Pääministeri Kekkonen: Herra puhemies! Ennen kun käyn käsittelemään tehtyä epäluottamuslause-ehdotusta, en malta olla toteamatta, että muodottomampaa menettelyä, kuin mikä tässä on esillä, harvoin näkee. Kyseessä on nimittäin perustuslakivaliokunnan yksimielinen mietintö marraskuun 7 päivältä 1950, joka koskee valtioneuvoston 29 päivänä heinäkuuta tekemää n.s. hintasulkupäätöstä. Valiokunta toteaa tässä yksimielisessä mietinnössään olevansa sitä mieltä, että hintojen ja maksujen säännöstelyn tiukentamiseen, mihin kysymyksellä olevalla valtioneuvoston päätöksellä pyritään, on nykyoloissa ollut aihetta, ja valiokunta edelleen toivoo, että valvontaa tehostettaisiin hintojen ja maksujen tarkkailun osalta. Mitä yhteyttä tällä valiokunnan mietinnöllä on siihen hallituksen pohjan laajentamista koskevaan toivomukseen, jonka ed. Ahmavaara esitti, jää hyvin kyseenalaiseksi. Vai onko ed. Ahmavaaran tarkoitus todellakin ollut se, että hintojen valvontaa ei tarvitsisi suorittaa ja että hintojen ja palkkojen tarkkailuun ei tarvitsisi kiinnittää huomiota, vai kuvitteleeko ed. Ahmavaara, että hallitus ei todellakaan sen perusteella, että tämä on vähemmistöhallitus, pystyisi tätä tarpeellista valvontaa suorittamaan.

Erikoista lisäksi on se, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana on ed. Ahmavaara, joka nyt esittää muutosta hyväksymäänsä perustuslakivaliokunnan yksimieliseen mietintöön. Kenelle muulle edustajalle tällainen tuottaisi vaikeuksia, mutta ed. Ahmavaaran menettelynä se ei ole kummeksittavaa. Ed. Ahmavaarahan on tullut täällä eduskunnassa suorastaan mainehikkaasti kuuluisaksi omalaatuisista tempuistaan. Kesällä 1949 ed. Vilhula esitti toivomuksen siitä, että hallituksen työttömyysmäärärahoja olisi käytettävä tarkoituksenmukaisemmin ja ed. Ahmavaara tuota toivomusta kannatti. Kun hallituksen taholta oli ilmoitettu, että tämän toivomuksen hyväksyminen merkitsee epäluottamuslausetta, silloin ed. Ahmavaara kiirehti tekemään uuden ehdotuksen, jonka hallitus sanoi hyväksyvänsä. Niin syntyi sellainen tragikoomillinen tilanne eduskunnassa, että täällä oli vastakkain kaksi ehdotusta: ed. Vilhulan ed. Ahmavaaran kannattamana tekemä ehdotus ja ed. Ahmavaaran erään toisen kokoomuslaisen kannattamana tekemä ehdotus. Niistä äänestettiin vastakkain. Toinen tiesi epäluottamuslausetta hallitukselle, toinen tiesi hallituksen kannan hyväksymistä.

Ed. Ahmavaaran ja kokoomusryhmän menettelyn voi parhaiten leimata jalkakampiksi, ja harvoin näkee poliittisessa elämässä enempää kuin painimatollakaan mitään niin epäreilua. Se on sitä oudompaa, kun 25/8, siis noin kuukausi tämän valtioneuvoston tekemän päätöksen jälkeen, eduskunnassa käsiteltiin hallituksen talouspolitikkaa, johon liittyi myöskin tämä hintojen valvontaa koskeva kysymys, ja silloin suoritetussa äänestyksessä kokoomuspuolue äänesti hallituksen talouspolitiikan hyväksymisen puolesta (Eduskunnasta: Notkeita poikia!).

