkilöillä, jotka tulojensa suuruuden vuoksi ovat velvolliset suorittamaan kunnallista tuloveroa, sekä sellaisen vaalioikeutetun miehen lailliseen ikään tulleella vaimolla ja maalaiskunnissa vuosien 1919 ja 1920 vaaleissa myöskin siinä tapauksessa, että perheen päämiestä tai perikuntaa verotettaessa on otettu huomioon verotettavaan määrään nousevat perheen tai perikunnan jäsenen tulot, sellaisella perheen tai perikunnan jäsenellä, joka muuten täyttää kunnallisen vaalioikeuden ehdot. Tämä säännös oli vaalioikeuden yleisten edellytysten joukossa. Samalla asetettiin vaalioikeuden menetysperusteeksi se, että henkilö oli jättänyt kahden edellisen vuoden aikana suorittamatta hänen maksettavakseen pannun kunnallisen tuloveron tai mieskohtaisen maksun. Elokuun 15 päivänä 1919 annetulla lailla poistettiin kunnallinen verovelvollisuus vaalioikeuden edellytyksenä, mutta kunnallisten maksujen maksamatta jättäminen säilytettiin vaalioikeuden menetysperusteena, kuitenkin siten muutettuna, että kunnallisten maksujen maksamatta jättämisen on pitänyt aiheutua muun syyn kuin kunnallishallituksen todistuksella näytetyn varattomuuden vuoksi. Tämä on edelleenkin voimassa.

Verovelvollisuus ei siis voimassaolevan oikeuden mukaan ole kunnallisen vaalioikeuden edellytys. Henkilö, jolla ei ole verotuksenalaisia tuloja, voi siitä huolimatta olla vaalioikeutettu. Mutta kunnallisen vaalioikeuden saaminen on kuitenkin tehty sikäli riippuvaksi velvollisuudentunnosta kuntaa kohtaan, että henkilö, joka on määrätty maksamaan kunnalle tiettyjä varallisuussuorituksia, on vaalioikeutta vailla, mikäli hän kahden lähinnä edellisen vuoden aikana on jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannut kunnalliset maksut. Ainoastaan varattomuudesta aiheutunut maksujen laiminlyönti katsotaan tässä suhteessa sallituksi.

3. Mitä suorituksia tarkoitetaan niillä kunnallisilla maksuilla, joiden maksamatta jättäminen tietyissä tapauksissa aikaansaa kunnallisen vaalioikeuden menetyksen?

Sen selvittämiseksi on aluksi tarpeellista kiinnittää huomiota siihen erotukseen, joka hallinto-oikeudessa tehdään maksujen ja verojen välillä. Maksuilla tarkoitetaan yleensä sellaisia varallisuussuorituksia, jotka kohtaavat yksityisiä korvauksena julkisen laitoksen tai toimenpiteen käyttämisestä. (13) Veroilla taas tarkoitetaan sellaisia varallisuussuorituksia, jotka julkisoikeudellinen yhdyskunta julkisen vallan nojalla perii vahvistettujen perusteiden mukaan yksityisiltä tulojensa lisäämiseksi, näiden suoritusten olematta korvausta yhdyskunnan tekemistä palveluksista. (14)

Kun mkl. 9 ja kkl. 10 §:ssä säädetään, että vaalioikeutta vailla on, se joka on jättänyt suorittamatta määrätyt kunnalliset maksunsa, merkitsisi se, mikäli ylläesitetystä yleisesti hyväksytystä ja lainsäädännössämmekin omaksutusta (15) erotuksesta pidetään kiinni, että vaalioikeuden menetyksen aiheuttaa kunnallisten laitosten ja toimenpiteiden käyttämisestä määrättyjen varallisuussuoritusten, kunnallisten maksujen, maksamatta jättäminen.

Tätä tulosta vastaan puhuvat kuitenkin monet seikat.

Ensiksikin on tällöin syytä muistaa, että niissä laeissa, joiden mukaan kunnallinen ääni- ja vaalioikeus oli asetettu riippuvaiseksi taloudellisista suorituksista kunnalle, oli kysymyksessä yksinomaan kunnalliset verot. Näin oli asianlaita vuosien 1865 ja 1898 mka:ssa vuoden 1873 kka:ssa sekä 27/3 1919 annetuissa mkl:n ja kkl.N muutoksissa. Kaikissa niissä kunnallinen ääni- ja vaalioikeus oli rajoitettu niihin kunnan jäseniin, jotka olivat velvolliset suorittamaan kunnalle veroa. Mutta luonnoollisena seurauksena tästä oli, että se kunnalle maksettavien suoritusten laiminlyönti, joka lain mukaan aiheutti ääni- ja vaalioikeuden menetyksen, käsitti samoin yksinomaan kunnallisten verojen maksamatta jättämisen. Poikkeuksen tässä suhteessa muodosti ainoastaan 27/3 1919 annetut mkl:n ja kkl:n mutokset, joiden mukaan kunnallista vaalioikeutta vailla oli, paitsi sitä, joka oli jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannun kunnallisen tuloveron, myöskin se, joka oli jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannun kunnallisen tuloveron, myöskin se, joka oli jättänyt suorittamatta hänen maksettavakseen pannun kunnallisen mieskohtaisen maksun. Tämä poikkeus sisältyi ilman perusteluja vuoden 1917 toisille valtiopäiville jätettyyn hallituksen esitykseen kunnallislakien muuttamisesta ja siinä muodossa se sitten hyväksyttiin. Eduskunta-asiakirjoista ei käy muutoinkaan selville, mitä kunnallista suoritusta tuolla "mieskohtaisella maksulla" on tarkoitettu. Ilmeiseltä kuitenkin näyttää, että tässä on kysymys siitä vaivaishoitoyhdyskunnalle suoritettavasta henkimaksusta, joka voitiin vuoden 1879 vaivaishoitoasetuksen 29 §:n mukaan, sellaisena kuin se oli muutettuna asetuksella 6/8 1889, määrätä kunkin henkirahaa maksava miehen ja naisen suoritettavaksi vaivaishoidon apulisänä. (16)

Mutta 27/3 1919 lainmuutos sisälsi poikkeavan säännöksen myöskin niiden kunnallisten verojen kohdalta, joiden maksamatta jättäminen joutuu kunnallisen vaalioikeuden yhteydessä tarkastettavaksi. Kun näet niinhyvin vuoden 1865 kuin 1898 mka oli säätänyt kunnallisverojen ja vuoden 1873 kka "kaupungin-ulostekojen" maksamatta jättämisen määrätyiltä vuosilta vaalioikeuden menetysperusteeksi, rajoitti 27/3 1919 lainmuutos nuo verot kunnalliseksi tuloveroksi. Täten oli 27/3 1919 lainmuutoksen mukaan kunnallisen suorituksen maksamatta jättämisen vaikutus vaalioikeuteen tarkastettava kunnallisen tuloveron ja vaivaishoitoyhdyskunnalle, s.o. kunnalle (17) suoritettavan henkimaksun puitteissa.

