Loppuuko sota Vietnamissa?

Voi olla harhanäky, mutta nyt alkaa vihdoinkin vaikuttaa siltä kuin Yhdysvallat olisi vakavissaan päättänyt omalta osaltaan lopettaa Vietnamin sodan. Tietenkin on asia niin, että myös presidentti Johnsonin tarkoituksena oli saada Vietnamin sota päätökseen, mutta hänen asettamansa ehdot olisivat tosiasiallisesti merkinneet kansallisen vapautusrintaman täydellistä antautumista. Kun FNL:n taholla sotilaallisen tilanteen katsottiin olevan kaikkea muuta kuin käsien nostoon pakottava, olivat Johnsonin ponnistelut rauhan aikaansaamiseksi hänen määräämillään edellytyksillä täysin tuloksettomat.

    Ilmeisesti Nixon oli päättänyt ennen uuden presidentin vaalitaistelun alkamista lopettaa amerikkalaisen veren vuodattamisen Vietnamissa ja supistaa amerikkalaisen osanoton Vietnamin sotaan mahdollisimman vähiin. Vaikka Nixon ei vaalipuheissaan antanut mitään lupauksia Vietnamin suhteen, tiedetään hyvin, että valtaosa hänen kannattajiaan toivoi Nixonin aikaansaavan rauhan Vietnamissa johtamalla USA:n aseet siellä voittoon. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Nixon on lähtökohdaksi ottanut usein esitetyn tosiasian, ettei Amerikka - jos ei Pohjois-Vietnamkaan - voi saavuttaa sotilaallista voittoa. Jos tästä edellytyksestä aletaan hankkia rauhaa, on pyrittävä kompromissiin. Jos se ei ole saavutettavissa, on oltava valmis raakaan peliin - vetäytymiseen ehdoitta sotanäyttämöltä.

    Nixon on luonteensa mukaisesti edennyt tässäkin asiassa varovaisesti. Alusta lähtien hän on merkittävässä määrin irroittautunut edeltäjänsä sotapolitiikasta ja antanut joko suoraan tai rivien välistä ymmärtää, että hän valmistelee ratkaisua, joka johtaa sodan päättymiseen. Tämä ratkaisu on antanut odottaa itseään, mutta presidentinviran haltijan uusi suhtautumistapa on rohkaissut "kyyhkysiä" ja vaientanut "haukat". Maaperä on ihmeteltävässä määrin muokkautunut rauhaan johtavien yllättävienkin päätösten hyväksymiseen.

    Nixonin hidastelevaa taktiikkaa arvostelleet ovat väittäneet, että hän on pelannut pelinsä huonosti, sillä hänen olisi pitänyt viipymättä lopettaa Johnsonin sota ja luoda Nixonin rauha. Tällöin hän olisi menetellyt de Gaullen tavoin. Kenraalihan tuli valtaan, koska hurjistunut Ranskan kansa näki hänessä ainoan miehen, joka voittaisi Algerian sodan Ranskalle. de Gaulle lopetti Algerian sodan ja antoi Algerialle itsenäisyyden. Eikä ole puhettakaan, että Ranskan poliittinen tai sotilaallinen arvovalta olisi kärsinyt siitä, että Ranska vetäytyi Algeriasta, asia on juuri päinvastoin.

    Nixon ei todellakaan ole tähän mennessä noudattanut de Gaullen menestyksen kruunaamaa perääntymisen linjaa. Häntä on jo ehditty syyttää siitä, että hän on viivyttelyllään tehnyt Johnsonin sodasta Nixonin sodan ja turmellut mahdollisuutensa rauhan tekemiseen. Syytös on tuskin oikea, sillä Amerikan kansa ei kaiken jälkeen ole ollut siinä määrin Nixonin käsissä, että hänellä olisi ollut varaa laiminlyödä niiden etujen varteenottaminen, jotka saavutetaan tarkoin lasketulla hitaasti kiiruhtamisella.

