Kouluneuvos Jussi Saukkonen         19/12 1960

Täällä

Hyvä Veli,

  Budjettipuheessasi näyt kehoittaneen myös tasavallan korkeimmalla paikalla ajattelemaan isänmaan asiaa. Tämän jotensakin ujostelemattoman kehoituksen johdosta rohkenen pyytää, että poliitikkojen parissa tunnustettaisiin tosiasiat ja asetettaisiin kokonaisuuden etu sekä poliittisten laskelmien että henkilökohtaisten tunteiden edelle. Minusta on monesti vaikuttanut siltä, että suurilla asioilla leikitään pahankuristen lasten tavoin.

  Tämä käsitykseni vahvistui, kun luin yrityksestänne eduskunnan päätöksellä hajoittaa eduskunta. Sen, että leskisläisillä on varaa tehdä mitä mielettömyyksiä ja muodottomuuksia tahansa, saatan hyvin ymmärtää, mutta sitä en ymmärrä, että kokoomus meni moiseen mukaan. Olitteko ajatelleet, mitä tulisi tapahtumaan, jos pontenne olisi mennyt läpi? Minäkin vain aavistelen, mihin olisi ajauduttu. Luulen, että lopputulos ei olisi ollut hyvä. Erään yksityiskohdan osalta sallinet lisäksi vähäisen kysymyksen: miten pontenne olisi edistänyt esim. Efta-asian hoitamista? Olen käsittänyt, että tuo asia on Sinullekin tärkeä, vaikka ehkä ei intohimoon saakka.

  Sinulla pitäisi olla selvillä - Hetemäen matkan jälkeen vielä paremmin kuin aikaisemmin - Suomen asema. En käy sen hyviä ja huonoja puolia tässä esittelemään enkä asioiden syitä tutkimaan. Sen vain olen pitkän elämäni aikana jo oppinut, että meistä riippumattomat tosiasiat eivät muutu potkimalla eikä kiukuttelemalla. Luin äsken erään länsisaksalaisen poliitikon Kunstin määritelmän, kuka on reaalipolitiikko. Kunst lausui: "Das ist ein Mann, der einen Tisch anfasst und sagt: Holz. Der also nicht fragt: Warum ist das nicht Eisen".^23 Ei tämä nyt mikään ällistyttävän älykäs määritelmä ole, mutta jos suomalainen poliitikko edes tämän tunnustaisi, niin pitkälle päästäisiin, sillä maallamme on nyt todella poikkeukselliset edellytykset vahvistaa asemaansa sekä naapurimaittensa suhteen että koko maailmassa.

  Ehkä kärsit vielä lukea sanat, mitkä Dag Hammarskjöld esitti radiohaastattelussaan, jonka hän antoi Lontoossa lokakuussa 1959. Hän puhui "ennakolta estävästä diplomatiasta", jonka tehtävänä "luonnollisesti on vainuta lähestyvä vaara ennen kuin se on liian lähellä ja ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka auttavat väistämään vaaran mieluimmin niin, että mahdollisimman harvat huomaavat näin tehdyn".