Kun vuoden 1919 valtiopäivillä käsiteltiin mkl:n ja kkl:n muuttamiseksi tehtyä eduskunta-aloitetta, muutti laki- ja talousvaliokunta mkl. 9 ja kkl. 10 §:n 2 momentin 2 kohdan sellaiseksi, jollaisena se tuli 15/8 1919 annettuun lakiin ja jollaisena se on edelleen voimassa 21/2 1925 annetussa laissa. Siihen astinen kunnallinen tulovero ja mieskohtainen maksu yhdistettiin kunnallisiksi maksuiksi ja valiokunnan mietinnöstä tapaamme tämän muutoksen perusteluina seuraavaa: "- - on Valiokunta ehdottanut voimassaolevan lain - - - 9 §:n 2 kohtaa muutettavaksi niin, että se vastaa VJ 5 §:n 4 kohtaa." (18) Tällä tavoin valiokunta, kiinnittämättä huomiota verojen ja maksujen periaatteelliseen eroon, näyttää yhdistäneen kunnallisen tuloveron ja mieskohtaisen maksun yhteiseksi käsitteeksi: kunnalliset maksut. VJ 5 §:n 4 kohtaa siinä on sikäli seurattu, että sanotussa lainkohdassa oli kysymys ainoastaan "kruununveroista", siis yhtenäisellä käsitteellä määrätyistä suorituksista. Mutta pyrkiessään yhdellä ainoalla käsitteellä esittämään aikaisemmassa laissa olleet erilaiset kunnalliset suoritukset, on valiokunta erehtynyt käyttämään väärää käsitettä.

Kuten huomataan, olemme sitä mieltä, että valiokunnan tarkoitus ei ole ollut enempää laajentaa kuin supistaakaan aikaisemmassa laissa voimassaolleita menetysperusteita, vaan tehdä mkl. 9 ja kkl. 10 §:ään ainoastaan sanamuodollinen korjaus VJ:n vastaavassa säännöksessä olevaa sanonnan yksinkertaisuutta tavoitellen. nimenomaan on tarpeellista todeta, että maksu-sanan käyttämisellä ei valiokunta ole tahtonut poistaa veroja niiden suoritusten joukosta, joiden maksamatta jättäminen vaalioikeutta määrättäessä on otettava huomioon. Se käy ilmi vastaansanomattomasti valiokunnan perusteluista. (19)

Ylläoleva selonteko johtaa meidät sellaiseen lopputuokseen, että kunnallisilla maksuilla mkl. 9 ja kkl. 10 §:ssä tarkoitetaan ainoastaan kunnallista tuloveroa (20) ja mieskohtaista maksua. Jos näet luovutaan sananmukaisen tulkinnan kannalta, niinkuin käytännössä poikkeuksetta on tehty, voi sen perustella ainoastaan niillä näkökohdilla, jotka ylempänä olemme esittäneet. Ja silloin on mielivaltaista ulottaa sananmukaisesta merkityksestä poikkeavaa tulkintaa kauemmaksi kuin ne seikat osoittavat, jotka poikkeamisen yleensä tekevät sallittavaksi. Olemme edellä osoittaneet lain valmisteluvaiheissa havaittavien näkökohtien nojalla, että 15/8 1919 laissa käytetty "kunnalliset maksut"-käsite on tarkoitettu synonymiksi 27/3 1919 laissa olleille käsitteille kunnallinen tulovero ynnä mieskohtainen maksu. Siitä seuraa, että kun se vaivaishoidon henkimaksu, joka vuoden 1919 lainmuutosten aikana oli ainoa henkilökohtainen kunnallinen maksu, (21) on nyt uuden köyhäinhoitolai voimaantultua 1/1 1923 lakannut, on kunnallinen tulovero, josta perussäännös siältyy v. 1898 mka:n 78 §:ään (21/12 1923) ja v. 1873 kka:n 53 §:ään (21/12 1923), ainoa kunnallinen suoritus, jonka maksamatta jättäminen aiheuttaa määrätyissä tapauksissa kunnallisen vaalioikeuden menetyksen. (22) Muut kunnalle suoritettavat verot eivät ole tuloveroa, jonka vuoksi niiden maksamtta jättäminen ei tuota vaalioikeuden menetystä. Tällöin on tarpeellista erikseen mainita manttaalikokouksen vuoden 1898 mka 79 ja 83 §:n nojalla määrättävät manttaalin mukaan kannettavat verot, jotka eivät ole tuloveroa eivätkä siis tule kunnallisen vaalioikeuden yhteydessä tarkasteltaviksi. (23)

Siitä seikasta johtuen, että voimassaoleva säännös mkl. 9 ja kkl. 10 §:ssä "kunnallisista maksuista" tulkitaan näillä lainkohdilla 27/3 1919 olleen sisällöin mukaisesti, ei voimassaolevan oikeuden mukaan enää ole olemassa sellaisia kunnalle suoritettavia maksuja, joiden suorittamatta jättäminen tottaisi kunnallisen vaalioikeuden menetyksen.

(1) Näin mm. vuoden 1908 komiteanmietinnössä s. 5.

(2) Ks. s. 133 ss.

(3) Tässä on tarpeen huomauttaa, että valtiollisen vaalioikeuden menetysperusteisiin ei voida soveltaa samoja yhteisiä tunnusmerkkejä kuin kunnallisen vaalioikeuden menetysperusteisiin. Se johtuu siitä, että valtiollisen vaalioikeuden laajuutta määrättäessä on ollut otettava huomioon myöskin erinäisiä valtiopoliittisia vaatimuksia, kuten VJ ollut otettava huomioon myöskin erinäisiä valtiopoliittisia vaatimuksia, kuten VJ 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa mainittu vakinaisessa sotapalveluksessa olevien vaalioikeudettomuus ja saman momentin 3 kohdassa oleva niiden henkilöiden vaalioikeudettomuus, jotka eivät kolmena viimeksi kuluneena vuonna ole olleet tässä maassa hengille pantuina.

Saksalaisessa vaalioikeuslainsäädännössä estyy sotapalveluksessa olevien ja esim. kansalaisluottamusta vailla olevien rinnastaminen samaan menetysperusteet käsittävään ryhmään se, että vakinaisessa sotapalveluksessa olevien vaalioikeus "lepää", kun taas esim. kansalaisluottamusta vailla olevat ovat suorastaan menettäneet vaalioikeutensa. *Seydel*, Hirths Annalen 1880 s. 359 aliv. 5, selittääkin koko vaalioikeuden "lepäämis"-säännöstön aiheutuvan siitä, että sotilaita ei ole tahdottu asettaa samalle "penkille" varsinaisten menetysperusteiden alaisten kanssa. Vrt. siitä *Hatschek*in mielipide edellä s. 136.

(4) Vuoden 1865 mka:ssa oli vaalioikeutta vailla paitsi se, joka ei saanut itseänsä ja omaisuuttansa hallita, myöskin se, joka oli toisen isännyyden alaisena. Mutta toisen isännyyden alaisena oleva, s.o. palkollinen, oli vastaavasti myöskin vapautettu yleisen kunnallisveron suorittamisesta saman asetuksen 54 §:n nojalla. Sitä vastoin vuoden 1873 kka kielsi vaalioikeuden toisen isäntävallan alaiselta, vaikka hän olisi suorittanutkin veron kaupungille. Vuoden 1898 mka:n mukaan toisen laillisesti pestatulla palkollisella, vaikka hän olisikin ollut velvollinen suorittamaan kunnalle veroa, ei ollut kunnallista vaalioikeutta. Ansainnee panna merkille, että talonpoikaissääty vuosien 1863-64 valtiopäivillä puolsi rajoitetun äänioikeuden myöntämistä palkollisille, mutta että vuoden 1897 valtiopäivillä rajoitetun äänioikeuden myöntämistä palkollisille, mutta että vuoden 1897 valtiopäivillä talonpoikaissäädyssä esitetty ehdotus palkollisten äänioikeuskiellon poistamisesta hylättiin pitkän ja paikoitellen varsin kirpeän keskustelun jälkeen 36 äänellä 22 vastaan.

