Kriminaaliklubi 1920-1970

Julkaisija: Pohjois-pohjalaisten kriminaaliklubi

Päätoimittaja OTL Martti Majanen

Toimitusneuvosto LaL Heikki Borenius

OTL Juhani Perttunen

VT Martti Raikamo

OTK Ilpo Santala

OTL Ilkka Saraviita

OTT Kaarlo Ståhlberg

Toimitus oik. yo Juha Kokko

oik. yo Risto Kärnä

oik. yo Pertti Lipponen

oik. yo Sirkka Rissanen

oik. yo Jukka Räihä

Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva

Oulu 1970

Urho Kekkonen:

Tuomarit ja yhteinen kansa.

Kun aikoinaan suoritin ylemmän oikeustutkinnon Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa, oli minuun yritetty juurruttaa horjumaton usko lain pyhyyteen ja oikeuden majesteettiin. Valtio-oikeudellinen auktoriteettimme Robert Hermanson oli opettanut, että oikeus on pyhä, meille ylhäältä annettu, sisällöltään muuttumaton arvojärjestelmä, jota ei saanut loukata yksityinen kansalainen enempää kuin esivaltakaan, so. lainsäätäjä. Oikeudessa saa ilmauksensa jumalallinen periaate, joka on puettu lain asuun. Tuomari, jolle on uskottu lainkäyttö, on Jumalan käskynhaltija, joten se virka, jota hän hoitaa, ei ole hänen omansa vaan Jumalan. Tämä kaikki oli sanottu vuoden 1734 lain tuomarinohjeissa.

Nuorena ylioppilaana Kajaanin tuomiokunnassa memorialistina toimiessani olin ollut kiinnostunut juuri tuomarin tehtävästä. Tuomari pääsi läheiseen kosketukseen ihmisten kanssa ja hän voi oikeuden ja totuuden voitoksi ottaa osaa heidän jokapäiväiseen elämäänsä, vaikeuksiinsa, murheisiinsa ja iloihinsa. Oikeuden jakamisen tuomaripöydän takaa olin nähnyt jalona kutsumuksena, jonka toteuttamisen avulla voisin tehdä yhteiskunnan paremmaksi ja sen jäsenet onnellisemmiksi.

En väitä, että sentään myöhemmin - tutkinnon suoritettuani - vakavasti ajattelin virkauraa tuomioistuinlaitoksen palveluksessa. Harrastukseni veivät minut muualle yhteiskunnassa. Mutta ennen kuin nuori juristi saattoi pysyvästi tarttua mihinkään toimeen, hänen oli tuohon aikaan joltinenkin pakko hoitaa kuntoon auskultointinsa. Tämän vaiheen kokemuksilla oli oma vaikutuksensa käsityksiini.

Tuohon aikaan ei julkisuudessa keskusteltu kansalaisten luottamuksesta oikeuslaitokseen, eikä tästä tehty tieteellisiä tutkimuksia. Kun lähdin hovioikeuden auskultanttina seuraamaan käräjiä, riitti se, että tarkkaan kertasin mitä tuomarinohjeissa sanottiin kansasta ja tuomareista:

"Samoin tuomarin myös tulee muistaa tuomarinviran olevan asetetun yhteisen kansan hyödyksi, ja sen tähden hänen pitää sitä hoitaa yhteiselle kansalle eikä itsellensä hyväksi . Sillä tuomari on yhteisen kansan tähden eikä yhteinen kansa tuomarin tähden."

Onnistuin pääsemään auskultantiksi erääseen etelä-Suomen tuomiokuntaan ja suurella hartaudella lähdin siis yliopistossa hankkimani syvälliset tiedot tuoreessa muistissa seuraamaan käytännöllistä oikeuden hoitoa.

*  *  *

Sattui niin onnellisesti, että ensimmäisessä tuomiokunnassani vanha ukkotuomari itse istui oikeutta. Mutta ihmetykseni oli suuri, kun havaitsin hänen prosessinjohtonsa alkeelliseksi ja sekavaksi. Minusta tuntui lisäksi, että hän tiesi voimassaolevasta laista ällistyttävän vähän. Eteenpäin siinä päästiin, kuitenkin, enkä vieläkään oikein käsitä, miten se kaikki saattoi tapahtua.