Täytyy sanoa, että ed. Ahmavaaran lisäksi hyvin ilkeään sävyyn viritetty puhe oli sellainen, että se ei ole luonut edellytyksiä siihen yhteistoimintaan, jota ed. Ahmavaara sanoo toivovansa. Tässä lausunnossa pyritään sanomaan - niin on selitetty, - että epäluottamuslause on kohdistettu vähemmistöhallitusta vastaan yleensä, ei nimenomaan kenties tätä hallitusta vastaan, vaan vähemmistöhallitusta vastaan yleensä, koska vähemmistöhallitus ei nykyisissä olosuhteissa kykene hoitamaan asioita. Tämän selityksen voisi hyvällä tahdolla - puheen hajoittavasta hengestä huolimatta - näin käsittää, mutta tuon selitysyrityksen täydellisenä vastakohtana on kokoomuksen toisen virallisen puhujan ed. Turusen väärämielinen ja suorastaan hirvittävä lausunto, jota täällä jo on käsitelty. Ja jos tarkastellaan kokoomuksen periaatteellista aikaisempaa suhtautumista vähemmistöhallituksiin, niin täytyy palauttaa mieliin, että ei kokoomuspuolue ollut huolissaan vähemmistöhallituksesta edellisen vähemmistöhallituksen aikana. Esittikö kokoomuspuolue kertaakaan epäluottamusta hallitukselle sen takia, että se olisi ollut vähemmistöhallitus? (Eduskunnasta: Ei se johtanut inflatioon!). Ei, päinvastoin se piti pystyssä kaiken uhalla tätä hallitusta siitä huolimatta, että sen, kokoomuspuolueen nimittäin, oli pakko kannattaa hallituksen toimenpiteitä monissa hyvin kiusallisissa asioissa. Me muistamme, että kokoomuspuolue oli pakotettu m.m. kannattamaan hallitusta silloin, kun hallitus määräsi valtioenemmistöisiä osakeyhtiöitä eroamaan työnantajajärjestöistä, päätös, joka kipeästi koski kokoomuspuoluetta (Eduskunnasta: Se oli oikea asia!). Kokoomuksen menettelyn poliittisena moraalina on - siitä saa parhaimman käsityksen, kun vertaa kokoomuksen suhtautumista edelliseen vähemmistöhallitukseen ja nykyiseen hallitukseen - ilmeisesti tuo täydellä syyllä kuuluisaksi tullut käyttökelpoisen aasin prinsiippi eikä suinkaan huolenpito vähemmistö- tai enemmistöperiaatteesta (Eduskunnasta: Kukas teillä nyt on aasi?). Minä luulen, että aasi on myöskin se, mistä ed. Tuurna aikoinaan puhui, ja jatkuvasti on.

Kun maalaisliitto esitti kerran muistutuksensa maataloustuotteiden hintoja koskevassa asiassa edellisen hallituksen aikana, niin kokoomuspuolue ei katsonut voivansa tähän muistutukseen yhtyä nimenomaan siitä syystä, että se olisi tiennyt hallituksen vaihdosta, ja kun ei ollut selvyyttä siitä, mille pohjalle uusi hallitus tulisi perustetuksi, niin se olisi tietänyt hyppäämistä punaiseen hämärään, niinkuin muistaakseni kokoomuspuolue vauhdikkaasti sanoi. Mitenkä nyt on asianlaita. Onko kokoomuspuolueella selvillä, millainen enemmistöhallitus nyt saadaan tilalle, kun tämä yllättäen esitetty epäluottamuslause tulisi hyväksytyksi. Ehkä se on hyvinkin selvillä, mutta olisi hauskaa kuulla myöskin toisten poliittisten puolueitten taholta, miten se on suunniteltu tai jo suoritettu.