Ks. *Hermanson*, Inhemsk förvaltingsrätt I s. 281.

(5) Vrt. *Erich* I s. 277; *Saarialho*, Maalaiskunta 1928 s. 347. On huomattava, että vuoden 1865 mka 10 §:n 4 momentin mukaan holhooja oli oikeutettu käyttämään ainoastaan alaikäisen puolesta puhevaltaa, ja samaten oli asianlaita myöskin vuoden 1873 kka:n mukaan. Vuoden 1898 mka 10 §:n 1 momentissa sitä vastoin myöskin täysi-ikäisen holhouksen alla olevan henkilön holhooja on oikeutettu käyttämään holhottavansa puhevaltaa. Se on voimassa vieläkin manttaalikokouksessa.

(6) Vrt. KHO päätös 10/6 1929 n:o 479: henkilö, jonka nimen kohdalle vaaliluettelossa oli merkitty "tylsä", määrätty otettavaksi vaalioikeutettuna vaaliluetteloon, koska häntä ei ollut asetettu holhouksen alaiseksi.

(7) Näin *Kekkonen* s. 10 ja *Itkonen*, Kunnallislait s. 20.

(8) KHO päätös 17/6 1929 n:o 588.

(9) *Saarialho*, m. t. s. 348; *Itkonen*, m. t. s. 20.

(10) Betänkanden 1859 s. XIV: "- - - skyldighet till bidrag för kommunens kassa och rösträttighet, enligt regeln, utgöra hvarandras vilkor och förutsätta hvarandra, och att röstvärdet beräknas efter bidraget." Ja edelleen s. XV lyhyesti ja karskisti: "Det dessutom för personer, taxerade till mindre än fem skatteören - - - gjorde undantag i fråga om rösträtt, torde förklara sig sjelft. Vid någon punkt bör strecket stå, och det står här lågt."

(11) *Nordström*, Skildring af municipal-författningen i Finland s. 49 s.: "Vid bestämmandet af den vigt, hvarje afgifvande röst skulle äga, tyckes man först icke varit rätt ense, antingen de borde beräknas som uniteter, eller i förhållande till hvars och ens intresse uti Corporationen, d. ä. förmögenheten. Men uti en Corporation, grundad på den rörliga förmögenheten, är det företrädesvis denna förmögenhet, som, efter de olika lotterne deri, bestämmer den betydelse hvarje medborgare har för det hela. - - - Den som intet äger, har ock intet att förlora, och lemnar således ej heller någon borgen för sin integrite. Ur denna synpunkt blef det genom F. den 12 Oct. 1743 bestämdt, att som den bör hafva förmånen, hvilken största kostnaden till Stadens upprätthållande måste vidkännas, så bör och hvars och ens öretal, efter Taxerings-längden, vara grunden vid valen till desse beställningar, samt hvars och ens röst följakteligen räknas och gälla, efter som han skottar. Alltså förmögenheten, representerad genom sin ägare, väljer."

(12) Keisarillisessa esityksessä vuoden 1863 valtiopäiville esitettiin äänioikeuden menetysperusteeksi se, jos henkilöllä yleensä oli maksamatta kunnallisveroja. Talousvaliokunnassa muutettiin se sittemmin vahvistettuun muotoon, koska katovuosi Pohjois-Suomessa voisi aiheuttaa suurimmalle osalle kunnan jäseniä vaalioikeuden menetyksen ja koska vuoden ensimmäisinä kuukausina jokaisella kunnan jäsenellä olisi maksamattomia veroja.

(13) Ks. mm. *O. Mayer* I s. 315; *Hermanson*, Suomen finanssihallinto-oikeus s. 91 sekä *Willgren*, Suomen finanssioikeus s. 9 ja 397.

(14) Vrt. *O. Mayer* I s. 316; *Hermanson*, m. t. s. 97; *Willgren*, m. t. s. 9 ja 397.

(15) Ks. mm. HM 61 ja 62 §.

(16) Vrt. *Willgren*, m. t. s. 436.

(17) Ks. v. 1879 vaivaishoitoasetuksen 7 ja 8 §.

(18) Asiakirjat v. 1919 valtiopäiviltä V 1. Eduskuntaesitysmietintö N:o 7 s. 5.

(19) M. t. s. 5: "Sen sijaan katsoo Valiokunta että niiltä, jotka muista syistä eivät ole verojaan maksaneet, on äänioikeus kiellettävä. Tämän tähden on Valiokunta ehdottanut jne."

(20) Vrt. jaoituslain 21 §: "Kunnallisten verojen suorituksen laiminlyönti alkuperäisessä kunnassa on vaalioikeuden käyttöön nähden" jne.

(21) Sekin oli käsitteellisesti vero, niinkuin *Willgren*, m. t. s. 436, sanoo, vaikka vaivaishoitoasetus sitä nimittääkin "henkimaksuksi". Siitä johtuen se lienee 27/3 1919 annettuaan lakiin otettu maksuna.

(22) Vuoden 1898 mka 82 §:n 1 kohdan, sellaisena kuin se on laissa 20/1 1922, mukaan verotetaan maatalouskiinteistöä puhtaan tuoton perusteella. Vero on kuitenkin luonteeltaan tulovero ("tulona on pidettävä sitä puhdasta tuottoa jne").

(23) Toisin *Ståhlberg*, Maalaiskuntain hallinto s. 101, jonka mukaan kunnallisilla maksuilla tässä tarkoitetaan myöskin manttaalin mukaan kannettavia maksuja. Saman käsityksen on aikaisemmin hyväksynyt myöskin tämän kirjoittaja. Ks. *Kekkonen* s. 12.

Kun verojen maksamatta jättämisen tarkastaminen kohdistuu ainoastaan kunnallisiin veroihin, jäävät valtion ja kirkolliset verot siten ulkopuolelle tarkastelun. Kunnallisistakin veroista tulevat kysymykseen ainoastaan sillekunnalle maksettavaksi määrätyt verot, missä kunnallinen vaalioikeus tulee kysymykseen. (24) Jos siis henkilö on maksanut asuinpaikan perusteella X:n kunnassa hänen suoritettavakseen pannut verot, mutta jättänyt maksamatta Y:n kunnassa omistamansa kiinteistöstä Y:n kunnalle suoritettavaksi määrätyt verot kahden lähinnä edellisen vuoden aikana taikka samoin Z:n kunnassa harjoittamansa elinkeinon perusteella Z:n kunnalle suoritettavaksi määrätyt verot, on hän siitä huolimatta X:n kunnassa vaalioikeutettu. Samaten on asianlaita, jos henkilö on vast`ikään muuttanut kuntaan. Hänen vaalioikeuteensa uudessa kunnassa ei vaikuta se, että hän on entisessä asuinkunnassaan jättänyt suorittamatta hänelle siellä pantuja kunnallisia veroja kahden lähinnä edellisen vuoden aikana, mikä seikka kylläkin olisi ollut esteenä hänen vaalioikeudelleen entisessä kunnassa, jos hän siellä olisi jatkuvasti asunut.

