Tilanne edeltäkäsin.

Kun tätä kirjoitetaan 11.6., on eduskunta jo palannut toukolomaltaan ja tekee töitä Helsingin asfaltilla. Loman aikana on valtiovarainvaliokunta saanut aikaan virkamiesten palkkojen korottamista koskevan lain, johon on huomaamattomasti tietenkin liittynyt edustajien itsensä palkkojen parantaminen. Lisäksi on valtiovarainvaliokunnassa valmistunut mietintö lisämenoarvioesityksestä. Tässä mietinnössä valiokunnan enemmistö on, varovaisin sanoin, tuominnut hallituksen noudattaman työttömyyspolitiikan. Viikon lopun on eduskunta sitten pohtinut hallituskysymystä. Tiedossa näet on ollut, että hallitus, tai enemmänkin sos.dem. puolue, on päättänyt, että valtiovarainvaliokunnan moitelauseen hyväksyminen tietää epäluottamusta hallitukselle, joka tekee silloin johtopäätöksensä. Ja sekin on annettu hallitsevan puolueen taholta tiedoksi, että jos hallitus nyt kaadetaan, sos.dem. puolue ei millään ehdolla tule myötävaikuttamaan seuraavan hallituksen muodostamiseen. Siinä on sitten lähtökohta seuraavalle siirrolle.

Kun tämä kirjoitus on luettavana, silloin on asian ratkaisu jo selvillä, sillä äänestykset eduskunnassa tapahtuvat viikon puolivälissä. Mutta jo näin etukäteen voi tarkastella eri vaihtoehtoja ja niiden toteutumisedellytyksiä. Tällaisella tarkastelulla on se mielenkiinto, että ratkaisun jälkeen voidaan tutustua niihin seikkoihin, joiden ennen ratkaisua oletettiin vaikuttavan asiasta päätettäessä.

Ensimmäinen ja lähinnäoleva vaihtoehto on, että hallitus jää paikoilleen ja hallitsee maata ainakin presidentinvaaleihin saakka. Se edellyttää kyllä, että kokoomus pyörtää valtiovarainvaliokunnassa lausumansa pyhät sanansa ja äänestää omaa ehdotustaan vastaan työttömyyskysymyksessä. Se on hieman karvas pilleri, mutta mitäpä ei tekisi, kun isänmaa on vaarassa. E.N. Setälästä kerrotaan, että hän kuvaili aikoinaan poliitikon uraa ja edellytyksiä näin: hänellä tulee olla niin hyvä vastaanotto- ja kestämiskyky, so. vatsa, että hänen tulee voida joka aamu niellä elävä sammakko. Tätä lausuntoa meidän tulee tunnetun kaskukirjamme älykkäällä tavalla täydentää siihen sopivalla selityksellä: tarkoittaen Setälä tällä sitä, että kun poliitikko lukee aamulla vastapuolen lehdet, joissa häntä arvostellaan, on se nieltävä, vaikka se olisikin kuin elävän sammakon nielemistä. - Niin, toisinaan on samakko löydettävissä muualtakin kuin vastapuolen lehdistä ja tässä olisi nyt lähinnä sellaisesta tapauksesta kysymys.

Mutta mikä aiheuttaisi sitten sen, että muut porvaripuolueet kuin maalaisliitto jatkuvasti kannattaisivat sos.dem. hallitusta. Varmaankin ensi sijassa työmarkkinapoliittiset seikat. Jo tätä nykyä on monia uhkaavia lakkoja näköpiirissä ja uusia taivaanrannalle nousemassa. Rakennustyöläiset liikehtivät ja milloinpa olisi parempi tilaisuus rakennuslakon tekemiseen kuin Arava-miljardien alkaessa virrata rakennustoimintaan. Nimenomaan työnantajapiirit haluavat tukea nykyistä hallitusta, jolla ne katsovat olevan parhaat mahdollisuudet pitää rettelöivät työläiset kurissa, kuten Arabian lakko osoitti. Eräässä kokoomuslehdistön kiertoartikkelissa nimenomaan esitettiin se käsitys, että ainoastaan sos.dem. hallitus voi ylläpitää maassa työrauhan, joten hallitusvaihdokseen ei ole syytä. Tähän on sanottu, että kokoomuslehdistö omalta osaltaan vahvisti sen ammattijärjestön äänenkannattajassa äskettäin julkaistun artikkelin, jossa lausuttiin, että SAK on kappale perustuslakia. (Muistettaneen, että kommunistilehdet julkaisivat v. 1946 torikokouksesta kuvan, jonka alla oli tekstinä: "Kappale perustuslakia.").

