Muistoja parista tiedusteluretkestä.

(Omalta kirjeenvaihtajalta.)

Mouhun rintamanosalla ei ole pitkään aikaan muodostunut erikoisia taisteluita, vaan meikäläisten eritoten Kajaanin sissien erikoistehtävänä on tiedustelumatkojen tekeminen punikkien puolelle.

Vaikka kuulunkin Kinnillä olevaan I kompp., pääsin tämän lehden sotakirjeenvaihtajana katsomaan, kuinka III komppaniamme Mouhulla jaksaa. Aika alkoi siellä käydä jo kovin pitkäksi, niin arvelin ja toivoin hiukan vaihtelua tulevan, jos lähtisin mukaan sellaiselle retkelle. "Koirakenraali" Eino Kajander Kiehimästä innostui tuumaan ja t. k. 15 pnä klo 2 ip. lähdettiin matkalle. Kolmantena oli Oskari Komulainen Kuhmoniemeltä.

Kun oli päästy ketjujemme luo, tarkastimme punikkien otteessa olevia seutuja ja suuntaa, mitä meidän piti kulkea. Etenimme kohti korkeata vuorta, jossa punaisilla oli tykistön tähystyspaikka ja vankka etuvartio. Nousimme parille pienemmälle kukkulalle, joilla tiedustelijamme eivät ennen olleet käyneet ja saavuimme aivan punikkien tähystysvuoren alle pienelle kynnäälle, jossa levähdimme, tupakoimme ja tarkastimme edessä olevaa kukkulaa. Kirjoitinpa terveiset punikeille ja samalla annoin heille viimeiset tiedot.

Koska kukkulalta ei näkynyt mitään liikettä päätimme kavuta sinne, sillä emmehän voineet tietää missä heidän ketjunsa kulki ellei sitä nähdä. No mikäs siinä, kun ei meistä kenenkään "päätä paleltanut", kuten Kajander huomautti, kuljimme yli pienen notkon ja siitä nousemaan ylös jyrkkää vuoren rinnettä kilvalla kuka ennen kerkiäisi. Saavuimme ylhäällä olevalle, ylös viettävälle tasangolle, jossa  näkyi tuoreita vartiopaikkoja kivien takana, mutta miehiä ei vain näkynyt. Klo oli 5 ip. Istahdimme siihenkin ja katselimme. Oi, verraton näköala! Koko Mouhu näkyi sieltä kuin olisi se edessä kämmenellä, erotti selvään paljaalla silmällä joka talon, jokaisen kulkijankin. Kelpasi siitä punikin tykintähystäjän katsella "lahtarien" majoja ja ohjata putkensa suuntaa. Tykistöväen tehon saa armotta laskea +-0, ellei sellaiselta tähystyspaikalta saa muuta aikaan kuin yhden talon palamisen. Siinä näkee sen ryssän kunnon.

Hetken ihailtuamme seutuja, päätimme nousta vuoren korkeimmalle huipulle, jossa vasta aamulla oli nähty liikkuvan punaisia. Oli sinne matkaa taas aivan aukeata viitisenkymmentä metriä. Kuljimme sen hiljalleen kiväärit aina valmiina jakamaan surmaa ja niin saavuimme erittäin kovaksi poletulle punikkien patrullitielle, jonka ympäristö osoitti, että  sitä on paljon käytetty. Tien vasemmalla puolen oli miehen korkuinen kallio, joka suojasi meidän puolelta tulevilta tuulilta. Etenimme varovasti eteenpäin, josta kuului pientä ääntä, kuten ihminen hengittäisi. Kuljimme edelleen ja yhtäkkiä sattuu etumaisena kulkevan Komulaisen jalan alla jotakin rasahtamaan. Kohta ilmestyi kallion reunan takaa aseeton punakaartilainen, joka luuli tulijoita "tovereikseen", sillä kukas uskoisi, että lahtarit tulisivat keskellä päivää aivan vihollisensa suuhun. Siksipä hän lie heittänyt kiväärinsäkin vartiopaikalleen.

Pyssy kiukkuisesti poskelle, laukaus pamahti ja Komulaisen Oskari oli ampunut punikin. Katsoimme kuinka se kaatui, mutta heti senjälkeen otimme jalat allemme, sillä emme olisi voineet päästä enää pois sieltä yli aukean jos hetkenkään viivyttelimme.

Paluutie kulki alas pystysuoraa vuoren seinämää ja on todella ihme, että pääsimme hengissä alas. En minä ainakaan pienestä rahastakaan siitä hyppäisi toista kertaa.

Kun olimme päässeet vuoren juurelle, pysähdyimme ja kuuntelimme. Vuorelta kuului ankaraa kiväärinpauketta, mutta mille suunnalle, sitä emme kuulleet.

- Palasimme pirteinä retkeltä, teimme raportin ja saimme kiitokset.

Retkemme harvinainen onnistuminen innostutti komppanianpäällikkö Rönkää lähtemään samallaiselle mukaan. Päätettiin, että t. k. 17 p:nä klo 4 ap. tehdään "nuorempi" yritys tällä kertaa vuoren länsipuolella olevaa Kostmannin torppaa vastaan. Hän jutteli aikeistaan muillekin ja retkelle ilmaantui kaikkiaan 6 lähtijää, nim. ruotsinmaalainen tykistövääpeli Andersson, Mouhun rintaman päällikön kapt. Beskovin adjutantti B. Hahl, komp. päällikkö O. Rönkä ja vuorella käyneet.

Taas kuljemme ohi ketjujemme, mutta tällä kertaa pitkin Sarkaveden rantaa etelään päin. Saavuimme sitten pienelle kukkulalle, josta näkyi aukea halkohakkaus ja sen takaa metsäinen kukkula, jonka oikealla puolen mainittu torppa sijaitsee. Lähdimme toisen kukkulan kuvetta kulkemaan yli aukean, mutta päästyämme miltei sen keskelle, aloittivat punikit kovan kivääritulen meitä vastaan lähimmästä metsänreunasta, jonne oli matkaa ei täyteen kahtasataa metriä. Teimme nopean "hinlegenin", etsimme halkopinojen suojaa ja ammuimme, sekä vähä väliä juoksimme taapäin. Haulia vinkui yli ja ohi, maahan tupsahti monet kerrat räjähtävä kuula ja pöläytti multaa korkealle, mutta onnellisesti pääsimme seuraavaan metsänreunaan, kukkulanliepeelle, johon pysähdyimme.

- Eipä tästä noin vain lähdetä annetaan teille tästä pelotuspillereitä, jotka vaikuttavat pehmittävästi vatsaan. Huutaa luikautin:

- III komppania ketjuun, mars, mars! Syöksyyn, mars, mars!

Ankara ammunta oli vastauksena.

Sanomalehtimiehentapaisena halusin antaa heillekin oikeita tietoja ja niinpä huusin korkealla äänellä:

- Helsinki, Turku ja Tampere on valkoisilla. Saksalainen Kouvolan edustalla, joten olette pussissa, piru vie!

Yhä ankarampaa ampumista edestä ja oikealta. Lähdimme pois ketjuillemme. Tarkotus oli saavutettu, punikit hälyytettiin taas koko päiväksi vahvistamaan ketjujaan. Poistullessa oli vääpeli Andersson erittäin innostunut. Hän uhkaili jo ottaa eronsa tykistöstä ja siirtyä sissien joukkoon.