4. Poikkeuksen tässä suhteessa aikaansaa kunnallisen jaoituksen muuttaminen. Jaoituslain 21 §:n mukaan kunnallisten verojen suorituksen laiminlyönti alkuperäisessä kunnassa on vaalioikeuden käyttöön nähden muutetussa tai uudessa kunnassa tuottava saman seurauksen kuin se olisi tuottanut ensinmainitussa kunnassa. Tämä säännös on sen edellä esitetyn käsityksen mukainen, että vain omassa kunnassa tapahtunut verojenmaksun laiminlyönti aikaansaa vaalioikeuden menetyksen. Jollei asia näin olisi, ei jaoituslain 21 §:n säännös olisi lainkaan ollut tarpeellinen. Vastaavasti on taajaväkisessä maalaisyhdyskunnassa, jossa vaali on ensimmäistä kertaa suoritettava sellaisena vuonna, jolloin varsinaisia valtuutettujen vaaleja ei suoriteta, yhdyskunnan jäsenten vaalioikeus määrättävä sitä silmälläpitäen, ovatko he jättäneet vaalioikeuteen vaikuttavat veronsa suorittamatta siinä kunnassa, jossa yhdyskunta on, tai, jos yhdyskunta käsittää osia kahdesta tai useammasta maalaiskunnasta, siinä kunnassa, jonka alueella yhdyskunnan jäsen asuu.

5. Mkl. 79 §:n mukaan voi kauppala, joka ei ole eri kuntana, periä jäseniltään sen lisäksi, mitä he kunnan yhteisiin menoihin suorittavat, tuloveroa enintään 2 prosenttia maksuvelvollisten verotettavista tuloista viimeisen taksoituksen mukaan, mikäli kauppalalla voimassaolevien säännösten mukaan on oikeus tuloveron kantamiseen. Taajaväkisistä maalaisyhdyskunnista annetun lain 9 §:n mukaan kantaa taajaväkinen maalaisyhdyskunta veroja, jotka tarvitaan yhdyskunnan menojen suorittamiseksi, samojen perusteiden mukaan, jotka maalaiskuntain kunnallisverotuksesta ovat voimassa, sekä noudattamalla saman pykälän 2 momentin säätämällä poikkeuksella sitä taksoitusta, joka saman vuoden kunnallisverotuksessa on toimitettu siinä kunnassa, jonka alueella yhdyskunta on. Miten kauppalalle, joka ei ole eri kuntana, ja taajaväkiselle yhdyskunnalle määrätyn veron suorittamatta jättäminen vaikuttaa henkilön vaalioikeuteen, liittyy olennaisesti vaaliluetteloa koskeviin kysymyksiin, jonka vuoksi selonteon siitä siirrämme vaaliluettelon laatimista koskevan esityksemme yhteydessä tapahtuvaksi. Ks. s. 241 s.

6. Kuten jo edellä on mainittu, ehdotettiin keisarillisessa esityksessä maalaiskuntain kunnallisasetukseksi vuoden 1863 valtiopäiville, että vaalioikeuden menetys kohtaisi jokaista, jolla on suorittamatta kunnallisia veroja. Säädyt rajoittivat menetysperusteen viimeksikuluneen vuoden kunnallisverojen maksamatta jättämiseen. Vastaavanlainen menetysperuste sisältyi vuoden 1873 kka:seen. Vuoden 1919 toisen lainmuutoksen jälkeen tulee kysymykseen kahden lähinnä edellisen vuoden aikana suorittamatta jätetyt kunnalliset maksut. Kunnallisvero pannaan kunakin vuonna maksettavaksi edellisen vuoden tulojen perusteella. (25) Vaalivuoden edellisen vuoden aikana on siis maksettavana verot sen edellisen vuoden tulojen perusteella. Kun on kysymys kahden lähinnä edellisen vuoden aikana suorittamatta jätetyistä veroista, tulee siis esim. vuonna 1936 toimitettavissa kunnallisissa vaaleissa verojen maksamatta jättäminen tarkastettavaksi sen mukaan, onko henkilö jättänyt maksamatta vuosien 1935 ja 1934 aikana hänen suoritettavakseen pannun kunnallisen veron, joka on vastaavasti vuosien 1934 ja 1933 aikana saatujen tulojen perusteella määrätty maksettavaksi. Vuonna 1936 ovat vuodet 1935 ja 1934 lähinnä edelliset vuodet. Niiden aikana maksettavat verot, siis verot, joiden laillinen kanto suoritetaan niiden vuosien aikana, ovat myöskin niinä vuosina maksettavaksi pannut, joten lähinnä edelliet vuodet tarkoittavat silloin niitä kahta edellistä, vaalivuotta lähinnä olevaa vuotta, joina maksettavat verot ovat jääneet suorittamatta. (26) Sitä vastoin vaalivuonna maksettavana olevat kunnalliset verot vaalivuoden edellisen vuoden tuloista jäävät tarkastelun ulkopuolelle, mikä on käytännöllisestikin välttämätöntä siksi, että vaaliluettelot laaditaan elokuun kuluessa, johon mennessä ei veronkantoa useinkaan ole vielä loppuun toimitettu.

Kun vaalioikeuden menetys seuraa ainoastaan sellaista veronmaksun laiminlyöntiä, joka käsittää  k a h d e n lähinnä edellisen vuoden aikana maksettavana olevat kunnallisverot, on edellytyksenä vaalioikeuden menetykselle ensiksikin se, että henkilöllä on todella ollut kahtena lähinnä edellisenä vuonna, siis kumpanakin niistä, kunnallisveroja maksettavana, mutta että hän ei niitä ole suorittanut taikka ei ole kokonaan suorittanut. Jos sitä vastoin henkilölle ei kahtena lähinnä edellisenä vuonna taikka toisena niistä ole lainkaan määrätty kunnallisveroja maksettavaksi, on hän vaalioikeutettu, vaikka hän sen vuoden verot, jotka hänen olisi pitänyt maksaa, olisikin jättänyt suorittamatta. (27) Milloin taas henkilölle on pantu molempana lähinnä edellisenä vuonna kunnallisveroja suoritettavaksi, voidaan vaalioikeuden tarkastamisessa erottaa kolme eri tapausta. (28)

a) mikäli henkilö on suorittanut toisena vuonna maksettavana olleet verot kokonaan, on hän vaalioikeutettu, vaikka toisen vuoden verot olisivatkin joko kokonaan tai osaksi maksamatta; (29)

b) mikäli henkilö on suorittanut kumpaisenkin vuoden veroista osan taikka vain toisen vuoden veroista osan, on hän vaalioikeutta vailla; (30)

c) mikäli henkilö ei ole suorittanut kummankaan vuoden veroja, on hän vaalioikeutta vailla. (31)

Milloin vero on katsottava olevan maksamatta?

Mka 89 §:n 2 momentin ja kka 65 §:n mukaan, verr. kkl. muuttamisesta 9/12 1927 annetun lain täytäntöönpanossäännökseen, suoritetaan maksettavaksi pannut kunnallisverot valtuuston tai kaupunginhallituksen määräämässä veronkannossa ja siinä maksunsa laiminlyönneiden verot peritään myöhemmin ulosottoteitse. Ulosottoteitse voi veron periä ainoastaan ulosottoviranomainen, s.o. varsinainen ulosottoviranomainen taikka maaherran ulosottomiehistä veroja ja maksuja perittäessä maaliskuun 4 päivänä 1927 annetun asetuksen 1 §:n nojalla kunnallisverojen perimistä varten määräämä ns. kunnallinen ulosottomies, joka hänkin on valtion ulosottoviranomainen eikä kunnallinen virkamies. (32) Sitä paitsi voidaan vero veronkannon jälkeen, mikäli veroa ei ole vielä annettu ulosottoviranomaisen perittäväksi, suorittaa kunnalle. Vero on tosiasiallisesti maksettu silloin, kun se laillisessa veronkannossa on kunnalle suoritettu, tai kun se on sen jälkeen muutoin kunnalle maksettu tai kun sen on ulosottoviranomainen perinyt. Laillisella veronkannolla on se merkitys, että siinä kahden lähinnä edellisen vuoden kunnallisverot suorittamatta jättänyt henkilö on kadottanut abstraktisen vaalioikeutensa. Mitä tämä vaikuttaa vaalioikeuden toteamisessa, se esitetään myöhemmin.

