Helsinki 20.12.1925

Rakas! - En olekaan Inulle vähään aikaan kirjoittanut, - niin, Upu kyllä, on Pupu taas vähän huolissaan; siitä huomenna. -

Olen juuri laittanut sen Upulleni 21/12 lähetettävän paketin. Nyt olen puolittain makuulla jo, - siksi näin lyijykynällä.

- Voi rakas Asiani, kuinka minun on Inua nyt ikävä - olisi mukavampi paljon mukavampi, jos Tupu olisi täällä. - Olin perjantaina Innin [Hilja Hämäläinen] kanssa katsomassa Liitupiiriä - hän oli saanut pari vapaa lippua, ja ne piti tietysti käyttää, vaikka aikaa teatteriin ei oikeastaan olisi ollut kummallakaan. - -

Älä, Rakas, anna vain minun mahdollisesti hieman huolestuneen kirjeeni häiritä joulutunnelmiasi. - -

Soitin perjantaina sinne B.S:lle, ei ollut Sinulle mitään postia ja sillä äijällä oli niin paljon tolkuttamista, etten ollut saada puhelin torvea pois ollenkaan. Ylityössäkin olen ollut, mutta nyt on vielä puolet jälellä ja sen aion olla huomenna. Joululahjatpa alkavatkin sentään jo olla valmiina, ei puutu kun Elinin hartialiina. - Esko [Riekki) on reistratuurissa sanonut, että tänä vuonna ei annetta aatoksikaan lomaa, - "mitä sitä aina muka matkustaa pitää". - Ostin kuitenkin eilen paikkapiletin keskiviikko-illaksi ja makuuvaunu piletin takaisin tuloa varten sunnuntaiksi. - Hyvää yötä Tupu-Tupuni; raukaisee niin. -

Hyvää Huomenta! Inä, Inä!

- On Häiskälläsi kauhian kiire, kun tukkui oikein unessa aivan yhdeksään saakka. Ja nyt minä vien sen pakettini postiin - aion karata E.K:sta niin paljon. Siellä minun pitääkin olla tänä iltana aina klo 1/2 8, - mutta sen jälkeen minä kirjoittaa omalle änkkänälleni.

Tykkää minä Inusta - ja tykkääkin eniten. - Toivotaan nyt, että se Pupun huoli hälvenenisi. -

- Voi Inä oikein hyvin, voithan!, alkaa minäkin taas kaikesta huolimatta olla reippaalla mielellä.

- Pit[ä]isi minun Kalpiaiseni sentään olla ulkonakin. -

Monet rakkaat terveiseni Inun.

Kerro terveiseni myös koko kotijoukollesi.