Radiopuhe joululle 14.12.1953

Tänään on eräs vuoden lyhyimpiä päiviä. Täällä Helsingissä on tänään eräs sateisen vuotemme pimeimpiä päiviä. Aamun iloton lumisade on tuonut räntää kaduillle.

Vaikka suomalainen sananlasku sanookin, että "ei sää sääreen tartu, jos miehessä on menijää", niin sitä ei voida kieltää, etteivätkö huonot sääolosuhteet vaikuttaisi masentavasti ihmisten mieliin. Ei tarvitse kuitenkaan kuvitella, että yrittäisin tässä hallituksen puolesta sysätä syytä maassa vallitsevaan ärtyneeseen ja levottomaan mielialaan sään niskoille. Sehän olisi toivoton yritys jo senkin vuoksi, että maassa yleisesti tunnetaan ulkomailta tänne kulkeutunut sanontatapa, joka verrattomalla tavalla kuvaa hallituksen ja opposition välistä ikuista vastakohtaisuutta sääsuhteittein valaisemana ja joka kiteytyy tyytymättömän kansalaisen - tässä siistittyyn - purkaukseen: taas sataa, alas hallitus.

Maassa vallitsee henkisesti sakea ilmapiiri. Monet vakavamieliset kansalaiset ovat esittäneet siitä minulle suuren huolestuneisuutensa.

On esitetty pyyntöjä, että lausuisin mieleni asiaintilan johdosta. Kun viime torstaina keskusteltiin yleisestä tilanteesta maalaisliiton eduskuntaryhmän valtuuskunnassa, jolle kerroin minulle kohdistetuista pyynnöistä, valtuuskunta suositteli, että julkisesti lausuisin käsitykseni asioista.

Viime itsenäisyyspäivänä pitämässään puheessa opetusministeri Oittinen tarkastellessaan pian loppuvan kuluvan vuoden saavutuksiamme korosti erityisesti kahden tapahtuman suurta merkitystä maallemme: olympiakisojen ja sotakorvaussuoritusten päättymisen. Nämä molemmat ovat Suomen kansan yhteisiä voittoja, joista sillä itsellään on ollut aihetta iloita ja joista se on runsain mitoin saanut tunnustusta myös muiden kansojen taholta. Kun ajattelemme olympian kisoja, niin täyttää mielemme lämmin hyvänolon tunne. Kisat onnistuivat yli odotusten, ja nyt tiedämme, että niillä oli kaikki kansat rauhalliseen kohtaamiseen koollesaaneina aikamme ristiriitaisissa oloissa suorastaan maailmanhistoriallinen merkitys. Entäs sotakorvaussuoritustemme onnelliseen päätökseen vieminen? Vaikka kernaasti myönnämmekin, että saimme näistä korvauksista huomattavia lievennyksiä meille alunperin asetettuihin ehtoihin verrattuna, on kuitenkin yleisesti tunnustettava ja tunnustettu, että korvausten suorittaminen on ollut voimannäyte, jolla Suomen kansa on ilmentänyt vapaana elämisen halunsa ja osoittanut maailmalle määrätietoisen tahtonsa suhtautua tekemiinsä sopimuksiin ja valmiutensa suuriinkin uhrauksiin pitääkseen antamansa sanan.

Tämäntapaisia asioita ajatellessani on mieleeni noussut kysymys, olisiko tämä kaikki ollut mahdollista, jos me todella olisimme niin rappeutuneita ja siveellisesti niin alamittaisia kuin miksi nyt pyrimme puolelta jos toiselta toisiamme osoittamaan.

Olen nyt tullut siihen seikkaan, jonka tiedän olevan ajankohtaisena syynä siihen levottomaan, hermostuneeseen ilmapiiriin, joka maassa vallitsee. Se on syntynyt viime aikojen erilaisista paljastuksista ja toistensa syyttelyistä sekä eduskunnassa että sanomalehdistössä, mutta ehkä vieläkin enemmän puoliääneen kerrotuista juoruista. Ilmassa on jotakin tunkkaista, joka on omiansa levittämään epäluuloa ja hämmennystä kansalaisten mieliin.

En käytä tätä puheenvuoroa väittääkseni, että mitään tuomittavaa ei meillä sodanjälkeisinä vuosina olisi tapahtunut tai puolustaakseni väärinkäytöksiä.