Onko kunnalllisverotuksesta tehdyllä valituksella merkitystä kunnallisveron maksamatta jättämiselle? - Mka 91 §:n ja kka 64 §:n 1 momentin mukaan on myöskin sellaisen henkilön, joka on valittanut häntä kohdanneesta taksoituksesta, suoritettava hänen maksettavakseen pantu veromäärä. Tästä seuraa, että henkilö, joka on vakinaisessa veronkannossa jättänyt veronsa suorittamatta, voi sen nojalla joutua menetysperusteen alaiseksi, vaikka hän olisi verotuksesta valittanutkin. (33) Mutta jos hänen valituksensa sitten lainvoimaisella päätöksellä hyväksytään ja se vero, jonka maksamattomuuden vuoksi hänet oli katsottu vaalioikeutta vailla olevaksi, poistetaan, saa hän takaisin vaalioikeutensa.

Veron suorittamatta jättäminen ei aiheuta vaalioikeuden menetystä, milloin se on johtunut kunnallishalituksen todistuksella osoitettavasta varattomuudesta. Kunnallishallituksen todistukseksi on katsottava maalla kunnallislautakunnan puheenjohtajan mkl. 54 §:n perusteella antama todistus sekä julkisen notaarin kaupungissa antama todistus. Sitä paitsi täytynee osoitukseksi henkilön varattomuudesta hyväksyä myöskin köyhäinhoitolautakunnan puheenjohtajan antama todistus verovelvollisen nauttimasta köyhäinhoitoavusta. (34)

Vihdoin on huomattava, että kunnallisverojen maksamatta jättämisen aiheuttama vaalioikeuden menetys kohdistuu ainoastaan siihen henkilöön, jonka maksettavaksi verot on pantu. Perheen päämiehen veronmaksun laiminlyönti ei poista vaalioikeutta hänen vaimoltaan eikä esim. hänen luonaan ja hänen elätettävänään olevilta täysi-ikäisiltä lapsilta, joita ei ole lainkaan verotettu. Mutta siinäkin tapauksessa, että perheen päämiestä olisi verotettu sen työn arvosta, minkä hänen kotona olevat lapsensa tai muut perheenjäsenensä vaimoa lukuunottamatta ovat hänen taloutensa hyväksi tehneet, (35) ja hän on jättänyt veronsa suorittamatta, menettää prheen päämies yksin vaalioikeutensa, mutta eivät ne perheenjäsenet, joiden työn arvo tällä tavoin oli joutunut taksoituksen alaiseksi ja joiden työn arvon nojalla määrätyt verot olivat jääneet maksamatta. (36) Samoin mikäli aviopuolisoja on yhteisesti verotettu, ja verot pantu miehen maksettavaksi, (37) säilyttää vaimo vaalioikeutensa, vaikka veronmaksu olisikin laiminlyöty. Mies, jonka nimissä verot ovat olleet, sitä vastoin menettää vaalioikeutensa. (38)

Täyden köyhäinhoidon varassa oleminen.

1. Silloin kun vaalioikeus edellytti verovelvollisuutta ja kun köyhäinhoidon saaja lisäksi oli köyhäinhoitolautakunnan isännänvallan alaisena, mikä sellaisenaan poisti häneltä vaalioikeuden, (39) ei köyhäinhoitoavun saamista tarvittu erikseen mainita vaalioikeuden menetysperusteena. Kun vuoden 1908 kunnalliskomitean vähemmistö esitti vaalioikeuden tekemistä veronmaksusta riippumattomaksi, se esitti samalla, että vaalioikeutta ei kuitenkaan saisi olla henkilöllä, joka saa itselleen apua vaivaishoidolta, jollei apu ole ainoastaan satunnaista, Vakinaista vaivaisapua nauttivalta henkilöltä katsottiin puuttuvan sitä itsenäisyyttä, jonka tulee olla kunnallisen äänivallan käyttämisen edellytyksenä. (40) Eduskunnan vuoden 1908 toisilla valtiopäivillä hyväksymissä kunnallisasetuksissa oli omaksuttu tämä vähemmistön kanta. Vuoden 1917 kunnallislaeissa ei sitä vastoin ollut säännöstä, joka olisi poistanut köyhäinhoitoapua saavien äänioikeuden. Sitä ei ollut liioin maaliskuun 27 päivänä 1919 annetuissa lainmuutoksissa, koska näiden lainmuutosten mukaan verovelvollisuus oi vaalioikeuden edellytys ja veronsa maksamatta jättäminen sen menetysperuste. Elokuun 15 päivänä 1919 annetuissa lainmuutoksissa säädettiin vaalioikeutta vailla olevaksi "se, joka kunnan köyhäintalolla, kunnaliskodissa tai vuosihoidokkina nauttii vakinaista vaivaishoitoa". Samansisältöisenä, vaikka toiseen asuun saatettua helmikuun 21 päivänä 1925 annetulla lailla, se on edelleenkin voimassa.

2. Täyden köyhäinhoidon varassa oleva henkilö on kahdessa eri tapauksessa kunnallista vaalioikeutta vailla, nimittäin. 1) mikäli henkilö on kunnan täyteen huolenpitoon otettu sellaisten olosuhteiden vallitessa, että huolenpidon voidaan otaksua kestävän henkilön koko loppuiän; tai 2) mikäli hänelle annetaan täyttä köyhäinhoitoa kunnalliskodissa, muussa kunnallisessa köyhäinhoitolaitoksessa tai vuosihoidokkina. Edellinen tapaus on jo käsitelty holhouksenalaisen vaalioikeutta koskevan menetysperusteen yhteydessä.

Köyhäinhoitolain 22 §:n mukaan voidaan köyhäinhoitoa yleensä antaa kotiavustuksena, hoitona yksityiskodissa tai laitoshoitona. Ainoastaan silloin, kun täyden köyhäinhoidon varassa oleva henkilö saa hoidon yksityiskodissa, s.o. vuosihoidokkina taikka laitoshoitona, hän on vaalioikeutta vailla. (41) Sitä vastoin ei vakinainenkaan köyhäinhoitoapu, kun sitä annetaan muutoin kuin vuosihoidon tai laitoshoidon muodossa, (42) estä vaalioikeuden saamista, vaikka se olisi niinkin runsas, että se olisi katsottava täydeksi avustukseksi. Tämä voi tulla kysymykseen esim. sellaisessa tapauksessa, että köyhäinhoidon saajalle, joka asuu kodissaan, annetaan raha-avustus sekä asunnon vuokran maksamista että elatusta varten. Tämä on kotiavustusta, ja sen perusteella ei henkilö menetä kunnallista vaalioikeuttaan. (43)

Sellainen muu köyhäinhoitolaitos, jossa annettu täysi avustus tuottaa vaalioikeuden menetyksen, on mm. mielisairaala, josta puhutaan köyhäinhoitolain 29 §:ssä, kunnalliskodin yhteyteen sijoitettu sairaala jne.

