Viel` uusi päivällinen...

Kun eräs kansaneduskuntamme valiokunta viime kesän aikana teki tutustumismatkan Lappiin, jossa muuten niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin herrat sen kun narritkin kiertelevät kesät talvet paikallisten virkamiesten ja koko väestön ristinä ynnä rasituksena, pidettiin tälle valiokunnalle tavanmukaiset kemut ja juhlat joka ainoassa pysähdyspaikassa. Kaikkialla toivotettiin valiokunnan jäsenet aluksi valituin sanoin tervetulleeksi ja sitten loheen päästyä paikkakunnan puolesta esitettiin laajemmassa puheenvuorossa toivomuksia niillä kairoilla vallitsevien epäkohtien poistamiseksi. Eräässä kirkonkylässä oli puhuja aloittanut tarinansa seuraavin ytimekkäin sanoin: "Kuten kansaneduskunta on kansa pienoiskoossa, niin kansanedustaja on kansalainen pienoiskoossa."

Tämä naseva, paljon sanova puheenalku liittyy läheisesti siihen arvosteluun, jonka tohtori Eirik Hornborg, ritari nuhteeton ja moitteeton, esitti loppukesällä Suomen eduskunnasta. Hän suomi ikäänkuin inkvisition piiskalla kansanedustajien moraalittomuutta ja erityisesti hän silloin suuntasi kritiikin nuolet siihen, että eduskunta oli palkankorotuksen yhteydessä edustanut itselleen saman prosentuaalisen korotuksen kuin minkä virkamiehet saivat, vaikka edustajille tuo korotus, kun se on verovapaata, koitui reaaliselta arvoltaan huomattavasti suurempana kuin virkamiehille. Samaten hän voimallisin sanoin arvosteli sitä, että eduskunnassa oli tehty aloite edustajaneläkkeen nostamisesta paljon korkeammaksi kuin mitä hallitus oli esittänyt. Ja vihdoin tohtori Hornborg esitti moraalisen tuomionsa eduskunnalle, että se sallii määrärahoista äänestettäessä avointa lahjomista sellaisessa muodossa kuin tapahtui puutarhaviljelijäin liiton jaettua omenapussin jokaiselle edustajalle hetkeä ennen kuin sanotun liiton määrärahasta oli äänestettävä. Pussit eivät menneetkään - kuten muistetaan - hukkaan.

Ne moitteet, joita tohtori Hornborg sinkosi eduskuntaa ja edustajia vastaan, on otettava varsin vakavasti, sillä esittäjänä on mies, jolla on julkisen toimintansa laadun perusteella tällaiseen arvosteluun oikeus. Ja jos me tarkastamme itse asioita, joista tohtori Hornborg puhuu, ne ovat sellaisia, että sanomisen syytä todella on olemassa. Kansanedustajat eivät ole palkka-asioissa jättäneet omia etujaan valvomatta. Nyt lienee kansanedustajan peruspalkka n. 45000 mk kuukaudessa kautta vuoden, myös niiltä kuukausilta, jolloin eduskunta on lomalla. Maaseudulta oleva edustaja saa tähän lisäksi 600 mk päivärahaa eduskunnan koollaoloajalta ja pitkien matkojen takaa oleva edustaja saa lisäksi 300 mk päivältä `tekemättömän saunamatkan lisää`. Täten voi kuukausipalkan määrä nousta 72000 markkaan ja joka tapauksessa se on siis 45000 mk. Kaikki tämä on verovapaata tuloa. Jos siis edustajalla ei olisi mitään muita tuloja kuin edustajanpalkka, vastaisi hänen peruspalkkansa arviolta 700-750000 mk veronalaista vuosipalkkaa elikkä suunnilleen keskusviraston päällikön palkkaa.

Täytyy todeta, että kansanedustajien pääluottamusmies on hyvin pitänyt huolta ammattiosastonsa jäsenten palkkoja määrättäessä. Mutta sehän on ollut suhteellisen helppoa, koska eduskunta on itse nuo palkat määrännyt, joten sen ei ole tarvinnut riidellä porvareiden kanssa, kuten SAK:n valitettavasti pitää tehdä.