Ja toinen vielä tärkeämpi kysymys, millainen ohjelma tällä uudella enemmistöhallituksella olisi. Maalaisliitto on pakotettu lähtemään siitä, että se vakauttamisohjelma, joka on valmistettu tai siihen liittyvä samansisältöinen, ehkä muodoltaan toinen, se on ehdoton pohja maalaisliiton osanotolle niin nykyiseen hallitukseen kuin mihin muuhun hallitukseen tahansa nykyisissä taloudellisissa olosuhteissa. Me olemme koettaneet valmistaa edellytykset sellaisen yhteisymmärryksen luomiselle, että ohjelma saataisiin niin tasapuoliseksi, ettei sen hyväksyminen kohtaisi estettä ja me olemme, niinkuin eduskunnan jäsenet hyvin tietävät, useaan otteeseen eri vaiheissa pyytäneet eri taloudellisia ja poliittisia piirejä neuvottelemaan näistä kysymyksistä, jotta todellakin voitaisiin saada pohja, luja luotettava pohja toimenpiteille, joita on vaikea suorittaa. Mutta me olemme säännöllisesti saaneet kielteisen vastauksen niin sosialidemokraattiselta puolueelta kuin SAK:ltakin ja saimmepa me kielteisen vastauksen kokoomuspuolueeltakin, kun me muutamia viikkoja sitten pyysimme siltä tietoa, miten heidän käsityksensä mukaan pitäisi talouspolitiikkaamme hoitaa. Silloin nimenomaan olisi kaivattu positiivista suhtautumista vaikeuksien voittamiseksi ja yhteisymmärryksen tehostamista, mutta sitä ei saatu. Sen sijaan me saimme täällä kuulla ed. O. Turusen käyttämän puheenvuoron kaltaisia neuvoja.

Kyllä hallitus on koettanut etsiä yhteisymmärrystä, mutta valitettavasti se ei ole saanut osakseen myönteistä suhtautumista toisten piirien taholla. Minä pyydän palauttaa edustajien mieliin m.m. sen vaiheen, kun hallitus koetti pitkälle menevin järjestelyin siirtää metallilakon aikamista, mutta edes tähän, nyt metallilakon päätyttyä varmasti tarkoituksenmukaiseksi tunnustettuun pyyntöön, ei SAK silloin suostunut ja pakotti lisäksi eduskunnan odottamaan vastaustaan.

Minun käsitykseni mukaan hallituspohjan laajentaminen liittyy niin olennaisesti siihen ohjelmaan, jota uuden hallituksen tulisi noudattaa talouselämämme vakauttamiseksi, että se täytyy katsoa suorastaan pääkysymykseksi. Kokoomuspuolueelle ilmeisesti hallituspohjan laajentaminen millä pohjalla ja millä ohjelmalla tahansa näyttää olevan pääkysymys. Maalaisliitto ei voi olla minun käsitykseni mukaan mukana tässä hallituspohjan laajentamisessa, jos se ostetaan taloudellisen vakauttamisen kustannuksella ja inflation leveää tietä (Hilpeyttä eduskunnassa). Eräät kokoomuksen taholta annetut neuvot lakon aikana palkkojen korottamisesta eivät anna rohkaisevaa kuvaa kokoomuksen vakauttamistahdosta. Ja kokoomuksen johtavat virkamiesjärjestöt ovat äskettäin juuri esittäneet voimallisia palkankorotusvaatimuksia, jotta me nyt alamme tietää, mistä kenkä puristaa. Minä hyvin ymmärrän, että juuri virkamieskannattajiensa vuoksi kokoomus ei haluaisi olla mukana hyväksymässä hallituksen vakauttamisohjelmaa, mutta maanviljelijäkannattajiensa takia sen olisi kiusallista äänestää vakauttamisohjelmaa vastaan ja siksi tämä vakauttamisohjelma olisi kaadettava takatietä, nyt näin epäluottamuslauseen muodossa. Sen ilon hallitus mielellään kokoomukselle suo, mutta me olemme pakotetut osoittamaan kokoomuksen todelliset pyrkimykset ja naulaamaan ne ikäänkuin kiinni seuraavien poliittisten ja taloudellisten tapahtumien varalta.