Onko köyhäinhoitolain 31 §:ssä mainittu työlaitos sellainen "muu kunnallinen köyhäinhoitolaitos", jossa annettu täysi köyhäinhoito on vaalioikeuden menetysperuste? Sanotun lainkohdan mukaan tulee kunnan tarpeen mukaan perustaa työlaitos tai hankkia osuus ellaiseen niitä työvelvollisia varten, jotka, vaikka ovatkin köyhäinhoitolain 51-53 §:n nojalla velvolliset kunnalle korvaamaan itselleen saamansa taikka heidän vaimolleen tai alaikäisille lapsilleen annetun köyhäinhoidon, eivät ole korvausta suorittaneet ja sen perusteella joutuvat köyhäinhoitolain 56 §:n nojalla korvaamaan köyhäinhoidon työllään työlaitoksesa. Työlaitokseen pantua henkilöä, jonka tulee työllään korvata saamansa köyhäinhoito, ei ole katsottava täyden köyhäinhoidon varassa olevaksi, sillä hän saa työstään köyhäinhoitolain 57 §:n mukaan kohtuullisen palkan, josta on otettava hänen elatuskustannuksensa ja korvaus köyhäinhoidosta. Näin ollen ei hän ole liioin vaalioikeuttaan menettänyt, mutta hän on tietenkin estetty vaalioikeuttaan käyttämästä, mikäli hän vaalien aikana on työlaitoksessa, sillä kvl. 15 §:n 2 momentin säännöstä työnantajan tai hänen sijaisensa velvollisuudesta järjestää työnsä niin, että hänen palveluksessaan olevat henkilöt eivät esty vaalioikeuttaan käyttämästä, ei voida soveltaa työlaitoksiin. (44)

Mutta työlaitokseen voidaan köyhäinhoitolain 31 §:n 2 momentin mukaan lähettää myöskin laitoshoidon tarpeessa oleva henkilö vieläpä siinäkin tapauksessa, että hän ei ole täysin työkykyinen, mikäli hänen sijoittamistaan kunnalliskotiin tahi hänen siellä oleskeluaan ei katsota mahdolliseksi. Vaikka tällä perusteella työlaitokseen otettu köyhäinhoidon saaja onkin köyhäinhoitolain 61 §:n 1 momentin nojalla velvollinen kykynsä mukaan suorittamaan hänelle sopivia, työlaitoksessa tarvittavia tai erityisesti toimeenpantavia töitä, ei tällöin kuitenkaan ole kysymyksessä työvelvollisuuden perusteella työlaitoksessa tehtävä työ köyhäinhoidon korvauksen suorittamiseksi, vaan "muussa kunnallisessa köyhäinhoitolaitoksessa" annettu täysi köyhäinhoito, joten täytynee katsoa, että tällä perusteella työlaitokseen otettua henkilöä on pidettävä vaalioikeutta vailla olevana.

Samaten kuin kunnallisverojen maksamatta jättämisen vaikutus kohdistui ainoastaan verotetun itsensä vaalioikeuteen, samaten köyhäinhoitovun saamisen oikeusvaikutus kohdistuu ainoastaan saajaan itseensä. (45) Mies, jonka vaimo ja lapset ovat esim. kunnalliskodissa täyden köyhäinhoidon varassa, ei ole sen vuoksi vaalioikeutta vailla. Sensijaan hänen vaimollaan ei esitetyssä tapauksessa olisi vaalioikeutta, koska hän itse saa täyttä köyhäinhoitoa kunnalliskodissa.

Kansalaisluottamuksen puute.

1. Vuoden 1865 mka 10 §:n 7 momentin mukaan oli vaalioikeutta vailla henkilö, "joka häpeällisestä rikoksesta on edesvastaukseen tuomittu tahi kansalaisen luottamuksen kadottaneeksi julistettu". Sama periaate, joka on ollut voimassa kaikissa myöhemmin annetuissa kunnallislakien muutoksissa, on edelleenkin voimassa.

Mkl. 9 ja kkl. 10 §:n mukaan menetetään vaalioikeus, milloin henkilö oikeuden lainvoimaisen päätöksen nojalla on a) kansalaisluottamusta vailla, tai b) kelvoton maan palvelukseen, taikka c) kelvoton toisen asiaa ajamaan.

Rikoslain 2 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan voidaan kansalaisluottamuksen menettäminen tuomita lisärangaistuksena rikoslaissa erikseen säädetyistä rikoksista joko elinkaudeksi taikka 1-15 vuodeksi. Kansalaisluottamuksen menetys alkaa heti päätöksen saatua lainvoiman ja se kestää päätöksessä määrätyn ajan vapausrangaistuksen päättymisen jälkeen. Jos se, joka on tuomittu ehdollisella tuomiolla menettämään kansalaisluottamuksensa, ei ole menettänyt oikeuttansa rangaistuksen lykkäytymiseen, raukeaa kansalaisluottamuksen menettäminen samalla kuin lykkäytynyt rangaistus. (46) Kansalaisluottamuksen menetys kestää tällaisessa tapauksessa siis ainoastaan koetusajan, mutta siitä on seurauksena, että ehdolliseenkin tuomioon yhdistynyt kansalaisluottamuksen menetys aiheuttaa vaalioikeuden menettämisen. (47)

Kelvottomaksi maan palvelukseen tuomitaan virkamies erinäisistä virassa tehdyistä rikoksista. (48) Se tuomitaan määräajaksi, 1-15 vuodeksi, ja se kestää, jos samalla on tuomittu vapausrangaistus, sen päättymisen jälkeen tuomiossa määrätyn ajan. (49)

Kelvottomaksi toisen asiaa ajamaan oikeudessa tahi muun julkisen viranomaisen edessä tuomitaan asianajaja rikoslain 38 luvun 2 §:n säätämissä tapauksissa. Tuomio ei ole määräaikainen, vaan ajaltaan rajoittamaton.

Vaalioikeuden menettämisen edellytyksenä kaikissa yllämainituissa tapauksissa on se, että niitä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Tässä suhteessa kunnallinen vaalioikeus on voimakkaammin suojattu kuin valtiollinen vaalioikeus, jonka menetys vastaavanlaisissa tapauksissa astuu voimaan heti, kun oikeus on antanut päätöksensä, vaikka siitä olisi valitettukin. (50)

Vielä lienee paikallaan mainita, että kelpaamattomuus vanginvartijan tai -kuljettajan toimeen (51) samaten kuin kelpaamattomuus palvelukseen rautatie-, kanava-, telegrafi-, luotsi- tai majakkalaitoksessa, (52) ei aiheuta vaalioikeuden menettämistä. (53)

Vaalivapauden häirintä.

Vuoden 1917 kunnallislakeihin otettiin kunnallisen vaalioikeuden menetysperusteeksi VJ:ssä olevan säännöksen mukaan vaalivapauden häirintä. Vaalioikeuden menetys tällä perusteella liittyy tiettyihin rikoslain 15 lukuun sisältyviin säännöksiin. Silloin tulee kysymykseen mainitun luvun 2 §, jossa on säädetty rangaistus sille, joka julkista toimimiestä tai yleistä virkamiestä valittaessa taikka muuta yleistä asiaa käsiteltäessä väkivallalla tahi väkivaltaa uhaten tahallansa häiritsee tahi estää toista hänen vaalioikeutensa tahi äänivaltansa käyttämisessä taikka sitä yrittää, edelleen 3 §, jossa on säädetty rangaistus sille, joka ostaa tai myy ääniä yleisissä asioissa, niinkuin vaalia varten valtiopäivämies-toimeen tahi muuhun julkiseen toimeen tai yleiseen virkaan, taikka valtakirjan ritarihuoneessa istumista varten, sekä vihdoin 4 §, jossa on säädetty rangaistus sille, joka sanoo itsensä toiseksi ja tämän nimessä ottaa osaa sellaiseen yleiseen asiaan kuin 3 §:ssä on sanottu, taikka joka vilpilisesti tahi muulla tavalla tahallansa saa aikaan sen, ettei äänestyksen tahi vaalin päätös tule oikea taikka ettei sitä saada selville. Päätös, jolla henkilö on todistettu syypääksi jonkin ylempänä selostetun lainkohdan nojalla siitä, että hän on kunnallisissa vaaleissa 1) ostanut tai myynyt ääniä tai 2) äänestänyt useammassa kuin yhdessä vaalipaikassa taikka 3) väkivallalla tai uhkauksella häirinnyt vaalivapautta tai sitä yrittänyt, tuottaa asianoamiselle syypääksi todistetulle myöskin kunnallisen vaalioikeuden menetyksen.

