Herra Puhemies!

Suomen kansan edustajat!

Viime maaliskuun 15. ja 16. päivinä toimitetuissa lakimääräisissä edustajanvaaleissa valittu Eduskunta on nyt kokoontunut ensimmäisille valtiopäivilleen.

Kuten vuoden 1969 valtiopäivien päättäjäisissä totesin, vuonna 1966 alkanut vaalikausi merkitsi parlamentaarisen elämämme normalisoitumista vahvaan eduskuntaenemmistöön nojautuneiden hallitusten oltua vastuussa maan asioista. Tähän toteamukseeni sisältyi samalla myönteinen arviointi enemmistöhallitusten merkityksestä parlamentaarisesti hallitussa maassa. Sen jälkeen kun vaaliuurnille kutsuttu kansa on antanut äänensä, jota demokratiassa on kuultava, on tilanne uuden hallituksen muodostamisen kannalta kuitenkin sekava ja vaikea. Olen lähes 35 vuoden aikana joko hallitusneuvottelijana tai muuten läheltä seuranneena saanut jonkinlaisen kuvan hallituksen muodostamiseen liittyvistä seikoista maassamme. Vaikka monesti aikaisemminkin on ollut suuria hankaluuksia hallituksen aikaansaamisessa, ei  liene liioiteltua sanoa, että myös ja nimenomaan tällä kertaa tulee käyttökelpoisten vaihtoehtojen löytäminen olemaan vaikeaa. Tietenkin on toivottavaa, että hyvissä ajoin voitaisiin muodostaa eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus. Tätä hallitusta odottavat monet vaativat tehtävät.

Päättäessäni vuoden 1969 valtiopäivät kuvasin muutamalla sanalla sitä hyvää taloudellista kehitystä, joka maassamme on parin viime vuoden aikana vallinnut ja jonka - sen voin tässä lisätä - lasken merkittävältä osalta nyt paikkansa jättävän hallituksen ja sen ynnä työmarkkinajärjestöjen yhteistyön ansioksi. Mutta lausuin samalla, että tulen vuoden 1970 valtiopäivien avajaisissa käsittelemään puutteita, joita yhteiskunnassamme hyvinvoinnin keskellä vallitsee.

Erityisen vaikeana ongelmana on viime vuosien aikana koettu varsin suureksi noussut työttömyys, tulojen jakautumisen epätasaisuus sekä aineellisten elinehtojen erilaisuus valtakunnan eri alueiden välillä. Juuri viimeksi mainittuun kysymykseen, johon olen aikaisemmin tavan takaa palannut, haluan jälleen kiinnittää huomiota, koska näen, että yhden vakavimmista haasteista uudelle Eduskunnalle ja alkaneen vuosikymmenen koko yhteiskuntapolitiikalle antaa tämän alueellisen peruskonfliktin purkaminen.

Alueellinen perusristiriita sisältää kaksi keskeistä, yhdensuuntaisesti vaikuttavaa tekijää: työn epätasainen jakautuminen ja työstä saatavan korvauksen epätasainen jakautuminen. Ne molemmat lisäävät suuresti yhteiskuntamme jäsenten keskinäistä eriarvoisuutta. Saattaa tuntua jossain mielessä oudolta, kun esitän, että tässä on kyseessä aikapommi, joka ensi sijassa valtiovallan toimenpitein voidaan purkaa. Sen purkaminen on mielestäni aloitettava hyvissä ajoin ennen kuin tämän vuosikymmenen aikana esille tuleva henkisen alan työttömyys tuo uuden vakavan pulman yhteiskuntaamme.