Kun nykyinen hallitus muodostettiin sosialidemokraattien esittämän kielteiseksi muovaillun vastauksen vuoksi, lupasivat silloiset hallituspuolueet, sosialidemokraattinen puolue ja kokoomus, asiallista oppositiota. Jokainen viime kuukausien aikana poliittista elämää seurannut on voinut todeta, millaista on ollut tämä "asiallinen oppositio", jota ed. Lehtosen mielestä on harjoitettu liiankin kauan, ehkä myös liian lievässä muodossa. Tämän opposition rajuutta on puolustettu sekä sosialidemokraattien että myös oikeiston taholta sillä, että maalaisliitto oli samalla tavalla oppositiossa sosialidemokraattista hallitusta ja sen tukipuoluetta vastaan. Mutta meidän täytyy sanoa, että meidän oppositiomme, jos minä saan käyttää yleismaailmalliseksi tullutta runokuvaa, se oli kuitenkin kärpäsen surinaa nykyiseen oppositioon verrattuna (Hilpeyttä eduskunnassa). Tämä nykyinen oppositio on sellaista, että päivittäin kuuluu vasemmalta kaistalta voimakasta tykin jyskettä ja tähän jyrinään uskollisesti liittyvät kokoomuksen harhalaukaukset, joista viime tiistaina kehittyi todellinen atomipommi.

Minun täytyy palauttaa, arvoisat edustajat, teidän mieliinne, minkälaista oli maalaisliiton oppositio, jotta te voisitte verrata sitä sosialidemokraattiemme ja oikeistomme oppositioon nykyistä hallitusta vastaan. Me suoritimme ensimmäisen toimenpiteemme sosialidemokraattista hallitusta vastaan tekemällä välikysymyksen maataloustuotannon kannattavuudesta. Ja tämän välikysymyksen perusteluissa me, hyvät kuulijat, saatoimme osoittaa sosialidemokraattisen puolueen itsensä asettamien asiantuntijoiden esittämillä luvuilla, että maatalous tuottaa tappiota. Minä luulen, että tähän välikysymykseen meillä oli asiallinen syy. Me äänestimme vastaan m.m. valtioenemmistöisten osakeyhtiöiden säilyttämisen työnantajajärjestöissä ja se oli asiallinen kanta, jonka me esitimme, vaikkakaan sitä kokoomus ei hyväksynyt. Osoitukseksi siitä, että se todella oli asiallinen kanta, voin mainita, että edellinen hallitus, Fagerholmin sosialidemokraattinen hallitus, peruutti tämän päätöksensä, niinkuin me olimme äänestyksessämme toivoneet. Me äänestimme hallitusta vastaan työttömyysmäärärahojen taitamattoman käyttämisen takia. Me halusimme, että näitä varoja käytetään tuottaviin tarkoituksiin, ja se, joka on seurannut niitä töitä, joita työttömyysmäärärahoilla on pitkin maaseutua suoritettu, se kyllä voi nyt olla paremmin selvillä kuin silloin, että tämä toivomus olisi ollut hyvin hyvä, jos se olisi voitu silloin toteuttaa. Nämä olivat sitä meidän asiallista oppositiotamme ja siinä on nykyiseen verrattuna suuri ero.

Osoitukseksi siitä, että me emme halunneet vierittää edelliselle hallitukselle vaikeuksia, on syytä mainita (Naurua), on syytä mainita, hyvät edustajat, että me varoimme tuomitsemasta hallituksen ulkopolitiikan hoitoa, vaikka Suomen suhteet tuon hallituksen aikana huononemistaan huononivat ja herättivät huolestumista todella kaikissa kansalaispiireissä (Eduskunnasta: Viisas lause tämä viimeinen!). Ja mikä tärkeintä me emme oppositiossa turvautuneet ulkoparlamenttaarisiin keinoihin. Emme me tätä seikkaa esitä minään erikoisena ansionamme, sillä maalaisliiton demokratiaan eivät kuulukaan ulkoparlamenttaariset keinot, lakot, olivat ne korpilakkoja tai yleislakkoja, mutta kun verrataan maalaisliiton oppositiota ja sosialidemokraattista oppositiota, on tuo vertailu välttämätöntä tehdä.

