Haastattelu Metsälehden "syrjäisten alueiden" erikoisnumerossa 1.11.1951

Pääministeri Kekkonen suoritti viime kesänä muutamia pitkiä erämaanmatkoja Kainuussa. Näillä matkoilla saamistaan vaikutelmista hän on julkaissut kirjoituksia, jotka ovat herättäneet laajalti huomiota, ei vähimmin maan metsätalousväen keskuudessa. Tällöin esille vyörytetyt kysymykset ovat olennaiselta osalta niitä samoja, joiden ääressä metsätalouden suunnalla on tehty paljon valmistelutyötä, nimittäin kulkuneuvojen ja puutavaran kuljetusmahdollisuuksien aikaansaamiseen tähtääviä hankkeita. Arvovaltainen huomio on täten kohdistunut "syrjäisten metsäalueiden" keskeisimpään ongelmaan. Metsälehti on saanut tilaisuuden esittää pääministeri Kekkoselle muutamia kysymyksiä, joihin hän hyväntahtoisesti on vastannut seuraavasti:

1) Onko Herra Pääministerin mieleen jo alkanut kiteytyä ajatuksia siitä, millä pohjalla Kainuun ja muiden syrjäisten metsäalueiden kulkuneuvokysymyksissä päästäisiin nopeasti eteenpäin?

Tällaisissa asioissa syntyy kahdenlaisia ajatuksia: toteuttamismahdollisuuksien rajoissa olevia ja muita ajatuksia. Noita muita ajatuksia on maailma täynnään ja syrjäseutujen tieongelmaa varten näitä on runsaasti niin minun kuin muidenkin päässä. Palaan myöhemmin eräisiin toteuttamismahdollisuuksien rajoissa oleviin ajatuksiin. Tässä yhteydessä mainitsen harkinneeni juuri tuolla Kainuun matkalla erästä keinoa, joka lyhyesti kertoen on seuraava:

- Eduskunta hyväksyy lain syrjäisten seutujen tieolojen parantamisesta. Lain mukaan 5 vuoden aikana on valtion menoarvioon otettava määräsumma esim. 1 a 2 miljardia markkaa syrjäisten seutujen tieolojen parantamiseksi. Tämän rahamäärän käyttäminen uskotaan erityiselle syrjäisten seutujen tietoimikunnalle. Kyseessä olisi siis aravan-kaltainen järjestely. Sotakorvaussuoritusten päätyttyä asia olisi voitava panna täytäntöön. Tiedän hyvin, että valtion menojen sitominen lailla on vastoin terveen valtiontaloudenhoidon periaatteita, mutta miten muuten syrjäisten seutujen tieoloja voidaan parantaa valtion alituisen köyhyyden aikana.

2) V. 1946 asetettu metsätietoimikunta teki jo aikanaan useita ehdotuksia syrjäseutujen tieolojen parantamiseksi ja tätä palvelevan erikoisen lainsäädännön aikaansaamiseksi. Hiljattain on prof. Ilvessalon puheenjohdolla työskentelevä vuoden 1949 metsätalouskomitea laatinnut seikkaperäisesti valmistellun tienrakennussuunnitelman mm. Kainuun syrjäseuduille. Onko Herra Pääministeri ollut tilaisuudessa tutustumassa niihin ja mitä mahdollisuuksia on, että näitä suunnitelmia nyt lähdettäisiin toteuttamaan laajassa mitassa?

(Prof. Ilvessalon komitea jättää lähiaikoina tieasioista erikoisen mietinnön. Tähän liittyvä kartta on jo painettu ja seuraa ohella. Metsätaloutta varten rakennetut tiet palvelevat suuressa määrin myös yleisiä liikennetarpeita.)

- Olen tutkistellut prof. Ilvessalon komitean karttaa Kainuun osalta. Monet suunnitellut metsätiet tyydyttävät myös asutuksen tarpeet. Siinä mielessä kartta oli toiveita herättävä. Mahdollisuudet toteuttaa laajassa mitassa, jaa, siitä jo edellä. Toivottavasti työttömyyttä ei esiinny lähiaikoina, mutta jos työttömyyskausi tulee, niin komitean suunnitelmat ovat silloin mainiona apuna tietöitten ohjaamiseksi oikeille paikoille.

