Ruotsiin siirtyneet takaisin kotimaahan

LIIMATAINEN

9/10 1970

Ei kertakaikkiaan ole puutetta maailmantapahtumista, joita voisi ja joita pitäisi käsitellä. Mutta tärkein näistä, Egypti Nasserin kuoleman jälkeen on juuri tätä kirjoitettaessa sellaisen epävarmuuden tilassa, että on järkevintä siirtää tämän ongelman tarkastelu ainakin viikolla eteenpäin. Ja pysytellä tällä kertaa kotisuomalaisessa aiheessa.

  Kuka olisi uskonut pari vuotta sitten, että Suomea ja nimenomaan etelä-Suomea on nyt kohdannut ylityöllisyys elikkä työväen puute. Pahin työttömyyskausi ei ole kaukana takanapäin; nyt valitellaan niin alalla kuin toisellakin työntekijäin saannin vaikeutta. Tämä on totinen tosi.

  Kaksi syytä tähän on: talouselämämme elpyminen ja laajentuminen sekä työväestön siirtyminen Ruotsiin. Edellinen on hyvä asia, mihin ovat vaikuttaneet ulkomaankaupan parantuneet edellytykset ynnä onnistunut kotimainen talouspolitiikka. Jälkimmäinen oli myös hyvä ja auttava asia kovan työttömyyden aikana, mutta nyt, kun nimenomaan ammattitaitoisesta työvoimasta on puutetta, se on paha, suorastaan hyvin paha asia.

  Nyt kysytään, eikö Ruotsiin muuttaneita työläisiä saada takaisin kotimaahan, sillä kyllähän jokainen tietää, että ei heillä siellä vieraassa maassa ole kovinkaan miellyttävät olot. Vieras maa on aina vieras. Vieras kieli on muukalaiskieli, ainakin suurelle osalle Ruotsiin muuttaneista. Sitä paitsi elämisen viihtyvyys on monessakin tapauksessa kovin kyseenalaista, mistä johtuu kalvava koti-ikävä. Palkkataso on Ruotsissa tietenkin korkeampi kuin täällä, mutta verot ovat suuremmat. Kaikkia sosiaalisia etuja ei osata valvoa, ja hinnat ovat siellä yleensä korkeammat kuin meillä. Eivätkä asunto-olotkaan jokaisen osalta ole varsin häävit.

  Miksi siis ei muuteta takaisin kotimaahan, joka nyt kykenee tarjoamaan turvatut työmahdollisuudet?

  Monen pienemmän seikan ohella esteenä on asunnon saamisen vaikeus tai mahdottomuus täällä ja korkeat vuokrat.

  Kyllä meillä on runsaastikin asumisreserviä, mutta se ei kelpaa. Kun kiertää Pohjois-Suomea, siellä tavan takaa näkyy taloja, kohtalaisen suuriakin joukossa, jotka ovat autioina, laudat naulattu ovien ja ikkunoiden eteen. Niistä on väki koiraa ja kissaa myöten lähtenyt Ruotsiin. Niihin taloihin eivät asukkaat helpolla palaa, sillä näillä alueilla eivät työmahdollisuudet ole sanottavasti parantuneet.

  Mutta asutuskeskuksissa ja teollisuusseuduilla on asunnoista tulenpalava puute.

  Tavallisesti vieritetään syy valtion ja kuntien niskoille. Kai siinäkin on perää. Mutta suurin syy ilmeisesti on niissä teollisuuslaitoksissa, jotka nyt valittavat työväen puutetta.

  Äskettäin kerrottiin eräästä nykyaikaisesta tehtaasta, jonka tehdastilojen kokonaistilavuus oli yli 1 000 000 m3, siis yli kymmenen kertaa eduskuntatalomme kuutiotilavuus. Työväestön määrä taisi olla nelisen tuhatta, mutta lisää tarvittaisiin. Kuitenkin tehtaalle on rakennettu vain muutama kymmen vai oliko sata asuntoa työväestölle. Ruotsiin oli tältä seudulta muuttanut runsaasti ammattitaitoista väkeä, joka nyt saisi mm. tästä suurtehtaasta vakituisen työpaikan, mutta tulijoita ei ole. Koska ei ole asuntoja.

  Siihen aikaan parikymmentä vuotta sitten, jolloin ei ollut valtion rahoittamaa asuntojärjestelyä, siis ennen Aravaa, huolehti teollisuus kiitettävällä tavalla työväestönsä asunnoista, koska oli pakko ja koska se oli viisasta. Mutta Aravan jälkeen on teollisuuden oma tai sen suorastaan rahoittama asuntorakentelu ratkaisevasti vähentynyt. On luotettu siihen, että kyllä kruunu huolen pojistaan jne. Mutta siirtyminen keskuksiin on ollut niin nopeaa, että Arava on auttamattomasti menettänyt pelin. Eikä tämä juttu parane muuta kuin sillä tavalla, että tehtaat, jotka potevat työntekijäpulaa, aloittavat heti eikä viidestoista rakentaa asuntoja. Arava saisi siinä sivussa näpräillä oman ohjelmansa mukaan ja sehän saakin ensi vuodeksi runsaasti lisämäärärahoja.

  Nousukauden ansiosta teollisuudella on rahaa. Ei se muuten olisi altis keskustelemaan suhdannevarauksista. Ja kun moni hyvä asia saadaan jalalle houkuttelun avulla, joka teollisuuden osalta on tietenkin voideltava taloudellisin etunäkökohdin, niin voisipa Suomen Pankki ja hallitus, tai missä järjestyksessä nämä valtatekijät on tässä mainittava, suostua siihen, että asuntorakennuksiin käytetty raha jollakin tavalla korvaisi suhdannevarauksen. Tämä voi olla hyvinkin tuhma ehdotus, mutta sitä vartenhan meillä on koulunkäyneitä kansantalousmiehiä, jotka voisivat löytää paremman ratkaisun. Jos se ihme vielä tapahtuisi, että he kerran olisivat yhtä mieltä, kyllä asuntoja alkaisi nousta.

  Meidän on saatava osa Ruotsiin muuttaneista suomalaisista palaamaan takaisin kotimaahan. Asialla on kiire, sillä on sanottu, että jos on jaksanut olla kolme vuotta vieraalla maalla, paluu kotimaahan on vaikeaa. Ja asialla on kiire meidän talouselämämme vahvistumisen kannalta. Kilpailukykymme ansiosta me saamme viennin kasvamaan, mutta jos toimitusajat ovat liian pitkät työvoiman puutteen vuoksi, tilaukset menevät ohi suun.

  Voihan sitä kauniilla sanoilla ja plakaateilla propagoida kotimaahan paluun puolesta, mutta kyllä se yleensä on yhtä tyhjän kanssa, jollei voida osoittaa, että täällä on turvalliset työmahdollisuudet ja kunnon asunto.

  Tehdaslaitosten toimesta tapahtuva asuntojen rakentaminen on tekojen propagandaa, joka on aina lajissaan kaikkein parasta.