    Jos tarkastellaan Nixonin julkisuuteen tulleita lausuntoja, ei mistään voi vielä saada selkeää kuvaa, onko hän päättänyt lopettaa amerikkalaisen sodan Vietnamissa, ja jos on, milloin. Lupaus 25 000 sotilaan pikaisesti kotiin lähettämisestä, joita aikanaan seuraisi ehkä 100 000 sotilasta, ei tässä suhteessa sano vielä paljon. Kun Nixon tämän joukkojen vähentämispäätöksen yhteydessä vakuutti, että USA pitää Etelä-Vietnamille antamansa avustuslupaukset, saattoi suorastaan päätellä, että kyseessä oli vain taktillinen trikki kotimaisen mielipiteen rauhoittamiseksi. Mutta monet muut seikat tuntuvat kuitenkin puhuvan sen puolesta, että nyt eletään suurta käännekohtaa Vietnamin sodassa. Voi olla, että se tulee esille vasta myöhemmin, mutta todennäköisenä on pidettävä, että tiukasti salaisena säilynyt ohjelma on jo lyöty pääpiirteissään kiinni. Ohjelman sisältönä ei voi olla muu kuin Amerikan vetäytyminen Vietnamista. Ehdoilla tai ehdoitta, se riippuu enemmänkin sekä Pohjois-Vietnamista että äsken muodostetusta vapausliikkeen hallituksesta. Tällainen johtopäätös on hyvinkin rohkea. Sen todenmukaisuus näkyy vasta kuukausien perästä.

    Johnsonin sotaministeri Clark Clifford on äskettäin julkaisemassaan artikkelissa tehnyt ehdotuksen, jonka toteuttaminen merkitsisi kaikkien amerikkalaisten maataisteluvoimien vetämistä pois Vietnamista vuoden 1970 loppuun mennessä. Jäljelle jäisivät vain lentovoimat ja huoltojoukkoja, minkä lisäksi USA varustaisi Etelä-Vietnamin armeijan aseilla. Tämä yllättävä ehdotus muistuttaa eräiden amerikkalaisten kenraalien jo vuosia sitten suosittelemaa USA:n joukkojen vetämistä rannikolle perustettaviin tukikohtiin. Nixon on hyväksynyt Cliffordin ehdotuksen ja ilmoittanut haluavansa jopa lyhentää maavoimien vetäytymisaikoja.

    Mutta jos USA jättää maasotatoimet Etelä-Vietnamin armeijalle, eikö ole olemassa vaara, että tämä miesvahva mutta heikosti taisteluhaluinen ja -kykyinen armeija menettää sodan kansallisen vapautusrintaman joukoille? Tämän ovat amerikkalaiset tietenkin ottaneet huomioon. Vaikka presidentti Thieu on ennustanut Vietkongin pikaista tuhoa, ovat Saigonissa olevat amerikkalaiset tällä kertaa toki toista mieltä. Jos siis Nixon on vakavissaan päättänyt vetää USA:n maa-armeijan pois Vietnamista, on hän ottanut huomioon, että tehoton ja korruption turmelema Saigonin hallitus kukistuu. Missä ovat silloin Amerikan Etelä-Vietnamille antamat lupaukset?

    Tällöin on syytä kertoa, mitä Clifford kirjoitti edellä mainitussa artikkelissaan: "Meidän alkuperäisiin sodan tavoitteisiin ei ole kuulunut se, miten Saigonin hallitus voittaa puolelleen talonpoikien lojaalisuuden tai miten sodan jälkeen muodostetaan hallitus ja kuka sitä johtaa. Ennen tai myöhemmin etelävietnamilaiset tulee asettaa kokeeseen, voivatko he omin voimin huolehtia maan kansallisesta olemassaolosta. Minun mielestäni tämä koe on tehtävä sen parempi mitä pikemmin."

    Sehän on selvää puhetta. Etelävietnamilaisten on kyettävä hoitamaan sotansa ilman amerikkalaisia sotilaita. Kun Amerikka vie maa-armeijansa pois, jää vastuu Amerikan varustamalle ja ylläpitämälle Etelä-Vietnamin armeijalle. Tähän saakka ulottuu Amerikan antama apu ja takuu. Jos Etelä-Vietnam ei selviä sen turvin, on Amerikka kuitenkin täyttänyt ottamansa tehtävän niin hyvin kuin siltä konsanaan voidaan vaatia.

    Se on hieman toista, mitä tähän asti on amerikkalaisten toimesta sanottu. Mutta aika on muuttunut ja muuttuneet ovat miehet ynnä mielialat.