Siitä, mitä suurimmassa määrässä epäasiallisesta ja maan talouselämää kokonaisuudessaan vahingoittavasta oppositiosta huolimatta, joka hallitusta vastaan on nostettu, on hallitus pyrkinyt noudattamaan sellaista talouspolitiikkaa, jonka tarkoituksena on ollut rahan arvon huononemisen estäminen ja inflation vastustaminen, mutta se on tehty mahdottomaksi yhtyneen vasemmiston omaksuman politiikan takia, johon oikeisto on omalla tavallaan antanut propagandallaan menestymisen edellytyksiä. Sos.dem. puolue, joka hallituksessa ollessaan puhui voimallisesti markkamääräisiä palkankorotuksia vastaan, on nyt taistellut kahden yleislakkouhan voimalla markkamääräisten palkankorotusten puolesta. Minun täytyy muistin verestämiseksi hieman mainita, millä tavalla sosialidemokraatit vastustivat markkamääräisiä palkankorotuksia vuosi sitten. Tuomari Väinö Tanner puhui Tampereella viime vuoden elokuun lopulla sosialidemokraattisen puolueen 50-vuotisjuhlassa ja sanoi seuraavaa:

"On ihmeellistä, että maassamme vielä löytyy ihmisiä, jotka kuvittelevat, että markkamääräisillä palkankorotuksilla saatettaisiin parantaa työntekijäin elintasoa. - Palkannauttijain on myös syytä ajatella, ettei palkkojen korotus joudu työnantajien kannettavaksi. Loppukädessä sen maksavat kuluttajat, säästäjät ja veronmaksajat".

Ja saman kuukauden 6 päivänä hän Forssan työväenyhdistyksen 60-vuotisjuhlassa sanoi:

"Nämä niin hyvin palkka- kuin hintarintamalla tapahtuneet liikehtimiset ovat vaarallisia. - Tietysti jatkuvalla inflatiolla saataisiin taas joksikin aikaa hauskempaa, kun jokaisen tulot kohoaisivat kymmenellä prosentilla. - Reaalituloihin sillä ei olisi kuitenkaan minkäänlaista vaikutusta. - Palkkarintamalla liikehtiville on syytä huomauttaa, ettei mikään velvollisuutensa tunteva hallitus saata ehdoin tahdoin lähteä harjoittamaan inflatiopolitiikkaa".

Ed. Huunonen sanoi SAK:n valtuuston kokouksessa 4 päivänä syyskuuta 1949:

"Kyllä kai nyt jokaisen täytyy uskoa se, että kun hintasäännöstely on suurelta osalta purettu, niin eihän millään voi estää sitä, että hinnat kohoavat heti samana päivänä, kun palkkoja näin roimasti nostetaan" (Ed. Huunonen: Fagerholmin hallitus ei nostanut!).

Ne olivat sosialidemokraattien tuomio SAK:n tämänkesäiselle palkkapolitiikalle. Mutta tämä palkkapolitiikka on tuonut mukanaan lakkoja, jotka ovat maalle aiheuttaneet suuria tappioita. Toipuminen näiden lakkojen seurauksista on varmasti erittäin vaikeata. Lakot ovat käsittäneet myöskin sotakorvausteollisuuden (Ed. Varjonen: Jaa!). Välihuutajalle hyvin läheinen lehti, Suomen Sosialidemokraatti, kirjoitti 28 päivänä elokuuta 1949 artikkelin, jossa oli otsikkona "Rauhansopimustako rikkomaan", ja tässä artikkelissa sanottiin: "Kun kommunistit näyttävät aikovan ulottaa poliittisen lakkoliikehtimisensä myös sotakorvausteollisuuden alalle, on kysymyksessä selvä ja tietoisesti tehty rauhansopimuksen rikkominen". Ja varmemmaksi vakuudeksi puoluesihteeri Leskinen 1 päivänä syyskuuta 1949 lausui Messuhallissa: "SKP:n johto on pannut viimeisen toivonsa siihen, että kommunistit sabotoimalla sotakorvausteollisuutta saisivat aikaan ulkopoliittisia vaikeuksia".

