Puliukot

LIIMATAINEN

23/12 1967

Valtakunnan itsenäisyyden 50-vuotisjuhlaa vietettiin arvokkaissa puitteissa ja muodoissa, kuten suomalaiseen juhlintaan kuuluu. Mutta yksi merkittävä poikkeus havaittiin. Juhlien yhteydessä oli huomattavaa julkisuutta saanut valtakunnan kenties ilkeimmänluontoinen sairauspesäke: rappioalkoholistit, puliukot, spurgut, millä kaikilla nimityksillä tähän "tenuremmiin" vaipuneita kutsutaankin. Tietenkään tämä pesäke ei ole suuri valtakunnan kokonaisuutta ajatellen, mutta se on kuin märkivä haava hyvinvointiyhteiskunnan poskipäissä. Se näkyy ja se nähdään.

  Julkisuudessa on moitiskeltu, että televisio juuri itsenäisyysjuhlan aikana esitti kaunistelemattomia kuvia rappioalkoholisteista. Tähän on vastattava, että juuri näin tuli tehdä. Puliukoista on kyllä näkynyt kirjoituksia, mutta ne on yleensä tehty enemmänkin ajanvietelukemiseksi. On paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä mitään tästä ongelmasta, eivät ainakaan surkeuden syvyyttä. Ja on ihmisiä, jotka eivät halua sitä ajatella, vaikka tietävätkin. Tämän ujostelemattoman kuvauksen juuri itsenäisyyspäivänä piti pakottaa ajattelemaan. Valitettavaa vain oli, etteivät kaikki "tenuremmin" ulkopuolelta olevat ohjelman suorittajat jaksaneet esiintyä kyllin arvokkaasti.

  Kukaan muu kuin asiantuntija, jos hänkään, ei voi selvittää, mistä alkaa se tie, joka johtaa alas roskalaatikoihin, risumajoihin, veneisiin ja muihin puliukkojen yöpymispaikkoihin. Eikä sitä, minkälaisten petettyjen päätösten ja pitämättömien lupausten runsaudella tuo tie on reunustettu. Työttömyys on kenties tärkein syy alamäkeen joutumiseen, mutta ilmeisesti ihmisen luonteessa pitää olla jokin defekti, puutteellisuus, joka vaikuttaa siten, että mies ei pysty tekemään riittävästi tenää, silloin kun höllääminen ja peräänantaminen näyttää helpoimmalta ratkaisulta. Sanotaan, että syynä on heikko luonne. Ehkä niinkin, mutta ei se yksin riitä tekemään viinaankaan taipuvasta ihmisestä puliukkoa. Tarvitaan vielä toinen tekijä, ja se on köyhyys. Ei varmaankaan ollut aivan väärässä se kirjoittaja, joka päätteli, että jos spurguksi vaipunut mies olisi ollut varakas, hän istuisi ravintoloiden yksityiskabineteissa päivästä päivään. Ja että jos tällainen työtä karttava kapakan rikas kanta-asiakas olisi saman verran köyhä kuin rikas, niin hän ehkä olisi roskalaatikon kanta-asukas. Varsin kärjistetty vertaus, jota ei kuitenkaan järjellisesti päättelemällä voida osoittaa ehdottoman vääräksi.

  Tässä äskettäin tiedettiin kertoa, että itsenäisyyspäivään mennessä oli Helsingin kaatopaikoilta ja puliukkojen muilta yöpymissijoilta löydetty 50 kuollutta. Itsenäisyyspäivän jälkeen oli yhden yön saalis 4 kuollutta. Syksy on Helsingissä ollut lauha, ensimmäiset pakkaset tulivat vasta joulukuun alussa. Entäs tästä eteenpäin? Asioita tuntevat arvelevat, että jos näin jatkuu, puliukkojen veljeskunta on kevääseen mennessä supistunut äkillisten kuolemantapausten johdosta parillasadalla hengellä.

  Tämä on surkea asia. Tämä on häpeäksi meille kaikille.

  Äskettäin julkaistiin työväenlehdessä katkeroituneen miehen kirjoitus, jossa yhteiskuntaa syytettiin liian hentomielisestä suhtautumisesta näihin hylkiöihin. Parempi kun kuolevat pois. Se oli osoitus mielialasta, joka ei ole aivan harvinainen meillä. Samassa lehdessä on kuitenkin ollut monia päinvastaisia kirjoituksia.

  Mutta puliukot ovat ihmisiä, onnettomia ihmisiä. Lähimmäisiämme. Suurin osa heistä on vielä työkykyisiä. Heidät on yritettävä pelastaa elämälle. Ja heille on annettava hoitoa.

  Jotkut spurgujen ystävät sanovat, että kuolemantapaukset eivät ole johtuneet alkoholismista vaan nälästä ja vilusta. Ei se mahda aivan näinkään olla. Ei vilu ja nälkä yhdessäkään aiheuta maksakirroosia, joka lienee tavallisin äkkikuoleman syy puliukkojen parissa. Elimistöä ei ole syönyt loppuun nälkä eikä vilu vaan liekkiviina. Ja kaikki nämä kolme yhdessä kaatavat ränsistyneen ruumiin.

  Mitä tämä liekkiviina sitten on? Vanhan tentun tilalle laskettu taloussprii näyttää olevan tenttua vaarallisempaa, vaikka pääkallo ja sääriluut on pullon kyljestä poistettu.

  Voiko nyt roskalaatikkojen kundi saada mielin määrin liekkiviinaa? Eihän alituiseen juomiseen riitä työssäkäyvienkään rahat.

  Liekkiviinaa on vapaasti saatavana. Litran pullo liekkiviinaa maksaa n. l,20-1,50 mk 94 %:sta alkoholia. Siitä saa siis 3 litraa pöytäviinan veroista ainetta, hinta nelisenkymmentä penniä litra. Kuka puliukko tahansa saa rahat yhtä litraa varten päivässä, saa tienaamalla, lainaamalla tai varastamalla, vaikka varkaita ei tässä porukassa paljon liene.

  Huomio puliukkojen kohtalosta huolehdittaessa on kohdistettu yksinomaan siihen, että heille tulisi antaa lämpimiä asuntoja ja ruokaa, niin että he pelastuisivat vilun ja nälän kourista. Mutta kukaan ei ole ajatellut sitä, että yhteiskunta ikään kuin tyrkyttää heille myrkkyä, joka tekee heistä lopun. Lääkärit arvelevat, että 3 kuukauden säännöllinen liekkiviinan nauttiminen johtaa ehdottomalla varmuudella siihen, että rappeutuneesta elimistöstä tulee kerta kaikkiaan loppu.

  Rappioalkoholistien asiaa ajamaan on perustettu "marraskuun liike". Miksi tämä yhdistys ei ole lähettänyt oikeuskanslerille kirjettä, jossa häntä vaadittaisiin asettamaan syytteeseen kuolemantuottamuksesta kaikki ne viranomaiset, joiden päätöksellä tai myötävaikutuksella liekkiviinaa myydään vapaasti kaupoissa.

  Jos nuorukainen myy 10 grammaa marijuanaa, joka ei tee kissankipeää sen polttajalle, hän saa sakkoa tai vankeutta. Se on tietenkin oikein, sillä marijuana on vaarallinen nautintoaine. Mutta ministeriö, jonka tulee vastata maan raittiusoloista, sallii naurettavan halpaan hintaan myydä sellaista alkoholia, joka kuin rotanmyrkky tappaa sen vakituisen nauttijan. Mikä oikeusvaltio tämä on?