V. 1953 menoarvion tarkastelu.

Syyskauden säännöllisesti toistuva suuri tapahtuma meillä on valtion tulo- ja menoarvion valmistuminen. Jokainen vuosi sitä odotetaan suurella mielenkiinnolla, jokainen vuosi se tarjoaa odottajille enemmän pettymyksiä kuin mielihyvää. Ja syy tähän asiaintilaan on hyvin luonnollinen: valtion varat eivät riitä kuin murto-osaan siitä, mitä kansalaiset toivoisivat menoarvioon mahtuvan.

Niinpä tänäkin vuonna menoarviota laadittaessa oli vedettävä risti monien pääasiassa hyvien suunnitelmien ja toiveiden yli. Ministeriöt, jotka jo itse suorittavat karsintaa keskusvirastojen alustavia ehdotuksia tutkiessaan, olivat esittäneet menoja 217 miljardin markan verran, mutta loppusumman sai valtiovarainministeriö kiristetyksi vajaat 177 miljardiin. Kun tiedetään, että tuo 40 miljardia oli puristettava irti monelta sadalta menomomentilta, voidaan ymmärtää, että urakka on ollut raskas.

V. 1953 menoarvion laadintaa on helpottanut se, että sotakorvaussuoritusten päättyminen vähentää valtion menoja vajaat 9 miljardia markkaa. Joudumme kysymään, mihin nuo varat on käytetty, kun budjetinmenopuoli ei ole vastavalla määrällä alentunut eikä verokuormaa ole liioin huojennettu. Asia ansaitsee tarkastelun.

Hallitus on varautunut siihen, että ensi vuoden aikana maassa esiintyy huomattavaa työttömyyttä, jonka vuoksi työllisyyden ylläpitämiseksi ja työttömyyden torjumiseksi tulevaa vuotta varten on otettu n. 2,5 miljardia markkaa enemmän kuin v. 1952. Työttömyysmäärärahat ovat arviomäärärahoja, joita hallitus voi tarpeen tullen ylittää eduskuntaa kuulematta. Mahdollista olisi ollut nytkin, kuten monesti ennen, esittää tällaiset arviomäärärahat tietoisesti alhaisempina kuin todellinen tarve edellyttäisi, jolloin muihin hyviin tarkoituksiin olisi voitu salakuljettaa enemmän menoja laaditun loppusumman räjähtämättä, mutta tälle tielle hallitus ei lähtenyt.

Toinen tärkeä menoryhmä, jossa budjettiin on otettu huomattavasti aikaisempia korkeammat määrärahat, esiintyy kansakoululaitoksen kohdalla. Nekin ovat arviomäärärahoja. Niiden oikealle tasolle "justeeraaminen" lisääntyvän rakennustoiminnan vuoksi on vaatinut lähes 2,3 miljardin markan lisäyksen kuluvan vuoden menoarvioon verrattuna.

Kun lasketaan yhteen nämä ja eräät muut arviomäärärahojen korottamiset, tullaan jo yksin näiden nojalla yli 5 mrd. markan menojen lisäykseen. Kun on kysytty, mihin hyviin tarkoituksiin kukin haluaa sotakorvausten loppusummasta aiheutuvan säästön käyttää, kerrotaan valtiovarainministerin vastanneen, että hän haluaa sen käyttää arviomäärärahojen lisäämiseen todellista tarvetta vastaavaksi.

Vanhuuseläkkeet rasittavat tulevana vuonna koko painollaan talousarviota. Se tietää 3 mrd. mk kokonaismenoja ja 1,5 mrd. mk lisäystä tulevana vuonna. Lapsilisiin tarvitaan 700 miljoonaa mk lisää ja kansaneläkkeiden lisäeläkkeitä varten 500 miljoonaa. Kun vielä mainitaan, että virkamiespalkkojen järjestely vaatii 1,0 mrd. mk lisämenot, on tässä laskelmassa päästy suunnilleen 9,0 miljardin markan lisämenoihin. Se vastaa sotakorvauksissa tapahtuvaa säästöä.

Tekipä budjetin kuinka hyvin tai huonosti tahansa, arvostelu on suurin piirtein yhtä ankara. Eri puolilla moititaan erilaisista asioista. Mutta yleisenä piirteenä on kyllä se, että hallitusta syytetään leväperäisyydestä, kun se ei ole vähentänyt menoja, jotta verotaakkaa olisi voitu alentaa, mutta samassa suun avauksessa ruoskitaan hallitusta siitä, että se ei ole ottanut määrärahaa siihen ja siihenkin oivalliseen tarkoitukseen. Niin tapahtuu aina, olipa oppositio minkävärinen tahansa. Tällä kertaa arvosteluun on tullut eräs uusi, mielenkiintoinen piirre. Budjettiesitystä syytetään mielenkiinnottomaksi. Eräs lehti laukaisi: "tällä kertaa se on rutikuiva ja köyhällä mielikuvituksella kokoonpantu". Ja toinen paiskaa: "pettyneiden toiveiden ja mielikuvituksettoman hengen velttouden armollinen luntta". Joo, kyllä tuossa arvostelussa on perää! Kuivaa ja ikävää lukemista valtion tulo- ja menoarvio nyt on ja niin se on aina ollut. Eikä sen tekijällä näytä todellakaan olevan fantasiaa. Mutta onko sitten oikein odottaa, että talousarviota voitaisiin lukea kuten Jules Vernen kirjoja. Jos mielikuvituksen uljasta lentoa kaivataan, parasta on valita toiset kustannusliikkeet ja kirjat ja tekijät.