Kun kunnallinen vaalioikeus joutuu menetetyksi ainoastaan siinä tapauksessa, että henkilö on lainvoiman saaneessa päätöksessä todistettu syypääksi johonkin mkl. 9 §:n 2 momentin 5 kohdan ja kkl. 10 §:n 2 momentin 5 kohdan mainitsemaan tekoon, voitaneen tästä käytännöllisenä johtopäätöksenä esittää, että ainoastaan rikoslain mukaan rangaistava teko aiheuttaa vaalioikeuden menetyksen. Mutta kuten edellä jo kävi selville, kunnallinen vaalioikeus ei joudu menetetyksi kaikkien niiden rikosten vuoksi, joista rikoslain 15 luvun 2, 3 ja 4 §:issä on säädetty rangaistus. Tällöin on nimenomaan syytä panna merkille, että menetysperusteena mainittu äänestäminen useammassa kuin yhdessä vaalipaikassa voi tulla rikoslain 15 luvun 4 §:n nojalla rangaistuksi ainoastaan siinä tapauksessa, että henkilö on sanonut itsensä toiseksi ja tämän nimessä äänestänyt. Sitä vastoin sellaista menettelyä, että henkilö äänestää toisin kahdessa vaalipaikassa mutta kummassakin omassa nimessään vaaliluetteloon tehdyn merkinnän nojalla ei voitane pitää rangaistavana tekona, (54) jonka vuoksi se ei voi johtaa myöskään vaalioikeuden menetykseen.

Mikäli säännös äänestämisestä useammassa kuin yhdessä vaalipaikassa otetaan sananmukaisesti, päädytään siihen, että esim. jos henkilö sanoo itsensä toiseksi ja tämän nimessä äänestää kunnallisissa vaaleissa, millä teollaan hän tekee itsensä syypääksi rikoslain 15 luvun 4 §:ssä mainittuun vaalirikokseen, mutta tämä tapahtuu ainoastaan yhden kerran, siis vain yhdessä vaalipaikassa, ei teko aiheuttaisi vaalioikeuden menetystä. Sama olisi asianlaita, mikäli henkilö äänestäisi samassa vaalipaikassa sekä omassa nimessään vaaliluettelon perusteella että myöskin sanomalla itsensä toiseksi tämän nimessä. Näissä tapauksissa ei ole siis tapahtunut äänestämistä useammassa vaalipaikassa, joten vaalioikeutta ei sen nojalla voisi katsoa menetetyksi. Tämän kannan puolesta puhuisi kylläkin se seikka, että menetysperusteet poikkeussäännöksinä on tulkittava ahtaasti, mutta juuri ylläesitetyt johtopäätökset ovat sen laatuiset, että ahdas tulkinta ei voi ola oikea. Kun otetaan huomioon se välitön yhteys, joka mkl. 9 §:n ja kkl. 10 §:n nyt kyseessäolevan kohdan kanssa on rikoslain vaalirikoksia koskeviin säännöksiin, lienee oikeana pidettävä sitä, että vaalioikeuden menetys aiheutuu aina silloin, kun henkilö on tehnyt rikoslain 15 luvun 4 §:n mukaan rangaistavan teon sanoessaan itsensä toiseksi ja äänestäessään hänen nimessään. Äänestäminen useammassa vaalipaikassa (mkl. 9 § ja kkl. 10 §) ja toisen nimessä äänestäminen (RL 15:4) tämän kannan mukaan vastaisivat toisiaan.

Kun vaalioikeuden menetys mkl. 9 ja kkl. 10 §:n nimenomaisen säännöksen mukaan kestää aina kolmannen kalenterivuoden loppuun siitä lukien, kun päätös on saanut lainvoiman, niin seuraa tästä, että vaalioikeuden menetys samoin alkaa vasta siitä lukien, kun päätös on saanut lainvoiman. (55)

Vaalioikeus on menetettynä kolmannen kalenterivuoden loppuun siitä lukien, kun päätös sai lainvoiman. VJ:ssä on vastaava aika kuusi kalenterivuotta. Kunnallisissa vaaleissa tämän VJ:stä lainatun menetysperusteen vaikuusaika lyhennettiin kolmeksi kalanterivuodeksi, mitä lyhennystä vuoden 1908 kunnalliskomitea perusteli seuraavasti: "Vihdoin on komitea siihen nähden, että kunnalliset vaalit ovat jokavuotisia, ehdottanut, että vaalipetoksen seurauksena oleva vaalioikeuden menettäminen kestäisi ainoastaan kolme vuotta, sen sijaan että valtiollinen vaalilaki määrää vastaavan ajan kuudeksi vuodeksi." (56) Kun kunnallisvaalitkin muutettiin vuonna 1925 joka kolmas vuosi toimeenpantaviksi, ei kuitenkaan huomattu muuttaa vaalioikeuden menetystä VJ:n säännöstä vastaavaksi.

*

Kun mkl. 10 §:n 1 momentissa ja kkl. 11 §:n 1 momentissa säädetään, että "vaalikelpoinen valtuutetuksi ja kunnan muihin luottamustoimiin, mikäli niistä ei ole erikseen säädetty, on jokainen kunnassa asuva henkilö, joka on oikeutettu valtuutettuja valitsemaan", on vaalikelpoisuus joutunut riippuvaiseksi kunnallisesta vaalioikeudesta. Vaalioikeus tällöin tarkoittaa aineellista vaalioikeutta, siis kunnallisen vaalioikeuden yleisten edellytysten olemassaoloa ja menetysperusteiden poissaoloa. (57)

*

Edellä on esitetty kunnallisen vaalioikeuden aineellinen sisältö, jonka rajat vedetään kunnallisen vaalioikeuden yleisten edellytysten ja erityisten menetysperusteiden mukaan. Kaikki ne henkilöt, jotka ovat näiden rajojen sisäpuolella ja jotka siten toteuttavat vaalioikeuden saamiselle asetetut ehdot, nimittäin, että täyttävät vaalioikeuden yleiset edellytykset ja ovat vapaat menetysperusteiden nojalla tapahtuvasta vaalioikeuden menetyksestä, ovat vaalioikeutettuja aineellisessä mielessä. Mutta oikeus ottaa osaa vaaleihin, s.o. oikeus vaalioikeuden käyttämiseen vaaleissa, ei voimassaolevan oikeutemme mukaan sellaisenaan seuraa vaalioikeuden saamiselle asetettujen ehtojen täyttämisestä, vaan on riippuvainen ennen vaaleja tapahtuneesta aineellisessa mielessä vaalioikeutettujen henkilöiden luetteloimisesta, vaalioikeuden toteamisesta. Seuraava osa esitystämme käsittää selonteon tästä kunnallisen vaalioikeuden toteamisesta.

(24) *Ståhlberg*, m. t. s. 101.

(25) Mka 80 § 1 mom. ja kka 53 § 1 mom.

