Sissien seassa.

Pommi kuin pommi.

Sitä ei kyllä ymmärtänyt moni poika, minkä takia rykmentin herroilla oli niin hirmuinen kiire ja hoppu pois Viipurin kaupungista heti kun sinne oli suurella vaivalla päästy. Olisihan niiden mielestä, jotka koko talven olivat viettäneet Mäntyharjun korvissa sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa, toki pitänyt saada ikäänkuin pieneksi palkinnoksi, joksikin ansaitun vapausmitalin korvaukseksi, lekotella joku aika Viipurissa. Mutta niin oli tähtiin kirjoitettu, että Viipuri esikaupunkeineen oli päästettävä rauhaan ja sissit pantiin jo ennen vappua painelemaan kohti Haminaa.

Vihaisina siinä paiskeltiin. Mieli oli nyreä liian lyhyestä kaupungissaolosta, ja kiivas oli halu päästä edellä pakeneviin punaisiin käsiksi, jotta sieltä käsin voitaisiin lohdutusta repiä. Mutta kaipa ne tavaritsit pelkäsivät pahinta, koskapa pitivät niin turkasen kiirettä, etteivät malttaneet kuljettaa mukanaan edes sodassa niin välttämättömiä välineitä kuin kiväärit, patruunat y.m. ovat, puhumattakaan tykeistä ja muista suuremmista sotakomppeista, joita he eivät koettaneetkaan edes haalata paljo Viipuria kauemmaksi.

Kiire oli tosin takaa-ajajillakin. Seisottiin uuraasti maantiellä päivin ja öin ja muuteltiin jalkojen sijoja niin vihaisesti, että monen pojan jalkapohjat pian lainehtivat yhtenä vesirakkona. Onnensa olivat käsittäneet ne, jotka kaikenkaltaisten tekosyiden nojalla olivat jättäytyneet kuormastoon hevosten vedeltäviksi. Esivallalle uskolliset jalankäveleväiset olivat sydämissään kaikille näille, mutta erikoisesti kenttäkeittiön päällä majailevalle vapaussoturi Analle, joka loksutteli leukojaan ja kyseli ivallisesti, jotta onko se tuo käveleminen niin kovasti jalkojen päälle käypää työtä kuin tämä istuminen.

Helposti sitä ruumiin vaivat kestettiin ja kestettiinhän nuo leukailutkin. Saavuttiin vihdoin Vilajoen kylään Säkkijärven pitäjässä ja siinä oli aikomus pitää lyhyt lepo. Eikä siitä olisi ohi päästykään, sillä Bycklingin talossa oli teurastettu juottovasikka ja valmistettu juhla-ateria, jos nyt vertauksia haastellaan. Kauheita sissi-roistoja (K. Sissi-R.) varten oli keitetty niin maukasta riisiryynipuurollisuutta, ettei sellaista Anakaan sanonut syöneensä "miesmuistiin." Ja olihan sitä omasta takaakin, mitä syödä, oli näkkileipää ja oli voita, Viipurista käsitettyä, niin kosolti, että kerta syönniksi riitti yksikin annos ja saivathan komppanian syöpöimmät persoonat valehtelemalla ja muotoaan muuttaen, takkia ja lakkia vaihtamalla y.m. samanlaisilla konsteilla toisen ja kolmannenkin "ransuunin", joten kaikilla oli vatsa täysi ja mieli iloinen.

Mutta eipä tämäkään yltäkylläisyys ollut kaikille kylliksi. Onhan niitä sellaisia aina suuressa joukossa, jotka kalliin helmen löydettyään ovat tyytymättömiä, kun eivät löytäneet vielä suurempaa ja ryhtyvät sitä etsiskelemään. Salosen Aarne, joukkuepäällikkö, oli tällainen tyytymätön ja hän tahtoi mässätä nyt lopullisesti. Viipurista oli hän vaikuttanut itselleen muutamia ryssäläisiä säilykepurkkeja, ja tulomatkalla saanut ne tuta sangen sopiviksi ravintona. Yht`äkkiä valaisi hänen järkeään huima aatos: hän lämmittää yhden purkin ja saa sillä kurilla itselleen ensiluokkaisen ja halpahintaisen lihakeiton. Niinpä tätä: hän asetti purkin hellalle ja jätti lämpiämään.

Riisiryynipuuro teki kauppansa. Ensin syötiin appamalla, sitten ahmimalla, ja kun ensi innostus alkoi laimeta, niin kohosi kuitenkin syönnin voimaperäisyys yhtmittaa. Tietäähän sen toki sanomattakin, miten nälistynyt sissi syö ruoan ääreen päästyään.

Kaiken kukkuraksi ryhtyi talon emäntäväki kahvinkeittoon. "Tuo se pelin puhasti", sanoi vanha korttisahuri Immosen Aku, kun näki parin vaimoihmisen puuhailevan hellan ääressä suurien kahvipannujen kimpussa.

Silloin. silloin se pamahti. Koko talo tärähti, akkunat helisivät kotvan pamauksen jälkeen ja sakea höyry levisi hetkessä yli keittiön. Hellan ääressä häärivät naiset parkaisivat sydäntäsärkevästi ja räjähdyksen voima löi korvat soimaan kaikilta keittiössä olevilta. Kaikkialle kerkiävä Ana, joka oli tullut keittiöön syömään ja lipileeraamaan tyttöjen kanssa, pudotti suuresti säikähtäessään puurovadin käsistään lattialle, ja toinen mainemies, Unelias-Jonne, joka ohimennen sanoen kerrankin nukkui tulipalopakkasessa ketjussa 6 tuntia yli vahtivuoron ja majataloon päästyään kiroili pakkasenpanemalla äänellä huolimattomia asetovereitaan, pilkisti juuri ovelta, mitä se Ana hommailee, mutta räjähdyksen kuultuaan pinkasi pirttiin ja ulos juostessaan hihkaisi: käsipommi räjähti!

Kun vihdoin kukin oli päässyt hiukan selviämään räjähdyksen aiheuttamasta mielenhäiriintymisestä ja kun höyry oli hälvennyt, huomattiin, että Salosen säilykepurkki oli sisälle muodostuneen höyryn voimasta räjähtänyt ja syytänyt kuumat sisälmyksensä keittäjättärien silmille. Ana, vahinkoaan häpeillen, väitti kyllä kivenkovaan, että häneen oli pomminsirpale sattunut, johon pojat arvelivat, että Ana taitaakin olla "lihamagneetti".

Ja puuronsyönnin loputtua nautittiin kahvi täydessä rauhassa, levähdettiin syönnin jälkeen ja kaiholla erottiin ystävällisestä ja vieraanvaraisesta talosta.