Vaaliajatuksia, yleisiä

LIIMATAINEN

13/9 1968

"Lehdistä oli Kävyn pariskunta lukenut myös republikaanien presidenttiehdokkaan valitsemisesta. Rouva Käpy on republikaani kun taas Erkki Käpy on demokraatti. - Sen vuoksi minä äänestän tällä kertaa republikaaneja, että saisimme demokraatit pois Valkoisesta Talosta ja tilalle Grand Old Partyn miehen tekemään niitä samoja virheitä, joista demokraatit nyt ovat vastuussa."

  Tällainen selonteko suomalais-amerikkalaisen demokraattis-republikaanisen Kävyn perheen poliittisista kannanotoista oli äskettäin luettavana suomalaisessa lehdessä. Kun meillä on edessä kunnallisvaalit ja Ruotsissa pidetään ensi sunnuntaina tärkeät valtiolliset vaalit, on paikallaan demokraatti Erkki Kävyn lausunnon johdatuksella tarkastella poliittisen elämän realiteetteja kansanvaltaisen järjestelmän vallitessa.

  Demokratian lukuisten määritelmien joukossa on yksi tämäntapainenkin: demokraattisen järjestelmän ydin on siinä, että parlamentaarisella vähemmistöllä on mahdollisuus päästä valtaan samojen oikeuksien turvin, so. vapailla vaaleilla, jotka olivat nostaneet enemmistön valtaan. Erityisen selvänä tämä on toteutunut kaksipuoluejärjestelmässä. Jos ja kun parlamentaarisen enemmistön turvin toimiva hallitus kärsii vaaleissa häviön, vaihtuvat osat. Entinen vähemmistöpuolue tulee enemmistönsä turvin hallitusvallan käyttäjäksi ja kukistettu hallituspuolue alkaa oppositiossa työskennellä seuraavien valtiollisten vaalien voittamiseksi.

  Demokraattiseen järjestelmään kuuluu, että oppositiolla on vapaus ja mahdollisuus arvostella hallitusta ja hallituspuolueita. Arvostelu saattaa olla demagogista yleisärjyntää, mutta vastuunalaisella tasolla toimiva oppositiopolitiikka pyrkii valitsijoille esittelemään oman asiallisesti paremman vaihtoehdon hallituspolitiikan tilalle.

  Silloin kun tällainen yksityiskohtainen vaaliohjelma on valmistelun alaisena, ottavat tekijät tavallisesti huomioon sen seikan, onko todennäköistä, että puolue saamansa menestyksen johdosta pääsee vaalien jälkeen hallitusvastuuseen ja toteuttamaan valitsijoille lupaamansa ohjelman. Jos ei ole olemassa vaaraa joutua sanoistaan vastuuseen, puolue voi aukoa suutaan kuinka rennosti tahansa, kuten usein on nähty ja kuultu. Mutta niin vain helposti käy, että vaalitaistelun töminässä myös sellainen puolue, joka perustellusti odottaa pääsevänsä valtaan, saattaa riehaantua antamaan lupauksia, jotka se tietää täysin mahdottomiksi toteuttaa. Ja sitten kun vallankahvaan on riehakkaan vaaliohjelman turvin päästy, saa selitellä kiivaille kyselijöille, että kyseessä ei suinkaan ollut lähikuukausien urakka, vaan tulevaisuuden tavoite. Tämä on tietenkin totta, mutta sitä vain ei tullut sanotuksi vaalien alla. Viisaammat sen ymmärtävät, kärsimättömät purnaavat ja poliittisen todellisuuden sivulla kulkevat kiukuttelevat, että heitä on petetty.

  Tällaista se on kautta maailman. Ottakaamme tarkasteltavaksemme vaikkapa Tanska, jonka viikko Suomessa pian vietetään.

