Helsinki 13.12.1925

Rakas oma Häiskäni. - Ei minä viitsi odottaa huomiseen, jotta saisin mustetta kirjoittaakseni Sinulle - kirjoitan huomenna vain kuoren päälle. - Niin onhan se tämä päivä ollut sunnuntai olevinaan, mutta kyllä se on Pupustasi tuntunut nololta. - Olen yrittänyt olla kauhian työteliäs, en ole sovittanut korvarenkaitakaan kuin 1 1/2 kertaa - sitten joulunahan minä vasta saankin ne pukea oikein päälleni. -

Olen ollut tänään Innin [Hilja Hämäläinen] luona ompelemassa 7-8 tuntia, - menin sinne ajatellen ettei tuntuisi niin kovin autiolta tämä olo kun Tupu on poissa. Mutta kun se on tuntuakseen niin se tuntuu, on kuin tänään vasta olisin oikein tajunnut, että Tupuni tosiaan lähti Kaanaaseen siinä pitkässä junassa. - Tulin Kallen [Hillilä] kanssa sitten asemalta kotia ja se nuori mies tuntui puheittensa mukaan olevan lopullisesti myrtynyt Helsingille kaikkine viettelyksineen, sanoi m.m. näinkin suunnilleen, että hän toivoo hartaasti, ettei enään kuuna päivänä hänen tarvitsisi astua jalallaan tähän kylään - "kukin tempperamenttinsa mukaisesti". - Tule, Inä, minun Häiskäni, - Änkkänäni ja Upuni kuitenkin pian tänne, - olen juuri laskenut, että tämän sunnuntain jälkeen kaksi sunnuntaita - ja sitten Inä tulee jo kolmanneksi. - Kuule, Innikin sanoi niistä korvarenkaista, että ne ovat kaikkein sopivimmat niistä kaikista mitä me kerran kävimme yhdessä katselemassa - ihmetteli, että mistä ne oikein löysimme. Niin, kyllä minä koetan nyt unohtaa ne aattoon saakka. - Sain tänään Inniltä yhden pienen kirkollisen asian ommeltavakseni, - kyllä minä ennätän.

- Lähetään Inulle pitkän pitkiä lomalippuja punaisia unia varten koko tämän loppuvuoden ajaksi. -

Voi hyvin, Rakas!

Inun.

Kerro terveisiä kotiväellesi aina vanhuksistasi Kiriin saakka.