3) Onko ajateltavissa, että niistä runsaista rahasummista, joita puutalouden suhdannepidätyksinä valtiolle nyt kertyy, saataisiin mainittuihin kulkuneuvojen parannuksiin tarvittavat varat?

Onko mahdollista, että ulkomaisen luoton tietä hankittaisiin varoja mainittuihin tarkoituksiin?

- Pyöreän puutavaran vientimaksu käytetään kokonaisuudessaan metsätalouden hyväksi. Mielestäni tässä avautuu erinomainen mahdollisuus syrjäisten seutujen kulkuyhteyksien parantamiseen ja nollarajan siirtämiseen ulommaksi. Nämä vientimaksut tulisivat parhaiten käytetyksi metsätalouden hyväksi, jos niillä edistettäisiin metsänparannusta ja metsäteiden rakentamista. Varojahan tulee parin miljaardin verran, joten ne eivät ole aivan kädenkäänteessä näihin tarkoituksiin käytettävissä, mutta niistä voisi antaa myös lainoja jalostuslaitosten rakentamista varten.

Ulkomaiseen luottoon en metsäteiden rakentamiseksi haluaisi turvauduttavan, sillä jos sitä saadaan, on jalostustoiminta lähinnä sen tarpeessa.

4) Kun syrjäisten seutujen metsät pääosaltaan kuuluvat valtiolle ja kun näiden metsien käyttö ja hoito tulee säilymään vajavaisena siksi, kunnes puun riittävä menekki saadaan syntymään, niin eikö valtion itsensä olisi ensi kädessä huolehdittava tarvittavien kulkuyhteyksien rakentamisesta?

Tietenkin valtion velvollisuus on tässäkin ensisijainen. Mutta valtion mahdollisuudet ovat tietyssä määrin rajoitetut.

- Olen joskus tuumaillut, eikö valtio voisi omalta osaltaan edistää metsäteiden rakentamista menoarvion ulkopuolella tapahtuvilla järjestelyillä. Olettakaamme, että metsähallituksella on laaja leimikko tiettömässä erämaassa, jossa uittosuhteetkin sattuvat olemaan heikot. Metsätien rakentaminen olisi ainoa keino saada puutavara markkinoille. Jos metsähallitus möisi tuon leimikon sillä ehdolla, että ostaja metsähallituksen ohjeiden mukaan rakentaisi maantien leimikolle, niin saataisiin tie rakennetuksi valtion varoja suoranaisesti käyttämättä, ja ehkä taloudellisesti edullisemmin kuin valtion tekemänä. Yksityinen yhtiö voisi näet paikalle tuoda runsaammin uudenaikaisia koneita kuin mitä valtiolta tälle tielle riittäisi. En ole itselleni selvittänyt, olisiko tällainen menettely nykyisten lakien mukaan mahdollista, mutta jos ei ole, niin se voidaan saada, mikäli menettely havaitaan taloudellisesti kannattavaksi. Teitä tällä järjestelyllä varmasti saataisiin.

5) Mikä on Herra Pääministerin mielipide "syrjäisten seutujen" ongelman kokonaisratkaisusta. Onko sellainen aikaan saatavissa?

("Syrjäisten seutujen" piirissä on 17 % metsävaroistamme. Niiden muodostama, pääasiassa käyttämätön puureservi on suurempi kuin se puumäärä, mikä menetettiin rauhanteossa.)

- Kokonaisratkaisu syntyy erikoisratkaisuista. Edellä on esitetty eräitä kieltämättä keskeneräisiä ajatuksia tämän suuren ongelman hoitamisesta. Teollisuuskomitean mietinnössä on monia näkökohtia, jotka on otettava varteen asiaa tutkittaessa. Eräs perusedellytys on se, että syrjäisten seutujen ongelma säilyy kansakunnan tietoisuudessa siksi, kunnes se on ratkaistu.