  Tanskassa käytiin vaalit tämän vuoden alkupuolella. Porvarilliset puolueet olivat otollisissa hyökkäysasemissa, jonka takia voitto tuli ja verraten suuri. Seurauksena oli, että porvaripuolueet muodostivat yhteishallituksen. Omasta mielestään liberaalisen Baunsgaardin hallitus on selvinnyt vähintään tyydyttävästi, mutta vasemmistolaisella oppositiolla on se käsitys, että porvarihallitus on rikkonut käytännöllisesti katsoen kaikki vaalien alla annetut lupaukset. Pahimpana pidetään työttömyyden kasvua niin että joka kymmenes työiässä oleva tanskalainen nyt on työtön - näin sanoo oppositio. Verojen alennuksen asemesta liikevaihtoveroa on nostettu 10 prosentista 12,5 prosenttiin. Valtion menoja on tosin alennettu, mutta kun se on tapahtunut 125 miljoonan kruunun määrällä sotilasmenojen kohdalla porvarillisen hallituksen toimesta, sitä ei pidetä kaikissa piireissä oikeana. Jne.

  Entäpä Englanti. Työväenpuolue lupasi vaaliohjelmassaan miltei kuun taivaalta, mutta tuskin koskaan rauhan aikana englantilainen työläinen on saanut alistua sellaisiin rajoituksiin kuin nyt labourhallituksen toimesta.

  Näyttää olevan niin, että Euroopan ei-sosialistisissa valtioissa olosuhteet ovat kehittyneet sellaisiksi, että olipa vallassa oikeisto, keskusta tai vasemmisto tahikka näiden suuntien erilaiset kombinaatiot, kovin suuria vaihtoehtoja ei kansoille ole tarjottavana. Vaalitaistelun aikana arvostellaan "vallassaolijoita" ja luvataan korjauksia, parannuksia ynnä uudistuksia, mutta jos käy niin, että oppositio voittaa, niin korjaukset jäävät yleensä näpertelyiksi. Uusi oppositio pääsee säännöllisesti ensiksikin syyttämään vaalilupausten rikkomisesta. Ja pian on edessä aika, jolloin opposition arsenaali on täyttynyt "vallassaolijoiden" tekemistä virheistä, sallimista epäkohdista, suosimista vääryyksistä jne. Osat ovat vaihtuneet, "vallassaolijat" ovat muuttuneet. Mutta syytökset hallitsevien piirien poliittisista ja taloudellisista epäonnistumisista pysyvät ennallaan.

  Saattaa olla, että näin onkin parempi. Tällainen vaihettelu takaa tasaisen eteenpäinmenon. Jos näet vähänkin aikaa olisi vallassa demagogian turvin voitolle päässyt suuntaus, joka ajattelisi: "meidän jälkeemme vedenpaisumus", niin muutoksia kyllä tulisi, mutta takaiskukin olisi pelottava. Demokratian piirissä eivät terveellä pohjalla olevat hyppäykset ole suuret, mutta normaalisti ne vievät eteenpäin.

  Kumous, se on sitten eri asia. Viittaamme Herbert Marcusea koskevaan kirjoitukseen.

  Mutta palatkaamme suomalais-amerikkalaiseen Kävyn perheeseen. Erkki on vuosien mittaan myrtynyt siitä, että hänen ikiomaa demokraattista puoluettaan syytetään kaikesta pahasta, mitä Amerikoissa on tapahtunut. Häneen on opposition propaganda tarttunut niin paljon, että hän myöntää Valkoisen Talon tehneen virheitä, ja kukapa sitä ei olisi pakotettu tunnustamaan. Niin se on sielläkin, että tekevälle jotakin sattuu. Erkki on nyt päässyt siihen pisteeseen, että hän on päättänyt antaa vahingon kiertää. Hän tulee äänestämään republikaaneja ja pakottaa republikaanisen presidentin ja hallituksen muuttamaan Valkoiseen Taloon "tekemään niitä virheitä, joista demokraatit nyt ovat vastuussa".

  Kun tarkemmin syventyy Erkki Kävyn filosofiaan, niin lienee pakko todeta, että Erkki on nykymaailman suurimpia poliittisia ajattelijoita. Ei parhaiden ajattelijoiden tarvitse kirjoittaa paksuja opuksia, yksi lause riittää kuolemattomuuteen.