Muistan hyvin yhden yksityiskohdan erästä varkausjuttua käsiteltäessä. Tarina oli selvä, syytetty tunnusti, todistajat määrittelivät varastetun tavaran arvon, mihin arvioon syytetty yhtyi. Siis valmis päätettäväksi, asianosaiset ulos. Ukkotuomari otti esiin lakikirjan, avasi sen lopusta sisällysluettelon kohdalta, etsi hakusanan varkaus löytääkseen sen avulla lakikirjan sivun, jolla säännökset tuosta rikoksesta olisivat olemassa. Sivunumero löytyi, sitä mukaa asiaankuuluva rikoslain lukukin. Päätös kirjoitettiin ja oikea rangaistus määrättiin. Rosvo kutsuttiin tuomioistuimen eteen ja sai, minkä ansaitsi.

Tämä ensimmäinen kosketukseni suomalaiseen oikeudenhoitoon sai minut uudestaan selaamaan tuomarinohjeita. Niissä puhuttiin siitä, kuinka tuomarin on kaikin voimin pyrkiminen tietämään, mitä oikeus on. Asetettiinpa mielestäni aivan oikein hallitus ja ylemmät tuomioistuimet vastuullisiksi toimistaan: "Ja niiden, jotka sellaisia ymmärtämättömiä lähettävät tuomareiksi, pitäisi pelätä tulevansa tosiaan osallisiksi niihin vääriin tuomioihin joita tulee julistettaviksi."

Myöhemmin havaitsin, että tuomareitakin on monenlaisia. Istuin käräjäni Kajaanin tuomiokunnassa ukko Steniuksen alaisuudessa. Hän oli oikeamielinen ja hyvä tuomari, niin kuin Turja, seuraajani Kajaanin tuomiokunnassa, on kirjoissaan kertonut. Tosin Steniuksellakin oli oma harminsa, nimittäin 1920-luvun lopulla laajaksi paisunut asetuskokoelma, jonka lukemisessa hän oli aina muutaman vuoden jäljessä.

*  *  *

Takaisin auskultointini alkuvaiheisiin. Jatkoin lain ja oikeuden käytännölliseen soveltamiseen tutustumista saman tuomiokunnan toisessa käräjäkunnassa. Siellä hoiti tuomarin tehtäviä iältään vanhempi hovioikeuden auskultantti, joka palveli viimeisiä käräjiään varatuomarin arvonimen saamiseksi. Hän oli vuosien mittaan lukenut, tenttinyt ja suorittanut tutkintonsa virkansa ohessa. Hän oli hermostunut hosuja ja hätäilijä sekä pahimmanlaatuinen tyhjän höpöttäjä. Kihlakunnanoikeuden toimista ei todella tahtonut tulla mitään niin että lautakuntakin pakkasi suivautumaan. Meitä oli useampikin auskultantti käräjiä seuraamassa ja me yritimme varovaisesti istuvaa tuomaria auttaa. Mutta hänellä oli korkea käsitys asemastaan ja velvollisuuksistaan, joten annettu apu useimmiten torjuttiin.

Tuli sitten kerran esille istunnosta toiseen lykätty suuri maanomistusriita, sotkuinen ja hankala juttu, jossa vastaajana oli paikkakunnan varsinainen porho ja hänellä asianajajana eräs Helsingin tunnetuimmista, taitavimmista ja häikäilemättömimmistä advokaateista. Prosessi oli ehtinyt siihen pisteeseen, että niinhyvin kantajan kuin vastaajankin asiamiehet olivat jättäneet jutun päätettäväksi. Asia oli herättänyt paikkakunnalla paljon huomiota, sillä vastaajaa pidettiin yleensä tunnottomana oman etunsa etsijänä, sanalla sanoen riistäjänä pieniltä ja isoilta. Me auskultantitkin olimme seuranneet prosessia tarkkaavaisesti, voidaksemme, jos niin olisi tarvis, antaa vähäistä apuamme päätöksen laatimisessa. Mutta siihen ei meille tarjoutunut tilaisuutta, sillä istuva tuomari päästi lautakunnan parin tunnin lomalle ja sanoi rauhassa haluavansa syventyä tähän vaikeaan juttuun. Hän kokoili asiakirjat salkkuunsa ja lähti pois käräjätalosta.

Siinä taisi kulua kolmekin tuntia, kun hän vihdoin saapui käräjäsaliin otti asiakirjat esille ja kertoi lautakunnalle, mihin tulokseen hän oli asiassa tullut. Mitäs lautakunnalla siihen oli sanomista? Asiapuolet kutsuttiin sisään ja puheenjohtaja luki päätöksensä. Ratkaisu oli erinomaisen hyvin, suorastaan mallikelpoisesti kirjoitettu, mutta tulos oli väärä, siitä me auskultantit olimme kaikki yksimielisiä. Kun joku meistä pääsi myöhemmin päivällä tutustumaan asiakirjoihin, niin hän havaitsi, että päätös oli kirjoitettu vastaajan asiamiehen, tuon eteväksi tunnetun helsinkiläisen asianajajan käsialalla. Vastaajapuoli oli luonnollisesti voittanut prosessin. Päätös oli loman aikana kirjoitettukin vastaajan omistaman kartanon salissa, senkin saimme myöhemmin selville.