Enkä edes pyri vetoamaan siihen seikkaan, että tietääkseni kaikissa sotaakäyneissä maissa on muodossa tai toisessa jouduttu suorittamaan oikeudellisia selvittelyjä virallisen aseman väärinkäyttämisen johdosta. Suoritetut tutkimukset ovat osoittaneet, että meilläkin on esiintynyt tuomittavaa menettelyä tässä suhteessa. Kun lisäksi on julkisuudessa esitetty runsaasti syytöksiä laajemmistakin väärinkäytöksistä, on hallitus asettanut arvovaltaisen toimikunnan, jonka tehtävänä on suorittaa perusteellinen tutkimus näistä asioista. Toimikunnan puheenjohtajan taito ja oikeudenmukaisuus on kaiken epäilyksen yläpuolella ja toimikunnan jäsenet ovat kunnioitusta nauttivia miehiä, joten kansalaisilla on täysi syy suhtautua luottamuksella toimikunnan työhön ja malttaa odottaa sen tuloksia.

Suomessa on aina ollut voimassa sääntö, että ensin asia tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan. V. 1734 lain kuuluisissa tuomariohjeissa luemme mm: "Ja sellaista ei hyväksy Ruotsin laki, joka ei salli, että ollaan pikaisia uskomaan sitä, mikä koskee toisen kunniaa ja arvoa tahi henkeä". Tuntuu kuin tällainen oikeuteen ja kohtuuteen perustuva katsomustapa olisi nyt unohdettu, sellainen kiihkomieli ja syyttelymentaliteetti maassa on päässyt vallalle. Mistä tämä johtuu meillä, sillä olemmehan yleisesti kiiteltyjä esimerkillisen rauhallisuutemme vuoksi?

Silläkin uhalla, että minut käsitettäisiin väärin, haluaisin viitata vanhaan totuuteen, että tämä meidän yhteinen kansamme rakastaa ei vain teatteria vaan nimenomaan draamaa. Kansana olimme eläneet kymmenen vuotta yhtämittaisessa, monesti melkein sietämättömässä jännitystilassa. Tämä jännitys laukesi huomattavasti tehtyämme ystävyys- ja avunantosopimuksen itäisen naapurimme kanssa v. 1948. Parina viime vuonna olemme olleet jännityksen tuntumassa vieläkin vähemmän. Huolimatta siitä, että jokainen suomalainenkin sanomalehden lukija voi päivittäin nähdä maailmaa repivien ristiriitojen kiristyvän, hän helposti meillä vallitsevan rauhallisuuden vuoksi unohtaa, että meidänkin maamme kohtalot ovat sidotut muun maailman kohtaloihin ja että erilaiset vaikeudet voivat jälleen nousta eteemme - kuten esim. ulkomaankaupan alalla varsin jyrkästi tapahtui tänä vuonna. Mutta kun olemme menneinä vuosina tottuneet - jos niin sallitaan sanoa - jännittävään vaellukseen, ei tällainen hiljaiselo miellytä kaikkia suomalaisia. Kuvaavana esimerkkinä voidaan mainita, että osanotto v. 1951 vaaleihin oli melkoista laimeampi kuin v. 1945 ja 1948: syynä sanovat vaaliolosuhteiden tuntijat olleen yleisen rauhallisuuden tilan v. 1951. Kansa on tottunut raskaina vuosina siihen, että jotakin erikoista pitäisi tapahtua, jotakin jännittävää, joka kutittaa pintaa ja hermoja. Ja kun nyt jälleen on tapahtunut jotakin poikkeuksellista, on paljastuksiin tartuttu hanakasti ja kiihkeästi.