(26) Vrt. esim. KHO 1927 II 1387 ja 1391, 1928 II 2241, 1929 II 2814, päätös 6/3 1935 n:o 736 (Maalaiskunta 1935 s. 119 s.). Samoin *Saarialho*, Maalaiskunta 1928 s. 349. Ks. myöskin Oikeuskanslerin päätös 28/2 1929 n:o 608: "Katson Iin kunnan erinäisten kunnallisten vaalilautakuntain - - - menetelleen virheellisesti poistaessaan kokouksessaan elokuun 13 päivänä 1928 kunnallisvaaleja varten laadituista vaaliluetteloista erinäisiä Iin kunnan asukkaita sillä perusteella, etteivät kysymykseentulleet henkilöt olleet maksaneet vuosilta 1926 ja 1927 heidän maksettavakseen pantuja kunnallisia maksuja."

Kun *Erich* (I s. 277) esittää, että kaksi lähinnä edellistä vuotta VJ:n vastaavassa kohdassa tarkoittaa "niitä vuosia, joilta vero on maksettavaksi pantu", täytyy katsoa, että hän on tullut samaan lopputulokseen kuin mikä on ylempänä tekstissä esitetty, siis että veron maksamisen laiminlyönnin on pitänyt kohdistua, havainnollisuuden vuoksi pysyäksemme esittämässämme esimerkissä, vuosilta 1934 ja 1933 maksettavaksi pantuihin veroihin. Vuodet 1934 ja 1933 eivät kuitenkaan ole vaalivuotta lähinnä olevat vuodet, minkä vuoksi meistä tuntuu selvemmältä ja asianmukaisemmalta, että vaalioikeuden menetys verojen maksamatta jättämisen perusteella määrätään kahden vaalivuotta lähinnä olevan vuoden mukaan. Samoin kuin *Erich* myöskin *Ahla*, Tasavallan presidentin vaalia koskeva lainsäädäntö s. 25: "Näillä vuosilla tarkoitetaan niitä kahta lähinnä edellistä vuotta, joilta vero on maksettavaksi pantu ja maksettavaksi langennut."

(27) Vrt. prokuraattorin kertomus v. 1909 toisille valtiopäiville s. 9; *Ahava*, m. t. s. 19; *Saarialho*, Maalaiskunta 1928 s. 349; Senaatin päätös 28/12 1909; KHO 31/5 1927 n:o 14-16 sekä n:o 22-26.

(28) Vrt. *Saarialho*, m. t. s. 349.

(29) Vrt. senaatin päätös mm. 21/5 1908 J.F.T. 1910 Bilaga A s. 69, samaten 30/5 1908 m. t. s. 71. Samoin KHO 1919 II 189.

(30) Ks. KHO 1928 II 2264 sekä päätös 6/3 1935 n:o 736; Maalaiskunta 1929 s. 67.

(31) Ks. esim. KHO 1919 II 246-248, päätös 31/5 1927 n:o 20.

(32) Vrt. KHO 1927 I 35; Maalaiskunta 1928 s. 45.

(33) *Ståhlberg*, m. t. s. 101; *Saarialho*, Maalaiskunta s. 349.

(34) Vrt. *Saarialho*, Suomen Kunnallislehti 1933 s. 105. Ks. myös KHO päätös 14/3 1924 n:o 977.

(35) Mka 82 § 6 kohta (21/12 1923).

(36) *Ståhlberg*, m. t. s. 101; *Saarialho*, Maalaiskunta 1928 s. 350.

(37) Mka 78 § 1 mom. ja kka 55 § 1 mom.; *Ståhlberg*, m. t. s. 502 ss.

(38) *Ståhlberg*, m. t. s. 101; *Saarialho*, m. t. s. 350.

(39) Ks. 1865 mka 9 § ja 1898 mka 9 §.

(40) Komiteanmietintö v. 1908 s. 121.

(41) *Saarialho*, Maalaiskunta 1928 s. 350.

(42) KHO 1929 I 28, päätös 17/9 1930 n:o 613.

(43) Vrt. KHO päätökset 1/9 1930 n:o 72-76. - Sitä vastoin KHO päätöksessään 17/9 1930 n:o 567 katsoo, että henkilö, jolle kunnan puolesta on hankittu asunto, annettu polttopuut ja lehmä sekä kustannettu lehmänlaidun kesällä ynnä lisäksi annettu raha-avustusta kuukausittain 400 mk, on vaalioikeutta vailla, koska hän on vuosihoidokki. Tämän johdosta on sanottava, että kun avustus on annettu köyhäinhoidon saajalle hänen kotiinsa, on se kotiavustusta avustusmäärän suuruudesta riippumatta. Kotiavustuksen vuoksi ei vaalioikeutta menetetä.

(44) Vrt. *Saarialho*, Maalaiskunta 1928 s. 351 aliv. 1.

(45) KHO 1919 II 191, 1924 I 19; *Ståhlberg*, m. t. s. 102; *Saarialho*, m. t. s. 350. Vrt. *Ahava*, m. t. s. 19 s.; Lakimies 1910 s. 43 s.

(46) Laki ehdollisesta rangaistustuomiosta (20/6 1918) 7 §.

(47) KHO 1931 II 176; Maalaiskunta 1931 s. 144.

(48) Esim. rikoslaki 40 luku 1, 2, 3, 4, 5, 7, 8 ja 20 §.

(49) Rikoslaki 2 luku 11 §.

(50) VJ 6 § 2 mom. 6 kohta.

(51) Rikoslaki 16 luku 11 §.

(52) Rikoslaki 40 luku 16 §.

(53) *Saarialho*, Maalaiskunta 1928 s. 351 s.

(54) Ks. jäljempänä s. 298.

(55) *Ståhlberg*, Maalaiskuntain hallinto s. 103.

(56) Komiteanmietintö 1908 s. 119.

(57) Ks. siitä tarkemmin *Kekkonen*, Lakimies 1931 s. 82 ss. Toisin *Ståhlberg*, Maalaiskuntain hallinto s. 104 s. sekä *Willgren* s. 28 aliv. 1. *Ståhlberg* on (Lisäyksiä s. 110) uudelleen esittänyt, että "kunnallista vaalikelpoisuutta varten pitää olla vaaliluettelossa". Tämän johdosta on huomautettava, että kun 25/5 1934 annetulla lailla mkl:iin on lisätty 10 a § ja kkl:iin 11 a §, jonka kummankin 1 momentissa säädetään: "Jos kunnalliseen luottamustoimeen valittu henkilö menettää vaalikelpoisuutensa, lakkaa hänen toimensa", on tämä ymmärrettävissä ainoastaan sillä edellytyksellä, että vaalikelpoisuus on aineellisesta vaalioikeudesta riippuvainen.

*Ståhlberg* on myöskin esittänyt, että valitusoikeus kunnan päätöksiä vastaan olisi yleisesti ainoastaan äänioikeutetuilla kunnan jäsenillä. Ks. Maalaiskuntain hallinto s. 247 ja Lisäyksiä s. 106. Hän ei kuitenkaan voine tällä tarkoittaa muodollisesti vaalioikeutettuja, vaan aineellisesti vaalioikeutttuja kunnan jäseniä. Tässä ei ole tilaisuutta ryhtyä tarkemmin tutkimaan *Ståhlberg*in esittämää kantaa, mutta kun otetaan huomioon, että kkl. 43 §:n mukaan jokainen kaupunkikunnan jäsen on oikeutettu valittamaan kaupunginvaltuuston päätöksestä myöskin sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista poikkeavassa järjestyksessä tahi on lain tai asetuksen vastainen, niin se on hyvänä tukena käsitykselle, että *Ståhlberg*in mielipide tuskin on oikea.