Vaikka tämä edustajien omien palkka-asioiden hoito näyttää pahalta, ei kuitenkaan ole syytä sanoa, että kansanedustaja on kansalainen pienoiskoossa, mikä arvatenkin merkitsisi, että edustajan hyveet ovat pienemmät ja paheet suuremmat kuin tavallisen kansalaisen. Riittää kun toteamme, että kansanedustaja ei näytä olevan keskimääräistä Suomen kansalaista parempi, jos ei pahempikaan. Oma suu on lähempänä kuin kontin suu, kansanedustajallakin, kuten meillä muilla. Vaikka sen korkean aseman vuoksi, joka kansanedustajalla on, hänen toki pitäisi koettaa säilyttää valitsijoiden parissa se kuva, että hän on parempi noin ylisummaan kuin tavallinen Matti Meikäläinen.

Entäs se eläkejuttu? Se oli todella ruma yritys. Eräs entinen monien hallitusten valtiovarainministeri teki lakialoitteen, jonka mukaan kansanedustajan täysi eläke olisi 20 edustajavuodesta nostettu miltei samalle tasolle kuin minkä korkeimmat virkamiehet saavat 30 virkavuoden perusteella. Tähän aloitteeseen liittyi allekirjoittajaksi jopa sen puolueen kansanedustaja, joka on kaikkein lujimmin vastustanut virkamiesten eläkkeiden korottamista. Lopullisessa äänestyksessä tuo exministerin ehdotus hävisi tosin vain niukasti, ja sillä tavoin eduskunnan maine pelastui ehkä pahimmalta kolaukselta, minkä se olisi voinut omanvoitonpyynnin nojalla saada. Jos vaalien alla valitsijat haluavat saada selville pahimmat oman etunsa katsojat, olisi heidän hankittava selvyys tuosta edustajaneläkeäänestyksestä. Jokaisessa puolueessa oli kaiketi edustajia, jotka eivät halua kannanottoaan julkiseen tarkasteluun juuri vaalien alla.

Lopuksi tulemme tuohon lahjomisjuttuun, josta omenapussien jakaminen edustajien pulpeteille ennen määrärahaäänestystä on tosin mauttomuudessaan ainutlaatuinen juttu, mutta ei suinkaan pahin. Hyvin syötetty ja huolellisesti juotettu ihminen on herkempi kuin nälässä pidetty ja janoa kärsivä, se tiedetään. Ja siksi monenkin hyvän harrastuksen nimissä ja mitä parhaassa tarkoituksessa pehmitetään edustajia myötämielisiksi noille mainioille asioille. Kukaan ei toki väitä, että edustaja tuon runsaan kestityksen vuoksi tietoisesti toimisi toisin kuin olisi menetellyt ilman illallisia, mutta tietynlainen teho kai näillä tarjoiluilla on, kun niitä alinomaan ja jatkuvasti viljellään. Kansanedustajien katoamattomaksi kunniaksi on sanottava, että eivät he yksin joudu syömään näitä verrattomia atrioita, sillä ministerit voittavat heidät vallan ylivoimaisesti, jopa monet tärkeimmillä paikoilla oleva virkamiehetkin.

Lappeenranta ja Kouvola sekä Kotka kilvoittelivat tässä takavuosina keskenään Kymen läänin pääkaupungin arvosta ja kunniasta. Kai siinä yritettiin kestityksen taikasauvallakin saada eduskunnan mielisuosiota asianomaisen puolelle. Asialliset näkökohdat - niin on toivottava - ratkaisivat taistelun Kouvolan eduksi. Mutta Lappeenranta, tuo karjalaisten ja sudeettisavolaisten pirteä kaupunki, ei ole heittänyt kirvestä järveen. Se aikoo jatkaa taistelua niin kauan kuin siihen on suinkin mahdollisuutta. Tietty toivorikkaus täyttääkin lappeenrantalaisten mielet, sillä he ovat ottaneet voitonvarmaksi tunnuslauseekseen akateemikko Runebergin kuolemattomat sanat: "Viel` uusi päivällinen kaikki muuttaa voi."

Niin se on, poijjaat.

Veljenpoika