Työhön, työhön, sanoi Lapatossu!

Jotta kansallinen yksimielisyytemme säilyisi ja vahvistuisi, on ikäänkuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta kaihdettu vähemmistökansallisuuksista puhumista. Tämä on ollut oikein. Mutta yksimielisyydenkin aikana saattaa eteen paiskautua asia, joka lopettaa vaikenemisen.

Mustalaiset ovat meillä onneton kansansirpale, joka on säilyttänyt kansallisen erikoislaatunsa sulautumatta suomalaiseen ympäristöönsä. Hevoskauppiaina, ennustelijoina ja hyödyllistä työtä tekemättöminä kiertolaisina he rauhan aikana viettävät vuotensa. He olivat muutamin seuduin kiusallinen maanvaiva, sallittu vain sen vuoksi, että vaiva näytti välttämättömältä. Mutta oli alueita, joissa mustalaisilla ei ollut tosiasiallista liikkumisoikeutta, kansan voimakas asennoituminen heitä vastaan esti heidän pesiytymisensä näille seuduille. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että mustalaisten joukossa on ollut kunnollistakin väkeä, perheitä, jotka ovat sijoittuneet omalle tilalleen maata viljelemään, käsityöläisiä, jotka ovat saaneet kiinteän kotipaikan, jne. Mutta se yleiskäsitys, mikä meillä on mustalaisista, levoton, yhteiskunnalle hyödytön kiertolaisryhmä, pitää kyllä poikkeuksista huolimatta kutinsa.

Rauhan vuosina Suomi oli niin rikas ja kehittyvä maa, että meillä oli varaa pitää tuollainen muutaman tuhannen hengen kiusallinen erikoisuus. Nekin, jotka mustalaisia vähiten sietivät, ikäänkuin apaattisina arvelivat, että tällainen kuuluu suomalaisen yhteiskunnan lailliseen menoon. Sananvapaus, yhdistymisvapaus, oleskeluvapaus jne. Mustalaiset muodostivat yhteiskunnassa ikäänkuin instituutin, jotenkin samaan tapaan kuin kuljeskelevat munkkikunnat katolisissa maissa, tosin epävirallisen, tai oikeastaan aivan virattoman, mutta kuitenkin sallitun.

Yleisempi kärsimättömyys tätä suomalaisille oloille vierasta mustalaislaitosta vastaan pääsi esille jo Moskovan välirauhan jälkeen. Karjalan väestön mukana tulivat pelastuneeseen Suomeen myös Karjalan mustalaiset. He ryhtyivät majailemaan niissä kunnissa, joihin heidän entisen kiertelykuntansa asukkaat olivat sijoitetut. Kun hevoskaupat, povaaminen ja pienet `kanaljavikkelyydet` eivät turvanneet enää toimeentuloa, oli valtion heidät elätettävä. Ja heidät oli pidettävä niissä kunnissa, joiden alueille heidät oli karjalaisen `kotipaikan` perusteella sijoitettu. Mutta paikalliset asukkaat eivät nähneet tätä mustalaisasutuksen lisääntymistä suopein mielin. Ehkäpä juuri mustalaiset enensivät eräältä osalta sitä penseyttä, jota siirtoväkeä kohtaan aikoinaan joissakin osissa maata tunnettiin.

Minkälainen tilanne on nyt? Karjalaan on päästetty palaamaan vain työkuntoinen väestö. Niiden joukossa lienee tuskin yhtäkään mustalaista. Ja kun kohta enemmät puolet siirtoväestä on palannut Karjalaan, näyttäytyy tänne jäänyt mustalaisaines ikäänkuin kaksinkertaisena. Kun mustalaiset luonteensa ja tottumuksiensa mukaan edelleenkin kuljeskelevat suurissa laumoissa, miehet roimasaappaissa ja lierilakissa, kirjava huivi kaulassa,  naiset liehuvissa hameissa ja epälukuinen, likainen lapsikatras sylissä ja helmoissa, niin erottautuu mustalaisaines sitäkin selvemmin. Silloin kun maan nuorempi miesväki on siellä jossakin ja muu väki tiukasti töissä, muodostaa toimettomana kiertelevä mustalaisjoukkio räikeän epäsoinnun siinä työn ja ponnistuksen soitossa, jota maa nyt on tulvillaan.

