Viina-mäkeläiset.

Tässä ensimäisessä luvussa kerrotaan viinamäen miehestä, joka kerran kovalla talvipakkasella ja revontulien taivaalla loimutessa saapui junan tuomana tulisella vauhdilla Savon radan pohjoisimpaan kaupunkiin, ja oli sama mies joutunut niin tuiki surkuteltavaan asemaan, ettei hällä ollut niin viinan tilkkaistakaan, millä kylmän kontistuttamaa ruumistaan lämmittänyt olisi. Kaupungin oloja ja ihmisiä sekä kauppamiehiä tuntemattomana joutui hän huutavaan hukkaan pakkasen puristeltavaksi ja halujensa likisteltäväksi, eikä hänelle mistään pilkistänyt toivon kolmea tähteä. Leipä oli kortilla ja viina reseptillä. Eikä reseptin riekalettakaan, käyttämättömän.

Suruvoittoisen tilanteensa yhtäkkiseksi parantamiseksi päätti viina-mäkeläinen tehdä uhkarohkean rytkäyksen. Hän lähestyi vallan viattoman näköisenä kadunkulmassa pollottelevaa poliisimiestä ja kainolla äänellä kysäsi:

- Voisikohan herra konstaapeli tietää, mistä täällä voisi saada - hm - tuota noin - ikäänkuin kaulan kostuketta, kun tuo espanjalainenkin vaivaa.

Poliisi mitteli arvostelevin katsein kysyjää. Lopuksi yltyi leikkisäksi ja tuumi:

- Hee, maisemasamppanjaako?

Viina-mäkeläinen (hyvillään):

- Justiinsa, sitä sorretun voimaa.

Järjestyksenvalvoja:

- Tukuttainko vai vähittäin?

Viina-mäkeläinen:

- Kunpahan nyt aluksi vähittäinkin.

Järjestyksenvalvoja:

- Jos siitä ei nyt kovin paljoa tarvitse, niin sattuu minulla olemaan päällä jokunen litra, hyvää ja kirkasta kuin vanha Fennia ja maku non plus ultra ekstra kvalite. Noteerataan tätä nykyä 60 frangia per limunaatipullo.

Viina-mäkeläinen (riemuissaan):

- Kiinni veti. Kättä päälle.

Ja kaupat tehtiin. Viinamäenmies julisti luvattuun maahan saapuneensa.

Toisessa luvussa esitetään yksi vähäinen ja vaatimaton tuokiokuva kesään kallistuvan luonnon keskeltä. Kolme hiukan humalikasta viinamäen miestä on laskeutunut tuon epävarman elementin, veden varaan, pieneen kiikahtelevaan venoseen aaltojen päällä, mutta kosken alla. He nauttivat muutakin kuin kansalaisluottamusta, nauttivat kauniista, vaikka hiukan koleasta ilmasta ja ympäröivästä jylhästä näköalasta sekä väliin pullosta elämännestettä, joka mielen pirteänä pitää taitaa.

He keskustelevat. Se käy kiihkeäksi, venonen heilahtelee. Sovinto. Yksi nousee seisomaan, ottaa veneen pohjalta haavin ja ryhtyy pistämään vedestä norsseja. Saaliinsa heittää hän teljolle, mistä toiset heti noukkivat kalat ja syövät perästä mitä tuo pistäjä kokoilee. Arvaa sen, että henkirukka on norssillekin kallis, ja potkiihan sekin suuhun joutuessaan, mutta alaspäin ne vain painuivat, vatsaan, unhotukseen.

Haavi pantiin veneen pohjalle. - Taivaalle oli ilmestynyt tähtiä. Niitä kiikaroitiin vetten päällä kelluvasta venhosesta.

Kuten kertomuksissa yleensä on tässäkin kolme lukua, joista tämä viimeinen kokee kuvata elämää kesäisessä pikkukaupungissa.

Jo päivä laski, suvinen tul` ilta ihanainen ja haikeat ajatukset mielessään käveli kaupungin aina valpas ja valvoja järjestysmies pitkin öisiä katuja.

Majoille, maille, valahti jo rusko sammuvainen, mutta iloinen ja repäsevä mieliala vallitsi erään viina-mäkeläisen huoneessa. Ei ihme, jos ikkunan alitse surumielin kulkeva poliisimies sisälle innokkaasti kutsuttuna halusi lähemmin ottaa selkoa, mikä tuon tavattoman ilon lähde ja kaivo voisi olla.

Ja koska tiedetään, että silloin on ikävä olla, kun on ikävä, niin eipä ole ihmeteltävää, jos järjestyksen mies halusi surunsa loitontaa ja nautti viina-mäkeläisen tarjoamaa ilon nestettä, joka mielialan reippaaksi saa.

Kului aikaa hetkinen, surulliset ajatukset järjestysmiehen päästä olivat häipyneet ja pian tunsi hän, että poliisilakin alla ei ollut mies köyhä eikä kipiä, hih van. Neljä seinää tunsi hän olevan rajottamassa vapauttaan ja nuolena kiisi hän ovesta ulos, lensi kuin laitumelle päästetty vasikka takajalkojaan korkealle heilutellen ja riemusta hihkuen pitkin katuja, kunnes päätyi lopuksi puistoon, pensaikon juureen, johon vaipui unen helmoihin.

Seuraavana aamuna:

Kaupungilla: huhu, että ennenmainittu järjestysmies olisi humalikkaana hypännyt (toinen tieto: heitetty) koskeen, mi pauhasi kaupungin luona. Pensaan juurella: kuorsaava poliisi.

Kuitenkin kadonnut lammas löydettiin ja olettaen, että miesrukka on virantoimituksessa ja kaupungin hyvinvointia suojellen saanut halvaantumiskohtauksen, saatettiin hänet lasarettiin paranemaan.

Mutta pahimmasta kohmelosta selvittyäään, heristeli nukkunut korviaan ja huudahti: - Haa, kuulkaa tykkein jyske Juuttahalta! ja "punakirkkahampi poskipäissä jo sairas nousi jaloin horjuvin". Pian pääsi halvaantunut kotiinsa, sai jostakin kohmeloryypyn, parikin ja lähti jälleen esivallalle kuuliaisena ja velvoituksen äänen kuiskailua noudattaen vartiopaikalleen, missä koetti totisena seistä. Jolloin toiset viina-mäkeläiset irvistelivät järjestysvallan heilumiselle ja saatettiin heidät ansaitsemaansa, tuttuun huoneeseen, jonne viinamäen järjestysmies ei tullut.