Nämä sanat ovat nyt sosialidemokraattien itsensä ja kommunistien ajateltavina. Me emme tee johtopäätöksiä, mutta ovatko sosialidemokraattien johtopäätökset nyt samat kuin ne olivat vuosi sitten? (Ed. Hakkila: Luuleeko pääministeri, että kommunistit ajattelevat itsenäisesti?). Minä puhunkin Sosialidemokraatin pääkirjoituksesta (Ed. Kuusinen: Ne eivät ainakaan ajattele itsenäisesti!).

Täällä jo mainittiin, että F-sopimus on ollut hyvin haitallinen meidän taloudellemme ja F-sopimuksesta on nähty, että se, kuten ed. Huunonen 4 päivänä syyskuuta viime vuonna SAK:lle todisti, vei hintojen välittömään nousuun. Hintojen nousu niissä olosuhteissa oli sama kuin inflatio. Sellainen palkkojen nostaminen, joka ei aiheudu tuotannon kohoamisesta tai kustannustason alenemisesta, ei voi koskaan muuhun viedäkään. Se ei ole mikään sosialistinen totuus, vaikka silloinen ministeri Huunonen on sen sanonut, eikä se ole kommunistinen totuus, vaan se on täysin yleispätevä. Tämä täytyy kaikkien talouselämää tuntevien henkilöiden tunnustaa. Loistava poikkeus vanhempien talousteoreetikkojen joukossa on ed. O. Turunen, jonka mielestä inflatio on nykyisen hallituksen syy, vaikka hallitus ei ole ollut yhdenkään palkankorotuksen alullepanija. Kuka aloitti, ed. Turunen, uuden inflation viime tammikuussa, kun palkkoja korotettiin 7 1/2 %:lla? Eikö se ollut edellinen hallitus? Ja eikö se ollut juuri kokoomuspuolue ed. O. Turusta myöten, joka äänesti tuon palkankorotuspäätöksen puolesta, vaikka me maalaisliittolaiset silloin eduskunnassa varoitimme, että kun kierros alkaa, niin sitä on vaikea pysäyttää. Mutta tämän unohtaen ed. Turunen käyttää sanavuolasta kieltään ja väittää, että kaikkeen tähän on syypää nykyinen hallitus. Minusta tuntuu, että ed. O. Turunen on niitä miehiä, joista oppi-isämme Luther sanoi luottavaisin mielin: "Älä katso häntä suuhun, vaan katso nyrkkeihin!"

Syyn ja seurauksen laki fysiikassa on vaikea laki ymmärtää ja politiikassa sen lisäksi on tuon lain vaikutuksia raskas tunnustaa; epärehelliselle mielelle se on suorastaan mahdotonta. Mutta jos inflatio pannaan nykyisen hallituksen syyksi, on se samaa kuin jos lyöjä voitaisiin vapauttaa pahoinpitelysyytöksestä sen perusteella, että pahoinpidelty ei ole ollut enemmistössä. Yhteiskunta meillä on todella joutunut edesvastuuttomien lakkojen takia pahoinpidellyksi. Tämän aamun lehdissä kerrotaan, että bruttotappiot näistä lakoista ovat olleet 21,7 miljardia ja nettotappiot 9,8 miljardia markkaa eli noin 3 % vuotuisesta kansantulosta. Tällaista yhteiskunnan pahoinpitelyä on konservatiivisen puolueen kansanedustaja täällä käynyt puolustamaan.

Inflatiopolitiikka saattaa olla helppo ja - niinkuin tuomari Väinö Tanner on sanonut - hauskakin tie, mutta sen pahin vika on siinä, että siitä joutuvat kärsimään loppujen lopuksi - taas tuomari Väinö Tannerin sanoja lainatakseni - kuluttajat, säästäjät ja veronmaksajat. On laskettukin, että 10 %:n inflatio yksistään aiheuttaa säästäjille 10 miljardin markan tappion. Kun palkkatyöväestö ja virkamiehistö harjoittavat tällaista inflatiopolitiikkaa, niin on sanottava, että he sahaavat sitä oksaa, jolla he itse istuvat. Kuvitellaan helposti, että kapitalistit maksavat inflation, mutta asia ei valitettavasti näin ole. Rahanarvon huononeminen vähentää usein suurillakin lainavaroilla toimivan teollisuuden velkojen reaalista arvoa ja parantaa sillä tavalla teollisuuden asemaa. Esim. vuonna 1928 oli yleisen vientiteollisuuden velat 84,4 % vuosimyynnistä; 11 vuotta myöhemmin, 1949 nämä velat olivat inflation vaikutuksesta alentuneet 46,9 %:iin. Ja kaikki tämä valtava omaisuuden siirto säästäjiltä, kuluttajilta ja veronmaksajilta oli juuri inflatiopolitiikan seuraus. Tästä on pakko tehdä yhteiskunnan edun nimessä loppu ja sitä tarkoittaa hallituksen vakauttamisohjelma.