Maassa on työvoimasta puutetta. Työvoimalautakunnat ja monet muut viranomaiset itkevät verta, kun tarvittavaa työvoimaa ei ole saatavissa. Ja kuitenkin meillä on varaa edelleenkin sallia parhaassa työiässä olevien mustalaisten kierrellä kylästä kylään, täyttää junien asiallisilla matkoilla olevista muutenkin täysinäiset osastot ja aiheuttaa mieliharmia niiden parissa, jotka otsansa hiessä koettavat turvata ensi talven leivän.

Tähän voidaan sanoa, että ei muutama tuhat mustalaista, vaikka heille pantaisiinkin kuokka käteen, voi ratkaista meidän työpulmaamme. Heistä ei ole tähänastisten elämäntapojensa takia hyödylliseen työhön.

Saattaa olla tällaisessa puheessa perääkin. Mutta yksistään periaatteen kannalta on vallan käsittämätöntä, jos meillä vanhojen tottumusten voimasta sallitaan toimettomien ihmisten kaikille näkyvän joukkion jatkaa tällaisena aikana suorastaan yhteiskunnanvastaiseksi katsottavaa maankiertämistä. Vaikkapa mustalaisten pakottaminen aloilleen ja työhön ei muussa suhteessa aiheuttaisikaan sanottavaa hyötyä, koituisi siitä maan työtätekeville kansalaisille ainakin se hyöty, että mustalaissakit eivät häiritsisi heitä työnteossaan. Meneehän siinä peltomieheltä hetki manaamiseenkin, kun rähisevä mustalaislauma kulkee ohi maantietä pitkin.

Mutta jos mustalaiskysymyksen järjestämiseen aiotaan ryhtyä, ei tule apua siitä, että lähetetään kunnallisille lautakunnille kiertokirje, jossa vaikkapa tiukastikin sanotaan: mustalaiset töihin. Sillä paikallisin voimin on romaaneille vaikea löytää lakia. Ja kuka mustalaiskatraan ottaa töihinsä? Kyllä siinä tarvitaan aivan erikoislaatuisia järjestelyjä. Esim. sellainen, että kaikki ne maan mustalaiset, joilla ei ole vakinaista ammattia ja asuinpaikkaa, koottaisiin työleireille, joilla heidät pantaisiin tekemään työtä omaksi hyväkseen. Työleirit olisi sijoitettava sitä silmälläpitäen, että myöhemmin voitaisiin mustalaisille niiden läheisyydestä varata yhtenäinen asuma-alue, jolla he saisivat itselleen asutustilat tai muun pysyväisen asuinpaikan. Tämä tietäisi mustalaiskysymyksen kokonaisratkaisua, josta olisi pysyvä hyöty tulevaisuudessakin. Kyllä meillä on maassa sen verran vapaata aluetta, että tällainen järjestely kävisi mahdolliseksi. Ajankohta mustalaisvaivan lopettamiseksi ei koskaan ole sopivampi kuin nyt. Ja loppujen lopuksi: tästä toimenpiteestä aiheutuu eniten hyötyä sittenkin mustalaisille itselleen, sillä mitä pitemmälle heidän kuljeskelevan elämänsä lopettaminen lykkäytyy, sen vaikeampi tuo leikkaus heille on. Voidaan näet pitää selvänä, että mikään kurinalainen yhteiskunta ei ajan mittaan voi sallia keskuudessaan ainesta, joka muodostaa parhaimmassakin tapauksessa yhteiskunnalle hyödyttömän ihmisryhmän. Tällöin on muistettava, että mustalaiset eivät itsessään manifestoi mitään aatetta.

Konsulit, toimeen siis vain!

Mutta ennenkuin nimimerkki piirretään tämän alle, on tarpeen sanoa, että edellä oleva kiivastelu ei ole kirjoitettu missään mustalaisvihassa. Jos siinä vihaa on, on se hyödyllistä vihaa toimettomuutta ja maankiertolaisuutta vastaan. Sekä sitä väärää humanismia vastaan, joka puolustelee moistakin.

23.9.1942.