Porvaripuolueiden ja nimenomaan kokoomuksen kannanoton määräämisessä näyttelee siis ratkaisevaa osaa pelko talouselämän häiriytymisestä, jos sos.dem. puolue äänestetään oppositioon. Samalla pelätään, että sosialidemokraattinen enemmistö SAK:ssa yhtyy kommunistien äkkijyrkkään rintamaan ja puolivallankumouksellisiin taistelutapoihin. Mutta tätä vastassa on toisia, suunnilleen yhtä painavia tekijöitä: 1) yhteiskunnan jatkuva `punaistuminen` sos.dem. merkeissä, 2) kokoomuksen puoluepoliittisesti epäedullinen asema `toisena hallituspuolueena` ja 3) perääntymisen vaikeus valtiovarainvaliokunnassa värkätyn ponnen takaa. Ruotsalaiselle puolueelle taas merkitsee paljon pyrkimys parlamentaarisessa mielessä oikeaan ratkaisuun: enemmistöhallitukseen. Edistys on ollut varauksettomimmin hallituksen takana ja siitä arvokkaasta tehtävästä sitä ei saada luopumaan muuta kuin kenties ministerinpaikkaa vilauttelemalla. Mutta kyllä poliittiset poppamiehet sen osaavat.

Mutta mikä on toinen vaihtoehto? Että hallitus kaatuu. Kylläkin, mutta mitä sitten seuraa? Viime helmikuussa tapahtuneen välikysymysäänestyksen jälkeen selittelivät hallitusta kannattaneet porvarit, että asia oli huonosti valmisteltu, kun ei ollut selvitetty, millainen hallitus saadaan tilalle. Nyt lienee vahingosta viisastuttu ja kerrotaankin, että neuvotteluja on käyty uudesta hallituspohjasta.

Se, että sos.dem. puolue on omatekoista parlamentarismiaan noudattaen uhkaillut, että se ei tule mihinkään seuraavaan hallitukseen, on ollut parlamentaarisen tilanteemme ovelaa oivaltamista osoittava mestariveto, joka palvelee sekä puolue-etuja että eräitä tiettyjä henkilöpoliittisia ambitioita. Se on lisännyt hallitukselle ikää enemmän kuin 20 uskollista kansanedustajaa. Sillä maan vaikea ulko- ja talouspoliittinen asema kaipaisi myös sos.dem. osanottoa hallitukseen, sen porvarit ymmärtävät, ja siksi he arkailevat hallituksen kaatamisessa. Eduskunnassa on tosin porvarillinen enemmistö, mutta sen eri ainekset ovat juuri sos.dem. hallituksen aikana joutuneet enemmän erilleen kuin monesti ennen. Nimenomaan vastakohtaisuus on suuri maalaisliiton ja toisten suomalaisten porvaripuolueiden kesken. Poliittinen yhteistoiminta näiden puolueiden välillä on vaikea aikaansaada. Maalaisliitto epäilee, onko sen oman puolue-edun kannalta hyödyllistä mennä yhteistoimintaan toisten porvaripuolueiden kanssa, sillä aikaisemmin ovat nuo muut aina vetäneet pitemmän korren. Lisäksi maalaisliitto on ulkopoliittisesti ollut ikäänkuin välittäjäasemassa ja ehkä pelkää sen aseman huononemista, jos yhteistyö oikeiston kanssa syntyy. Kokoomus taas puolestaan suuresti epäilee maalaisliittoa tai ainakin sen nyt johtavassa asemassa olevia aineksia, joiden lopullisena tarkoituksena se ounastelee olevan yhteistoimintaan pyrkimisen myös kommunistien kanssa. Siinä on tarpeeksi molemminpuolista epäluuloa yhteishallituksen muodostamisen tiellä.

Siinä ne nyt ovat. Jos Fagrholm voittaa, on sos.dem. puolueelle osoitettava onnittelut, sillä puolue on juuri tällä voitollaan saanut uusia voitonsulkia hattuunsa, sillä suuri yleisö ei aina huomaa eikä ainakaan muista, että tätä hallitusta eivät ole pitäneet pystyssä sen omat ansiot niinkään paljon kuin vastustajien pelosta aiheutunut halu käyttää sitä hyväkseen ja vastustajien keskinäinen epäsopu. Jos Fagerholm kaatuu, on se merkkinä siitä, että porvareiden puoluepoliittiset laskelmat ovat nousseet etualalle ja että keskinäinen sopu ainakin hallituksen kaatamiseen saakka on voitu saavuttaa.

Miten sitten käy? Jotta viisas lukija saisi hymyillä taitamattoman kommentaattorin haksahdukselle, sanomme: Fagerholm selviää voittajana ja saattaa viikon lopulla sanoa tyytyväisin mielin: hallituksen jakaus on selvä ensi maaliskuuhun saakka.

Veljenpoika.