Lisäksi on sattunut muita seikkoja, jotka ovat olleet omansa tekemään mielet ärtyisiksi. Maamiehen mielenrauhaa on vakavasti häirinneet halla ja kauheiden korjuuolosuhteiden aiheuttama kato, jotka ovat tienneet kaventavaa leipää tuhansissa talouksissa. Nyt on uhkaavasti leviämässä suu- ja sorkkatauti. Jo parisen vuotta kestänyt vakautettu tila talouselämässämme, jonka aikana ei ole tapahtunut mitään erikoisempaa palkkarintamilla, on alkanut rasittaa ihmisten, nimenomaan palkannauttijain sielunrauhaa. Kun mieli oli tottunut liikkeeseen ja lisiin, ei se helposti mukaannu tasaantuneisiin oloihin. Kun viime kuukausina on lisäpainoksi tullut epäedulliseksi kääntyneen vientikauppamme ja yleisestä rahanniukkuudesta johtuvien kireiden rahamarkkinoiden taloudelliset ja sielulliset vaikutukset, ei ihme, että kaikki julkisessa elämässä esilletulevat arvosteluun oikeuttavat seikat saavat tavallista suuremmat mittasuhteet ja aiheuttavat aivan poikkeuksellisen käymistilan ihmisten mielissä. Näin olen koettanut ymmärtää ilmenneen kiihkomielen ns. puhdistusasioissa.

Tämän joulun alla luetaan varmaan monissa perheissä espanjalaisen filosofin Ortega y Gassetin kirjaa "Massojen kapina", joka on äskettäin ilmestynyt suomeksi. Siinä on mm. seuraava kohta: "Kun massa toimii oma-aloitteisesti ja itsenäisesti, niin se käyttää vain yhtä ainoaa menetelmää: se lynkkaa. Ei ole pelkkä sattuma, että lynkkaus kuuluu amerikkalaiseen lainkäyttöön. Amerikka on eräässä mielessä massojen paratiisi". Oltakoonpa mitä mieltä tahansa Ortega y Gassetin massa-määritelmistä ja arvioinneista, se pitää paikkansa, että yleinen mielipide kaikissa maissa on kärkäs ristiinnaulitsemaan, ja niin on asianlaita varsinkin silloin, kun aineellisen elämän vaikeudet ärsyttävät mielialoja. Vaan elettävien kuukausien ajoilta olemme nähneet, millaisiin muotoihin noitavainomentaliteetti eräissä maissa on pahentunut. Käsitykseni on, että sellainen ei sovi meille eikä meilllä pääse leviämään. Mutta meidän kaikkien on sitä yhteisen hyvän ja kansalaisrauhan nimessä vastustettava.

Hyvät kuulijat. Olette varmaan havainneet, että sillä, mitä tässä olen sanonut, en ole pyrkinyt puolustamaan tuomittavia tekoja. Olen vain tahtonut korostaa sitä, että asiat on hoidettava laillista menoa noudattaen.

Tutkimukset tapahtuneista ja väitetyistä väärinkäytöksistä on suoritettava perusteellisesti, oikeudenmukaisesti ja kiihkottomasti. Niitä toimittaville viranomaisille on annettava työrauha. Jos ryhdymme kaikkien ajojahtiin kaikkia vastaan, mihin helposti luiskahdetaan, jos luullaan, että kiihkomieliset kirjoitukset ja puheet ovat paikallaan ja tarpeelliset puhdistusten aikaansaamiseksi, joudumme tilanteeseen, jossa kansamme ei sisäisen rikkinäisyyden ja keskinäisen epäluottamuksen vuoksi pysty hoitamaan sen eteen kasaantuvia vaikeita ja suuria pulmia. Ne näyttäytyvät tällä kertaa laadultaan lähinnä taloudellisina, mutta eivät ole suinkaan vaikutuksiltaan vähemmän kohtalokkaita. Kuka tietää, mitä vaikeuksia on tulevaisuudella meidän varallemme. Nykyisyyttä ja tulevaisuutta varten tarvitsemme jälleen yksituumaisuuteen pohjautuvaa kuuluisaa sisuamme. Antakaamme oikeuden kulkea omaa ehdotonta tietään, tukekaamme tutkimuksia ja oikeuden toteuttamista. Mutta älkäämme keskinäisellä vihanpidolla repikö tarpeellisen yhteistunnon alta pohjaa pois. Jokaisen vastuuntuntoisen kansalaisen velvollisuus on omalta kohdaltaan tukea rauhallisen, keskinäistä luottamusta rakentavan mielialan palautumista.

Kaikkeen siihen, mitä edellä olen sanonut, luulen hyvin soveltuvan loppulauseeksi ajankohdankin vuoksi joulun sanoman: maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.