Eräiden konsistorin päätösten johdosta.

Lehtemme lukijoille lienee tuoreesti muistissaan Helsingin yliopiston konsistorin menettely, kun se viime vuonna, annettuaan hylkäävän lausunnon itämerensuomalaisten kielten professorinviran perustamista koskevasta ehdotuksesta, muutama päivä tämän jälkeen ehdotti valtioneuvostolle, että ruotsinkielen ja kirjallisuuden henkilökohtainen ylimääräinen professuuri muutettaisiin kiinteäksi ylimääräiseksi professuuriksi. Nämä ehdotukset päättyivät valtioneuvostossa siten, että valtioneuvosto otti huomioon konsistorin itämerensuomalaisten kielten professorinvirkaa koskevan epäävän lausunnon, mutta kai tasapuolisuuden vuoksi hylkäsi konsistorin ehdotuksen ruotsinkielen ja kirjallisuuden professuurin muuttamisesta.

Nyt ovat nämä kysymykset uudelleen palanneet päiväjärjestykseen, sillä äskettäin on konsistori uudistanut esityksensä, että nykyinen henkilökohtainen ruotsinkielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professorinvirka muutettaisiin kiinteäksi ylimääräiseksi professorinviraksi, mutta samalla ehdottanut, että yliopistoon perustettaisiin kiinteä itämerensuomalaisten kielten ylimääräinen professorinvirka. - Enemmittä kommentaareitta on selvää, että konsistorin ruotsinmieliset jäsenet ovat katsoneet tänä vuonna välttämättömäksi suostua esittämään viimeksimainitun professuurin perustamista, saadakseen sen turvin viedyksi läpi heille niin sydämensä asiaksi tulleen ylimääräisen ruotsinkielen professuurin kiinteälle kannalle saattamisen. Ei liene väärään käypä se olettamus, että hallituksen vaihdos ja nykyisen opetusministerin tunnettu suomalaiskansallinen harrastus ovat olleet vaikuttamassa konsistorin *do ut des*-päätökseen. Sillä saamme kai olla aivan varmat, että ellei ruotsinmielisillä konsistorin jäsenillä olisi ollut tällaista ruotsinkielen opetuksen vakiinnuttamista tarkoittavaa ehdotustaan esillä, niin ei suomen sukukielten professuuri vielä tänäkään vuonna olisi saanut konsistorin siunausta.

Toinen kysymys, joka tässä yhteydessä ansaitsee käsittelyä, on konsistorin esitys niiden kolmen ylimääräisen henkilökohtaisen professorin nimittämisestä, joita varten kuluvan vuoden menosääntöön on varattu määräraha. Konsistori on nimittäin äskettäin esittänyt, että dosentit *V.J. Mansikka, Gunnar Landtman* ja *O.J. Tallgren* olisivat nimityksissä huomioonotettavat. - Myönnämme mielihyvällä kaikkienkin mainittujen dosenttien tiedemiespätevyyden, mutta koska eräät muutkin seikat ovat määräämässä professorinvirkaan nimitettäessä, rohkenemme tässä hiukan kosketella ylläolevaa ehdotusta muulta kuin tieteellisen pätevyyden kannalta.

Tri *Mansikka* on tähän asti hoitanut "slaavilaisen ja vertailevan kansanrunouden tutkimusta". Kun hänelle nyt aiotaan valmistaa professuuri, lyhennetään sen nimi "vertailevaksi kansanrunouden tutkimukseksi". Tämä ei merkitse kuitenkaan mitään muuta kuin nimenmuutosta, sillä ei liene tarkoituskaan, että tri Mansikka vaihtaisi tähänastista tutkimusalaansa, slaavilaisen kansanrunouden tutkimusta. Vaikkapa myönnämmekin, että kansanrunouden tutkimuksen korkean tason vuoksi maassamme, meidän olisi hyvä saada selvitetyksi ne vaikutteet, joita slaavilaisella kansanrunoudella on saattanut olla suomalaiseen, niin ei yliopisto-opetuksen kannalta ole kuitenkaan puolustettavissa nyt tehty ehdotus tri Mansikan professoriksi nimittämiseksi, sillä hänen johdollaan työskentelevien ylioppilaiden lukumäärä ei liene suuri. Ja jos vertaillaan esim. suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opettajatarvetta edellämainittuun, niin on nyt tehty ehdotus oudoksuttava, varsinkin kun meillä on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen alalla niin ansioitunut mies kuin dosentti *Artturi Kannisto* odottamassa professuuria, tänäkin vuonna nähtävästi turhaan, kuten tähän astikin. Kun nyt konsistori on tahtonut valmistaa tri Mansikalle professuurin, vaikka hänelle muutaman vuoden perästä vapautuu eräs kiinteä slaavilaisen kulttuuritutkimuksen professorinvirka, ja kun tämä näyttää tapahtuneen ensi sijassa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen kustannuksella, niin voi siinä helposti nähdä halun hylkiä meidän ehkä kansallisinta tieteenhaaraamme.

Kun tarkastelemme tri Landtmanin ehdokkuutta yliopisto-opetuksen kannalta, niin tuntuu sekin olevan vähemmän onnistunut. Meillähän on yliopistossa vakinainen käytännöllisen filosofian professorinvirka, jonka tutkimusala on hyvin läheisessä yhteydessä tri Landtmanin tutkimusalan kanssa. Olkoonkin asia niin, että tri Landtman on tunnustettu tiedemies alallaan, niin täytyyhän toki opetuksen tarve ja tutkimusalan kansallisuus - sanan laajassa merkityksessä - ottaa huomioon tällaisissa nimityksissä. Mutta tri Landtmanin ehdokkuus lieneekin otettava ensisijassa kielelliseltä näkökannalta.

Hänhän on tunnettu yliopistomme kiihkeimpiin ruotsalaismielisiin kuuluvana opettajana. Ja se seikka lienee hänelle taannut konsistorin kannatuksen, sillä konsistorin mielestä olisi kai näyttänyt "sopimattomalta" esittää yhtaikaa kolmea suomenkielistä miestä professoreiksi. Meidän mielestämme ei suomalaistuvalla yliopistollamme kuitenkaan ole oikeutta ryhtyä vaikeuttamaan kohtuudenmukaisten suhteiden kehittymistä yliopiston erikielisten opettajaryhmien välillä. Kun yliopistossa on ainakin yhtä ansioituneita suomenkielisiä dosentteja kuin tri Landtman, niin olisi ollut ajan vaatimuksen huomioonottamista ehdottaa joku heistä ylimääräiseksi professoriksi tri Landtmanin tilalle. - Mutta konsistorin menettely tässäkin kysymyksessä antaa vain yhä uutta tuulta yliopiston suomalaistamisvaatimuksen siipien alle.

Tässä on otettava vielä yksi kysymys huomioon: kun eduskunta säästeliäällä kädellä jakaa määrärahoja yliopistolle, niin se voi hyvin hyvällä perusteella kieltäytyä vast`edes antamasta määrärahaa joitakin henkilökohtaisia professorinvirkoja varten, koskapa ei ole takeita olemassa, että nämä rahat käytetään suomenkielisten tiedemiesten palkitsemiseksi. Näin ollen ovat yliopistoviranomaiset itse olleet syypäitä eduskunnan suopeuden häviämiseen. Kansallisen tieteen kannalta olisi sellainen tulos valitettavaa.