Tuntemukseni suomalaiseen oikeudenhoitoon oli taas syventynyt.

Asuntooni palattuani luin syvää hartautta tuntien tuomarin ohjeista seuraavaa: "Tuomarille on siis tärkeä asia, että hän huolellisesti valvoo, ettei Jumalan puolesta tee väärää tuomiota, jolla hän tuomitsee itsensä ijankaikkiseen kadotukseen." Olen varma, että asianomainen tuomari vältti kadotuksen, sillä kerrottiin, että hän teki myöhemmällä iällä katumuksen.

*  *  *

Jatkoin käräjien seuraamista samassa tuomiokunnassa. Minulla oli tilaisuus saada oppia ja kokemusta myös erään toisen auskultantin toimiessa kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana. Hän oli todella erinomainen mies. Hän kuului tunnettuun sivistyssukuun, oli kirjallisesti ja musikaalisesti erittäin sivistynyt herra, verraton juttutoveri, henkevä ja viehättävä ihminen. Sanalla sanoen: loistomies. Oli todellinen nautinto seurata hänen toimiaan oikeuden puheenjohtajana, prosessin johto oli varmaa, täsmällistä ja nopeaa, ihmisten kohtelu oli asiallista, suorastaan ystävällistä (vrt. tuomarin ohjeet 22. kohta: "Tuomarin tulee sävyisästi puhutella niitä, jotka tulevat oikeuden eteen") ja päätökset olivat hyvin perusteltuja. Mutta vielä suuremman nautinnon tarjosivat yhteiset aamiaiset ja päivälliset, sillä puheenjohtajamme oli älykäs, valloittava, elämää laajalti nähnyt seuramies. Nuori maaseudulta tullut poika osasi antaa arvoa etuoikeudelleen päästä tällaisen miehen tuttavuuteen.

Viimeiselle istuntopäivälle oli jaettu työpalkkaa koskeva juttu. Suuren maatilan entinen työmies vaati maksamatta jätettyjä palkkasaataviaan, mutta vastaaja kielsi vaatimuksen oikeutuksen. Työmiehellä oli todistajia; meidän auskultanttien mielestä asia oli selvä ja vastaaja oli velvoitettava suorittamaan palkka tehdystä työstä kantajalle. Mutta yllätyksemme oli suuri, kun oikeuden puheenjohtaja teki päätöksen ja hylkäsi kanteen, mutta asian laatuun katsoen määräsi kummankin osapuolen kärsimään itse kulunsa.

Ratkaisun jälkeen kuulimme lautakunnalta, että istuva tuomari ja tilanomistaja, jolta oli yritetty riistää hänen oikeutensa, mutta jolle lain majesteetti oli sen säilyttänyt, olivat hyviä ystäviä keskenään, taikka niinkuin eräs tuhmista puheistaan tunnettu lautamies asian ilmaisi: vanhoja ryyppykavereita.

Minulle tämä kokemus oli hyödyllinen, sillä olin päässyt taas syventymään yhteisen kansan hyödyksi asetetun oikeuslaitoksen toimintaan.

*  *  *

Minusta ei koskaan tullut virkatuomaria. Käräjäkokemukseni ehkä lopullisesti sinetöivät tuon ratkaisun. Tässä kertomani tapaukset olivat tosin vain häviävän pieni osa niiden tuomioiden rinnalla, jotka koin oikeiksi. Mutta nämä kokemukset ovat viime aikoina tulleet mieleeni, kun minua usealtakin taholta on pyydetty lausumaan, mitä ajattelen siitä, että luottamus oikeuslaitokseen näyttää kansan keskuudessa olevan vähenemään päin.

*  *  *

Nyt jälkeenpäin olen vielä kerran lukenut alusta loppuun tuomarinohjeet. Viimeinen niistä kuuluu seuraavasti: "Ja tämä olkoon nyt sanottu tuomareille vähäiseksi ohjaukseksi, ja myönnettäneen kyllä todeksi, että kun näitä ohjeita noudatetaan, niinkuin oikeutta myöten on tehtävä, niin sakkorahat vähenevät ja Jumalan viha myös vähenee, ja oikeus ja kohtuus yhteisessä kansassa enenee ja se onkin tärkeämpi."