Kun täällä ed. Hakkila minunkin mielestäni erinomaisen kauniisti puhui yhteistyöstä, niin siinä ei ollut mitään muuta vikaa, kuin että se tapahtui muutamaa kuukautta liian myöhään. Jos tämä yhteistyö olisi silloin ollut niin kallis, kun lakkoja suunniteltiin tai niitä toimeenpantiin, niin silloin olisi ollut oikea aika siitä puhua (Ed. Hiltunen: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!) mutta minä myönnän, ettei se ole liian myöhäistä nytkään. Kun nyt sanotaan, että nykyisellä pohjalla oleva hallitus ei voi vakauttamista toteuttaa, niin siihen on sanottava, että vakauttamisohjelma on nyt eduskunnan käsiteltävänä ja ratkaistavana. Jos tämä vakauttamisohjelma on väärä ohjelma, ei eduskunta sitä hyväksy, oli hallituksen pohja kuinka laaja tahansa, ja jos se on oikea, ei voine olettaa, että eduskuntaryhmät määräävät siihen kantansa sen perusteella, ovatko ne hallituksessa vai ei. Ei kai mikään eduskuntaryhmä voi tarkastella tiettyä tärkeää asiaa siitä riippuen, onko se hallituksessa vai ei, ja ottaa samaan asiaan erilaisen kannan siitä riippuen, onko se hallituksessa vai ei.

Ed. Ahmavaaran lausunnossa kävi esille se käsitys, että vakauttamisen aikaansaamiseksi on luotava parlamentaariseen enemmistöön nojaava hallitus. Ei maalaisliitto ole ollut sitä vastaan. Se ei ollut vuonna 1948 sitä vastaan eikä se ollut vuonna 1950 enemmistöhallituksen muodostamista vastaan. Mutta onko olemassa edellytyksiä tuollaisen hallituksen muodostamiselle? Ollanko valmiit hyväksymään vakauttamisohjelma, joka nyt on eduskunnalle jätetty? Sanotaan, että se on teoreettisesti ja periaatteellisesti oikea, mutta sitä seikkaa, miten se voidaan toteuttaa, tämä enemmistöhallitus ja sen toteutettava vakauttamisohjelma, sitä seikkaa ei kokoomus ole ehtinyt varmaan tutkia, kun se tämän yllätysmanööverin suoritti. Jos sillä taas on ohjelma ja pohja selvillä, miksei sitä ole julkisuudessa sanottu.

Kansakunta ja sen talous kaipaa parempaa yhteisymmärrystä poliittisten ryhmien välillä, siitä ei missään piireissä voitane olla eri mieltä. Minun täytyy nimenomaan sanoa, että maalaisliitto keskustapuolueena on tämäntapaiseen yhteisymmärrykseen aina pyrkinyt ja monessa historiallisessa vaiheessa, hyvät kokoomuslaiset, monessa historiallisessa vaiheessa kokoomuksen jyrkästä vastustuksesta piittaamatta sen toteuttanut. Sama kanta maalaisliitolla on edelleenkin. Mutta tällainen harkitsematon temppu, jonka kokoomus on suorittanut ja se hillitön tapa, jolla eräissä puheenvuoroissa on pyritty tätä "yhteisymmärrystä" lietsomaan, ei varmaankaan tätä pyrkimystä parempaan yhteisymmärrykseen edistä. Mutta onneksi ne eivät pysty sitä estämäänkään.